RIKOSSEURAAMUSTYÖN PERIAATTEITA

1

"Entä se vapaa tahto? Sitä voidaan todistaa yhtä vähän olemattomaksi tai olevaksi kuin jumalaa. Mutta se on jumalaa välttämättömämpi usko. Jo pienet lapset toimivat sen mukaan, että erottavat tahallisen ja tahattoman teon. Vapaa tahto on todellakin syvin ja tärkein ja ainut kaikille yhteinen usko. Ilman sitä emme kykenisi rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa emmekä mielekästä, luottamuksellista kommunikaatiota. Ehkä psykopaatit todellakin ovat parantumattomasti puutteensa determinoimia. Mutta silloinkin heidät on suljettava vapaan yhteiskunnan ulkopuolelle suojellaksemme heiltä muita. Ja tietenkin myös heitä muilta: ilman rangaistuskäytäntöä yhteiskuntamme hajoaisi uhrien hallitsemattomaan vihaan. Siihen kysymykseen, onko psykopaattia oikeutettua rangaista pahuudesta (tai muita oikeutettua kiittää heidän kyvystään valita hyvää!), emme kai saa koskaan vastausta."


Kirjoitin näin jutussani sarjamurhaajista ja nihilismin ylittämisestä pari kirjoitusta sitten. Silloin kysymättä jäi vielä tämä: Jos oletan ettei vapaata tahtoa ole, jääkö rikosseuraamustyöni ainoaksi tehtäväksi hyvien ja pahojen ihmisten suojeleminen toinen toisiltaan?

Ei. Kyllä vapaasta tahdosta piittaamatta yhä voisi yrittää vaikuttaa rikokseen syyllistyneen arvoihin ihan samoin kun nytkin teen. Toisin sanoen: hänen determinoitumisensa suuntaan. Arvoihin voi periaatteessa vaikuttaa ympäristön muutoksilla, esimerkiksi päihdetyöllä ja tuetulla asumisella tai sitoutuneella ja aidosti kiinnostuneella suhteella toiseen ihmiseen, eli hänen kanssaan harrastetulla ajattelemisella. Parasta tulosta voisi kuvitella saavanasa aikaan yhdistämällä näitä kaikkia.

Jos pitää kutinsa se nykytietämys, että valitsemme tietoisesti aina noin kuusi (todellakin: 6) sekuntia myöhässä sen mitä teemme, arvojen ja asenteiden rooli vain kasvaa. Jos näin ei olisi, ihminen olisi täysin arvaamaton olio eikä kenenkään voisi luottaa.  Ehkä kirurgi päättäisikin ensimmäisen osaavan viiltonsa jälkeen paloitella leikattavansa. Kyse on siis siitä, haluammeko ihmisen determinoituvan sellaisista arvoista ja olosuhteista, jotka saavat hänet tekemään muille ja lopulta myös itselleen julmia tai haitallisisa tekoja. Koska yhä 13 vuoden jälkeenkin valitsen joka päivä ja alati työn jota teen, tähän 6 sekuntin "tyhjiöön" uskon kykeneväni ainakin ajoittain ja joidenkin kohdalla jossain määrin vaikuttamaan. Ja mikäli oikein rikoksiin syyllistyneitä tai niistä epäiltyjä ihmisiä luen, myös aika moni heistä haluaa uskoa samoin. Siis että ympärillä tapahtuvat muutokset muuttavan mahdollisesti myös häntä itseään. 


2

"Aina voit toimia toisin."


Näin väittävä uskoo vakaasti vapaaseen tahtoon. Niin minäkin pystyäkseni toimimaan maailmassa pitkälti haluan uskoa, mutta uskoni loppuu juuri tuon lauseen kohdalla. Sana aina on se heikko paikka. Siinä vapaa tahto toteutuakseen vaatisi mielestäni ihan liikaa siltä toiselta ihmiseltä, jolle tuon väitteen sisältämän vaatimuksen kohdistaisin. Sana nimittäin tekee lauseesta automaattisesti epätoden, ellen vaadi tuota ihmistä uhraamaan tilanteessaan omaa tai jonkun muun vaarassa olijan henkeä niin tarvittaessa.  Toisin sanoen: vain kun sanan aina kohteeksi hyväksytään myös kuolema, se viittaa johonkin ja tarkoittaa jotakin ilman, että se täytyisi tulkita pelkäksi huolimattomaksi yleistykseksi (kuten siis nyt yleensä tehdään). Paitsi että lause on käytännöllisesti katsoen sopimaton käytettäväksi, se on siis myös moraaliton, koska vaattii kuulijalta jotain sellaista, jota lausuja voi vaatia vain itseltään, ei koskaan toiselta ihmiseltä: vaatimuksen potentiaalisesta itsensä tuhoamisesta. Siksi sitä ei saa ihmisten kanssa tehtävässä työssä koskaan käyttää.

Mitä sitten olisi sanottavissa ammatillisesti kestävässä muodossa? Tosia ovat lauseet ja teot, joilla yrittää saada toisen ihmisen näkemään enemmän mahdollisuuksia ja siksi jopa käyttäytymään niin, ettei hän joutuisi tilanteisiin joissa uskoo käyttäytyvänsä ainakin suurelta osin olosuhteiden pakosta. Tosia siis ovat lauseet, joilla ihminen saadaan edes uskomaan vapauteensa.

Ehkä vapaata tahtoa tässä kummallisessa kollektiivisessa ja vuorovaikutteisessa dialektiikassa todellakin tapahtuu. Tai ehkä vapaa tahto on tuota vuorovaikutusten ja tietämyksiemme lisääntymisen luomaa kollektiivista dialektiikkaa; suhdetta siihen todellisuuteen, joka osaltaan luo tietoisuutemme ja minuutemme. Mene ja tiedä.