HOMO REFLECTUS JA LUONTO

 "Reflektiivisyys (...) on osoitus välittömästä kriittisestä tietoisuudesta sen suhteen mitä tekee, ajattelee tai kirjoittaa. Koska kadotetun viattomuuden ajallamme on kuitenkin mahdotonta tehdä viattomasti mitään, reflektiivisyys voi helposti liukua ironisen itsetietoisuuden, kyynisyyden ja poliittisesti korrektin tekopyhyyden alueelle." (Postmodernismi vasta-alkajille ja edistyville, s. 73) 

Yhä tärkeällä tavalla totta. Miten tämä "homo reflectus" heijastuu esimerkiksi lapsiimme; kasvatukseen? Aistivatko lapsemme sen sisimmästämme?

Tietenkin tämä 1995 ilmestynyt mainio kuvakirjanen ei vielä ottanut huomioon ekokatastrofia, no, ehkä ideana, mutta ei niin konkreettisena VIATTOMANA haasteena kuin se nyt on.

Nyt Baudrillardinkin simulakrumintoilu tuntuu enemmänkin proosarunoudelta. Inspiroivalta toki. Ikään kuin tavoittamatonta reaalista kiertävältä kirjoitukselta. No... Olen aina ottanutkin sen sellaisena. 

Postmoderni on, paradoksaalisesti, ottanut PELKÄN tekstin aina liian tosissaan.

REAALISEN KAUNEUS

Tarjoaako joku sinulle kauneinta mitä tietää?

Jos, älä yritä keksiä hänelle muuta.

MISSÄ ILKEIN REAALINEN LUURAA

Pääkirjoitus | Tehokas sotiminen ei vaadi vihollisen halveksuntaa: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009317768.html?share=ca61383b842ab276b010bc174078ceb7

Kävin lukemassa Halla-ahon Facesta tuon päivityksen, johon Hesarin pääkirjoitus viittaa*.  On selvää, että Halla-ahon asemassa pitää olla tarkka sanoissaan. Olla provosoimatta tilannetta. Yleensäkin hänen ikään kuin autistisen nihilistinen suora tapansa ilmaista asiansa ja arvonsa on ongelmallinen. Arvot, asenteet ja asiat sekoittuvat häiritsevästi.

Muita Halla-aho herkästi syyttää poliittisesta retoriikasta, kiertelystä. Samalla hän itsekin syyllistyy kiertelyyn ja retoriseen peliin; unohtaa suoruutensa, kun kyse on omista strategisesti tärkeistä asioista. Hyvä esimerkki oli Marja Sannikan haastattelu vuosia sitten kun tämä tivasi Halla-ahon sivulla olevista rasistisista kommenteista. Halla-aho sanoi ettei ehdi kaikkeen puuttua. Sannikka olisi antanut mahdollisuuden puuttua haastattelussaan nyt ja heti. Ei puuttunut. Eli ehtimisargumentti ei ollut kestävä. Halla-ahon kiertely oli vaivaannuttavaa katsottavaa. 

Mutta mennäkseni nyt asiaan, tämä nyt kyseessä oleva Face-kirjoitus on kiinnostava, jos sitä edes yrittää lukea Halla-ahotta suhteessa Hesarin pääkirjoitukseen. Tai tarkemmin: sen yhteen lauseeseen, jossa kirjoittaja myöntää, että Venäjän on hävittävä tämä sota. Myöntää tuo välttämättömyys kuvailematta sen inhimillistä hintaa ja paheksua Halla-ahon ihmisyyden vähättelyä on kaksinaismoralismia. Pääkirjoituksen ja Halla-ahon Facepostauksen välissä tuntuu reaalisen kosketus. 

Mietin myös viittausta Halla-ahon sivaritaustaan. Estääkö se häntä kommentoimasta asiaa? Ei tietenkään. Yhtä vähän kuin lapsetonta kommentoimasta abortin eettistä haastavuutta.

Taideteoksessa, filosofisessa esseessä tai vaikkapa tylyssä Stand Upissa Halla-ahon näkemyksen ilkeä haastavuus, reaalisen tylyys, voitaisiin ehkä esittää ilman, että se henkilöityy hänen persoonaansa. Mikä siis ei tarkoita, että toivoisin hänelle tai kenellekään mahdollisuutta neutraaliksi naamioituun ideologiseen retoriikkaan.

...

En nyt saa tätä aukeamaan mutta osoite on tuo.