perjantai 23. toukokuuta 2014

KOKENEIDEN KORVAAMATTOMUUDESTA

 

Sanotaan että kokeneiden työntekijöiden mukana lähtee työelämästä jotain arvokasta ja korvaamatonta. Oma alani vain on niin alati uusiutuvaa, että itseni kaltainen pian 54-vuotias ja vaikkapa vajaa kolmekymppinen työkaverini olemme tasavanhoja työelämän suhteen. Kumpikin opettelee uutta yhtä kokemattomana mutta ehkä on jopa niin, että nuorempi tekee sen motivoituneemmin kun näköpiirissä on vielä "toivottoman" paljon työvuosia. Ja sosiaalinen dynaamisuus taas on synnynnäistä, joten sekään ei oikeastaan kuulu ammatillisen paremmuuden piiriin: 63-vuotiaan tilalle tuleva parikymppinen voi omata ylivoimaisen sosiaalisen osaavuuden tai vaikkapa eettisesti ja filosofisesti uteliaamman mutta kuitenkin realistisemman mielen.

Myytti kokeneiden työntekijöiden viisaudesta elää sitkeästi tietenkin siksi, ettei mieltämme haluta pahoittaa. Mutta rehellistä ja käytännöllistä puhetta kuulisin silti mieluummin. Sanokaa vain, että eläkeiän on pitkityttävä talouden vuoksi ja siksi työntekijöitä on siedettävä jo keskimäärin parhaan teränsäkin menettäneenä.


Itse palkkaisin epäilemättä mieluummin nuoremman hyväksi havaitsemani työntekijän kuin vanhemman hyväksi havaitsemani. Itseäni en siis enää palkkaisi työhön, joka vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja motivoitumista uudistumiseen.

Tässä nimettömäksi jätettävän - ei alallani työskentelevän - ystäväni mukaan työntekijää ei kaivata työpaikalla muutaman päivän kuluttua hänen jäätyään eläkkeelle tai siirryttyään muihin tehtäviin toisaalle. "Jos joistakin puhutaan, niin ikävistä ihmisistä. Hyvistä tuskin ollenkaan." Ja minä lisään hänen yksityisajatteluunsa omaani esittämällä, "että niitä ikäviä kun on kiva ajatella kun niistä on päässyt eroon mutta hyviä ei halua ajatella kun niitä ei kuitenkaan saa takaisin". Ja jos joskus olenkin kuullut jonkun työntekijän mukavuutta kaivattavan, niin hänen ammattitaitonsa, kokemuksensa ja osaamisensa korvaamattomuudesta en muista kuulleni puhuttavan hirveän kaipaavaan tai tarvitsevaan sävyyn.

Niin se vain on. Korvaamattomuuttamme ei voi laskea iästä.

tiistai 20. toukokuuta 2014

MERKIN JA SISÄLLÖN KUMMALLISESTA SUHTEESTA





                                            Voiko fiktiossa esiintyä itsenään?
















LAINATTUA KAUNEUTTA


Tämä on Vesa Haapalan Versoja-blogissaan postaama runo. Olen kateellinen.
                                                                         

AJATUS

Ajatus muuttumattomasta, pysyvästä Jumalasta.

Ajatus siitä, että kaikki virtaa, ettei mikään toistu sellaisenaan.

Ajatus siitä, että muuttumattomuus on määrittämättömissä ja persoona.

Ajatus siitä, miten vaikea on antaa esimerkki sublimoitumisesta ja härmistymisestä.

Ajatus siitä, että tie ylös ja alas on yksi ja sama, että tämä on pysyvintä.

Ajatus siitä, että subjekti puhuu.

Ajatus siitä, että teossa on kuva tekijästä.

Ajatus jäljittelystä: mimesiksestä, imitaatiosta.

Ajatus siitä, että kaikki kehittyy. Ajatus siitä, että kaikki ehtyy.

Ajatus siitä, että kaikki on kohti kuolemaa.

Ajatus siitä, miten helppoa kuolema on unohtaa ajatuksessa

elämästä ja iankaikkisuudesta (kun siinä ei kuitenkaan ole mitään tajuttavaa).

Ajatus kairoksesta. Ajatus kaivoksesta, joka romahtaa.

Ajatus siitä, että kaikki on nyt. Ajatus siitä, että historia on tullut.

Ajatus pää alaspäin kääntyneen Mikki Hiiren muotoisesta vesimolekyylistä.

Ajatus vedystä ja heliumista, jotka muodostavat 70 % tähtien massasta.

Ajatus alkuaineista ja niiden hajoamisesta.

Ajatus kuumuudesta, hamartiasta, katarsiksesta.

Ajatus metheksiksestä, ihosta. Ajatus tyhjästä, ei-mistään.

Ajatus hapettumisesta, oksennuksesta.

Ajatus painosta ja painovoimasta.

Ajatus laihtumisesta, mutta siten että lihakset on treenattu esiin.

Ajatus paremmasta näkyvyydestä, merellä ja mediassa.

Ajatus siitä, että joku kantaa (edustan sinua, uusi mahdollisuus).

Ajatus siitä, miten puolueet jälleen kaappaavat metafysiikan haltuunsa eikä kukaan usko.

Ajatus siitä, etten taida äänestää, kun ajokortti on hukassa.

Ajatus siitä, että passi meni vanhaksi.

Ajatus poliisin voimattomuudesta, poliisiylijohtajan voimasta.

Ajatus alastomasta brunetesta saamassa sisään ja iholle.

Ajatus huomisesta, jota en tahdo ajatella.

Ajatus hyvyyden mahdollisuudesta. Ajatus syyllisyydestä.

Ajatus siitä, miten helppoa on puhua asian vierestä.

Ajatus levosta muttei nukkumisesta. Ajatus lorun lopusta ja aivan siitä alusta.

Ajatus: mitä siinä oli? mitä oli sitä ennen? miten siihen päädyttiin?

Ajatus, että ehkä parasta on antaa olla. Ajatus yksinkertaisimmasta ja kevyimmästä,

avaruuteen karkaavasta vedystä, jota on vain prosentin verran tässä kuplassa

jossa elämme, mutta maailmankaikkeudessa huomattavasti enemmän.

                                                           
Kaunista! Uskon kyllä että olen ajatellessani, mutta kuinka paljon tätä satunnaisuutta tarvitaan ihmisen välttämättömyyteen?