tiistai 10. huhtikuuta 2018

EVELYN FOX KELLER JA DESCARTES

Käteen osui kirjahyllyä harventaessa Evelyn Fox Kellerin Tieteen sisarpuoli. Aloin selata ja sitten lukea uudelleen 30 vuotta sitten ostamaani kirjaa. Inspiroivaa, tosin nyt siksi, että olin perusideasta eri mieltä Kellerin kanssa.

Kellerille kohteestaan etäisyyttä ottava objektiivisuuden periaate on maskuliininen johtuen siitä, että isä edustaa maailmaa, erillistä kohdetta, äidin taas vetäessä vielä heikkoa egoa takaisin eriytymättömyyteen. "Näin ollen me kaikki, niin miehet kuin naisetkin, olemme taipuvaisia varhaisten kokemustemme perusteella yhdistämään objektivointiin kuuluvan affektiivisen ja tiedollisen asenteen mieheyteen, kun taas prosessit, joihin liittyy subjektin ja objektin rajojen sekoittuminen yhdistetään helposti naiseuteen. 

Olennainen kysymys tietenkin on se, mitä tapahtuu näille varhaisille mielleyhtymille? Mallit, joiden sisällä nämä mielleyhtymät syntyvät, saattavat olla melkeinpä universaaleja (omassa ydinperhejärjestelmässämme ne ovat epäilemättä kaikkein voimakkaimmin vaikuttavia), mutta malleja ylläpitävät ehdot eivät sitä ole.  (...) Jos nämä nämä väiteeni pitävät paikkansa, meidän on syytä tutkia, miksi edelleen pidetään kiinni objektiivisesta tieto-opista. Objektiivinen tieto-oppihan pitää totuuden mittapuuna etäisyyttä subjektiivisista tekijöistä ja edellä esittämäni määritelmästä seuraa se, että itse totuuskin on tullut sukupuoliseksi." (s. 93 ja 94)

Mitähän radikaali perhevapaauudistus toisi tähän Kellerin esittelemään malliin? Kääntäisikö vain kuvion toisin päin ja tulevaisuudessa tieteellinen objektiivisuuden vaatimus olisikin feminiinistä? Se tietenkin riippuu meistä itsestämme. Objektiivisuuden vaatimushan ei sinänsä selity Kellerin esittelemällä kehityspsykologisella mallilla. Malli antaa jollekin perustavammalle vain kulttuurisen muodon. Objektiivisuuden ydin on universaali ja sukupuoleton. Näin uskallan väittää. Kyky havaita eroja, ymmärryksemme siitä että kaikki ei ole samaa, on rakenteemme absoluuttia, maskuliinisuus (ja feminiinisyys) satunnaisuutta. Ja nyt tulee se pointtini: kun siis Keller kysyy että miksi edelleen pidetään kiinni objektiivisesta tieto-opista, minä vastaan, että siksi, kun todellisuutemme on sen muotoinen eikä siksi katoa satunnaisten edustajiensa mukana. Tieto-opin vaatimus objektiivisuudesta eli eron ja vaikutuksen huomioimisesta ei ole maskuliinista, se ei ole siitä peräisin, vaikka Keller niin väittääkinTotuuden mahdollistava rakenne ei ole sukupuolittunutta. Maskuliinisuus vain on tässä kulttuurissamme antanut sille satunnaisen hahmonsa. Tähän asti.

Keller siis väittää, "että objektiivisuus on psyykkisen itsenäisyyden kognitiivinen, tiedollinen, vastine ja siksi on ymmärrettävä, että se on peräisin ihmisten välisistä suhteista. Kyky objektiivisuuteen kehittyy opittaessa ilmaisemaan itseä ja omaa sukupuoltaan. Objektiivisuus on vuorovaikutussuhteissa opittu ominaisuus (...)". (s. 77)

Epäilemättä ihminen on vuorovaikutuksessa maailmaa ja ominaisuuksiaan opetteleva eläin. Mutta, vielä kerraten, ihan ensin ihmisen penikan on ymmärrettävä olevansa eri kuin kukaan tai mikään toinen. Ja mikä tässä oleellisinta: ihmisellä on rakenteellinen valmius tuon eron hahmottamiseen eli tietoon ja epäilyyn samalla tavalla kuin kieleen. Ja tietenkin kumpikin ominaisuus voidaan valjastaa ideologioihin ja sukupuolittaa. Mutta kumpikaan ei ole niistä peräisin. Tietäminen ja kieli "vain" muotoutuvat igeologisesti ja sukupuolisesti mallintuen. Ja tämän tiedostamiseksi Evelyn Fox Keller on ymmärrystä avaavaa luettavaa. Tiedeyhteisössä saamastaan aiheellisestakin kritiikistä huolimatta.

Ajattelen, siis olen. Tuohon tulokseen on kaikkien lopulta tultava sukupuoleen katsomatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti