PIMEÄN AFRIKAN YTIMESSÄ

 Juuri Teemalta tullut Auringonpimennys saa Hesarissa 5 tähteä. Itse antaisin 4. Kriitikko kutsuu päähenkilöä psykopaatiksi. Virheellisesti. Tyyppi on ennemminkin kyynisyyden henkilöitymä. Ehkä tämä on myös kuvaus käsitteestä pimeä afrikka. Moraalinen rappio saa voimansa siitä, ettei ympäröivää kulttuuria koeta "henkeä" velvoittavana vaan toiseutena, kaiken mahdollistavana tyhjyytenä. Välillä lähes farssimainen sävy toimii hienosti kyynisyyden ja sarkasmin rekisterinä. 

Eikä tuo jepari ole enää elokuvan perustana olevan Jim Thompsonin romaanin psykopoliisi. Jotain ihan muuta. Tyyppiin ei samastu eikä sitä edes inhoa, koska se edustaa mielentilaa. Elokuva on mielenmaisema, jossa henkilöhahmot ovat läpikuultavan ohuita eikä niiden ole muuta tarkoitus ollakaan. 

Tämä elokuva on hyvä esimerkki siitä, miten mieltä muokkaavan abstraktin ideologian ja arvomaailman voi esittää realistisin kuvin.

(Katsottavissa Areenalla.)

TARPEETON TAIDE?

"Esteettiset reaktiot ovat arvostelmia. Otamme kantaa taideteoksiin. Emme vain "pidä" niistä. Pidämme niistä, kuten Kant sanoi, "yleisellä äänellä". Toisin sanoen odotamme toisten pitävän niistä, ja jos he eivät pidä, oletamme, että erimielisyydestämme voidaan sanoa paljon. Kuten filosofi Alexander Nehamas ehdottaa: esteettiset arvostelmat ovat keskustelujen alku eivätkä niiden loppu. Taide koetaan argumentin, kritiikin ja vakuuttamisen ympäristössä. (---) Esteettiset reaktiot (---) ovat osallistumisen tapoja." 

Näin taiteen teoreetikko ja filosofi Alva Noë kirjassaan Omituisia työkaluja. Ja samaa hän sanoo filosofiasta. Itse lisään vielä tämän: tätä kaikkea olemme myös toisillemme, ystävät hyvät. Tavallaan taide (ja filosofia) noin perusteltuna kuin Noë sen perustelee, menettää erityisyytensä. Siitä tulee "samaa". 

Voisiko sanoa, että taiteen (ja filosofian) perustavin ydin on juuri muistuttaa meitä tästä? Rohkaista huomaamaan kaikki muu. 

 (Tämän mausteeksi suosittelen Areenan musiikkidokumenttia Pianisti Lucas Debargue.)