torstai 25. toukokuuta 2017

HOUELLEBECQIN JÄLKIMAKU

Ostin 5 eurolla Savukeitaan 2010 kustantaman ja Timo Hännikäisen toimittaman Mitä Houellebecq tarkoittaa? Kirjoittajina tuttuja nimiä: Antti Nylén, Tommi Melender, toimittaja itse ja muita. Juhlakalu näyttää kannessa ihan laihtuneelta Aki Kaurismäeltä.

Kirjoituksia lukiessa vahvistui taas se mitä Houellebecqista ajattelin ja ajattelen. Minulle hän on kaipuun, pettymyksen, melankolian ja määrittelemättömän halun kirjailija. Ja kaikki tämä tuntuu kohdistuvan jotakin sellaista kohtaan, johon hän ei oikein itsekään jaksa uskoa. Hänessä soi kipeä romanttisuus. Pettymys johonkin.

Houellebecq on metafyysinen kirjailija. Turhuuden ja salatarkoituksen apostoli. Koska en itse tunne minkäänlaista pettymystä olemassaoloa tai arvojen rapistumista kohtaan, Houellebecqin ajattelu on minulle jollain tavoin tyhjää ja turhaa, mutta kieltämättä koukuttavaa. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että Houellebecq kirjoittaa ajastamme arvottomuuden olkiukkoa voidakseen haluta jotain korkeampaa ja syvempää.

Tai ehkä Houellebecq onkin ateistinen moralisti, empiristi eikä pettynyt metafyysikko; luonnontieteilijä aiheenaan ihminen. Metafysiikkaa tarvitaan että ihmiskone toimii ja Houellebecqin moralismi liittyy tähän. Ehkä hän vain yrittää näyttää vapaan tahtomme alastomimmillaan. Tai siis uskomme siihen. Jääkö vapaasta tahdosta mitään jäljelle, jos kaikki sitäkin perustavampi eli arvojen evoluutio katoaa ulottuviltamme? Tarvitsemmeko vähintään illuusiota transsendentista agentista, että voisimme tuntea itsemme koherenteiksi olennoiksi?

Tosin tuotakaan en usko. Eivät arvot mihinkään ole katoamassa. Arvot vain evoluution tässä vaiheessa tuntuvat niin monista niin vääriltä. Ja minkäänlaista aineetonta agenttia en tarvitse. Jos oikeudenmukaisuutta, johdonmukaiusuutta ja vapauttani vastuuseen tästä maailmasta ei lasketa. Eivätkä nekään ole aineettomia. Aine nekin saa minussa toimimaan ja tuntumaan.

Ehkä Houellebecq ei olekaan itselleni niin tyhjä ja turha kirjailija kuin mitä aluksi väitin.

43 kommenttia:

  1. Kirjoitit tosi hyvin. Oma kokemus ei ole ihan täsmälleen sama, mutta noin pääsääntöisesti minäkin H:n koen. Hän osoittaa kollektiivisen tyhjämielen useissa eri romaaneissaan, mutta ei nihilismistä eikä myöskään metafysiikasta tai edes eksistentialismista käsin, ja se on harvinainen yhdistelmä.
    Merkityskato on kirjoissaan niin selvä että se viittaa ilmiselvästi muuhun, poispäin. Tai sitten ei?

    Olen seurannut jonkun verran tyypin myöhempiä vaiheita Ranskan median kautta ja jännitys tosiaan siellä tiivistyy siihen mitä hän tekee = ajattelee = kirjoittaa seuraavaksi.
    Joskus olen ehkä tyhmästi kaivannut vastaavia tekijöitä myös meillekin, filosofin, kirjailijan, ihmisluonnontieteilijän ja yhteiskuntasatiirikon hybridejä, mutta se on kai liikaa, tai väärin, toivottu. Pariisin pilalehteen kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen Houellebecq kiidätettiin poliisisaattueessa Pariisista pois. Kirjallisuudella on silloin kyllä jonkinlaista merkitystä estetiikan ulkopuolellakin. Vai pitäisikö sitä olla? En tarkoita nyt siis poliittista julistavuutta, vaan asioita jotka ovat syvemmällä.

    Olen lukenut myös tuon kirjasen ja silloin tosiaan nauratti tuo kuva, kirjailijatyypin arkkikuva: tältä näyttää "kyynikko." Vaan eihän se sitä ole, ei lainkaan.
    Kun laittaa englannin- tai ranskakieliseen kuvahakuun Michael Houellebecq niin tulee paljon hauskempaa. You Tuben nettihaastattelut ne vasta antoisia ovatkin.
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H on kumma hybridi. Tylyn hengetön ja metafyysinen samalla. Hänelle ihminen on arvoja syövä metafyysinen eläin. Transsendenttia tarvitaan jotta kone toimii... eikö jotenkin noin?

      (Päivitin pikkuusen juttua... neljännen kapoaleen viimisen lause on ny parempi ja ymmärrettävämpi.)

      Poista
    2. Nysse on hyvä! Tai siis parempi.

      Poista
  2. Vielä- Toki tiedän miten typerää on odottaa kirjallisuudelta jotain muuta kuin kirjallista efektiä, ne ajat ovat on ohi, mutta silloin kun sitä lisäkierrosta tulee, kuten tämän MH:n tapauksessa vielä on tullut, niin siitä ilahtuu. En minä kaipaa poliisisaattueissa suojaan kuljetettavia kirjailijoita meille, mutta tuollainen kertoo että jotakin ylimääräistä on tapahtunut.
    Samalla kuitenkin harmittaa esim. se että meidän hienot tekijät jäävät kulttuurisivujen sivuhahmoiksi, ja hyvä jos pääsevät sinnekään. Taide on jäänyt kuin vangiksi pelkästään taidekehyksien sisään. Niinhän ei ole ollut kuin vasta jonkin aikaa. MH on ollut toistaiseksi poikkeus.

    jope

    VastaaPoista
  3. Itse koen MH:n temaattisen annin tärkeäksi - erittäin ajankohtainen kirjailija tällä saralla. Mutta sitten: kirjoituksen laatu ei ole noin niin kuin muodon osalta kovin korkea, tai siis on paikoin, mutta varsinkin useamman teoksen jälkeen alkaa laskea. Toisaalta siinä on vähän sellainen ehkäpä tarkoitettu toimittamattomuuden maku. Kun kirjojen sisältö on niin ahdistava ja sörkkii tyhjyyttä sisällämme, niin ehkä muotokin voi olla rujo ja paikoin vähän sinne päin. Luin aikoinani ehkä neljä MH:ta putkeen, ja se oli vähän liikaa, alkoi tympiä, vaikka kirjailija hienosti kuvaakin ihmisen alennustilan. MH:ta voi lukea Kuolemansairauden kuvauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä toi Kuolemansairaus...

      joo, jope, taide ylittää rajansa vain todellisuuden voimasta... näin ajattelen, H on hyvä esimekrkki tästä.

      Poista
    2. Joo, siis kuolemansairauden eritasoisten ilmentymien kuvauksena.

      Poista
    3. Kuolemansairas länsimainen-, itämainen-, kollektiivinen-, subjektiivinen-, liberaali- tai totalitaarinen yhteiskunta ja ihminen, juuri noin.
      Sillä emme me kai ole niin heikoilla jäillä että Kierken väitteen ihmisen tilasta koskisivat vain eurooppalaisia?
      Mielenkiintoista muuten miten koemme asian kaikki todeksi vaikka lähtökohta on erilainen. Juha, sä et ehkä koe kuolemansairauden peiliksi metafysiiikkaa, kun taas esim. minä koen juuri sen siksi poissaoloveaksi olevaksi josta se sairauden tunnistaminen ja tunnustaminen nousee.

      Mitä kieleen tulee niin joskus on hauska lukea sellaista tietoisesti puolihuolimattomasti kirjoitettua tekstiä. Bukowskihan on siinä paras. Harva kirjoittaa niin hyvin niin huonosti.
      Varsinkin mielestäni korostetusti suomalaiskirjailijat kirjoittavat tavattoman hienoa, tarkkaa ja svyää kieltä että välillä se tukahduttaa jotakin. Ei jokaisen lauseen tarvitse olla timantti tai aforistinen säe.
      Hiotteko te suomalaiset tekijät Vesa liikaa?
      Jos niin, niin eikö siitä tule ikävä kierre kun ei voi päästää käsistään kirjaan yhtään keskinkertaista lausetta.
      Jokaisen ainoan mahdollisen ja oikealla paikallaan olevan sanan vaatimuksen ymmärrän runoteosten suhteen, mutten proosan.
      Tietenkin täyttä ja syvää kieltä on mahtavaa lukea
      mutta amatöörin kantani on myös, että peruskomppia saisi olla useimmiten lisää. Jotkut kirjat ovat mielestäni liian ylikirjoitettuja. Ja tämä, mielestäni, koskee nimenomaan kotimaisia tekijöitä.
      Ajatuskoe: ottakaa joku kirja jonka olet lukenut joitakin kuukausia sitten ja joka teki teihin vahvan vaikutuksen. Sano äänee kyseisen kirjan paras ja vahvin lause. Omani olkoon Tito Collianderin Lähellä. Joo, en muista yhtään lausetta mutta muistan kirjasta paljon ja ajattelen sitä useinkin.
      Hyvä kirjoittaminen ei mielestäni mene kuitenkaan koskaan hukkaan, se elää siinä lukuhetkessä, mutta hyvä kirja ei synny päässäni täydellisten lauseiden jonosta, vaan jostakin muusta.
      Toki huonosti tehty juttu pilaa muunkin. Houellen viimeistä en esim. jaksanut, en tiedä tuostako syystä, vai jostakin muusta.
      En ole pitänyt hänen aiempienkaan liiasta seksikuvastosta. Ne kysymykset olisi tulleet selväksi vähemmälläkin lätinällä.
      Mutta asioilla on niin monta puolta.

      jope

      Poista
    4. Se metafysiikka on just tota; uskonto pragmaattisena rakenteena säilyttää halua ja viettiä "korkeampi" ihminen... Juuri tuossa ilmenee H:n sivullisuus kirkkaasti: en minä tuosta uskonnosta välitä mutta te tarvitsette sitä... jokin pettymys joka projisoidaan muihin...

      Poista
    5. Mainitsemani kirja oli muuten aika hirveää ja vanhahtavaa kieltä, mutta joskus kielivaatimus katoaa kokonaan sisältöjen, henkilöiden elävyyden ja jonkin tuntemattoman tekstillisen rakenneosan tieltä. jope

      Poista
    6. Minun makuuni ylikirjoitetusta yksi hyvä esimerkki on riikka pulkkisen Totta. Jokainen lause jotenkin isompi kuin sisältönsä. Lopetin puoliväliin. Putte Wilhelmsson käytti pulkkisen kielestä ilmaisua kirjallisuudellisuus. Hyvin sanottu.

      Kovasti kehuttu Replika saa minulta vähän samat kommentit. Oken toki lukenut vain otteita, mutta jotakin keinotekoista ja liian ajateltua siinä on.

      Poista
    7. Juha, Riikka Pulkkisen Totta oli kirja, jota en jaksanut lukea loppuun. Ajatukseni: suomennoskieltä. Garcia Marquez, McCarthy jne, aivan mestarillista kerrontaa, varsinkin ensimmäinen.

      Poista
  4. En tietenkään voi sanoa muuten kuin suomennoksien perusteella, että esim. lukemani angloamerikkalainen, italialainen, ruotsalainen tai saksakielinen kirjallisuus panostaa enemmän kerrontaan ja asioiden havaitsemiseen ja toteamiseen kuin vimpan päällä tekstillisesti kirjoittava suomalainen tekijä. Toki omat lukutottumuksetkin ohjaavat tämän, yleistyksen, tekemistä. Replika taas toimi, se mitä minä siitä luin, mielestäni niin puhtaasti tekstin tasolla, että siinä tuo kielellisyys oli perusteltua. Riippuu niin paljon kirjasta. Joskus jonkun kirjan kielellisyys lumoaa ja on ihan sama mitä muuta kirjassa on. Knasun Taistelut oli mun mielestä aika pitkälle taas ihan peruskomppia ja niitä timantteja oli siellä täällä seassa, ei koko ajan. Mutta sen kirjan maailmakin oli sellainen. Sitten joku McCarthy, huh. Se kuljettaa juttua eteenpäin ja sitten sieltä tulee vastaan rivejä jotka on runoutta. Eli en sano mitään varmaa. Olkoon kaikenlaista, mutta olkoon joskus myös substanssia (viittaan Juhan aiheeseen), kirjallisuus joka ryhtyy "vain" "pelkäksi" estetiikaksi on tietenkin kirjallisuutta, ja hyvääkin, mutta ei haittaa jos teos silloin tällöin olisi aidosti häiritsevä.
    jope

    VastaaPoista
  5. Vedän sen verran takaisin sanomaani (ja en vedä) että kyllähän kieli,teksti on tietenkin kirjan perusyksikkö, samaan tapaan kuin leffoissa kuva. Jos kieli ei ole kunnossa niin ei se merkittävää kirjallisuutta voi olla, jotain muuta kyllä. Mutta kieli voi olla hienoa niin monella eri tavalla, silloinkin kun se on kirjoitettu helponnäköiseksi.
    Sen yhden Finlandia-voittajan kohallahan oli puhetta myös tuosta suomennoskielestä. Mulla on yksinkertainen teoria: porukat lukee niin paljon kirjoja suoraan englanniksi nykyään, ja muutenkin sohlataan somessa englanniksi, että se siirtyy kieleen väistämättä. Näkeehän sen jo liikennevälineissä, joka toisella englanninkielinen pokkari, pari vuosikymmentä taaksepäin vain ja se oli aika harvinaista.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Finlandia-voittaja eli Valtonen on minusta kuitenkin ihan kelpo kirjailija. F-voittajaromaanin alku toimi mielestäni asetelmaltaan, mutta kieli oli vähän käännösmäistä. Jaksoin silti lukea varsin hyvin loppuun He eivät tiedä mitä tekevät -romskun. Pulkkisen kahdesta ekasta en voi sanoa samaa. Tuo Marjatan mainitsema Iiris L on varmasti hänen paras kirjansa. Esimerkiksi Vuola on kielellisesti ihan eri tasolla, joskin tyylikin on toinen.

      Poista
  6. Seuraavassa hieman mielipiteitäni mainitsemistanne kirjoista.
    - Houelle. En jaksa sitä yksipuolista paasausta, kielellisesti huono.
    - Pulkkinen. Liian työstettyä, paitsi chicklit-romskussa Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, siinä hänellä on rento ote ja leikkisen höpön ja söpön seassa hyvin kaunis kappale lapsesta.
    - Bukowski. Hyvä kieli - minusta, soljuvaa puhekieltä kirjoitettuna. Olen lukenut Bukowskini englanniksi, joten sekin varmaan vaikuttaa. Minulla on häneltä myös kirja nimeltä On Writing, jossa on kirjeitä kustantajille ja ystäville ja kirjoittamisen pohdintaa, nokkelaa pohtivaa kieltä. Tinkimätön taiteilija.
    - Replika. Ahh, sekä asiaa että kauneutta, ei mitään pelkkää sanataidetta, kasvutarina parhaasta päästä.
    - Knausgård. Veljet kuulkaa - luin häneltä tämän juuri suomennetun Kevät! Ihan kuin ne jättikirjat olisivat harjoittelua tätä kohti. Tässä kirjassa Karl-Ove osaa tiivistää. Perhe-elämä ja suhde lapseen on tärkeää kuten Vesan Karhunkivessä. Huikean kaunis. Isän syyllisys ja alakulo. Mieleeni jäi pyörimään vertailu Kertészin kirjaan Kaddish syntymättömälle lapselle.

    Minua ärsyttää kauheasti huonot käännökset. Luin juuri sellaisen ja sitten huomasin, että olisi pitänyt lukea varhaisempi parempi käännös. Arrgh, en meinaa päästä yli harmistuksestani. Tässä suomennoksessa oli sensuroitu elämäkerrasta sen ajan kieli pois; kun nyt ei sanota neekeri, niin se oli korjattu tummaihoiseksi ja 'oli tapahtuva' muutettu muotoon 'tapahtui'.

    Vesa, käännätkö sinä myös? Minulle on jäänyt jostain sellainen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis suomennatko? Minusta suomentaminen on parempi sana ja sisältää myös tyylin enemmän kuin kääntäminen.

      Poista
    2. Marjatta. Hyvä listaus ja tiivistykset.

      Yhden kirjan jota luen vuosien välein sen nautittavan toteavan sujuvuuden vuoksi haluan tässä mainita, vaikka sitten ihan asian sivusta, on Christien Ikiyö. Upea psykologinen trilleri Patricia Highsmith -tyyliin. Agatha oli mestari.

      Poista
    3. Hei, Marjatta ja muut! En ole hirveästi suomentanut, pikkuisen omiin tarpeisiin - esim. Termini-kirjaani sisällytin Keatsin, Rimbaud'n ja Pasolinin runoja. Itse asiassa Walt Whitmanin Leaves of Grassin esipuhetta suomensin pidemmän pätkän antologiaan Oi runous. Joitakin muitakin runoja olen kääntänyt. Mukavaa puuhaa, jos ei ole suurempia paineita.

      Poista
  7. en olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta tätä se ikä kai teettää: houellebecqin tapainen rappiokirjailija kiinnostaa minua vähemmän kuin kotona lastensa kanssa läksyjä tekevä taviskirjailija.

    siksi liukkosenkin tupakansavuinen ja känninen kirjailijabrändi vähän ärsyttää. välillä on sellainen olo, että ihmiset lukevat kiisteltyjä kirjailijoita samasta syystä kuin ne tyypit, jotka sanovat menevänsä katsomaan tom of finlandin taidetta, vaikka menevät katsomaan falloksia.

    en ymmärrä moniakaan asioita enää. ajaudun tähän ymmärtämättömyyteen erityisen helposti kirjallisuuden kanssa. en esimerkiksi ymmärrä, miten kukaan voi lukea houellebecqin romaaneja, kun voi lukea leena krohnia, len deightonia tai tito collianderia.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta nythän tuossa arvon naiset te kommentoitte tekijöitä ettekä tekstejä:)
      Ei minusta Houellebecq ole sen enempää paasaaja kuin rappiokirjailijakaan. Mutta se on toki vain minun näkemykseni. Hän ottanut sen aikalaistehtävän minkä jonkun tuli ottaa. En tosin tiedä mitä hän on juuri nyt vaikka yritän välillä seurata

      Hienoa meri että sinäkin pidät Collianderista.
      Marjatta, tuota Kevättä minäkin odotan. Taidan ostaa koska kirjastossa isot jonot. Hesarin arvostelun vastaisesti pidin kyllä paljon niistä kahdesta edellisestäkin.

      Tänään lueskelin Arabian kirjastossa erittäin mielenkiintoista koostekirjaa Aloittamisen taito (Kaisa Neimala, Jarmo Papinniemi). Siihen on koottu kymmenittäin kirjojen alkuja (siis pidemmin kuin ensimmäisiä lauseita) ja niitä ihan vähän myös pohdittu. Sisälsi yllättävän paljon lukemiani kirjoja. Tuli mieleen se mitä tuolla jo aiemmin peruuttelin, että kaikenlaiset tekstit ovat oikeassa paikassa oikeita. En asettaisi mitään toiveita tekijöille, uskon että parhaimmille kirjailijoille kieli on niin orgaanisesti yhtä itsen kanssa että jokainen lukija kokee samoin myös itse onko kieli itselle omaa ja totta. Kielellä voi tehdä mitä tahansa.

      Mitä Liukkosen kirjaan tulee niin minäkin kävin sitä selailemassa. Se oli Kirjatorilla(!!) myynnissä 25 eurolla. En raatsinut, mutta jo seletssa hyppäsi silmille miten kunnianhimoinen kirja on. Monenlaista rakennetta ja tekstuaalisuutta. Neuromaanista en pitänyt vaikka olisin halunnut, se mitä tätä kirjaa luin, saattaa tässä käydä samoin, mutta teksti kulki minun makuuni mielenkiintoisemmin (ja vähemmin tekstillisin "vitsein") kuin em. romaanissa.

      On muuten aika mukavaa olla lukija. Voi oikeastaan heittää mitä tahansa mistä tahansa teoksesta eikä tarvitse vastata sanoista kenellekään, ei edes itselleen.

      Aloittamisen taitoa lukiessa muistin taas Walt Whitmanin. Onkohan Shaken lisäksi angoamerikkalaiseen popilaarikulttuuriin kukaan muu tekijä vaikuttanut niin laajasti? Rocklyyrikoissa WW:n vaikutus on massiivinen. Jenkkien erilainen Eino Leino.

      jope

      Poista
    2. Popilaarikulttuuri? Hhmm. Näistä mun pikakirjoitusvirheistä saisi varsinaisen ensyklopedian.

      Poista
    3. Jope, kyllä se minulla ainakin tarkoittaa juuri niitä tekstejä. Näinhän me puhumme, pidätkö Pulkkisesta tai pidätkö Houellebecqistä tarkoittaa pidätkö heidän kirjoistaan.
      Toivon että Liukkosen kirja ei ole David Foster Wallace -kopio. Pelkään, että se on liiaksi tekniikkaa ja vähemmän sisältöä. Näin kävi mm. Smedsin teatterille. Annan silti miehelle edelleen kaikki mahdollisuudet, koska en ole lukenut tätä uutta kirjaa.

      Poista
  8. jope

    pieni korjaus: kyllä marjatta kirjoitti nimenomaan kirjoista. minä taas näistä pinnalla olevista kirjailijoista. pistän pinta-sanalle pienen negatiivisen arvolatauksen. listojen kärjissä keikkumattomat kirjat ovat suuri heikkouteni – ne herättävät mielenkiintoni välittömästi ja joka ikinen kerta. jos jengi kiiruhtaa lukemaan viimeisintä finlandia-voittajaa, menen ja etsin käsiini jonkun perinpohjin unohdetun kirjailijan. viimeksi se oli unto seppänen, sitä ennen joel pettersson.

    titon kirjat luen läpi kerran vuodessa, yleensä syksyisin, koska olen ajatellut, että hänelle ei tee oikeutta, jos häntä lukee auringonpaisteisena kesäpäivänä. tietynlainen kirjallisuus kuuluu tietynlaisiin hetkiin. jos näitä hetkiä ei ole, on parempi olla lukematta.

    minua ahdistaa kovasti se, että suuri osa lukemista on kuluttamista: instituutioiden opettamien lukutapojen toistamista ilman nautintoa tai omaa suhdetta tekstiin.

    meri

    VastaaPoista
  9. Joo, niin oli kuten sanoitte m ja M.
    Itsehän minä olen hyvin tekijä- ja tekijän koko tuotantokeskeinen lukija, Marjatta on tunnustanut saman jossakin keskustelussa ja viittasin siihen ominaisuuteemme. Suhtaudun kirjallisuuden minulle merkitseviin tekijöihin suorastaan fanina. En osaa enkä ole koskaan edes yrittänyt nykysuuntauksen mukaisesti kuolettaa tekijää pois teksteistä. Silloin kun löydän itselleni merkittävän tekijän tutkin tyypistä kaiken, sekä kirjallisen että human interestin. Luen tutkimustakin jos vain sellaista on saatavana.

    Tämä: " minua ahdistaa kovasti se, että suuri osa lukemista on kuluttamista: instituutioiden opettamien lukutapojen toistamista ilman nautintoa tai omaa suhdetta tekstiin"
    on laittamattomasti sanottu!
    Ihan sama mulla.
    Mulla on sellainen valheenpaljastin itsessäni joka alkaa heti hiertää ja vinoillen kysellä, "jope jope, kenelle sä tätä nyt muka luet", jos koen lukevani jotakin mikä ei ole mua varten. Sama koskee muutakin taidetta. Luulen että sain sen perinnöksi työläiskodistani jossa ei kulttuuria harrastettu telkun leffoja enempää. Mutta se on ollut oikein hyvä lahja. Pitää sivummalla noista kulttuurikulutus-festareista tms. joissa juuri noita kulttuurirituaaleja harrastetaan. Tosin dialogi jää vähemmälle, koska muita omaan versioon elitismistään käpertyneitä on mahdotonta löytää eikä niitä tule kyllä etsittyäkään. Siksi ehkä kirjoitankin täällä näin kärppänä.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukkosta selasin kaupassa. Voi olla hienokin ja finlandian voittaa varmasti. Nyt en saa vaan otetta. Tosin Alastalon salissa oli mun hyllyssä vuosia ja sitten nappas.

      Poista
    2. Juha, en olisi niinkään varma tuosta Finlandiasta. Tänä vuonna valitsija on Elisabeth Rehn. Valitsisiko hän tätä?

      Jope, kyllä minä silti luen monenlaista kirjallisuutta ja löydän uusia mielikirjailijoita. En ole fiksoittunut vain joihinkin tai rajannut pois ketään kirjailijaa ennen kuin luen hänen teoksiaan.

      Minä en oikein ymmärrä, mihin sinä Jope viittaat noilla kulttuurikulutus-festareilla ja rituaaleilla, joita sanot oudoksuvasi taustasi takia. Luen rivien välistä myös ylimielisyyttä. Minusta sinä ihan turhaan rakennat jotain rajoja. Niissä kulttuuri- ja kirjallisuustapahtumissa, joihin itse olen osallistunut on keskusteltu juuri niin kuin me täällä, esim. Helsinki Lit ja Kuhmon Ihminen ja Kosmos, jossa tänä vuonna on aiheena Yhdessä - katse tulevaisuuteen.

      Minun kotonani ei luettu kuin Satakunnan Kansaa ja Raamattua, mutta olen enemmän kotonani kaikenlaisissa taidetapahtumissa kuin missään muualla: taidegallerioissa, elokuvissa ja elokuvafestareilla, teatterissa, oopperassa, kirjallisuustapahtumissa (joista minulle toistaiseksi mieluisin vuosittainen Joensuun kirjallisuustapahtuma, hyvä ohjelma tänäkin vuonna), konserteissa (Kuhmon kamarimusikki on kuin paratiisi). Filosofiapäivillä olisi hauska käydä, samoin Kuopio tanssii ja soi -festareilla.
      Ovatko nämä kulttuurikulutus-festareita, joista on hyvä pysyä sivummalla?

      Ihan hyvä on harrastaa kulttuuria "omassa kotona", mutta ei hyvin järjestetyissä tapahtumissakaan mitään kartettavaa ole.

      Poista
    3. Ja Jope, meillä ei ollut edes telkkaria vielä vuonna 1969, kun lähdin kotoani. Muutaman vuoden oli ollut radio, jota sai kuunnella rajoitetusti. :) Huomasin yliopistossa, että olin silti lukenut paljon enemmän kuin moni rikkaan perheen nuori.

      Poista
    4. Mä saan aika usein selitellä sulle Marjatta...
      Eli ei ollut ainakaan ylimielisyyttä tuossa ollenkaan, kuvasin vain omaa henkilökohtaista epäviihtyvyyttäni ja epäluontevuutta siellä missä on kulttuuriväkeä tai sen tyyppistä on paljon koolla. Alamittaisuuden kokemusta oikeastaan enemmän siis kuin ylimielisyyden. Ei niin että pitäisin itseäni alemman luokan kulttuurikuluttajana heihin verrattuna, vaan jotenkin toisin, en ala nyt psykoani tässä enempää analysoimaan. Hienoa että olet löytänyt noiden festareiden maailman, mun sana festari viittasi tuossa sellaiseen yleiseen kulttuuripöhinään kuin varsinaisiin tapahtumiin. Kirjamessuilla olen käynyt vain kerran, en sen vuoksi että niitä vastustaisin tai pitäisin huonona, mulla ei ole niistä mitään mielipidettä vaan siksi että en ole vain kokenut sinne vetovoimaa. Ihmiset pitää eri asioista. En suositellut kenellekään muulle mitään suhtatumista tai rakentanut mitään muureja kuten sanoit, omasta kokemuksestani puhuin, älä lue minua negojen läpi hyvä "silmälääkärin vaimo".
      Monet tuttavistani käyvät juuri joita festareita läpi ja kuuntelen mielelläni kun he kokemuksistaan kertovat.

      Telkkari oli muuten hieno laite ennen vanhaan. Mä sitä katsomalla ja lukemalla kirjahyllymme Fokus-tietosanakirjaa hankin aika hyvän yleistiedon pohjan silloin kahden hyvän kanavan aikakaudella, ja erotuin niillä joukosta aika piankin. Ja lukemalla lehtiä joita tuli meille paljon. Varsinkin kotiimme tullut Hymy-lehti oli nuorelle pojalle kuin elämän aarreaitta.
      Ensimmäisiä aitoja kaunokirjallisia teoksia aloin lukea vasta 17-vuotiaana. Sen jälkeen oli vaihe jolloin jossakin määrin vietin aikaa "kulttuuri-ihmisten"(kin) kanssa. Musta ei tullut kuitenkaan sellainen vaikka kovasti yritin. Ja sitten tuli jo aika pian sellainen outsider-romantiikka (josta te naiset ette taida tietää mitään...) ja vei mukanaan. Piti olla, kulkea ja mennä yksin, ei joukossa.

      Loma-aikoina ja viikonloppuisin sitten myöhemmin muuten kävin vuosikausia melkein päivittäin Akateemisessa lukemassa, katselemassa ja selaamassa monilla eri oastoilla kirjoja. Tajusin just että siellähän ne mun kirjamessut onkin aina olleet!
      jope

      Poista
    5. OK, koitan ymmärtää Jope. :)
      Minulla on niinpäin, että olin Kuhmossa niin sivussa paljosta (paitsi ne muutamat kulttuurifestarit), ja nyt olen innoissani, kun on lopulta mahdollisuus käydä Kansallisteatterissa ja muissa ihanissa paikoissa. Liput Koivu ja tähti -esitykseen itsenäisyyspäivän tienoille on jo hankittu.
      Oli siitä kaipauksen täyttämästä sivussa olosta se hyvä puoli, että tuli keskittyneeksi perheeseen ja työhön täysin sydämin.

      Poista
  10. jope

    "tosin dialogi jää vähemmälle, koska muita omaan versioon elitismistään käpertyneitä on mahdotonta löytää eikä niitä tule kyllä etsittyäkään."

    tunnistan itsessäni tuon käpertymisen. siksi minusta kuplat ovatkin mahtavia ja ihan liian pilkattuja. omassa kuplassani esimerkiksi voin kätkeä heikkouksiani, mutta laajemissa piireissä en pysty perustelemaan puoliakaan näkemyksistäni. politiikkaan tiedän taustaksi pari siteerausta ja filosofiaan mutisen joskus jotain epämääräistä derridalta ja muutan sitten keskustelun suunnan: katsokaa miten hieno valo tuolla taivaalla...

    en itse asiassa halua kamalasti keskustella. minulle riittäisi, että ollaan samassa tilassa. ollaan ihan hiljaa vain. hengitellään, ajatellaan itsekseen. tuijotellaan ulos.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tunnustuksessa tietämättömyydessä on rehellisyyttä ja varmasti yleistettävyyttä. Ei me ihmiset yleensäkään tiedetä paljoakaan siitä mistä puhutaan. Tai kaikilla on omat erikoisalansa.
      Kun esim. Juha ja Vesa puhuu lacanista derrida-da-dasta, heideggeristä bourdieusta ja foucaltista niin mä en tajuu suurin piirtein mitään. Hyvä jos erotan ne toistaan. Aina, yleensä en erotakaan.
      Onhan niistä ehkä jotkut kootut vihkoset luettu mutta kun ei hahmota asioita luontevimmillaan filosofisen sanaston kautta niin eihän sieltä ole mieleen jäänyt mitään. Siksi mulle on Kierkegaard, sen jopa minä saatan kuvitella tajuavani. Ainakin kappaleiden otsikot.
      sören-jope

      Poista
  11. marjatta

    kuhmo on silkkaa paratiisia. vaikka suomessakin on nykyisin valtava määrä hienoja musiikkitapahtumia, kuhmo on paras. siellä on tuttu, rauhallinen ympäristö ja ohjelmisto, josta löytää suosikkiteosten lisäksi aina jotain uutta ja ennen kuulematonta. kuhmossa on ollut aina tekijöitä, jotka pystyvät säilyttämään tuon alkuperäisen epäkaupallisen musiikkitapahtuman ideologian, sen kuuluisan kuhmon hengen. parasta on päivän päätteeksi kömpiä telttaan, kun punertava aurinko vaipuu pariksi tunniksi järven ja loputtomien havumetsien taakse.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehn, ei todellakaan. Jos ois ollu vaikka Kauko Röyhkä, ois voinu.

      Poista
    2. Itse mietin että jos olisin Miki Liukkonen uran tässä vaiheessa niin haluaisinko edes saada juuri tästä romaanista Finlandia-palkintoa juuri Elisabeth Rehniltä. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan koulussa meitä useimpia poikia pelotti mahdollisuus
      saada Hymypoika-patsas. Tyhmäähän se oli kilteiltä pojilta mutta siinä olisi mennyt luuloteltukin maine ja kunnia.
      No, pitänee lukea tuo kirja ennen kuin jatkan siitä, mutta harmittaa aidosti että se maksimijulkisuus jonka Liukkonen on jo kirjastaan saanut oli noin pientä, vaikka se Suomen mittakaavassa oli toiseksi suurinta mahdollista. (Ajattelen kuitenkin niin että kirja kuin kirja ansaitsee lukijansa, siksi julkisuutta tarvitaan.)
      Mutta annapas olla kuin (valta)median kultapoikakirjailija, lemmikki, toimittajien omien tulevaisuuskuvien heijastuma T julkaisee taas kirjansa niin se höpisee joka ainoassa tuutissa jättiaukeamilla läpi Suomen.
      Kun laittaa tämän Suomen julkisimman kirjailijan substanssin ja Ranskan julkisimman kirjailijan, Juhan päivityksen aiheen, substanssin rinnakkain
      niin ei jää mielestäni epäselvää kuka kirjoittaa ajasta ja kuka verbaloi ja fabuloi. Ero on tässä Ranskan eduksi 6-0.

      jope

      Kultuuri-ihmisistä ja ajankohtaisuuden ja taiteen suhteesta vielä sen verran että eräs toinen suomalainen ikoni, herra filmmaker ja akateemikko AK, taas julkijatteli eilen isosti Hesarissa.
      Onhan se mielenkiintoista kun Jean-Claude Juncker ja hän puhuvat täsmälleen samaa kieltä ja näkevät asiat samoin. (Tuli esim. Paavo Haavikkoa hieman ikävä?) Taide ison vallan puolella on ilmeisesti nykyaikaa, joka on meistä täysin normalisoitunut ja niin kuin kuuluukin olla.

      Poista
    3. Siis
      1. Väite "Euroopan hajoaminen"
      -Kaurismäki-Juncker ajattelee siis että EU on yhtä kuin Eurooppa?? Voi mitä historiattomuutta ja vaihtoehdottomuuttta....

      2. Väite että Brexit on yhtä kuin "Euroopan hajoaminen"
      -Yksi valtio lähtee poliittisesta järjestöstä on "hajoamista" ?
      -onko EU ikuinen tuhatvuotinen valtakunta, josta ei saa lähteä?
      -Ovatko Norja ja Sveitsi hajottajia myös?
      -eivätkö EU:hun kuulumattomat kuulu Eurooppaan?
      3. Väite että brittienemmistö joka äänesti eron puolesta ei tiennyt mitä teki, vaan toimi "propagandan" vaikutuksesta
      -tämä on jo vahvan kontrolloivan keskusvallan johdon perussanastoa, tietämättömät kansalaiset tulivat harhaan johdetuksi...
      -eiköhän sitä vaikuttamista äänestää EU:ssa pysymisen puolesta tullut myös toiselta puolelta
      -loogisesti tämmöiset väitteet vääristä äänestystuloksista johtavat kansanvallan kaventamiseen koska "tärkeitä päätöksiä" ei voi jättää viattomille ja arvaamattomille kansalaisille

      Laitoin tämän tähän että tulisi selviksi mitä AK:n suhteen tarkoitin en johtaakseni keskustelua tähän suuntaan.
      (Sen verran olen mainitsemaani Haavikkoa lukenut että esitän rohkean arvauksen että juuri näitä esim. hän olisi kysynyt tässä ajassa. Vai rakensinko nyt sen "olkiukon?" No, olkoon nuo sitten omia käsityksiäni. )

      jope

      Poista
    4. Nolottaa laittaa kolmas perä perään, mutta kun joskus on aina kysytty mikä on oma sun kanta niin tässä se: olen ilman muuta kannattanut vanhaa EU:ta, sitä talousliittoyhteisöä, sen hyvää ideaa, yhteistyötä ja maltillisen liberaaleja arvoja, mutta en voi mitenkään kannattaa tätä uutta EU:ta joka on todellisesti ihan toinen, liittovaltioistumaan pyrkivä euroliitto, ideologis-idealistinen keskusvaltaan pyrkivä ja arvoiltaan enemmän globalistinen kuin eurooppalainen. Tässä mielessä näen että brexit oli luonnollisen hylkimisreaktion seuraus.
      jope

      Poista
    5. Sananen merille Kuhmon kamarimusiikkifestarista: Niin on! Me olimme siinä paljon mukana, majoitimme vieraita isoilta pojilta jääneisiin tyhjiin huoneisiin ja U toimi parina kesänä muusikoiden autonkuljettajana. Mutta teltta ... eei. Minä olen niin mukavuudenhaluinen.
      Jossain konsertissa saavutin täydellisen onnellisuuden olotilan, joskus nukahdin, sekin tuntui hyvältä. Iltaisin oli Elävien runoilijoiden klubi, jossa Claes Andersson soitti runoesitysten välillä pianoa, ja tallin vintillä Topi Mikkola esitti Rosa Liksom -monologeja, joista ravistuttavimmassa hän huusi pienet siiventyngät selässä itsemurhan tehneenä peräkammarinpoikana "Mie olen p-----t jättännä!"
      Olemme käyneet Kuhmosta pois muutettuammme 2000-luvulla Kuhmon festareilla vain kahdesti. Suomen kesä on niin lyhyt ja siihen pitäisi mahduttaa kaikkea.
      Etelä-Suomessa on vaikka mitä. Meidän lähellä Iitissäkin on oma musiikkitapahtuma, jota johtaa Kuhmon kasvatti Laura Mikkola. Olen taas poissa siihen aikaan. Vanhin poika on suositellut Järvenpään Puistobluesia.

      Jope, anteeksi, anteeksi, mutta on pakko sanoa, miten sinä päättelet, että Liukkonen on niin hyvä, jos et ole lukenut kirjaa kokonaan, vaan vain sieltä täältä? Ja kuka tämä kultapoju on? Luulin että Itkonen, mutta T? Laitoin googleenkin hakusanaksi 'suomen julkisin kirjailija', mutta en saanut vastausta. :) Oletko lukenut hänen kirjojaan?
      Houlle - julkisin vai kohutuin? Ei ainakaan myydyin eikä kirjallisuusihmisten mielestä paras. Sellaista kuin Le Glézio kehutaan kirjallisista ansioista, en ole lukenut häneltä mitään (vielä).
      Ai niin T on Tervo - vai? Hänen lapsuudenmuistelmansa on hyvä. Tuotanto on epätasaista, mutta joukossa on todella hyviä kirjoja.

      Poista
    6. Ymmärsittekö te tuon p-----t. Blogger ei hyväksy rumia sanoja, siis naiset sukupuolielimen nimellä. Kyseessä oli yksi näitä Liksomin onnettomia miehiä, joille ei löydy perukoissa naisia. Mikkola osaa esittää näitä vakavasti, kun muut tekevät huumoria.

      Poista
    7. Jep, Tervo. Hänen saamansa massiivinen hesarijulkisuus joka ainoa kerta kun julkaisee mitä tahansa on ollut jopa koomista verrattuna kirjallisiin ansioihin. En ole ainoa joka on siihen huomionsa kiinnittänyt.
      Houelle, ainakin Ranskassa ja engl. kulttuurisivuilla ehdottomasti huomatuin fransmanni ollut jo pitkään. No, se ei kerro tasosta (mitä se nyt onkaaan?) mitään, olen samaa mieltä.
      Liukkosta en ole lukenut kuin sen ekan romaanin ja senkin vain osittain enkä hyväksi väittänyt enkä mitään finlandiaa ennustanut, Juha ennusti. Leikittelin vain ajatuksella että jos se on sitä mitä se on olevinaan niin saattaapi ajatella noin kuin arvelin. Mitä tasoon tulee, en tiedä, en muutenkaan lue koskaan saadakseni tietää onko kirja hyvä vai huono, mutta kuten sanoin se oli jo sieltä täältä kirjan sivuilta luettavissa että hyvin hyvin kunnianhimoinen kirja on tuo O.
      Itkoselta olen lukenut pari, yksi on hyllyssäkin, mutta ei ole minua varten. Noin muuten mä "jaan" kirjat, en hyviin enkä huonoihin, vaan kirjoihin joita minä tarvitsen ja joita en tarvitse.

      Musta olisi ihan hyvä jos tuon f-pytin valisisi välillä joku kirjallisuuden kanssa ammattinsakin puolesta tekemisissäkin oleva. Markku Eskelinen esimerkiksi. Miksei joku kirjailijakin voisi välillä valita. Tai en tiedä. Ei noita palkintoja pidä noin vakasti ottaa.
      Iitissä on tosiaan kuulemma hienot juhlat ja niillä on pitkä perinne. Olen kavunnut sinne ylös joitakin kertoja. Eikö ne vie flyygelin kantamalla sinne ylös edelleen?

      jope

      Poista
    8. Tuo Tervon "tasoarvio" perustuu vertailuun palstamillimetreihin. Jos hän olisi yhtä hyvä kirjailija kuin mitä saamansa julkisuus niin meillä olisi uusi Homeros tässä maassa ja se asuisi...twitterissä:)

      jope

      Poista
    9. Kirjojen jako sellaisiin mitä tarvitsee ja mitä ei tarvitse on rehellinen ja hyvä. Sillä perusteella me kaikki varmaan valitsemme luettavamme. Siitä mitä tarvitsemme puhumme hyvänä, koska se kolahtaa meihin eri tavalla kuin se, minkä hylkäämme.

      Poista
  12. Täällä on taas keskusteltu mukavasti ja monta asiaa. Olin siivoamassa mökkiä ja ympäristöä viikonlopun. Ehkä liityn taas seuraan viikolla, kunhan saan kiireisimmät asiat pois. Mukavaa alkavaa toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista