NYT HUOMAAN, MIKÄ MINUA HALLA-AHOSSA HÄIRITSEE

Kun Halla-aholta kysytään vanhoista blogiteksteistä, hän kiertää asiaa liikaa suhteessa siihen, miten hän älyllisesti meille viestii. Ongelma on tuossa yleistävässä, blogitekstejä niputtavassa vastauksessa. Pitäisi eritellä, mikä teksti on ollut mitäkin jos niitä ryhtyy alkuunkaan erittelemään. Muuten vastauksessa ei ole sisältöä. Tämä "muiden poliitikkojen kaltaisuus" minua on oikeastaan Halla-ahossa aina häirinnyt. Kannattajat kokevat hänen edustavan läpinäkyvyyttä ja älyllistä tarkkuutta vastavoimana korrektin politiikan epäselvyydelle ja -rehellisisyydelle ja uskon, että kyllä hän itsekin älyllisissä eleissään sitä haluaa viestiä. Kuitenkin hän syyllistyy samaan retoriikkaan kuin muutkin, kun näkemyksiään ja uskottavuuttaan joukkojensa edessä julistaa. Politiikassa muoto käy aina yhteen sisällön kanssa, koska äänestämme sen mukaan, miten oletamme edustajamme puolustavan yhteisiä arvojamme ja käsitystämme todellisuudesta. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että edustajamme olisi välttämättä väärässä todellisuuden suhteen. Ja historiahan voi vaikka osoittaa, että hän oli sattumalta oikeassa.

BOULEZ JA AC/DC

8 senttiä vodkaa, Sennheiser kuulokkeet, lähes makuuasentoon kaatuva tv-tuoli ja koneen lailla toimiva Répons. Nirvanaa. Eilen kun kuuntelin autossa lähes täysillä AC/DC:n Back in Blackiä, tunne oli sama. Olen ihan varma, ja vakavissani kun sanon, ettei Boulez tunnustaisi minua yleisökseen. Liikaa fiilistä matemaatikon makuun.

RISTO AHTI VUONNA 1984

Kokoelmasta Loistava yksinäisyys

PALUU LENA ANDERSSONIIN

Ostin kirjan, ei voi mitään, ihan kokonaan kulutuksesta ei pääse eroon. Lainasin Anderssonin kirjoituskokoelman Enpä usko kirjastosta ja ihastuin valtavasti. Kun se tuli alekorissa vastaan, en voinut vastustaa kiusausta. Nytkin kirja inspiroi älyllisesti  rohkaisee suoruuteen ja epäkorrektiuteen. Voisi melkein sanoa, että tästä kirjasta on tullut yksi mukanani kulkevista tärkeistä kirjoista. Erityisesti kirjoituksessa Ongelma on pyhyys Andersson käyttää innovatiivisesti läheisriippuvuuden käsitettä "kaksinapaista" yhteiskuntaruumista avatessaan. Andersson vie lukijan mielen moninaisiin suuntiin, vaikka kirjoituksessa se on aika selvä. Itselläni vihervasemmistolaisen feministin äänestäjänä nousee mieleeni taas kerran kysymys, missä määrin feministinen filosofia rohkenee sisäiseen intersektionaalisuuteen. Kun se sitä ulos katsoessaan niin estoitta uskaltaa kuuluttaa.