tiistai 22. maaliskuuta 2022

KRIITTISYYS EI OLE TUNNE

Todeksi tunnetta voi ihminen sanoa aina, kun sitä tuntee. Mutta käykö se retoriseksi argumentiksi esimerkiksi kiistatilanteissa? Voiko tunteellaan perustella asemaansa niissä? Olette kai usein kuulleet sanottavan että "minulla on oikeus tunteisiini". 

Jos kyseessä on väärä päättely, esimerkiksi että uskon jonkun puhuneen minusta pahaa ja tämä usko osoittautuukin virheelliseksi, tunteeni oli tosi vain fyysisenä ilmiönä enkä vedonnut siihen oikeutetusti. Ja ilman perusteluita tunne sitten häviää. Tästä syystä tunteiden kohdalla on oltava erityisen skeptinen varsinkin kun käyttää niitä toista ihmistä vastaan tai vetoaa niillä omiin oikeuksiinsa.

Milloin siis on mielekästä sanoa, että jollakulla on oikeus tunteisiinsa? Mitä sana oikeus tässä tarkoittaa? Tietenkin pätevää perustelua.

Valistusajan skottiskeptikon David Humen mukaan tunne saa meidät toimimaan ja järki tarjoaa toiminnalle välineet. Minusta nämä kaksi ovat erottamattomat; on ehkäpä mahdotonta sanoa kumpi tulee ensin. Tunteen voi sanoa olevan ehkä tiheintä syyn ja seurauksen ilmentymää ihmisluonnossa. Päättely siis liittyy aina tunteeseen siinä kuin järkeenkin ja vaikka päättelyä ei useimmiten tunteensa kohdalla tiedosta, sen voi reflektiolla kyllä löytää. Tosin se vaatii tietenkin tahtoa ja paljon eettistä ryhtiä.

Miksi tunteeseen sitten on niin tärkeää kiinnittää huomiota? Koska se yhdistyy välittömästi kriittisyyteen. Emmehän useinkaan tiedä sitä, miten perustelemme kriittisyytemme. Tunnemme vain olevamme kriittisiä.

Jos kyse ei ole tieteellisten mallien testaamisesta sovituin säännöin, kriittisyys hämärtyy helposti tendenssien, tunteiden ja arvojen sumuun. Kriittisyys on ajateltava metodina. Se ei ole tunne tai eettinen asenne, joina se saa meidät unohtamaan välineellisyytensä. Oikeastaan sana kriittisyys pitäisi rajata tieteelliseen käyttöön. Nyt se on liian helposti arvottavan retoriikan käytössä ja mikä pahinta, käyttäjien itse sitä huomaamatta.

Kriittisyys ei ole tunne, vaikka se siltä tuntuukin.


3 kommenttia:

  1. "Jos kyse ei ole tieteellisten mallien testaamisesta sovituin säännöin, kriittisyys hämärtyy helposti tendenssien, tunteiden ja arvojen sumuun. Kriittisyys on ajateltava metodina. Se ei ole tunne tai eettinen asenne, joina se saa meidät unohtamaan välineellisyytensä. Oikeastaan sana kriittisyys pitäisi rajata tieteelliseen käyttöön. Nyt se on liian helposti arvottavan retoriikan käytössä ja mikä pahinta, käyttäjien itse sitä huomaamatta. Kriittisyys ei ole tunne, vaikka se siltä tuntuukin."

    Täysin napakymppi tästäkin ajasta ja sen argumentaatioista. Tuo sumu, joka ei pohjimmiltaan ole kritiikkiä vaan tuntemuksien tuntemista (joissa sinänsä ei mitään väärää, mutta pätevää kritiikkiä harvoin ne ovat) oikeastaan melkein kaikessa lähes pääsääntönä.
    Tämä huomiosi koskee vahvasti myös minua itseäni, harmi kyllä, osuma suoraan rintaan, ja aika monta muutakin kyllä. Myös maan johtavimpia edeskäypiä ja vaikuttajia.

    jope

    (tilini on tilt-tilassa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun kommentoit! Tuo on vuosia vanha teksti, jota päivitin. Kun aihehan ei vanhene.

      P.S. kato Suomineidot Areenalta. Mainio sarja.

      Poista
    2. (Ei tuosta tunteen sumusta kukaan meistä säästy.)

      Poista