NÄYTELMÄSTÄ HIENOKSI ELOKUVAKSI: Fences/Aidat

https://www.keskipohjanmaa.fi/144268/roskakuskin-kuolema/s/347c638a

http://www.filmgoer.fi/new/elokuva/fences



Yllä kaksi linkkiä Denzel Washingtonin ohjaaman ja August Wilsonin (1945 - 2005) omasta näytelmästään kirjoittaman Fencesin arvioihin.

Käykää lukemassa valaisevat arviot linkeistä ja katsokaa hieno elokuva deeveedeeltä.

Yhtä asiaa kummatkaan noista kirjoittajista eivät kuitenkaan huomanneet kysyä. Miten Washingtonin näyttelemän isän katkeruus valkoisia rakenteita kohtaan ja luonteen perimä (myös hänen isänsä oli brutaalin väkivaltainen ja mikä oleellista, myös seksuaalisesti) jatkuu perheessä hänen kuoltuaan? Jatkuuko rakenteellisen epätasa-arvon sisäistämisen ja luonteesta kumpuavan väkivallan kehä?

Kysymys on oleellinen sen suhteen, miten elokuvan kokee. Se miten leski lopussa puhuu pojalle, joka kieltäytyy tulemasta julman isänsä hautajaisiin, ei lupaa hyvää. Leski tuntuu melkeinpä hyytävällä tavalla romantisoivat miehensä kasvatusperiaatteita. Oikein pelottaa pienen tyttären puolesta. Häntä kun äitipuoli lupaa kasvattaa kuten miehensä kasvatti nyt syystäkin hautajaisista kieltäytyvää poikaansa. (Eli suojellakseen lasta pahalta valkoiselta maailmalta?) Onko isän katkeruus valkoisia kohtaan - tai ainakin sillä selitetty julmuus läheisiä kohtaan - peruuttamattomasti jäänyt elämään perheeseen? Siltä tuntuu kun leskeä kuuntelee; aivan kuin joku muu, eli isän tahto, puhuisi hänen kauttaan.

Auringon pilkistämisen pilvien takaa elokuvan loppukohtauksessa voi ajatella olevan irvokasta sarkasmia ja onnellisen lopun ironisointia. Isävainaako se sieltä vielä viimeisen kerran paskasta elmästään vapautuneena kurkistaa - vieläkään inhottavuuttaan ymmärtämättä?

Toivon todella, että kyseessä on hieno ja julma ironia. Ja myös julma itsekritiikki rakenteelliseen sortoon vetoamista ja sillä käyttäytymistään selittämistä kohtaan. En voi enkä halua uskoa muuta tuosta äitipuolen ymmärtämättömästä julmuudesta poikaa kohtaan enkä satumaisesta auringon ilmestymisestä. Mutta jos olen väärässä, elokuva tuntuu oudolla tavalla hyväksyvän henkistä ja fyysistä väkivaltaa.