tiistai 27. helmikuuta 2024

GODARDIN VIIKONLOPPU PÄHKINÄNKUORESSA

 "Porvariston kauhun voi voitta vain lisäkauhulla." Viikonloppu, Jean-Luc Godard, 1967

Elokuva utopiasta luoda autistinen status, josta kaiken voisi alkaa uudelleen. Tietenkin se siinä epäonnistuu, koska edes taide ei voi olla kyllin vahvaa eikä puhdasta tähän tarkoitukseen niin kauan kuin se pitää yleisöään otteessaan. Pelkkää vilpillistä tietoisuutta. Ei viihdykettä kummempaa. On vapauduttava taiteesta.

sunnuntai 28. tammikuuta 2024

RUNO PITKÄSTÄ AIKAA

En ole pitkään aikaan saanut kirjoitettua mielekästä runoa. 

Se kiusaa aina kun luen jonkun hyvän. 

Herää turhauttava tai paremminkin turhamainen motivaatio.


Istun ulkona koska sisällä ei saa polttaa ja tuulee mutta on niin lämmintä, että voin helposti näpytellä tämänkin ilman käsieni kylmettymistä.

Ikään kuin luonto lohduttaisi ettei hätää. Kyllä tämä tästä.

perjantai 26. tammikuuta 2024

OLEMUKSELLINEN ELÄMÄ

Kuva on Reijo Työrinojan vätöskirjasta Uskon kielioppi, s. 215.

...

Kyse on ikään kuin elämän olemuksesta. Ja "olemus on ilmaistu kieliopissa", kuten saman teoksen edellisellä sivulla Töyrinoja Wittgesteiniin viittaa. Olemusajattelu tai paremminkin -asenne tai olemuksellinen eläytyminen on väistämätön ontologinen, ontinenkin, rakenne. Eikä kyse ole vain ihmisistä. Siihen kuuluu tietenkin myös vaikkapa kokemus siitä, miten eläimet mahdollisesti ilmaisevat kärsimystä ja miten siihen reagoimme vaikkapa lopettamalla (tai edes vähentämällä) eläinperäisten tuotteiden syömistä. Kärsimystä imitoiva robotti ei saa sitä aikaan (muuta kuin muistuttamalla meitä aidosta kärsimyksestä). Olemassaolomme ilman olemusajattelua on mahdotonta. "Oleminen ennen olemusta..." Minulle Wittgenstein voittaa Sartren, vaikka tuo Sartren ajatus hyvä metodilause onkin. Sama koskee minun luennassani Derridaa, toista hienon metodin kehittäjää. Olemusajattelua ei voi dekonstruoida ontoligisesti eikä onttisesti. Mutta mikä tärkeää, sen tietenkin voi haastaa ideologisesti. On tärkeää tutkia sitä, missä kulkee olemuksellisuutemme ideologinen eli arvottava raja.






maanantai 1. tammikuuta 2024

GODARD JA NAISVIHA

 https://photos.app.goo.gl/hqsaQzCQ9XL8W8nt5


Yllä olevassa linkissä syytöksiä Godardin naisvihasta (FH 6/23). Herätti kiinnostavia kysymyksiä. Tämän kommentin lähetin Filmihullun ryhmään: 

"Godard-numero herättää paljon ajatuksia. Välillä Jean-Luc tuntuu turhauttavalta ja muodolla kikkailijalta. Silti kiinnostavalta. (Laittomat on ylivoimainen suosikkini, josta kirjoitin Laajakuvaan: https://laajakuva.com/ohi-katsomisen-taito-godardin-laittomat/.) Monimutkainen muoto ei lisää mitään sisältöön, niin nykyään ajattelen. Muodon helppous voi yhtä hyvin tehdä katsojasta ristiriitaisen. Kaiken voi sanoa selvästi ja yksinkertaisesti. Muu on emmänkin taiteilijan subjektiivista nautintoa. 

Sitten artikkeliin Godardin sirpaleita. Se, että Godardia kutsutaan naisvihaajaksi, herättää minussa kysymyksen tuon sanan ongelmallisuudesta. Ks. sivu 29 kohdasta "eniten on kuitenkin kuultu syytöksiä misogyniasta" kohtaan "mies onkin kahleista vapaa tulevaa elokuvaa mainostamaan". Peittääkö syytös misogyniasta tässä enemmän kuin paljastaa? Onko kysymys eräänlaisesta herran ja rengin dialektiikan asettamasta mahdottomuudesta, paradoksistakin? Pystyykö herra, mies, asettumaan rengin, naisen, asemaan edes kritisoidessaan omaa välinettään eli tässä elokuvakameraa ja -kerronnan historiaa? Leikin ajatuksella, että nuo kohdat olisi ohjannut nainen. Efekti on toinen kun renki puhuu. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että tekijä ei todellakaan ole kuollut. Luemme tekstiä hänen lävitseen, halusimmepa tai emme. Naisvihan kanssa on oltava tarkkana. Kumminkin puolin."

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

HERRAISUUDEN JÄLJILLÄ: Lacan jälleen

 https://www.utupub.fi/handle/10024/151436

Jos on kiinnostunut yhtään Lacanista, tuo Juha Pursiaisen gradu on hyvä opaste. Aika selkeä. Mikko Kytölän gradu Subjektin teologia myös hyvä. 

Joku on sanonut, ettei Lacanilla ole koskaan parannettu ketään. Voi olla. Minulle sen malli on tapa nähdä maailmaa, lukea sitä. Taidetta, filosofiaa... Olen täälläkin kirjoittanut Nietzestä Lacanin kautta jutussa Nietzsche, Lacan ja minä. 

Nyt huomaan, että luen postauksessani Nietzscheä eräänlaisena hysteerisen diskurssin arkkityyppinä. Tarkemmin: jumalan kuolemaa (mahdottomana?) pyrkimyksenä "tyhjentää herramerkitsijä". Mutta koska herran on aina otettava muotonsa, jotta ajattelu ja vuorovaikutus on mielekästä, se saa Nietzschellä kuin salaa tahdon tahtomisen muodon. Jumalan jälkeen tulee tahdon metafysiikka: Nietzschen tahdossa on väkisinkin jonkinlainen ylevän rekisteri, sumblimoiva efekti (ja siinä juuri, lukijasta riippuen, vaarallisenkin samastumisen kohta). Mutta Lacanin diskurssissa ei ole mitään subliimia, ei ylevää. Vain "ihmisrakenteen" kuvaus. Näin Nietzsche pienenee silmissäni "vain" ihmiseksi. Taika katoaa. (Heidän, jotka käyttävät häntä ideologisen voimailunsa perusteena, olisi ymmärrettävä tämä.)

Ja ei vain Nietzsche. Herradiskurssin haaste soi aina taiteessa. Onko elämystä ilman herraa?

Kun yritän löytää Pychonin Painovoiman sateenkaaresta herraista merkitsijää, jotain, mitä vasten lukea ja ymmärtää sitä, tuskastun (en väitä ettei sitä ole, mutta en löydä sitä). Se on kuin yritystä eläytyä mielettömyyteen, herrattomaan merkitsijään. Eikä yhtään auta, että sen kerrotaan kuvaavan sodan kaoottista kokemusta. Mutta miksi juuri näin kun sen voisi tehdä monella muullakin tavalla? Ja realismin keinoin jopa voimallisemmin. Pynchon etäännyttää yrittäessään tuoda tykö. Jos siis edes yrittää... jos jotkut vain uskovat niin.

Musiikissa herrattomuuden voi ehkä aavistaa. Mikä olisi Pierre Bulezin Réponsin herramerkitsijä? Onko siis olemassa herratonta estetiikkaa, herratonta elämystä? Vai onko kyse vain siitä, että koska en ymmärrä vaikkapa nyt sitten Boulezin tai Saariahon motiiveja ja ideoita, vapaudun herraisesta merkitsijästä? Mutta eikö se riitä? Ehkä taide on herraisesta merkitsijästä vapautumista vaikkapa sitten vain siksi, etten ymmärrä teoksen ydintä. 

Ja vielä: se mitä ymmärrän välittömästi, vaikkapa sitten populaari, voi paljastaa herrattomuutta, välittömyyttä, avantgardea voimallisemmin. Lacanin valossa avantgarde voi olla jopa, sanoisinko, yliarvostettua. Se ehkä vain kätkee herraisuuden outouteensa.

keskiviikko 15. marraskuuta 2023

ALEXIS

Tämän Vesa Haapalan romaanin olisin valinnut Finlandia-ehdokkaiden joukkoon. Sisältö, kieli ja tekijä. Mikä lopulta on tämän teoksen ydin? Ikään kuin aihe ja sisältö olisivat vain tekosyy KIRJOITTAA. Alexista ei ole olemassa. Vain kieli, kirjoittaminen ja lukemisen nautinto.