sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

LACAN JA SETÄMIEHET



Tuo yllä näkyvä sitaatti tietenkin saa Lacanin näyttämään konservatiivilta. (Kyse on hänen vastauksestaan kaduilla -69 protestoiville nuorille, jotka tulivat keskeyttämään hänen luentoaan - eli aikansa setämies siis hänkin.) Mutta ei, näin se vain menee (mikä ei ei, näin se vain menee (mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö Lacan voisi olla konservatiivi). Juuri siksi edistyksellisten - ja nyt minäkin kuulostan konservatiivilta - vaikkapa sitten wokelaisten, olisi oltava itsensä suhteen äärimmäisen valppaita. Ja lisää konservatiivista efektiä: kun setämiehet valittavat ettei mitään saa sanoa, kuuluuko siinä levoton reaktio aikakautemme älylliseen hegemoniaan, siihen vielä herraa haastavaan hysteeriseen* mutta vahvasti jo herroittuvaan diskurssiin, joka on pakko ottaa yhä enemmän huomioon? Siksi vastaus heille ei voi olla vain tämä: "Tehän nyt puhutte koko ajan, mitä valitatte." Heidän kauttaan on edistyksellisten mahdollista, ja syytä, arvioida itseään. Jo nyt.

...

*Tuo termi hysteerinen tarkoittaa Lacanin teoriassa herralta  vastauksia vaativaa ja niitä haastavaa "subjektia" (subjekti on Lacanin kohdalla pistettävä termiä heikentäviin sitaatteihin). Ei siis hysteeristä sekoilijaa. Tämä vain että en tahtomattani uppoa yhä syvemmälle konservatiivisuuden suohon.

Kuva on Janne Kurjen kirjasta Lacanin diskurssiteoria.

10 kommenttia:

  1. Ehkä enemmän kuin "mitään ei saa enää sanoa"-parahduksen suhteen alkaa olla kyse ajasta, jossa mitään ei oikeastaan "enää" uskalla sanoa tai ajatella. Ihmisen pitää olla lopullinen lausunto itsestään tässä ajassa,
    kaikentyyppinen work in progress ajatusvirtailu- ja karkailu ja kelluminen, sitoutumattomuus on monille tahoille vaikea hyväksyä. Ehkä on niin että uudet herruudet vaativat välitöntä tunnistettavuutta. Muuten ei voi hallita, osoittaa, hyväksyä/tuomita.

    Olen tästä itse asiassa jutellut nuoren aikuisen kanssa, joka kokee myös noin, siis että tietyissä piireissä on pakko ottaa kantaa oikeastaan kaikkeen mihin kantaa odotetaan otettavan.
    Jos noin on, niin kyllähän se herruuden otteesta ihmisiin kertoo. Itse toivoisin että nuoret, varsinkin he, voisivat aina halutessaan aivan vapaasti ja itselleen uskollisesti olla kenenkään otteeseen sopimattomia, riippumattomia ja vapaita. Work in progress... Niin pitkään kuin itse sitä haluaa.

    Tällaiselle vanhalle äijällekin kaikkien odotusten, yleisten sitoumusten ja kansalaismoraalinkin(/moralismin) otteesta liukuminen voi kyllä olla vapautta itsesään, en tarkoita jotakin ikuista pakkokapinaa tai periaatteellista vastahankaa vaan individualismia, uskottomuutta sekä konservativismeille ja liberaaliudelle sitä mukaa kuin itse niin oikeaksi kokee.
    Joko tällainen ajattelu on tässä ajassa sellainen asia mitä ei uskalla sanoa, ajatella tai toteuttaa? Joko kollektiivinen sopimusajattelu on ihan pakko?

    Niin: ajattelen siis edelleen vahvasti että yksityinen EI ole poliittista. Jos en anna siihen lupaa.

    (pääsitkö Juha mihinkään kohtaan kiinni?)

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa. Olen pitkän aikaa miettinyt tuota setämiesten hokemaa ja nähnyt siinä moniulotteisemman rekisterin kuin vain junttien katkeruuden. Lacanin diskurssiteoria avaa mieltä tässä oikein hyvin.

      Poista
    2. Varmennetut tosiasiathan tulee voida aina sanoa ja tuoda esiin, sellaista että siihen tavallaan perusvaateeseen puututtaisiin jollakin tavalla, tulisi suhtautua kyllä hyvinkin torjuvasti sillä ei tätä maailmaa ainakaan paranneta valikoivuudella faktojen suhteen (jotka kyllä voivat olla seuraavana päivänä toisia).

      Mutta itse koen isommaksi ongelmaksi kaikessa keskustelun lopullisuuden tavoittelun, sen että sanominen, esiin tuominen tms. olisi kuin jokin virallinen lausunto, muuttumaton ehdottomuus.
      Jos yhtään elämästä mitään on nähnyt niin luulisi nähneen sen että kaikki on liikkeessä, jo ajatuksen lopussa voi olla toisissa ajatuksissa kuin sen alussa.
      Silti julkinen keskustelu perustuu liiaksi julistavuudelle.
      Itselleni se ainakin tuottaa efektin ettei oikein halua olla mitään mieltä mistään (mikä nyt ei suuri menetys, hah, ole).

      En tarkoita tietenkään että selvien räikäiden vääryyksien (esim. rasismi, seksismi tms. suhteen) tulisi olla tunteeton ja puolueeton, ei tod. pidä, mutta monen poliittisen jutun ja oikeiden asentojen ottamisten suhteen voi kyllä vihellellä menemään ja antaa muiden intoilla. Vallankumouksetkaan eivät juuri koskaan ole muuta kuin vallanvaihtoja.

      jope

      Poista
  2. Mulla sellainen pää, että kun jotakin/mitä tahansa ilmaisee, niin minuutissa omalle väitteelle tulee antiteesi tms. ja yhtä lailla omakohtaisesti. Nyt tuli lisättävää tähän omaani: "Niin: ajattelen siis edelleen vahvasti että yksityinen EI ole poliittista. Jos en anna siihen lupaa."

    Tietekin ihmisen velvollisuus on toimia oikein, pyrkiä siihen. Välinpitämättömyys on perkeleestä. Esimerkiksi kulutusvalinnoilla tai sillä miten ajattelee heikoimpien ja syrjityimpien asemasta ON merkitystä. Mutta ajattelen että sen on tultava itsestä, ei ulkopuolisesta ohjekirjasta, ei poliittisesta agendasta jota pitää noudattaa.
    Uskonkin että monet toimivat hyvin ja oikein ilman painostusta ja ohjausta, ja ehkä useimmiten juuri siten. Siten että he "antavat itse luvan."

    Nykyiset nuoret ovat hyvin valveutuneita. Hyvin eettisiä, moraalisia. Hyvä niin.
    Luontaisesti se tulee myös usein demotuksi ulospäin.
    Tämä johtaa kaikkea yksinkertaistavassa julkikeskustelussa, usein mediassakin, sellaisiin kategorioihin (mm. nuo setäjutut joihin sinäkin viittasit) että ulkoisesti tiedostava porukka olisi ainoa tiedostava porukka.
    Itse en ajattele niin. Me näemme vain pinnan.
    Tässä mielessä on absurdia hahmottaa liikaa ihmisiä esim. joillakin konsevatiivi-liberaali - akseleilla, sillä mehän tunnemme oikeastaan vain tuolla tavalla hahmotettujen ihmisten sanat, jos niitäkään, emme toimintaa.

    Kääntelen miten päin tahansa niin ihmisen henk.koht. vapaus on viime kädessä sittenkin kaikkein eettisintä ja ainoan toimivan moraalin/oikein toimimisen kestävin lähde. Herruuksien ainoa vastavoima myös.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin noin se menee. Niin kauan kuin tuntee sisäistä levottomuutta, on oikealla tiellä. Sartren vilpillinen tietoisuus (mauvaise foi) on oikeestaan ollu mun eettinen ytimeni ihan nuorukaisesta asti.

      Poista
  3. Sisäisen levottomuuden, kuten kirjoitit, vaihtaminen varmuudeksi on oman itsen näivettämistä. Voi toki olla varmakin asiasta x, mutta en halua olla niin että se on siitä eteenpäin lukkoon lyötyä. Käsitystä tulee voida vaihtaa milloin tahansa.

    Se on vapautta ja irtonaisuutta jossa on hyvä olla vaikka monessa vaaditaan juuri toisenlaista otetta asioihin, jotta pysyy määritettävänä.
    Sitten vielä sekin (nasta juttu) että tässä iässä alkaa niiden asioiden määrä joista nyt on ylipäätään mitään mieltä vähetä jyrkästi. En tarkoita harmautta tai kuivuutta ihanteena vaan sen tajua että oma kannanmuodostus alkaa olla yhtä tyhjän kanssa. Maailma pyörii ihan hyvin ilman sitäkin. Kuten mm. nyt: hyvää jussia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Vietetään se ilman sen kummempia varmuuksia.

      Poista
  4. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008907994.html

    VastaaPoista
  5. Linkitin aamulla tuon saman jutun faceeni otsikolla utopia kivuttomasta sananvapaudesta.

    VastaaPoista
  6. Näköjään jo tuo juttu somessa leviääkin nopeasti. Hassua muuten kuinka vasta nyt, kun tämän ihan perusnäkökulman tuo esiin Hesarin toimittaja niin some laulaa ajattelevien ihmisten keskuudessa.

    Mutta kun saman asian sanoo tavallinen aktiivikansalainen tai muu vaikuttaja tai politiikko joka on tullut jonkin alitajuisen (poliittisen?) kaavan kautta määritellyksi kaanonin ulkopuolelle, niin mykkyyttä, haukottelua ja sivuuttamista. Voisi sanoa tuon myös otsikolla: Näin paavit valitaan. (Ja näinhän minäkin toimin).

    Tätä tuon pikkujutun asiaahan on tuotu esiin jo pitkään Suomessa ja todella laajasti myös eurooppalaisessa keskustelussa jo pari vuotta. Isoja juttuja ja maiden merkittävimpiä kulttuurivaikuttajia.

    Ehkä myös tsaarin ajoilta peräisin oleva alamaiskulttuurimme on tässä taustalla. Me, ihan tosissamme, pidämme paria maan suurinta mediataloa ikään kuin viranomaistoiminnan jatkeina: vasta jos sieltä tuodaan jotakin esiin, se voi olla totta. Pienen maan kirous kai. Vai pienen ahtaan mielen?

    VastaaPoista