sunnuntai 17. lokakuuta 2021

KIRJOJEN KUUNTELEMISESTA JA LUKEMISESTA

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008318689.html?share=eb8f9d51a98915af4b7faeba01b7a354

Tässä (erityisesti) äänikirjakeskustelussa puhutaan yleensä suorasta kerronnasta mikä yksikertaistaa asioita. Suora kerronta kyllä äänikirjassa varmasti toimiikin. Mutta kun luen vaikkapa Beckettin "romaania" Millaista on, sen hahmottaminen ei ole lineaarista. Joutuisin kelaamaan edestakaisin koko ajan. Paperikirjassa kohdat johon on palattava, hahmottaa helpommin, kun kirjaa ns. plaraa. Tai jos luen Kierkegaardin Päättävää epätieteellistä jälkikirjoitusta... Se on minulla täynnä yliviivaustussilla tehtyja merkintöjä. Ja marginaalit täynnä muistiinpanoja. Ne ovat muistin tukea ja on myös kiinnostavaa nähdä, miten Kiergekaardia tulkitsi kymmenen vuotta sitten. Äänikirja olisi aika mahdoton vaihtoehto. Heideggerin Olemisesta ja ajasta en edes ala...

Kävin YouTubessa kuuntelemassa mukavaa kokeilua: joku (en muista kuka) luki Nietzschen Näin puhui Zarathustraa (Jari Tammen upeaa nykyistettyä suomennosta). Ihan nasta juttu, mutta sama ongelma kuin noissa edellisissä: taannehtiva lukeminen kävisi tolkuttomaksi äänikirjaa lukiessa. Ja lukijan ääni paalutti tekstiä liikaa. Lukiessani en kuule edes omaani, ja sillä on merkitystä. Alastalon salin kanssa kävi samoin. Se siis Areenassa.

Kun puhutaan äänikirjasta, puhutaan usein yhdestä tavasta lukea ja kirjoittaa. Suorasta kerronnasta. Ei muun muotoisesta kirjoitetusta ajattelusta.

lauantai 9. lokakuuta 2021

TILINTEKOA

Mitä se aitous muka on? 


Ensin on wannabe ihan kaikessa 

kun haluaa olla jotain. 


Sitten se alkaa tuntua aidolta

ja muutkin uskovat niin. 


Missä kohtaa elämääni tämä tapahtui?


Vai onko tapahtunut vieläkään?


Tapahtuuko koskaan?

HURMEEN KIVI


http://areena.yle.fi/1-50923121

Tällaista kotimaisten klassikkojen nykyistämistä olen toivonut blogissani vuosia sitten. Nyt Hurme tekee sen! Itse en Seitsemästä veljeksestä ole kummemmin innostunut (kuin paikoitellen). Komppaan siis Matti Pulkkista, joka joskus kauan sitten kirjoitti Parnassoon tekstin Jalustassa sen salaisuus. Hänestä Kiven huumori oli auttamatta vanhentunutta. Olen samaa mieltä. Tästä emme Hurmeen kanssa pääse yhteisymmärrykseen. Mutta tämä hänen uusi käännöksensä on mahtava juttu.

lauantai 2. lokakuuta 2021

MYSTINEN WITTGENSTEIN

https://netn.fi/artikkeli/wittgenstein-ja-mystiikka

Selkeä esitys. Wittgenstein oli myös eksistentiaalinen filosofi. Tämä on se Wittgenstein, joka minulle on tärkeä. Oikeastaan Wittgensteinin myötä tajusin, että  vaikka kuinka yrittäisin viitata vaikkapa kosmoksen valtavuuteen väheksyäkseni olemassaoloani sen osana, mikään minussa ei vähene. Mikään määrä, mitätön tai ääretön, ei voi vähentää olemassaoloani, tehdä siitä turhaa. 

"Paljonko satunnaisuutta tarvitaan ihmisen välttämättömyyteen?" Tuon (satori)kysymyksen olen esittänyt monta kertaa useissa yhteyksissä. Vastaus ei tietenkään ole määrällinen. Juuri tästä Wittgenstein puhuu.

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

POHJATON SARRAUTE

Nathalie Sarrauten Kultaiset hedelmät (suom. Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus, 1964). Siinäpä kirja joka on kuin venäläinen maatuskanukke paitsi ettei sitä pienintä nukkea meinaa löytyä. Siinä arvioidaan kilpaa teosta nimeltä Kultaiset hedelmät siten, että kaikki puhujat kuulostavat turhamaisilta hölmöiltä. Ei siis kannata arvioida tätä oikiaakaan Sarrauten teosta, ettei huomaa kuuluvansa samaan sakkiin. Mainio kirjanen. Sen uskallan sanoa. Sopii muuten mihin tahansa taideteosta käsittelevään taidepuheeseen tuo Sarrauten ansa.