Fyysikot nimittävät kokemaamme todellisuutta hiukkastasosta aistiemme mittoihin efektoituvaksi todellisuudeksi. Aistimme ovat siis todellisuutta karkeampaa laatua.
Herätelläänkös tässä nyt metafyysisiä vaistojamme? Että se jota emme vielä tunne, mitä emme ole ratkaisseet, olisi jotenkin todempaa kuin kokemamme? Että siellä olisimme jotenkin eheämpiä? Luotiinkos tässä nyt eräänlainen materialistinen malli tuonpuoleisuudesta?
Eivät fyysikot näin ehkä ihan tarkalleen sano, mutta rahvas kyllä kovin helposti siten kuulee.
Vaan ei hätää. Tätä tietoiselle lajillemme ominaista metafyysista vaistoa voi ehkä heikentää seuraavasti. Kuvittele kvanttiolento, joka tuskailee jossain todellisuuden toisessa päässä laillamme tietämättömyyttään ja vajauttaan kuultuaan mahdollisesta efektiivisen tason täydemmästä kokemuksesta, siis meistä. Toisin sanoen: Ajattele efektiivinen ja hiukkastaso horisontaalisena erona, ei vertikaalisena hierarkiana.
Mutta miksi tämä hierarkia pyrkii esiin? Mitä se palvelee meissä? Tarkoituksen sairauttako?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti