"Reflektiivisyys (...) on osoitus välittömästä kriittisestä tietoisuudesta sen suhteen mitä tekee, ajattelee tai kirjoittaa. Koska kadotetun viattomuuden ajallamme on kuitenkin mahdotonta tehdä viattomasti mitään, reflektiivisyys voi helposti liukua ironisen itsetietoisuuden, kyynisyyden ja poliittisesti korrektin tekopyhyyden alueelle." (Postmodernismi vasta-alkajille ja edistyville, s. 73)
Yhä tärkeällä tavalla totta. Miten tämä "homo reflectus" heijastuu esimerkiksi lapsiimme; kasvatukseen? Aistivatko lapsemme sen sisimmästämme?
Tietenkin tämä 1995 ilmestynyt mainio kuvakirjanen ei vielä ottanut huomioon ekokatastrofia, no, ehkä ideana, mutta ei niin konkreettisena VIATTOMANA haasteena kuin se nyt on.
Nyt Baudrillardinkin simulakrumintoilu tuntuu enemmänkin proosarunoudelta. Inspiroivalta toki. Ikään kuin tavoittamatonta reaalista kiertävältä kirjoitukselta. No... Olen aina ottanutkin sen sellaisena.
Postmoderni on, paradoksaalisesti, ottanut PELKÄN tekstin aina liian tosissaan.