KUVOTUSTA

Sartren Inhon alkuperäinen nimi La Nausée, kuvotus, olisi parempi. Inho on reaktio jotain sellaista kohtaan, mitä ei edes halua koskettaa. Kuvotus taas on reaktio jostain sellaisesta, aineellisesta tai "muuten huonosta", mikä on jo sisälläni, myös valinnoistani riippumatta ja jopa osana inhimillisyyttäni. Sartren yhteydessä kuvotus on jotakin, joka ei oikein asetu tietoisuuden matriisiin, jokin olevan ylimäärä, mistä haluaisi eroon. Voisi ajatella, että kokemamme huono muistuttaa tuosta ylimäärästä, olevan ja tietoisuuden erosta, hyvä taas on aineen huomaamatonta sujuvuutta, tietoisuuden "saumattomuutta".

Myös hyvä voi tietenkin tilanteesta riippuen olla huonoa. Hyväkin voi kuvottaa. 

"Radikaalinen humanisti on erityisesti virkamiehistön ystävä. ’Vasemmistolaisen’ humanistin suurimpana huolena on ihmisyysarvojen vartiointi. Hän ei kuulu mihinkään puolueeseen, koska hän ei halua pettää ihmisyyttä, mutta hänen omatuntonsa on nöyrien puolella. Nöyrille hän uhraa kauniin klassillisen sivistyksensä."

Tämä lainaus Sartren Inhosta sopii mainiosti rikosseuraamustyöntekijän karikatyyriksi. Eräänlaista ihmisyyden vartiointiahan tämä homma on: "Tuomitse vain teot, älä ihmistä; luota hänen kykyynsä muuttua." Useimmiten näihin periaatteisiin on helppoa sitoutua. Eikä siihen edes tarvitse avuksi ammatillisuutta, kanssaihmisyys ja kädellisen hyväntahtoisuus riittää. Silti täytyy myöntää, että nöyrille minäkin uhraan mieluummin tuon klassisen sivistykseni: helpotun vasta, jos tuomittavien tekojen tekijä vilpittömästi katuu. Tai edes kiittelee humaaniuttani (se kun mielestäni on katumuksen efekti). Siinä ihmisen ja hänen tekojensa raja kulkee, helpotuksessani. Eli jossain hyvän ja huonon välimaastossa. Ihmisyys voi olla kuvottavan epätarkkaa.