perjantai 26. syyskuuta 2014

KRIITTISYYS EI OLE TUNNE

Todeksi tunnetta voi ihminen tietenkin sanoa aina kun sitä tuntee. Mutta onko tunne perusteltua de jure? Käykö se siis retoriseksi argumentiksi esimerkiksi kiistatilanteissa? Voiko tunteellaan perustella asemaansa niissä? Olette kai usein kuulleet sanottavan että "minulla on oikeus tunteisiini". 

Jos kyseessä on väärä päättely, esimerkiksi että uskon jonkun puhuneen minusta pahaa ja tämä usko osoittautuukin virheelliseksi, tunteeni oli tosi vain fyysisenä ilmiönä enkä vedonnut siihen oikeutetusti. Tästä syystä tunteiden kohdalla on oltava erityisen skeptinen varsinkin kun käyttää tunnettaan toista ihmistä vastaan tai vetoaa sillä omaan asemaansa ja oikeuksiinsa.

Milloin siis on mielekästä sanoa, että jollakulla on oikeus tunteisiinsa? Mitä sana oikeus tässä voi tarkoittaa? Tietenkin pätevää perustelua.

Valistusajan skottiskeptikon David Humen mukaan tunne saa meidät toimimaan ja järki tarjoaa toiminnalle välineet. Minusta nämä kaksi ovat erottamattomat; on ehkäpä mahdotonta sanoa kumpi tulee ensin. Tunteen voi sanoa olevan ehkä tiheintä syyn ja seurauksen ilmentymää ihmisluonnossa. Päättely siis liittyy aina tunteeseen siinä kuin järkeenkin ja vaikka päättelyä ei useimmiten tunteensa kohdalla tiedosta, sen voi reflektiolla kyllä löytää. Tosin se vaatii tietenkin tahtoa ja paljon eettistä ryhtiä.

Etten kuitenkaan vaikuttaisi liian julmalta, on kai myönnettävä, että yksilöllä on oikeus myös perusteettomiin tuntemuksiinsa. Mutta onko sittenkään liikaa vaadittu, että hän tiedostaisi tunteidensa mahdollisen epätarkkuuden? Sillä jos hän näin tekee, voi hyvinkin olla, että tunne, jonka oikeutukseen hän ensin niin vahvasti vetoaa, katoaa tarpeettomana ja perusteettomana.

Miksi tunteeseen sitten on näin tärkeää kiinnittää huomiota? Koska se yhdistyy niin välittömästi kriittisyyteen. Emmehän useinkaan tiedä sitä, miten perustelemme kriittisyytemme. Tunnemme vain olevamme kriittisiä.

Jos kyse ei ole tieteellisten mallien  (vuosiakin kestävästä) sovituin säännöin testaamisesta, kriittisyys hämärtyy helposti tendenssien, tunteiden ja arvojen sumuun. Kriittisyys on metodi, ei tunne tai (eettinen) asenne. Oikeastaan sana kriittisyys pitäisi rajata tieteelliseen käyttöön. Nyt se on liian helposti arvottavan retoriikan käytössä ja mikä pahinta, käyttäjien itse sitä huomaamatta.

Kriittisyys ei ole tunne vaikka siltä tuntuukin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti