sunnuntai 13. syyskuuta 2020

YRITYS KÄSITELLÄ HERKKÄÄ AIHETTA YLEISELLÄ TASOLLA

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006633932.html


Tässä viimeisin facetekstini tähänkin:


Tämä taitaa taas näkyä vain tilaajille mutta laitan silti tähän.
Kommentoin hesariin tuota juttua suurin piirtein seuraavastii:
"Tuolla aiemmin kysyttiin ja vastattiinkin, että voisiko cis-nainen näytellä trans-naista ja että kyllä voisi, koska transnainen kokee itsensä naiseksi. (Tuo trans-liite siis, käsittääkseni, on korjausta edeltävään tilanteeseen tai sen prosessiin viittaava turha termi, mutta käytän sitä selvyyden vuoksi.) Mielestäni kyse on kuitenkin myös siitä, että elämme kulttuurievoluutiossa aikaa, jossa kaltaiseni cis-miehen hegemonia haastetaan. Ajattelisin, että myös siksi mies tuossa roolissa aiheuttaa enemmän tunnereaktioita kuin nainen; ikään kuin historiaa yritettäisiin palauttaa takaisin johonkin aikaisempaan, hegemonisoida uudellen (tiedostamattomasti, koska en usko teatteriväen pyrkivän siihen tietoisesti). Ja on selvää, että pienetkin liikkeet "vanhan" hegemonian suuntaan koetaan ahdistavina, jos identiteettiään on joutunut koko elämänsä piilottelemaan. Tätä rekisteriä en eräänlaisena kulttuurin tehdasasetuksena, cis-miehenä, itse voi TUNTEA, vain TIEDOSTAA.
Toivottavasti voimme vielä joskus kokea kulttuurievoluution vaiheen, jossa kaikki sukupuolesta ja sen tuntemuksista riippumatta voivat uteliaina, taiteesta iloitsevina ja luovin mielin seurata sitä, miten miesnäyttelijä kykenee tuollaisen haastavan roolinsa kantamaan. (Minä uskon, että hän siihen ammattitaidollaan kyllä kykenee.) Ja jos sallitte, vien utopiani vielä pidemmälle: että fiktiossa mies voi tehdä vaikkapa karikatyyriä mistä tahansa sukupuolesta niin kuin hänestäkin nyt voi ja pitää tehdä.
Tähän voi mennä aikaa. Olen 60-vuotias, no, voi olla että jo minun elinaikanani tämä on mahdollista. Että se herran ja rengin dialektiikka, joka keskustelun kaikissa osapuolissa vielä vahvasti puhuu, jää historiaan. "

26 kommenttia:

  1. tämä on herkkä aihe. huomasi kun luki tuon jutun kommentointia, että herkästi meni myös sihen, että väistettiin aihetta termien tarkkuutta kritsoivalla retoriikalla. asialliseen kysymykseen vastattiin saivartelulla (onneksi sitten tuli ihan asiallisia vastauksia lopulta). ei hyvä, koska silloin ei päästä aitoon keskusteluun. tästäkin kommentoin sinne. pointtini tuossa kommentissa on siis oikeastaan se, ettei kyse ehkä olekaan siitä, voiko cis-mies totuudellisesti eläytyä transkokemukseen vaan siitä, mitä cis-mies edustaa, tahtomattaankin.

    VastaaPoista
  2. Jos nyt puhutaan taiteesta, niin siellä kuka hyvänsä voi näytellä / esittää mitä roolia vaan, kunhan taidot riittää. Miksi tämä olisi mikään ongelma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä uossa jutussani vatkailen. Ajan henki on haastaa miestä, ihan perustellustikin. Mutta tuo ajatus roolituksesta pitää pystyä myös haastamaa. Tämähän olsi muuten näytelmän aihe sinänsä. Laittaa väärä sukupuoli näyttelemään ja reflektoida sen vaikutuksia. Silloin keskusteltaisiin asiasta taiteen tasolla. Nyt tuntuu, että ennemmänkin reagoidaan kuin keskustellaan.

      Poista
    2. Siis tarkoitan että tuo ajatus väärästä roolitukesta pitää pystyä haastamaan. Se vain on uskaliasta nykyään. Joku filosofi on sanonut, että kieli puhuu meissä. Tämä aika tekee tuosta laseesta entistäkin konkreettisemman.

      Poista
    3. Kun ajan kieli ei pysty enää asiallisesti erottelemaan asioita toisistaan ollaan aika pahasti vikasuunnassa. Totta kai ymmärrän poliittisen herkkyyden. Mutta jos puhumme taiteesta, niin sehän on nimenomaan mahdollisuuksien valtakunta, jossa voidaan ottaa yllättäviä näkökulmia ja haastaa tavallinen tai poliittinen kieli. Jos joku ajankohtaiskeskustelu alkaa ohjata taidetta, niin siitä helposti häviää tuo vapaus tehdä juuri niin kuin tahtoo, mikä on ehkä mielenkiintoisin juttu taiteessa, siis kun ilmaisu ja roolitus nostavat esiin jotain sellaista, jossa on jokin poikkeava idea, ongelma, oivallus. Sitten tosiaan lisäksi se, että ilmaisun ja roolien tasolla kriteerinä on vain taito.

      Poista
  3. Nykyään mikään ei ole yleisempää somessa tai vapaasti kirjoitetussa tekstissä vaikka mediassakin kuin se, että toisille kuvitellaan erilaisia kokemuksia, asenteita, tunteita, fobioita, käsityksiä ja ennakkoluuloja.
    Tämä todellisuutta vasten tapahtuva toisen projisioiminen, toisen näyttäminen, tai näyttämisen usein epäonnistunut yritys (ja vielä ilman näyttelijäkoulutusta:) se se vasta pitäisi kyseenalaistaa.

    En ole kovinkaan tarkasti seurannut tätä teatterikohua, ja ymmärrän ihan hyvin miksi asia nousi esiin, mutta taitaa olla taas myös yksi esimerkki jonossa arjen kielemme, ja nyt jo myös taiteen kielen politisoimisesta.

    VastaaPoista
  4. Ja en ymmärrä edes miten maailman parhaan näyttelijänkään tekemä työ olisi jotenkin aukottomasti oikea, koskaan, esittää hän mitä tahansa. Ja mitä olla oikea tässä tapauksessa edes varmasti tarkoittaisi.
    Sehän on aina näyttelijäntyötä. Taidehan on aina jonkin esittämistä, silloinkin kun on tarkoitus olla mahdollisimman aito, oikea, tarkka.

    VastaaPoista
  5. hesarin keskustelussa joku sanoi, että voi käydä niin että taaas nauretaan sille kun mies pukeutuu naiseksi. minusta se taas liittyy siiten, miten näytelmä on kirjoiettu ja millä sävyllä ohjattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä liikutaan väärän informaation ja fiktion rajalla. jos miesnäyttelijä transnaisen roolissa antaa sen kuvan, että transnainen kokee yhä olevansa jossain määrin mies, jokin "kolmas" sukupuoli, ymmärrän transihmisten halun oikaista asiaa. tuo käsitys saattaa kyllä syntyä. mutta ihmisyyden väheksymisenä en kyllä roolitusta osaa ottaa, niin kuin joku keskustelun tuoksinassa on syyttävästi sanonut.

      ja voi oikeastaan ajatella, että jos näytelmän piilovaikutukseksi nousee tuo väärä käsitys transnaisen "miehisyydestä", silloin roolitus voi kyllä nähdäkseni haitata näytelmän taiteellista viestiä. sitä voi alkaa lukea esimerkiksi tuon virheellisesti oletetun transnaisen kokemuksen kautta. Silloin tematiikka taittuisi väärään suuntaan. sellaisen ristiriidan kautta, jota ei ole olemassa. No, jos näytelmä kysyisi ja problematisoisi tätä oletusta tarkoituksella, silloin miesroolitus olisi hyvä veto. ja silloin tietenkin tekijöissä pitäisi olla transihmisiä, jotaka vosivat tätä oletettua kokemusta uskottavasti kysyä.

      jotenkin mulla on sellainen olo, että tässä keskustelussa ei edes ehditty menemään aidosti kiinnostavalle tasolle, jossa taide, elämä, totuus ja virhetulkinnat kohtaavat. hierarkkinen dualismi, se herran ja rengin tympeä dialektikka taas ehti puhua kummassakin osapuolessa. mentiin ihmisarvon alentamiseen jne.

      Poista
  6. Kyllä, jos todella on jokin sortava rakenne, jolle valtaväestö on sokea (kuten esim. minä, suurin osa ihmisistä), niin se tietty tulee ottaa huomioon. Millä tavalla sitten, niin sitten juuri noin, että asianosaisilta kysytään.

    Mutta yksi unohtunut pointti. Kaikissa tapauksissa teoksen, mikä se milloinkin on, vastaanottaja, yleisö, tai siis kukin yksilönä vastaa siitä mitä teoksessa näkee. Ei mene niin yksinkertaisesti että jos teoksessa x on jokin vaikka em. ongelma, että yleisö siitä tekee vääriä johtopäätöksiä. Yleisö on vapaa kokemaan ja vastaanottamaan mitä ja miten sen haluaa. Tässä mielestäni taas aliarvioidaan ihmisiä, taideteoksen vastaanottajia. Ei jokin väärä ratkaisu mekaanisesti johda siihen, että yleisö on sitten sen asenteen vanki.

    Eikä se mene toisinkaan päin.

    Mitä itse asiaan tulee niin sitä koskee sama kuin mitä tahansa tässä maailmassa: on pyrittävä tekemään se mikä on oikein.

    Itse en tietenkään osaa sanoa mitä se olisi.

    Voi olla että olen hyvinkin väärässä kun tämän tapauksen kohdalla puhun taiteen politisoinnista. Jos olen, siis väärässä, niin hyvä niin. Toinen kysymys on sitten se, että taidetta halutaan tänäkin aikana politisoida ja ohjata jossakin määrin. Toki iso osa taiteentekijöistä tekee sen pyytämättäkin. No, siihenkin taiteentekijällä on vapautensa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ite ajattelen niin, että ohjaaja-kirjoittajana haluaisin karsia kaikki väärään suuntaan ohjaavat yksityiskohdat pois. enkä haluaisi, että teostani lähestytään tietämättömyyteni rekisterillä. haluaisin pelastaa taiteen tahattomislta vastakkainasetteluilta.

      jos tätä roolituskysymystä ois pohdittu ilman tunteita, ois voitu saada kiinnostaviakin pointteja esiin. nyt tultiin esiin dehumanisaatiolla ym. ja sitten tietenkin vastattiin sen mukaan. ei hyvä kenellekään.

      mikä tässä olisi taiteen kannalta kiinnostavaa? no se, että olisi keskusteltu siiä, missä määrin taiteilija on vastuussa teoksensa tulkinnasta. Ovatko kaikki tulkinnat pateviä ja taiteilijan intentioita palvelevia? Tai että vievät rakentavasti sen suuntaan?

      Tätä noissa viimisissä kommenteissa oikeestaan mietin.

      on muuten kiinnostavaa, että beckettin godotissa miesrooleissa on oltava miesnäyttelijä. on joudutuu perumaan projekti, jossa rooleissa olivat naiset. minusta se olisi ollut kiinnostava veto. mutta becettillä on joku pointti tarkoitteessaan ollut.

      Poista
    2. Nopeasti, ensiajatuksena taiteilijalle ei voi olla vastuuta teoksensa tulkinnasta (paitsi joissakin äärimmäisissä, marginaalisissa asetelmissa).
      Voi olla että tähän ajatukseeni vaikuttaa se tila että koen taiteen lähes täydellisen vaarattomaksi ainakin näissä läntisissä elämänpiireissä. Taide on itse ollut tätä omaa vaarattomuuttaa synnyttämässä.

      Vastaanottaja sitten voi olla teoksen suhteen vaarallinen itselleen (hahha, mutta totta...), riippuen siitä mitä teoksen kautta haluaa ottaa vastaan. Mitä missäkin päättää nähdä.

      Poista
  7. Somessa tuli tälläistä vastaan, juttu:
    https://yle.fi/uutiset/3-11542994?utm_campaign=ylefiapp&utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR0YlCLLwYrCsTzgWW50H388W52um3hZURQsYfMOr4FL4QDISUyneZtGGDo

    VastaaPoista
  8. Ja siihen reaktio:

    "Uusin käänne farssissa. En enää oikein näe syytä tukea isoja kulttuuri-instituutioita rahallisesti tai millään muullakaan tavalla, koska niitä johtavat tällaiset pelkurit ja nahjukset. Kansallisteatterin johtaja on valmis heittämään oman työntekijänsä susille heti kun muutama mölyapina lähettää sähköpostia. Taiteen tekijät pokkuroivat kaiken suhteellisuudentajunsa menettäneitä aktivisteja niin kuin Botticelli Savonarolaa:

    "Maailmassa on käynnissä muutos. Tarkkaillaan sitä, mitä taiteissa voi tehdä."
    Selvä. Tämä muutos johtaa teatterin muuttumiseen tosi-tv:ksi, jossa näyttelijät esittävät itseään ja roolihahmot on nimetty heidän mukaansa. Kenties käynnissä on lopullinen avantgarde-projekti, jossa taiteen ja elämän raja-aita katoaa kokonaan ja on sama, istuuko teatterissa vai kapakassa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Siis tämä ed. koko kommentti tuota esittelyriviäni luk.ottamatta on TH:n.)

      Poista
    2. (Timo Hännikäisen siis..)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti tässä julkisessa keskustelussa, siis julkisessa, ei nyt ainakaan pointiksi nouse se, kuka sanoo mitäkin, vaan se mitä sanotaan.

    Milloin on muuten tässä maassa on ollut taiteesta "kohu"?

    Itse en osaa sanoa tähän juuta eikä jaata, eikä pidäkään, ei tarvitse kaikessa etsiä oikeaa asennetta eikä oikeaa ryhmää.
    Toivottavasti vain tässä vastuulliset tekevät asiansosaisille oikein, mutta muuten on todettava sitten, että kyllä taide ja kulttuuri meillä ovat nykyisellään vaarattomia ja ketään häiritsemättömiä, jos tämä on nyt ainoa iso keskustelu moniin vuosiin. No, oli joitakin boikoteinteja pari vuotta sitten jos vielä muistan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei asia voi olla vaan niin että kuka hyvänsä voi näytellä ketä hyvänsä ja onnistuu jos onnistuu.

      Sitten erikseen on se, että mitä taide voi tehdä. Kun taiteesta tulee huutoäänestysmoraalin etäpääte, niin voi voi. Taiteen pitää olla jotain itsensä perustelevaa. Sitten taiteesta voidaan keskustella eri tavoin.

      Totta kai nykymeiningissä kaikilla on jo taloudellisten realiteettien vuoksi paniikki päällä ja yritetään miellyttää mahdollisimman hyvin ihmisiä.

      Ehkä tämä on sitten lopulta se kuuluisa taiteen kuolema.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  11. Tuolla teatterinjohtajan haastattelussa kävi ilmi, että tässäkin keskustelussa on ikään kuin kaksi sukupolvea: +50-vuotiaille ei yleensä edes muodostu ongelmaa siitä, että kuka hyvänsä näyttelee ketä hyvänsä, koska kyse on nimenomaan näyttelemisen taiteesta. Tätä mieltä olen itsekin, vaikka en ihan vielä kuulu ikäryhmään. Minusta näyttelijänroolin sitominen sukupuoleen on jonkinlainen ajatuksellinen kategoriavirhe. Yhä hullummaksi se muodostuu silloin kun asia politisoidaan ja siitä tehdään painostusasia ja loukkaantumisen syy. Yksinkertaisesti huonoa ajattelua, vaikka ymmärrän vähemmistöjen herkkyyttä. Ei tuollaisilla roolituksilla ole kuitenkaan lähtökohtaisesti mitään tekemistä alistamisen kanssa, eikä tuollaisen uhriutumisen edessä pidä taipua taiteellisiin kompromisseihin tai viedä elantoa ammattilaiselta. Hyvä että homma pysyi lopulta kuosissa. Eri asia on puolustaa vähemmistöjä ja se on hyvä juttu, mutta asioiden sotkeminen menee ohi ytimen. Huono ajattelu on vaan huonoa, olipa ajattelija kuka hyvänsä. Toisaalta nykyisin mikä hyvänsä asia voidaan irrottaa kontekstistaan ja politisoida yhdistämällä siihen jokin loukkaantuminen tai oletettu rike. Minusta tällainen ei aja kenenkään asiaa.

    VastaaPoista
  12. Totta kai näyttelijän ruumis on esimerkiksi yksi ristiriitaa luova elementti, mutta voi olla että se sopii itse teemaan. Varmasti tällaiset aihepiirit luovat tunteita, vrt. musta Mannerheim - kaikki eivät pidä ja puhetta syntyy. Toisaalta taiteen ehkä jonkinlainen (edes heikko) vaikutusmahdollisuus on nimenomaan keskustelun herättäminen, tietenkin esteettisen kontemplaation ohella.

    VastaaPoista
  13. Mustasta Marskista tuli mieleen eräänlainen klisee vaikkakin hyödyllinen ajattelun apuväline: musta Jeesus. Tai musta lesbo Jeesus. Ja niitähän on paljon käytetty. Ei järkytä eikä shokeeraa enää ketään.

    Sen sijaan ajatus israelilaisesta, juutalaisesta, hebrealaisesta Jeesuksesta häiritsee monia. Seuratkaapa vain, kirkkoakin. Eli juuri se Jeesus omassa ruumiissaan, omassa fysiikassaan mistä Raamattu kertoo, ja mm. aikalaishistorioitsija Tacitus.

    Eli eivät kaikki ruumiskokemukset ole vapaita. Tässä esimerkiksi hyväksyvyys kääntyy jo toisinpäin.

    Näihin on jo niin tottunut. Siis valikoivuksiin. Aika tulee suoraan sen väliin, mitä pidetään oikeana.

    VastaaPoista
  14. Toisaalta tunnistan, rehellinen ollakseni, eräänlaisen sektionaalisen kidnappaamisen itsekin. Tulen syvältä työväenluokasta, kirjattomasta ja karjattomasta työläiskodista.
    Kun vasemmistolaisen kulttuurikodin sosialistipoika on puhunut kuulteni duunareiden asiaa, on kyllä ottanut päähän. On tehnyt mieli tunkea se heidän joidenkin toisten puolesta kokemansa ja teoretisoimansa etujoukko-ajattelu takaisin suoraan heidän..

    Ehkä juuri tuota samaa kokevat esim. nuo tietyt marginalisoidut ryhmät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia kokemuksia on varmasti kaikilla. Juuri tällaista kokemuksellista taustaa vasten ymmärrän transhenkilöiden tuohtumuksen. Mutta toisaalta, käytännössä: teatteri on sitä varten että on rooleja. Eihän sinne palkata aina yhä uutta aitoa ihmisryhmän edustajaa esittämään itseään tai edustamaan ryhmäänsä. Tämä on nimenomaan teatteritaiteen kohdalla hyvin erikoinen ajatus.

      Poista