Kuva on Reijo Työrinojan vätöskirjasta Uskon kielioppi, s. 215.
...
Kyse on ikään kuin elämän olemuksesta. Ja "olemus on ilmaistu kieliopissa", kuten saman teoksen edellisellä sivulla Töyrinoja Wittgesteiniin viittaa. Olemusajattelu tai paremminkin -asenne tai olemuksellinen eläytyminen on väistämätön ontologinen, ontinenkin, rakenne. Eikä kyse ole vain ihmisistä. Siihen kuuluu tietenkin myös vaikkapa kokemus siitä, miten eläimet mahdollisesti ilmaisevat kärsimystä ja miten siihen reagoimme vaikkapa lopettamalla (tai edes vähentämällä) eläinperäisten tuotteiden syömistä. Kärsimystä imitoiva robotti ei saa sitä aikaan (muuta kuin muistuttamalla meitä aidosta kärsimyksestä). Olemassaolomme ilman olemusajattelua on mahdotonta. "Oleminen ennen olemusta..." Minulle Wittgenstein voittaa Sartren, vaikka tuo Sartren ajatus hyvä metodilause onkin. Sama koskee minun luennassani Derridaa, toista hienon metodin kehittäjää. Olemusajattelua ei voi dekonstruoida ontoligisesti eikä onttisesti. Mutta mikä tärkeää, sen tietenkin voi haastaa ideologisesti. On tärkeää tutkia sitä, missä kulkee olemuksellisuutemme ideologinen eli arvottava raja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti