Ensin inhosta ja vihasta.
Ilmaisut homofobia ja transfobia turhauttavat minua. Tai no, ärsyttävätkin. Ikään kuin loiventavia sanoja. "Kunhan kukaan ei enää pelkää erilaisuutta, saadaan asia kuntoon; kukaan ei voi vihata ja inhota muun kuin pelon vuoksi."
Tuo on optimismia; humaania ja tinkimätöntä uskoa ihmisen perimmäiseen hyväntahtoisuuteen (mikä tietenkin samanmielisten lajitoverien välillä toimiikin). Ikään kuin ei voisi vihata vaikkapa sen vuoksi, että tekee omasta suuntautumisestaan (siitä, mistä itse nauttii ja mitä käänteisesti inhoaa), ja sukupuolestaan (siitä, minkä itse kokee ristiriidattomaksi) luonnollistetun arvon ja periaatteen. (Ikään kuin luonto itsessään tai siinä ilmenevä tilastollinen määrä perustelisi sen.)
Inho voi olla biologistakin reagointia, sitä ei ole kieltäminen, mutta sekään ei tee siitä arvollisesti perusteltua. (Ja inho tietenkin toimii kaikkiin suuntiin.) Eikä inhostaan välttämättä kokonaan pääse eroon. Eikä tarvitsekaan koska se voi olla jo liikaa vaadittu. Mutta kun sen hyväksyy ja tiedostaa eikä käytä sitä ikään kuin vaistomaisena periaatteena eikä edelleen sen efektoimiin arvoihin vedoten vihan perusteluna, se jo riittää tekemään tästä maailmasta paremman.
Sitten tisseistä ja perseistä.
Nyt kun kesä on ohi, tuolla netissä ollaan huolissaan naisista, jotka ovat perustaneet identiteettinsä tissien ja perseen korostamiseen. Että mitäs nyt kun pitää vaatetta pistää enemmän niiden suojaksi ja identiteetti häviää?
Naiset! Kulkekaa tissit ja perseet ylpeästi edellä ja näyttäkää sillä asenteella keskaria kaikille, jotka tämän hengen (äly) ja aineen (tissit ja perse) dualismin aina vain uusintavat!
Herran ja rengin dialektiikassa kun ei kannata herralta mitään pyytää. Rengin on itse itsensä herrannettava.
Ja mikä pahinta, tuota uusinnusta jatkavat naisetkin.
