perjantai 9. helmikuuta 2018

APUVA!

Katselin hetken Mollbergin Tuntematonta. En yhäkään innostunut. (Laineen ohjaus on sittenkin paras kolmesta.) Petelius Hietasena jo muutenkin rikkoo illuusion jatkosodasta, mutta että vielä piti hänen hiuksensakin värjätä mustiksi. Syntyi huvittava anakronismi.

5 kommenttia:

  1. Itse olen miettinyt, että kun maamme sotien tärkeimmät kuvitetut teokset käsittelevät nimenomaan jatkosotaa, elää edelleen se historiallinen typistys, että talvisota oli puhdas puolustustaistelu ja jatkosota ei sitä sen sijaan ollut, vaan jotenkin likainen ja syntisempi.
    No, faktoissa jos pysytään niin jatkosotaan lähteminen Saksan rinnalla oli siinä ajassa ainoa mahdollisuus ja myös talvisodan puolustustaistelun sanamukainen jatko. Kun talvisodan ihme ja rauhanteko Suomessa julkaistettiin niin maassahan oli suruliputus ja yhteinen kauhu ja epäusko Karjalan menetyksestä. Tämä trauma oli suurempi kuin mitä me voimme nykyään käsittää. Oli tapahtunut järkyttävä amputaatio.

    Jos jatkosotaan sitten ei olisi lähdetty, kun mahdollisuus saada Karjala takaisin Neuvostoliiton tuhoutuessa Saksan hyökkäyksessä (se oli 41 se todennäköisin vaihtoehto siinä aikatilassa) oli ilmeinen, olisi "puoleettomuus" ollut täysin kuvittelemattomissa oleva asia siinä hetkessä silloin käytettävissä olevien faktojen peruteella. Myöskään kesällä 1941 USA ei ollut vielä sodassa. Saksan voitto näytti varmalta. Suomen puoleettomuus siinä tilanteessa talvisodan jälkeen ei olisi ollut mitenkään mahdollista.

    Minua juuri tämä jatkosodan "likaisuus" usein häiritsee jatkosotaa käsiteltäessä populaaritasolla ja usein taiteessa. Talvisota ja jatkosota olivat kuitenkin saman sodan kaksi eri vaihetta. Myöskin se, että suomalaiset etenivät Laatokan pohjoispuolella syvälle Venäjälle, oli normaalia toimintaa sodassa. Harvoin sitä omaa rajaa sodassa jäädään puolustamaan omalle rajalle. Kannaksellahan niin sitten taas käytännössä tapahtui, mikä oli poikkeuksellista, Pietaria ei lähestytty vaikka saksalaiset painostivat. Tämä oli Suomen sodanjohdolta käsittämättömän hienosti nähty. Jos oltaisiin edetty vaikka esikaupunkeihin saakka, seuraukset olisivat olleet arvaamattomat.

    Mielestäni juuri tämä jatkosota-myytti väärällä puolella olemisesta värittää myös tuota Molbergin versiota. Tilanne oli itse asiassa sama kuin vuonna 1939. Suomi hyökkäsi 1941 takaisin omaan maahansa saadakseen alueet jotka oli kyynisistä kyynisimmässä Ribbentrop-sopimuksessa itään meneväksi sovittu. No, siinä piti mennä koko maakin, mutta ei mennyt. Niin piti mennä muuten keväällä 1918:kin, mutta Leninin aivotukset saivat nähdä vaihtoehtoisen todellisuuden toteutuvan.
    Kaikki sodat ovat pahoja, kaikki yhtä onnettomia, jokainen omalla tavallaan, en tiedä näkyykö tämä värittynyt "likaisempi jatkosota"-myytti tässä kolmannessa Tuntemattomassa, en ole käynyt katsomassa.

    Mutta joo, mulle Mollen Tuntematon jälkikäteen ajateltuna oli hyvin manipulatiivinen teos. Sillä oli pakollisen sodanvastaisuus-teeman lisäksi myös piiloviesti, että väärin sodittu ja väärällä puolella. Kun näin leffan kaksikymppisenä niin se meni minuun tietysti täysin. Palautin jopa tuntolevyn esikuntaan, mikä minulle oli armeija postittanut. Ihan samalla tavalla tänä päivänä vastavat agendat löytävät ihmisiä, ja maailmaa yksinkertaistetaan taas lisää.

    Jos haluatte lukea kirjan joka on koskettanut minua (anteeksi narsistinen? kirjasuositus-kriteeri, hah) todella suuresti, sekä kirjallisesti että henkisesti, lukekaa kirjan huonosta nimestä huolimatta pienen karjalaispojan sotakuvaus, eli Paavo Rintalan pienoisromaani Velkani Karjalalle. Minulle se on jollakin oudolla tavalla Peter Handken Riisutun epäonnen sisarteos. Molemmissa on tietysti poika ja yksinäinen nainen, äiti, mutta on niissä muutakin yhteistä. Myös se että niistä pienistä pojista tuli kirjailijoita.

    jope

    Nyt olen kauhukseni seurannut EU-liittovaltio/Nato-intoilijoiden uudenlaista ryssävihaa. Karjalan äidinpoikana voin sanoa, että Karjala on nyt kokonaan Venäjää, ensimmäistä kertaa, eikä sitä voida enää saada mitenkään takaisin, koska ne alueet muodostivat ne ihmiset eikä heitä eikä heidän kulttuuriaan enää ole. Rokka perheineen on kokonaan integroitunut vakkasuomalaiseen kieleen ja hitauteen, -Ei voi mittää, usot sie!

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ilmaisu ryssäviha on minulle hankala. Sitä en itse halua käyttää, koska se mieltyy vahvasti johonkin perustelemattomaan atavismiin, jolloin vanäjän toiminta häipyy yhtälöstä kuin loogisella välttämättönyydellä. Näin venäjän poliittinen strategia pelittää heidän laariin toivotulla tavalla. (Väyrynen oli tämän ongelman henkilöitymä.) Häikäilemättömyys toimii aina näin: reflektiivinen osapuoli häviää AINA retoriikassa; kokee itsensä lopulta enemmän osalliseksi ja syylliseksi.

      Tuota mitä jope sanot jatkosodasta niin komppaan!


      Kun katoin tuota mollen elokuvaa niin muistin sen kyllä parempana. Mutta kyllä siitä puuttuu kaikki Syntisen laulun, miten nyt sanoisin, "ihon estetiikka", haiseva naturalismi. Ja tosiaan viimeinen niitti on tuo tv-peteliuksen rooli. JA KENEN IDEA OLI VÄRJÄTÄ TUO TUKKA?! SE NÄYTTÄÄ VÄRJÄTYLTÄ EIKÄ MUSTALTA! VARSINKIN VAALEAN PETELIUKSEN KOHDALLA! Täysin harrastelijamainen moka. Vielä kun ois pistetty se huutamaan apuva pahassa paikassa (ja siis muistakaa että molle EI tehny metaelokuvaa).

      Poista
    2. Oli ihan pakko vaihtaa otsikkoa...

      Poista
  2. Petelius tuo mieleen jopa jääkiekkoilijanuorukaisemme eli Sebastian Ahon - onnea, pitkää ja menestyksekästä uraa hänelle!

    Yhdyn näkemykseenne jatkosodasta. Louhimiehen Tuntematon oli hieno, liikuttava, ainakin minulla oli tippa linssissä! Minua vituttaa sellainen ylivasemmistolainen näkemys jatkosodasta ihan siitä syystä, että se on epähistoriallinen ja kiittämätön ja sitä jauhavat ihmiset, joilla loppuisi kunto saman tien, jos pitäisi edes yrittää jotain tehdä oman maan puolesta. Vihaan itsekin sotaa, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Ryssäviha on tosiaan ongelmallinen termi ihan kuten sanoit ja niillä perusteilla ja ihan samalla tavalla kuin usein samalla tavalla täysin perustelemattomissa yhteyksissä käytetty termi ksenofobia. Tai islamfobia. Ne vain käänteiseen suuntaan ja eri tarkoituksessa.

    Kun viitasit venäläisten aiempiin tekoihin tai nykyiseen demokratiakäsitykseen, joita ei voida hyväksyä, niin se ei mielestäni ota huomioon oman mielikuvituksemme peikkoja tässä ajassa vaan nimemomaan menneisyyden raskauttavat asiat, jotka eivät kyllä itää hirveästi imartele.
    Suomessa on ihan oikeasti ihmisiä, jopa valtion viroissa, jotka pelkäävät että Putin hyökkää Suomeen ja nyt on tehtävä nopeasti kaikki "kun vielä on vähän aikaa."
    Samalla tavalla ksenofobia toimii.
    Sen sijaan pitäisi ajatella, että niin Venäjää kuin maahanmuuttoa tulisi arvioida ensi sijaisesti todellisuudesta tehtävien havaintojen perusteella, ei kuvitelmien ja skenaarioiden. Mielikuvitus laukkaa aina muutenkin.
    Se meidän väestökeskustelu mm. perustuu siihen, että väestö kasvaa todellisuudessa kumulatiivisella nopeudella eikä vain meidän kuvitelmissamme.

    Ryssäviha tarkoittaa minulle tosiasioiden tunnistamattomuutta juuri n y t, ei suhdetta historiaan.
    Ryssähän vei minunkin sukuni tarinan.
    Ihan oikea ksenofoobikkokin pelkää kaikkea vierasta ihmis- ja kulttuuriainesta jopa omien rauhoitttavien havaintojensa vastaisesti, sama se on ryssäfobiankian suhteen tässä ajassa.

    Somessa mikä on nykyään liian usein myös median synonyymi, ne tavat siirtyvät koko ajan enemmän myös mediaan, näitä peikkoja laukkaa varmaan kaikista asioista (paitsi siitä väestöstä). Venäjä on edelleen sen kuvaston täydellinen pahis. Sen lisäksi vielä poliittisesti korrekti fobian kohde. On ikään kuin lupa ajatella pahaa.
    Toki nyky-Venäjä ei ole mikään ihmisoikeuksien kauneushoitolakaan. Kova maahan se on.

    Pari viikkoa Pietarissa tai Moskovassa muuttaisi varmasti kuvamme toiseksi. Itse olen tehnyt yhden kunnollisen matkan Moskovaan 2000-luvun alussa ja ehkä oli vain onnellista sattumaa, mutta en onnekseni kohdannut taas yhtä "länsimaalaistuvaa" ja ex-eurooppalaista valtiota, mutta en itäistä pimeyden ydintäkään. Ihmisillä oli niin kuin täällä katutasolla. Suomi on mulle kaikilla kriteereillä sadasti parempi maa, mutta en halua ajatella että venäläisten pitäisi alkaa ajatella kuin keskimääräinen suomalainen. Se ei ole relativismia, koska ko. maa on oma subjektinsa eikä se ole vieraan vallan, ideologian tai edes metafysiikan pakottama. Putin on tietenkin meille ongelma. Onko se sitä rys..anteeksi venäläisille, sitä me emme, vielä, tiedä. He ovat oman asiansa omistajia.
    Mä uskon vakaasti kunnes toisin todistetaan eikä vain fobioida, että venäläiset pysyvät rajansa takana, ja todella hyvä niin.

    jope

    VastaaPoista