sunnuntai 11. syyskuuta 2022

PARI VÄLIHUOMAUTUSTA

Ensin inhosta ja vihasta.

Ilmaisut homofobia ja transfobia turhauttavat minua. Tai no, ärsyttävätkin. Ikään kuin loiventavia sanoja. "Kunhan kukaan ei enää pelkää erilaisuutta, saadaan asia kuntoon; kukaan ei voi vihata ja inhota muun kuin pelon vuoksi."  

Tuo on optimismia; humaania ja tinkimätöntä uskoa ihmisen perimmäiseen hyväntahtoisuuteen (mikä tietenkin samanmielisten lajitoverien välillä toimiikin).  Ikään kuin ei voisi vihata vaikkapa sen vuoksi, että tekee omasta suuntautumisestaan (siitä, mistä itse nauttii ja mitä käänteisesti inhoaa), ja sukupuolestaan (siitä, minkä itse kokee ristiriidattomaksi) luonnollistetun arvon ja periaatteen. (Ikään kuin luonto itsessään tai siinä ilmenevä tilastollinen määrä perustelisi sen.)

Inho voi olla biologistakin reagointia, sitä ei ole kieltäminen, mutta sekään ei tee siitä arvollisesti perusteltua. (Ja inho tietenkin  toimii kaikkiin suuntiin.) Eikä inhostaan välttämättä kokonaan pääse eroon. Eikä tarvitsekaan koska se voi olla jo liikaa vaadittu. Mutta kun sen hyväksyy ja tiedostaa eikä käytä sitä ikään kuin vaistomaisena periaatteena eikä edelleen sen efektoimiin arvoihin vedoten vihan perusteluna, se jo riittää tekemään tästä maailmasta paremman.

Sitten tisseistä ja perseistä.

Nyt kun kesä on ohi, tuolla netissä ollaan huolissaan naisista, jotka ovat perustaneet identiteettinsä tissien ja perseen korostamiseen. Että mitäs nyt kun pitää vaatetta pistää enemmän niiden suojaksi ja identiteetti häviää? 

Naiset! Kulkekaa tissit ja perseet ylpeästi edellä ja näyttäkää sillä asenteella keskaria kaikille, jotka tämän hengen (äly) ja aineen (tissit ja perse) dualismin aina vain uusintavat!

Herran ja rengin dialektiikassa kun ei kannata herralta mitään pyytää. Rengin on itse itsensä herrannettava. 

Ja mikä pahinta, tuota uusinnusta jatkavat naisetkin.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

KUKA MINUSSA PUHUU KUN PUHUN MARINISTA?

Näissä Marinin kaltaisissa kohuissa minua häiritsee aina se, että polarisaatio syntyy valon nopeudella: feminiini vs. maskuliini/patriarkaatti, konservatiivi vs. edistyksellinen, vasemmisto vs. oikeisto jne. Sen jälkeen on vaikea ajatella ja varsinkaan ilmaista ajatteluaan tarkkailematta miten itse asettuu suhteessa näihin oppositiopareihin. Mitä voin sanoa kavaltamatta sitä arvomaailmaa, jonka omaksi kokemani yhteisö jakaa? Kuinka esimerkiksi voi naisena puhua tapauksesta kieltämättä kanssasisariaan? Tai miehenä vahvistamatta patriarkaattia tai tulematta epäillyksi sen edustajaksi. 

Tämä polarisoituminen on tietenkin aina haastavaa; ilmasto ja sukupuoli nyt tulevat heti mieleen. Harva aihe välttää sen. Enkä väitä, etteikö polarisaatiossa tulisi esiin jotain oleellistakin. Mutta oppositioparit viittaavat helposti enemmän toisiinsa kuin itse asiaan.

No. Itse ajattelen, että Marin on ollut huolimaton pääministeriydessään. Minun oppositioparini on siis huolellisuus vs. huolimattomuus. On selvää, että jos bilettämässä on puolituttua tai jopa tuntematonta väkeä, ei pidä yllättyä jos materiaalia nettiin vuotaa. Pääministeri ei voi tässä asiassa valitettavasti koskaan ns. rentoutua. Tätä huolimattomuuttaan Marinin kuuluisi pahoitella, ei sitä, että piti hauskaa tai sitä, että "jouduitte kanssani tällaista näkemään vaikka videot eivät olleet tarkoitettu julkisiksi". Tässä hän ohittaa oleellisen. Ei ollut tietenkään tarkoitettu, mutta pääministerin olisi se pitänyt varmistaa. Mitään pääministeri ei voi jättää oletuksen varaan. Oli mies tai nainen, oikeistolainen tai vasemmistolainen.

Pelkäänkin nyt, että kun hän lupaa muuttua, hän lopettaa bilettämisen. Eikä vain ole tästä edes tarkempi tilanteissa, jotka tarkkuutta pääministeriltä vaativat.  Pelkään siis sitä, että Marin käsittää itsensä sillä tavoin väärin.

tiistai 16. elokuuta 2022

SEKOPÄISTÄ FUNDAMENTALISMIA?

Onko ääriajattelu ja -toiminta aina jollain tavoin epäväkaan ihmisen toimintaa? Ylen 16.8. Kultturiykkösessä haastatellun Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä on. Tuo aina on jälleen kerran ongelmallinen sana. Toisin sanoen: tulkitseeko ääriajattelija ja -toimija uskontonsa tai muun ideologiansa tai niihin perustuvat (tappo)käskyt aina väärin? Ja jos niin ajattelemme, onko kukaan käskystä vastuussa? Tai onko uskonto tai muu ideologia silloin sulkeistettu pois yhtälöstä? Eli onko ideologiselle tai uskonnolliselle yhteisölle annettuja äärimmäisiä ohjeita mahdollista toteuttaa oikein? 

Ehkä kysymys on esitettävä niin, että se on lähempänä itseäni. Jos vaikkapa äärivegaani tekisi itsemurhaiskun Atrialle, miten vegaaniyhteisö sisimmässään siihen suhtautuisi? Haluaisiko nähdä tekijän pelkkänä sekopäänä? Tai voisiko? Olisiko mahdotonta sulkea pois sitä tunnetta, että hän toimi muiden puolesta?

sunnuntai 7. elokuuta 2022

ÄÄRIMMÄISIN KIELIPELI

1

Olen Facebookin filosofiaryhmässä. Siellä keskutelemme siitä, onko filosofialla mitään annettavaa sodan haasteeseen. Tämä on minun kommenttini:

Joku kysyi, onko sota rationaalista? Minusta tuntuu, että se on tuon käsitteen ulkopuolella; puhetapojen ja kielipelien äärimmäinen muoto, kohta missä kieli ei enää pelitä; "viimeinen kielipeli",  jonka aikana ne jotka siihen eivät itse konkreettisesti ole osallisina, harjoittavat omaa peliään. Kuten me nyt täällä. Sota saa ihmiset puhumaan sodasta. Rationaalisuus kuuluu meidän peliimme. Putinin ja vaikkapa Isisin peli on jotain Toista niin kauan kuin sitä ehdottomuudessaan kestää.

2

No. Tietenkin sodassa on rationaliteetit.  Puolustautuminen, elintilan hankkiminen ym. Rationaliteetti ei ole tietenkään eettisyyttä, se on rakennetta. Kaikessa mitä ihminen tekee on rationaalisuutta. Rakennetta.

Sodan mielettömyydestä puhuessa ajattelee sitä enemmän hyökkääjän tekona ja samalla rationaliteetti moralisoituu perusteettomasti. Haluamme nähdä vaikkapa nyt sitten Putinin järjettömänä olentona, koska etiikkamme sitä vaatii. 

Oikeastaan tuo tekstini käsittelee sitä, onko sota siinä mielessä rationaalinen, että sitä voisi hallita rationaalisesti esim. pasifismin kielipelillä. Sitä en usko. Tämä koskee myös lausetta "väkivalta ei ole ratkaisu". Kyllähän se aina on, jos ei sotke siihen moraalia.

lauantai 25. kesäkuuta 2022

TAIDETTA AIVOILLE


Istuva nainen, 1909. Kuva otettu teoksesta Picasso (Kirjayhtymä 1975).

Nämä kubistisen ajan muotokuvat ihmisistä kiehtovat minua. Enemmän kuin vaikkapa asetelmat. Näissä todentuu kohtaamisen tuntu. Niin kuin en katsoisi kuvaa vaan jotakin eläytymisen rekisteriä. Aivot yrittävät automaattisesti korjata jotain ja se ehkä luo tunteen tilasta, joka ei ole TUOSSA vaan jossain jonkun persoonan ja itseni JAKAMASSA tilassa. Missä kulkee esittävän ja abstraktin raja? Ei sitä ole. Sisimmässäni ainakaan. 

Alan uskomaan aika vakaasti, että taiteen tekemä vaikutus on pelkkää aivojen tuottamaa mekaniikkaa. Eikä se ole yhtään sen vähempää silloinkaan. Siihen ei vain silloin tarvitse sotkea metafysiikan ripettäkään. Kubismi on konkreettista taidetta.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

LACAN JA SETÄMIEHET



Tuo yllä näkyvä sitaatti tietenkin saa Lacanin näyttämään konservatiivilta. (Kyse on hänen vastauksestaan kaduilla -69 protestoiville nuorille, jotka tulivat keskeyttämään hänen luentoaan - eli aikansa setämies siis hänkin.) Mutta ei, näin se vain menee (mikä ei ei, näin se vain menee (mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö Lacan voisi olla konservatiivi). Juuri siksi edistyksellisten - ja nyt minäkin kuulostan konservatiivilta - vaikkapa sitten wokelaisten, olisi oltava itsensä suhteen äärimmäisen valppaita. Ja lisää konservatiivista efektiä: kun setämiehet valittavat ettei mitään saa sanoa, kuuluuko siinä levoton reaktio aikakautemme älylliseen hegemoniaan, siihen vielä herraa haastavaan hysteeriseen* mutta vahvasti jo herroittuvaan diskurssiin, joka on pakko ottaa yhä enemmän huomioon? Siksi vastaus heille ei voi olla vain tämä: "Tehän nyt puhutte koko ajan, mitä valitatte." Heidän kauttaan on edistyksellisten mahdollista, ja syytä, arvioida itseään. Jo nyt.

...

*Tuo termi hysteerinen tarkoittaa Lacanin teoriassa herralta  vastauksia vaativaa ja niitä haastavaa "subjektia" (subjekti on Lacanin kohdalla pistettävä termiä heikentäviin sitaatteihin). Ei siis hysteeristä sekoilijaa. Tämä vain että en tahtomattani uppoa yhä syvemmälle konservatiivisuuden suohon.

Kuva on Janne Kurjen kirjasta Lacanin diskurssiteoria.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

AJATTOMUUDEN AUTUUDESTA

"Elämän jakautuminen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen on mielen tekemää ja lopulta illuusiota."


Näin sanoo Echart Tolle, saksalainen, Kanadassa asuva henkinen opettaja (ks. Wikipedia).

Itse en täysin voi ostaa tuota väitettä. Näen siinä itsessään liikaa illuusiota, jolla paetaan tuskaa ja vastuuta. Vilpillistä tietoisuutta. Ja myös dualistista erottelua sisäiseen ja ulkoiseen todellisuuteen.

Puhdasta nykyhetkeä ilman sitä jäsentävää sisältöä en voi toivottaa tervetulleeksi. Pulla tulee västämättä rusinoiden mukana. Muu on puhtaan läsnäolon metafysiikkaa. Tervetulon toivotus on väistämättä vastuuta muutoksesta, ei tyhjän olemisen hyväksymistä. 

Nyt vien ajatukseni äärimmäisyyksiin. Joskus se vain selventää ajatuksia. Jos todella hyväksyy ajattomuuden, että aika on illuusio, ei ole syytä olla huolissaan mistään. Ympäristöstä, Ukrainasta, totalitaristisen hallinnon vangitsemista toisinajattelijoista, ei yhtään mistään. Mutta tuo kaikki tapahtuu fysikaalisessa ajassa. Ympäristön tuhoutuminen tai päivästä toiseen kidutettavien kokemus ei noudata meditoivan kanssaihmisen meditatiivista aikaa. Jos kidutettava kykenee pakenemaan meditaation avulla, hyvä niin, mutta minä en voi vedota siihen.

On toinen asia, antaako maailman ahdistaa itseään vai toimiiko ilman ahdistusta. Ja uskon, että mestarimeditoijat tuohon hetkettömyyteen voivat psyykkisellä tasolla päästä. Mutta siitä ei seuraa ajattomuutta sinänsä. Eikä vapautta maailmasta. Ajattomuuteen ei pääse ilman maailman hylkäämistä. 

Tuo ajattomuuden ajattelu sopii terapeuttiseen tai psykiatriseen diskurssiin (niin kuin myös harhan ja illuusion käsitteet). Tai metodiksi paeta omaa kärsimystä. Mutta heti kun mukaan tulee muiden ihmisten kärsimys tai ympäristön tuhoutuminen, ei voi vetäytyä ajattomuuteen, tai siis tarkemmin,  ajattomuuden ideaan. Fysikaalinen aika on yhteisen kokemisen jakamista, tila, jossa tehdään valintoja. Ajattomuudessa ei niitä tarvita.