ESIMERKKI HÄIRITSEVYYDESTÄ: Haanpää ja avantgarde(vanha juttu päivitettynä ja korjattuna)

"Myös avantgarde luo oman peittävän näköisyytensä, jos annamme niin tapahtua."

Noin olen joskus kirjoittanut. Hain ajatusta, että avantgarde ja traditio (jonka tuossa yhteydessä rajasin realismiksi) eivät  mielestäni sulje pois toisiaan. Oleellinen kysymys  on se, onko realismi valjastettu palvelemaan enemmän laiskaa mielikuvitusta (mitä lukijat yleensä odottavat saadakseen eläytyä) vai mielikuvien ajattelemista, siis niihin eksyttämistä. Jos jälkimmäistä, realismi lyö kättä avantgarden kanssa. Avantgardea on silloin tekstin, mielen ja reaalisen suhde. Avantgardea on se, mikä ei anna tilaa mielikuvitukselle ja juuri siksi haastaa sen. 

Haanpään Noitaympyrässä mielestäni näin tapahtuu. Siinä realismi on näennäistä, koska se johdattaa ankaralla logiikallaan ulos kuvistaan. Sen tarkoitus ei ole rakentaa illuusiota todellisuudesta, vaan olla väline, metodi, jolla se väittää jotain todellisuudesta. Ja mielestäni yhäkin ajankohtaisesti jollain perustavalla tasolla. 

Noitaympyrä on reflektiivinen teksti, joka vain näyttää "luonnolliselta muodolta". Ja se enemmänkin näyttää kuin kertoo. Eikö teitäkin häiritse sen kuvaama "maailma limbona"? Varoittaahan jo nimikin tästä.