HOMO REFLECTUS JA LUONTO

 "Reflektiivisyys (...) on osoitus välittömästä kriittisestä tietoisuudesta sen suhteen mitä tekee, ajattelee tai kirjoittaa. Koska kadotetun viattomuuden ajallamme on kuitenkin mahdotonta tehdä viattomasti mitään, reflektiivisyys voi helposti liukua ironisen itsetietoisuuden, kyynisyyden ja poliittisesti korrektin tekopyhyyden alueelle." (Postmodernismi vasta-alkajille ja edistyville, s. 73) 

Yhä tärkeällä tavalla totta. Miten tämä "homo reflectus" heijastuu esimerkiksi lapsiimme; kasvatukseen? Aistivatko lapsemme sen sisimmästämme?

Tietenkin tämä 1995 ilmestynyt mainio kuvakirjanen ei vielä ottanut huomioon ekokatastrofia, no, ehkä ideana, mutta ei niin konkreettisena VIATTOMANA haasteena kuin se nyt on.

Nyt Baudrillardinkin simulakrumintoilu tuntuu enemmänkin proosarunoudelta. Inspiroivalta toki. Ikään kuin tavoittamatonta reaalista kiertävältä kirjoitukselta. No... Olen aina ottanutkin sen sellaisena. 

Postmoderni on, paradoksaalisesti, ottanut PELKÄN tekstin aina liian tosissaan.

REAALISEN KAUNEUS

Tarjoaako joku sinulle kauneinta mitä tietää?

Jos, älä yritä keksiä hänelle muuta.

MISSÄ ILKEIN REAALINEN LUURAA

Pääkirjoitus | Tehokas sotiminen ei vaadi vihollisen halveksuntaa: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000009317768.html?share=ca61383b842ab276b010bc174078ceb7

Kävin lukemassa Halla-ahon Facesta tuon päivityksen, johon Hesarin pääkirjoitus viittaa*.  On selvää, että Halla-ahon asemassa pitää olla tarkka sanoissaan. Olla provosoimatta tilannetta. Yleensäkin hänen ikään kuin autistisen nihilistinen suora tapansa ilmaista asiansa ja arvonsa on ongelmallinen. Arvot, asenteet ja asiat sekoittuvat häiritsevästi.

Muita Halla-aho herkästi syyttää poliittisesta retoriikasta, kiertelystä. Samalla hän itsekin syyllistyy kiertelyyn ja retoriseen peliin; unohtaa suoruutensa, kun kyse on omista strategisesti tärkeistä asioista. Hyvä esimerkki oli Marja Sannikan haastattelu vuosia sitten kun tämä tivasi Halla-ahon sivulla olevista rasistisista kommenteista. Halla-aho sanoi ettei ehdi kaikkeen puuttua. Sannikka olisi antanut mahdollisuuden puuttua haastattelussaan nyt ja heti. Ei puuttunut. Eli ehtimisargumentti ei ollut kestävä. Halla-ahon kiertely oli vaivaannuttavaa katsottavaa. 

Mutta mennäkseni nyt asiaan, tämä nyt kyseessä oleva Face-kirjoitus on kiinnostava, jos sitä edes yrittää lukea Halla-ahotta suhteessa Hesarin pääkirjoitukseen. Tai tarkemmin: sen yhteen lauseeseen, jossa kirjoittaja myöntää, että Venäjän on hävittävä tämä sota. Myöntää tuo välttämättömyys kuvailematta sen inhimillistä hintaa ja paheksua Halla-ahon ihmisyyden vähättelyä on kaksinaismoralismia. Pääkirjoituksen ja Halla-ahon Facepostauksen välissä tuntuu reaalisen kosketus. 

Mietin myös viittausta Halla-ahon sivaritaustaan. Estääkö se häntä kommentoimasta asiaa? Ei tietenkään. Yhtä vähän kuin lapsetonta kommentoimasta abortin eettistä haastavuutta.

Taideteoksessa, filosofisessa esseessä tai vaikkapa tylyssä Stand Upissa Halla-ahon näkemyksen ilkeä haastavuus, reaalisen tylyys, voitaisiin ehkä esittää ilman, että se henkilöityy hänen persoonaansa. Mikä siis ei tarkoita, että toivoisin hänelle tai kenellekään mahdollisuutta neutraaliksi naamioituun ideologiseen retoriikkaan.

...

En nyt saa tätä aukeamaan mutta osoite on tuo.

PARI VÄLIHUOMAUTUSTA

Ensin inhosta ja vihasta.

Ilmaisut homofobia ja transfobia turhauttavat minua. Tai no, ärsyttävätkin. Ikään kuin loiventavia sanoja. "Kunhan kukaan ei enää pelkää erilaisuutta, saadaan asia kuntoon; kukaan ei voi vihata ja inhota muun kuin pelon vuoksi."  

Tuo on optimismia; humaania ja tinkimätöntä uskoa ihmisen perimmäiseen hyväntahtoisuuteen (mikä tietenkin samanmielisten lajitoverien välillä toimiikin).  Ikään kuin ei voisi vihata vaikkapa sen vuoksi, että tekee omasta suuntautumisestaan (siitä, mistä itse nauttii ja mitä käänteisesti inhoaa), ja sukupuolestaan (siitä, minkä itse kokee ristiriidattomaksi) luonnollistetun arvon ja periaatteen. (Ikään kuin luonto itsessään tai siinä ilmenevä tilastollinen määrä perustelisi sen.)

Inho voi olla biologistakin reagointia, sitä ei ole kieltäminen, mutta sekään ei tee siitä arvollisesti perusteltua. (Ja inho tietenkin  toimii kaikkiin suuntiin.) Eikä inhostaan välttämättä kokonaan pääse eroon. Eikä tarvitsekaan koska se voi olla jo liikaa vaadittu. Mutta kun sen hyväksyy ja tiedostaa eikä käytä sitä ikään kuin vaistomaisena periaatteena eikä edelleen sen efektoimiin arvoihin vedoten vihan perusteluna, se jo riittää tekemään tästä maailmasta paremman.

Sitten tisseistä ja perseistä.

Nyt kun kesä on ohi, tuolla netissä ollaan huolissaan naisista, jotka ovat perustaneet identiteettinsä tissien ja perseen korostamiseen. Että mitäs nyt kun pitää vaatetta pistää enemmän niiden suojaksi ja identiteetti häviää? 

Naiset! Kulkekaa tissit ja perseet ylpeästi edellä ja näyttäkää sillä asenteella keskaria kaikille, jotka tämän hengen (äly) ja aineen (tissit ja perse) dualismin aina vain uusintavat!

Herran ja rengin dialektiikassa kun ei kannata herralta mitään pyytää. Rengin on itse itsensä herrannettava. 

Ja mikä pahinta, tuota uusinnusta jatkavat naisetkin.

KUKA MINUSSA PUHUU KUN PUHUN MARINISTA?

Näissä Marinin kaltaisissa kohuissa minua häiritsee aina se, että polarisaatio syntyy valon nopeudella: feminiini vs. maskuliini/patriarkaatti, konservatiivi vs. edistyksellinen, vasemmisto vs. oikeisto jne. Sen jälkeen on vaikea ajatella ja varsinkaan ilmaista ajatteluaan tarkkailematta miten itse asettuu suhteessa näihin oppositiopareihin. Mitä voin sanoa kavaltamatta sitä arvomaailmaa, jonka omaksi kokemani yhteisö jakaa? Kuinka esimerkiksi voi naisena puhua tapauksesta kieltämättä kanssasisariaan? Tai miehenä vahvistamatta patriarkaattia tai tulematta epäillyksi sen edustajaksi. 

Tämä polarisoituminen on tietenkin aina haastavaa; ilmasto ja sukupuoli nyt tulevat heti mieleen. Harva aihe välttää sen. Enkä väitä, etteikö polarisaatiossa tulisi esiin jotain oleellistakin. Mutta oppositioparit viittaavat helposti enemmän toisiinsa kuin itse asiaan.

No. Itse ajattelen, että Marin on ollut huolimaton pääministeriydessään. Minun oppositioparini on siis huolellisuus vs. huolimattomuus. On selvää, että jos bilettämässä on puolituttua tai jopa tuntematonta väkeä, ei pidä yllättyä jos materiaalia nettiin vuotaa. Pääministeri ei voi tässä asiassa valitettavasti koskaan ns. rentoutua. Tätä huolimattomuuttaan Marinin kuuluisi pahoitella, ei sitä, että piti hauskaa tai sitä, että "jouduitte kanssani tällaista näkemään vaikka videot eivät olleet tarkoitettu julkisiksi". Tässä hän ohittaa oleellisen. Ei ollut tietenkään tarkoitettu, mutta pääministerin olisi se pitänyt varmistaa. Mitään pääministeri ei voi jättää oletuksen varaan. Oli mies tai nainen, oikeistolainen tai vasemmistolainen.

Pelkäänkin nyt, että kun hän lupaa muuttua, hän lopettaa bilettämisen. Eikä vain ole tästä edes tarkempi tilanteissa, jotka tarkkuutta pääministeriltä vaativat.  Pelkään siis sitä, että Marin käsittää itsensä sillä tavoin väärin.

SEKOPÄISTÄ FUNDAMENTALISMIA?

Onko ääriajattelu ja -toiminta aina jollain tavoin epäväkaan ihmisen toimintaa? Ylen 16.8. Kultturiykkösessä haastatellun Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä on. Tuo aina on jälleen kerran ongelmallinen sana. Toisin sanoen: tulkitseeko ääriajattelija ja -toimija uskontonsa tai muun ideologiansa tai niihin perustuvat (tappo)käskyt aina väärin? Ja jos niin ajattelemme, onko kukaan käskystä vastuussa? Tai onko uskonto tai muu ideologia silloin sulkeistettu pois yhtälöstä? Eli onko ideologiselle tai uskonnolliselle yhteisölle annettuja äärimmäisiä ohjeita mahdollista toteuttaa oikein? 

Ehkä kysymys on esitettävä niin, että se on lähempänä itseäni. Jos vaikkapa äärivegaani tekisi itsemurhaiskun Atrialle, miten vegaaniyhteisö sisimmässään siihen suhtautuisi? Haluaisiko nähdä tekijän pelkkänä sekopäänä? Tai voisiko? Olisiko mahdotonta sulkea pois sitä tunnetta, että hän toimi muiden puolesta?

ÄÄRIMMÄISIN KIELIPELI

1

Olen Facebookin filosofiaryhmässä. Siellä keskutelemme siitä, onko filosofialla mitään annettavaa sodan haasteeseen. Tämä on minun kommenttini:

Joku kysyi, onko sota rationaalista? Minusta tuntuu, että se on tuon käsitteen ulkopuolella; puhetapojen ja kielipelien äärimmäinen muoto, kohta missä kieli ei enää pelitä; "viimeinen kielipeli",  jonka aikana ne jotka siihen eivät itse konkreettisesti ole osallisina, harjoittavat omaa peliään. Kuten me nyt täällä. Sota saa ihmiset puhumaan sodasta. Rationaalisuus kuuluu meidän peliimme. Putinin ja vaikkapa Isisin peli on jotain Toista niin kauan kuin sitä ehdottomuudessaan kestää.

2

No. Tietenkin sodassa on rationaliteetit.  Puolustautuminen, elintilan hankkiminen ym. Rationaliteetti ei ole tietenkään eettisyyttä, se on rakennetta. Kaikessa mitä ihminen tekee on rationaalisuutta. Rakennetta.

Sodan mielettömyydestä puhuessa ajattelee sitä enemmän hyökkääjän tekona ja samalla rationaliteetti moralisoituu perusteettomasti. Haluamme nähdä vaikkapa nyt sitten Putinin järjettömänä olentona, koska etiikkamme sitä vaatii. 

Oikeastaan tuo tekstini käsittelee sitä, onko sota siinä mielessä rationaalinen, että sitä voisi hallita rationaalisesti esim. pasifismin kielipelillä. Sitä en usko. Tämä koskee myös lausetta "väkivalta ei ole ratkaisu". Kyllähän se aina on, jos ei sotke siihen moraalia.