Istuva nainen, 1909. Kuva otettu teoksesta Picasso (Kirjayhtymä 1975).
Nämä kubistisen ajan muotokuvat ihmisistä kiehtovat minua. Enemmän kuin vaikkapa asetelmat. Näissä todentuu kohtaamisen tuntu. Niin kuin en katsoisi kuvaa vaan jotakin eläytymisen rekisteriä. Aivot yrittävät automaattisesti korjata jotain ja se ehkä luo tunteen tilasta, joka ei ole TUOSSA vaan jossain jonkun persoonan ja itseni JAKAMASSA tilassa. Missä kulkee esittävän ja abstraktin raja? Ei sitä ole. Sisimmässäni ainakaan.
Alan uskomaan aika vakaasti, että taiteen tekemä vaikutus on pelkkää aivojen tuottamaa mekaniikkaa. Eikä se ole yhtään sen vähempää silloinkaan. Siihen ei vain silloin tarvitse sotkea metafysiikan ripettäkään. Kubismi on konkreettista taidetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti