maanantai 24. huhtikuuta 2017

AJAN VIESTI

Oikeastaan tämä teksti on jatkoa kirjoitukseen Tajuntaa vääntävä Arrival. Nyt kyse on vain todellisesta ihmisestä eikä fiktiosta. Mutta ajan pakottavasta peräkkäisyydestä kuitenkin.

Äitini on saanut paikan hyvästä hoivakodista Kokkolassa. Muutaman kilometrin päässä kotitalostaan ja veljestäni. (Siskoni asuu Oulussa ja toimii äitini asiassa merkittävässä määrin sieltä käsin.) Terveyskeskusviikkojen jälkeen minusta tuntuu hyvältä, varsinkin kun äitikin vaikuttaa olevan tyytyväinen ja ymmärtävän välillä itsekin sen, ettei yksin asuminen enää muistin ja fyysisen jaksamisen yhä enemmän heiketessä onnistu. Olin iloinen kun näin aktiivisuuden lisääntyneen nyt kun ympäristö on virkistävämpi. Sanoin sen äidilleni ja myöskin henkilökunnalle. Hyvän sanomien ääneen on tärkeää. Enkä moiti terveyskeskusta, siellä tehtiin kaikki voitava ja kiitos siitä, mutta ympäristö vain vaikuttaa ihmiseen väistämättä.

Äitini kanssa aika on oikeastaan enää tilaan sidottuna nykyhetkeä. Kun aika ei enää ole sitä yhteisintä mitä mellä on (paitsi tietenkin työehtosopimuksissa), sen tuntuu korvaavan myötötunto, ahdistus, kuvotus jostain määrittelemättömästä ylimäärästä, sääli, kaipaus ja helpotus siitä, että toinen ei näitä tuntemuksia minussa huomaa tai ainakaan muista. Mutta ajan kauneus tässä jotenkin kiteytyy. Puutteena. Paitsi että aika on jakamattominta ja siksi yhteisintä, on se myös kauneinta mitä kykenen ajattelemaan. Elämä ja aika.


Kokkola 1979?

51 kommenttia:

  1. Voimia perheeseesi ja iloa äidillesi. Lähelle tulee muistumia siinä mielessä että oma äiti oli myös aikaan yhden paikan sitomana terveyskeskuksen sisätilassa vuosia. Kävin liian vähän katsomassa, tunti kaksi kerrallaan. Mitään muuta ei oikein voinut tehdäkään. Mutta tuolle "laitokselle" ja sen henkilökunnalle ei ollut muuta kuin kiitettävää. Sanoinkin sen hoitajille monta kertaa. Hyvin pidettiin huolta.

    Mietin tuolloin juuri mitä aika hänelle oli. Aika paljon se oli unimaailmaa ja niissä unissa tavattuja menneitä ihmisiä. Tapasi omaa isäänsa ja äitiään unissaan vielä elämänsä lopulla, äitini tuntien varmasti myös entisiä heiloja. Aika oli kuin unta, ja uni oli todellista aikaa.
    Kerran kertoi käyneensä taivaan portillakin mutta sieltä hänet lähetettiin takaisin kun ei mielestään sinne kelvannut eikä saanut lupaa mennä. Meitä nauratti. Näytin avoimeen ikkunaan ja suuntaa että tuosta sitten reippaasti vain kun seuraavan kerran pääsee sinne, kyllä ne ottaa lupasin, vaikka uskoa ei hänellä juurikaan ollut, mutta ajattelimme ettei tarvitse toista kertaa tulla takaisin, jos niinkin pitkälle pääsee. Elämä yhteen vuoteeseen sidottuna alkoi lopussa jo väsyttää häntäkin. Saman huoneen huonetoveri ei ihan ymmärtänyt meidän kuolemahuumoria, kai tajusi että se oli samalla myös ihan totta.

    Mutta Juha noissa paikoissa missä äitisi nyt on, voi elää hyvääkin elämää ja pitkään.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voi ja hyvältä nyt tuntuu. Kiitti kommentista.

      Poista
  2. Juha, äitisi tilanne kuulostaa hyvältä ja tämän paikan saaminen varmaan helpottaa sinun ja sisarustesi huolta.

    Oma isäni joutui lonkan murtumisen jälkeen viikoiksi sairaalaan ja ellei olisi löytynyt tuettua asumista (sitä kautta, että siinä asunnossa asunut kuoli), pieni rivitaloasunto, jonne sai vanhuspalveluja, hän olisi joutunut jäämään sairaala-oloihin, vaikka hänellä pää oli kunnossa. Isä eli rollaattorilla liikkuen vielä kaksi vuotta ihan arvokasta elämää, mistä olen kiitollinen. Lastensa luo, "vaivoiksi", erittäin voimakastahtoinen isäni ei olisi muuttanut, monesti siitä puhuimme.

    Siskoni, mielenterveyspotilas, asui vuosikymmeniä vanhusten palvelutalon vieressä yksiössään, melkoisessa yksinäisyydessä. Nyt kävi sellainen onnenpotku, että hänelle löytyi mielenterveyskuntoutujien ryhmäkoti toiselta paikkakunnalta. Havaitsin heti suurta virkistymistä, lääkkeitä on vähennetty ja fyysisestäkin kunnnosta pidetään huolta.
    Siskollani on aika on pysähtynyt nuoruusvuosiin, jolloin hän sairastui. Hän alkaa välillä huolehtia töihin menosta ja kyselee, mitä minun pikku pojilleni kuuluu.

    Juha, minäkin olen kiittänyt sekä isästä että nyt sisarestani huolehtivia. Sisareni ei osaa kiittää, on kyllä vähään tyytyväinen ja kiittää sillä tavalla; isä kiitteli koko ajan ja ihmetteli, miten hänestä välitetään. "Ne tulee voiteleen mun jalaatki."

    VastaaPoista
  3. Filmihullujen vanhainkoti Suomesta puuttuu. - On filmihulluja, jotka heti tahtoisivat vanhentua, jos tietäisivät pääsevänsä asumaan elokuvateatteriin. - Meillä pitäisi olla uskallusta erikoisuuteen. - Olen varma, että Suomessa filmihullujen vanhainkoti saisi kannatusta. - Tällaisessa vanhainkodissa voisi olla suuruudeltaan erilaisia elokuvateattereita. - Myös eri aikakausien teattereita. - Vanhin teatteri olisi sellainen, jossa filmit näytettäisiin kinofilmeinä vaikka filmilaatikot olisivatkin raskaita kantaa konehuoneeseen (jos kantajat käyttävät oikeita kantoasentoja niin selkäongelmien vaarat ovat minimoitavissa). - Ei haittaisi mitään vaikka filmi menisi välillä poikki! - En minä ainakaan ensimmäisenä olisi suuttumassa. - Haluaisin kuitenkin oman huoneen, koska pelkään, että en sittenkään tulisi juttuun samassa huoneessa asuvan Aki Kaurismäen kanssa.

    VastaaPoista
  4. Innostun tästä. - Esimerkiksi Yhdysvalloista voitaisiin tuoda purettavien elokuvateattereiden istuimia rullatuoleiksi, joihin kytketyt pyörät muistuttaisivat filmikeloja.

    Filmihullujen vanhainkodissa olisi toki myös Teatteri Unohdus, jossa esitettäisiin joka ilta samaa elokuvaa. - Katsojat eivät muistaisi edellisen illan näytöstä.

    Mutta mikä tämä yksi sama illasta toiseen esitettävä elokuva olisi. - Odotan siitä blogin pitäjän ehdotuksia.

    Saanko arvata. Blogisti ehdottanee elokuvaa It´s a Wonderful life. - Teatteri olisi lavastettu ikuiseksi jouluksi.

    Niin. Jos kädet tutisevat liikaa - kuten kerran omani tulevat tutisemaan - niin hoitaja syöttäisi popcornia ja juottaisi colajuomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotus ikuisesta elokuvasta sopii minulle. Oikein hyvä.

      Poista
  5. Mikään ei olisi sopivampi tuohon saliin kuin Akira Kurosawan Unet. Suosittelen sydämellisesti.
    Loistava tragikaunis elokuva elämänsä elokuvan jo nähneille. No, eihän me ihan vielä...
    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväni murmelina kans mutta se on keskinkertainen elokuva...

      Poista
    2. Minä voisin katsoa tuon hoitokodin asukkina uudestaan Yle Areenasta vähän aikaa sitten katsomani tanskalaiselokuvan I lossens time, Ilveksen hetki. Se muistuttaa, miksi rakkaus on niin tärkeää ja miten vähän muuta lapset tarvitsevatkaan kunhan heillä on rakkautta.
      Tätä voisi katsoa vuorotelleen Frederico Fellinin Amarcordin kanssa. Ilveksen vuosi jättää vanhukseen hellän surumielisen olon ja Amarcord tuo sitten tilalle iloa ja leikkimielisyyttä.

      Poista
  6. Filmihullujen vanhainkoti on ehkäpä televisiosarja, johon pyrin luomaan käsikirjoitusoikeudet myymällä sen idean. Harmittaa, että tuli asiasta kerrottua täällä. - Mutta sisäistä näkyäni ei kuitenkaan kukaan pysty kaappaamaan. - Filmihullujen vanhainkodista on mahdollista luoda eräs kaikkien aikojen sarjoista. - Filmihullujen vanhainkoti pystyy puitteissaan käsittelemään koko elämän.

    Voihan Shakespeare! - Sinä heti olisit nähnyt näkyni läpi.

    Töihin!

    VastaaPoista
  7. minun ehdotukseni illasta toiseen esitettäväksi elokuvaksi olisi pelkkä lumisade. lumisateeksihan kutsuttiin minun nuoruudessani sitä kaaosmaista häiriöpistemyrskyä lähetysajan ulkopuolella. se oli ohjelmamuotona itse asiassa hirveän addiktoiva, kun yritti nähdä outoa järjestystä kaaoksessa.

    toinen ehdotukseni on se kolmesta kuusikymppisestä naisesta ja yhdestä mummelista kertova sitcom nimeltä golden girls. siinä oli se yksi ihanan simppeli ja höpsö rose. hänen tarinointinsa st. olafista ryöstäytyi kerta toisensa jälkeen täysin omille poluilleen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko s tyttökullat suomeks? Mainio sarja!

      Frasier pitäis kans pyöriä.

      Poista
    2. Jope, käy kattoon juttuni Miksi taas kerran äänestin komnentit ihan sieltä lopusta. Kadotin vahingossa sun viimisen komnenttis.

      Poista
    3. (Yep, vastasin sinne sulle ja merille)

      Poista
  8. Minulle kelpaisi joku aaltovideo. Sellaista tuijottaisi loputtomiin vaikkei dementia vaivaisi ollenkaan.

    Aallot tematisoivat eroa samuudessa. Edes suuri valtameri ei hävitä eroa vaan toistuu äärettömiin.

    VastaaPoista
  9. juha

    just. se! nauhoitin sarjan jokaisen jakson ja fanitin miestennielijä blanchen, hupsun rosen, asiallisen dorothyn ja suorapuheisen sophian tapaa kohdata elämän vastoinkäymiset. naisten replikointi oli ihanan lämmintä ja sydämellistä, mutta samalla mahtavan epäkorrektia ja roisia.

    frasier ja niles tietysti myös mukaan. tarvitsen heitä nauttimaan elämän ylellisistä mahdollisuuksista sekä tilaisuuksista hifistellä hieman intellektualismillaan sekä snobistisilla harrastuksillaan. polariteettina sitten maanläheisen duunariosaston martin, joka tuo järjen ääntä ja pitää jalat maassa. hänen kanssaa samalla puolella on roz, joka ei jaksa ymmärtää frasierin kimuranttia ajattelutapaa, eikä juuri tämän elitismiäkään.

    vanhainkodeilla on muuten hauskoja nimiä. helsingin arabianrannassa on 'loppukiri', täällä saaristossa, tarkemmin sanottuna iniön saaressa, on 'aftonro'.

    meri

    VastaaPoista
  10. Aaltoja voisin katsella - ja olen katsellut - tuntikausia. Sopii elämäni ehtooseen. Frasierin Niles ja Tyttökultien Rose ovat niin suosikkihahmojani.
    Itse asiassa minä olen erään ryhmän Rose. Meitä jäi neljä naisopea lähes yhtä aikaa eläkkeelle ja käymme yhdessä lounastelemassa ym. puuhastelemassa. Ehdotin ryhmämme nimeksi Tyttökullat ja idean keksijänä sain valita itselleni hahmon. Höpsö Rose sopii minulle, ja ne muutkin saivat itselleen sopivat hahmot, tosikko sijaisope Dorothy, hänen ilkikurinen mammansa Sophia Petrillo ja seksipeto Blanche (tähän me valitsimme siveän ihmisen, Blanchen vastakohdan).
    Näitä kun katselisin, niin muistaisin samalla ystäviäni - siis jos muistaisin.

    Meillä on Kouvolassa muistaakseni Iltarusko. Joissakin nimissä on pahaenteinen, lopun edellä -sävy.

    Ei, mutta nyt on lopetetava. Lähdemme pienelle Tukholman matkalle.
    Hej då, kompisar!

    VastaaPoista
  11. marjatta

    tukholma on kyllä ihme kaupunki. sinne on todella helppoa ja halpaa mennä, ja aina kun siellä käy, ihmettelee, miksei käy useammin. ja silti ei kuitenkaan käy, minunkin edellisestä reissustani on jo liian kauan. ja mikä omituisinta, kyllähän sitä aina muistaa, että tukholma on kaunis kaupunki, mutta ei ikinä oikeasti muista kuinka kaunis. se tulee aina shokkina ja tuntuu melkein epätodelliselta.

    ps. muistakaa fikata kivoissa kahviloissa!

    meri

    VastaaPoista
  12. Hauskaa matkaa, Marjatta!

    Juha, tuossa kuvassa on ilmeisesti isäsi. Hänestä tulee mieleen toinen 70-luvun pohjalaismies, nimittäin Niilo Yli-Vainio. Jonkin verran samaa näköä, hiustyylissä ainakin.

    VastaaPoista
  13. Niilo Yli-Vainion puheita on saatavissa cd-levyinä. - Minulla on kodissani levyt 2. Usko, 4. Mitä on rakkaus?, 17. Kaatuminen Jumalan voimasta, 22. Pelastus ja kiusaukset ja 27. Saatanan aseet: synti, sairaus ja kuolema.

    Erityisesti tuo Mitä on rakkaus - ehkä se on suomalaisen puhetaidon ylittämätön huippu. Jos Niilo Yli-Vainio olisi ollut sähkökitaristi niin hän olisi ollut sillä saralla samaa kuin Jimi Hendrix.

    Jokaisen ihmisen kannattaa hankkia käsiinsä Yli-Vainion Mitä on rakkaus?

    Tuossa äänitteessä Yli-Vainio kiteyttää suomalaisen puhetaidon. - On turha puhua Mannerheimista tai vaikkapa Veikko Vennamosta.

    Suomalaisessa puhumisessa ei ole mitään samanlaista intensiteettiä kuin mitä Yli-Vainio edustaa!

    Stand up -koomikot eivät edusta ylivainiolaisessa mielessä puhetaidon intensiteettiä.

    Jos tohtori Haapala voisi edistää sitä, että Yli-Vainion puhetaidosta joku laatisi väitöskirjan niin se on suotavaa. - Kun kirjoitan puhetaidosta niin en suinkaan tarkoita puheen uskonnollisia päämääriä.

    1900-luvun ylittämättömät puhetaidon mestarit olivat Adolf Hitler ja Niilo Yli-Vainio paitsi, että kyllähän Hitler jää Yli-Vainion jalkoihin.

    VastaaPoista
  14. Lisään vielä. Cd-levyissäni ovat seuraavat yhteystiedot:

    tilaukset:

    Äänitys/monistuspalvelu Jouni Kontulainen
    Åaneliantie 3, 00940 Hki
    09-308024 0409630817
    jouni@puheet.fi www.puheet.fi

    Toistan - Jos ette ole kuunnelleet Yli-Vainion Mitä on rakkaus? ---- ette ole koskaan ihmisen puhetta kuunnelleet!

    VastaaPoista
  15. Korjaus: se on Paneliantie.

    VastaaPoista
  16. Saman tien palautetta sinun puheistasi (jota et kaipaa) sinulle J--- . Sinähän se varsinainen Vainio olet myös.
    Olen lukenut viime viikkoinakin säännöllisesti blogiasi ja siellä hyvin monen päivityksesi sisältö on jatkuvasti jollakin kuvitteellisella kirkkausasteikolla huikaisevaa luettavaa.
    Kukaan ei kirjoita niistä aihepiireistä joista sinä! Ei ainakaan noin.

    Samaistun monessa kohdin, tosin rekisterin alemmassa asteikossa, pienempänä. Tarkoitan etten koe ja tunne niin kuin sinä, mutta monessa kohdin jokin sanomistasi osuu telepaattisen (vaikken ole ko. ilmiön ajatettelijoita) tarkasti minuun(kin).
    Se on merkki yleispätevyydestä, vaikka olet samalla ulkopuolinen etkä yleistettävissä mistään kohdin mihinkään kaappiin.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (---ekan rivin suluissa oleva oli väärässä kohdassa. Siis arvelin ettet palautetta kaipaa erityisesti, koska näkösi on niin voimakas ja tiedät itse mitä teet ja kirjoitat. )

      Poista
  17. Jope - olet itse ajattelija ja se on aika surullinen taakka ajassamme.

    Mutta siis Yli-Vainio. - Erakkolassani parhaillaan on äänessä Yli-Vainio... Mitä on rakkaus?

    Jos tuossa Haapalassa on yhtään tosi miestä niin kyllä se sen saa aikaiseksi, ei kai mies ole täysin tarpeeton narsistinen yliopistoturhake, että puhetaidosta tehdään suuri väitöskirja ja siinä Yli-Vainion osuus ei ole vähäinen.

    Onneksi siis Yli-Vainion ääni on moni- ja taas monituntisesti dokumentoitu. - Äänitteet löytyvät.

    Ymmärrän että hengellisyydessä on ollut yritystä kopioida Yli-Vainiota, yrittää mallintaa häntä. - Mutta se ei onnistu. Syntyy sekundaa.

    Juhan papa on todella hyvin vahvasti ulkonäöllisesti Yli-Vainion olemuksella varustettu.

    VastaaPoista
  18. Löysin tämä puheen kahteen osaan pätkäistynä youtubesta. Saarnaa säestää kolkko kaiku, joka tulee ajan äänentoistosta. Kyllähän Niilo puhuja on, eikä tuo sisältökään pahalta kuulosta, mitä alusta kuuntelin. Olen paraikaa tapetoimassa - en siis aivan täysi turhake. Seinä valmistui parahiksi ennen kuin muu porukka tuli kotiin.

    VastaaPoista
  19. Kannattaa hankkia cd-levyt, koska taso niissä on tarpeellisen korkea.

    JA: NYT EI OLE KYSYMYS SISÄLLÖSTÄ VAAN ILMAISUN MUODOSTA - TAVASTA ESITTÄÄ ASIA.

    Saarnan käsite Yli-Vainion kohdalla on väärä, koska Yli-Vainio käsittelee itsessään elämää. - Elämässä olemista.

    Suomalaisessa yliopistossa tulisi olla Puhetaidon laitos, joka käsittelisi puhetaidon kulttuuria kaiken kaikkiaan.

    Puhumista, puhuntaa.

    Mutta olen tietenkin selvillä siitä, että Haapalan ylimielisyyttä en pysty ylittämään. Tohtorit ovat nokkelia! - Helvetti täyttyy nokkelista tohtoreista. Ok.

    Näin todellisuus tapahtuu! - On ylimielisiä tohtoreita ja on todellisuuteen havahtuneita ihmisiä, jotka eivät pysty mitään liikauttamaan.

    Pääasia on se, että tapetoiva tohtori kokee tekevänsä jotakin samaa melkein kuin työmies. - Ikään kuin olisi kauttaaltaan ja jokapäiväisesti pakotettu duunariksi.

    Varmaan Haapala kirjoittaa seuraavaksi duunariromaanin. Onnittelen.

    VastaaPoista
  20. Lisään vielä: yksikään valtiomies, yksikään professori, yksikään kirjailija ei ole koskaan puhutellut Suomen kansaa siten kuin Niilo Yli-Vainio. - Ei yksikään toimittaja. Ei yksikään arkkipiispa.

    Tapahtui jotain ainutlaatuista. Ja se on dokumentoitu.

    Jos Suomi 100 aiheistoon kuuluisi Niilo Yli-Vainion puheiden toistaminen Ylessä niin siitä alkaisi kansannousu. Hirvittävä kansannousu. - Sitä Yle eikä poliittinen eliitti tahdo.

    Niilo Yli-Vainio on nimenomaan sellainen nimi, josta Suomi 100 aikana ei saa puhua ja jonka yliopistoeliitti tahtoo dempattavan.

    VastaaPoista
  21. Mua eniten ärsyttävät "puhujat" on esim. Ylen uutisissa ns. kirjeenvaihtajat, jotka ilmestyvät kuviin milloin mistäkin Euroopan kaupungissa ja kertovat parhaaseen katseluaikaan mitä maan lehdissä on kirjoitettu ja telkussa uutisoitu jostakin tapahtumasta,josta nämä leikkireportterit ovat muka omaa raporttiaan tekemässä. Ja näitä on paljon.

    Mun maalaisjärki ei tajua miksi ne lähetetään sinne lukemaan lehtiä ja kertomaan suorassa lähetyksessä lukemastaan meille. Kaikki voivat tehdä tuon koko ajan itsekin omasta kodistaan käsin. Olisiko niillä ehkä kaikkien helpoin kuviteltavissa oleva duuni? Elät Pariisissa, luet kaikkea ja valkkaat sieltä kahden minuutin yhteenvedon vaikkapa otsikoista. Jos oikein haluat olla reipas toimittelija, haastattelet kolmea ensimmäiseksi vastaantulevaa ihmistä kadulla. Aloitat : "Täällä on tänään tuotu esiin, että...".

    Ymmärrän että tärkeimmillä paikoilla tarvitaan ammattimaisia ammattitoimittajia, mutta nyt näyttää Ylellä olevan varaa näihin esi- ja ääneenlukijoihin rajattomasti.

    jope

    VastaaPoista
  22. kuinkahan monta kertaa olen seissyt rukousjonossa parintuhannen muun kanssa odottamassa, että yli-vainio panisi oikean kätensä kolme sormea otsalleni ja rukoilisi puolestani. noita kertoja oli 70-luvun jälkipuoliskolla monta. onkin mahdotonta unohtaa sitä ystävällisyyttä ja lemepeyttä, jolla hän meihin kadonneisiin lampaisiin suhtautui. olkoonkin, että aikaa oli yhtä lammasta kohti vähän.

    katson noita tilaisuuksia nyt jälkeenpäin performanssinäkökulmasta, mutta silloin, yli-vainion rukoillessa puolestani, tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi siitä hiljaisesta huokauksesta, joka kurottaa jumalan puoleen.

    meri

    VastaaPoista
  23. Niilosta sen verran, että tein itselleni kysymyksen, että jos hän kiertäisi edelleen puhumassa kokouksissa niin menisinkö kuuntelemaan, ja entä menisinkö eturiviin hänen kosketettavakseen. Vaikka olen ihan luterilainen enkä etsi sinänsä mitään sellaista mitä sana ja sakramentti ei voi antaa, niin menisin ilman muuta.
    Tuskin menisin hengen kosketusta etsimään kenenkään muun ihmisen luokse, mutta juuri Niilon. En osaa selittää. Perustuu hatariin televisiomielikuviin. Isäkaipuuseen? Hauraan mutta vahvan isän kaipuuseen, sellaisen kaipuuseen itsessään?

    Luin jonkin aikaa sitten Tommy Hellstenin pientä elämäkertaa ja hän kertoi omasta kokemuksestaan. Lattialta löysi itsensä selältään, yllättäen hänkin. Miltään "ei tuntunut" mutta totesi nöyrästi että ehkä vaikutukset ilmenevät myöhemmin, jos ovat ilmetäkseen. Ilmenivät.

    Miten ihmiset olivatkin tämän ajan näkökulmasta jotenkin reilusti karismaattisempia silloin 70-luvulla. Kekkosesta alkaen. Nykään ollaan hahmoja ja profiileja. Silloin verta,lihaa ja tupakkaa. Tiedän, tiedän....

    Ruotsissa käydään paraikaa keskustelua kaipuusta 50-luvulle, vanhoihin malleihin.
    Sitä kaipuuta vastaan pitää kuulemma taistella, muuten menetetään se mitä on saavutettu. Mussakin on vahvana sellainen miehenkin malli mitä nuo menneet vuosikymmenet edusti.
    Siis en ole sellainen itse juurikaan, mutta jos kohtaan sellaisia miehiä esim. fiktiivissäkin jutuissa, vaikkapa televisiosarjoissa tai uusinnoissa, niin leimauden niihin voimakkaasti. Naiset saa mun silmissä ja mielessä olla vapaammin tässä ajassa, mutta arvostan edelleen (jonkun mielestä ehkä liikaa) miesarkkityyppejä noilta vuosikymmeniltä. Inhoan machoilua, se on pikkupoikamaista, mutta jotenkin noiden aikojen toiminnan ja työn karaisemmat karismaattiset miehet saavat myötätuntoni aina. Mielestäni Vainio kuului niihin. Haluaisin itsekin olla sellainen, mutta taidan kuulua tekojen tasolla
    täysin nykymiehiin: kulutan, tunnen, kailotan tuntemuksistani, kulutan, tarkkailen itseäni ja ympäristöäni ja kuvittelen että sellainen poseeraaminen on miehen elämää.

    Luulen etten osaa kunnolla edes seinää tapetoida.

    jope

    VastaaPoista
  24. Niilo Yli-Vainio mursi saarnan olemuksen. Hänestä tuli jumalallinen häirikkö suhteessa sanaan. - Sellaista jumalallista häirikköä ei tahdota vuoteen 2017. - Jos te voitte minulle kertoa missä uutisoitiin Suomi 100 teemassa Niilo Yli-Vainiosta niin kertokaa siitä minulle!

    Jos Suomi 100 vuonna yhdessäkään uutisessa mainittiin nimi Niilo Yli-Vainio... kertokaa siitä minulle.

    Sovinnaisuus ja sen mätä ei salli Yli-Vainion nimeä.

    Tehdään elokuva Tuntemattomasta sotilaasta ja se on hyvä mutta eipä tehty elokuvaa Niilo Yli-Vainiosta.

    VastaaPoista
  25. Kuuntelin tässä pari kuukautta sitten muutaman muunkin Niilo Y-V:n saarnan youtubesta sekä Karpon ohjelman, jossa hän vieraili yhdessä neurotieteen professorin kanssa. Minusta ohjelmassa oli hyvä meininki. Professori ei ollut mitenkään ylimielinen vaikkei Niilon kantaa jakanutkaan näissä parantumisasioissa. Itse asiassa syntyi pientä yhteisymmärrystäkin siinä, miten lääketieteen ja uskonnon alueet menevät. Erinomainen esimerkki siitä, miten studiossa voi olla rähisemättä ja siten, että toisen kantaa kunnioitetaan tai ei ainakaan loukata, vaikka sanotaan suoraan asiat omasta näkökannasta. Mulla on lapsuudesta yksi anekdootti Yli-Vainiosta, ehkä kerron sen joskus. Uskonko ihmeparantumisiin? Periaatteessa, mutta aika harvoin niitä näyttää tapahtuvan. Nyt jatkan remppaamista. Se ei ole mitään työmiehen hommaa, vaan ihan tavallisen perheenisän touhua talossa, jossa on asuttu yli 8 vuotta. Paikat ovat remontoinnin tarpeessa: vaikka en mitään osaakaan, olen laatoittanut, tapetoinut, maalannut jne. ja aionpa kesällä pistää hieman valon tummentamat parketitkin kuntoon. Hauskaa vaihtelua ainaiselle lukemiselle ja kirjoittamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin jotain aina yritän tehdä seinille. Priimaa yritän tehdä mutta sekundaa pakkaa tulemaan. Onneksi meillä on aika armollinen meininki kotioloissa.
      Ei tarvitse huoneiden esittää porvari-, kulttuuri- tai design-kotia. Ikea on kalustanut oikeastaan kaiken. Eli siinä mielessä jos jiiri on vähän vinossa, ei haittaa. Tälläinen DDR-meininki sopii meille ihan hyvin. Viime kesänä kun muutettiin, heitettiin kolmasosa kaikesta kotitavarasta roskiin. Tänä kesänä kun muutetaan taas, niin sama homma. Luin lehdestä että kappas, sehän on muotia - konmari tms. Kerrankin osuu, hah.

      Ihmeparantuminen voi ehkä olla myös käänteinen. Voi sairastua niin, että toisesta vaikeammasta asiasta (sairaudesta) on pakko parantua. Mulle kävi niin, kaksikin kertaa eri asiassa. Eilen muistin pitkästä aikaa kiittää asiasta. Onneksi Jumala ei käy kiitoksella.

      Ei kuulu asiaan, taas pomppii mulla pallo, mutta jokin aikaan luin sitten lauseen (taisi olla se Kierkegaard-kirja) että Jumala on ainoa mahdollinen toisinajattelija. Kukaan muu meistä ei ole.
      Itse olen puhunut paljon asiasta toisin sanoin sekä maallisesti että hengellisesti, mutta tuossahan se oli kirkkaasti.
      Tässä mielessä Niilo Yli-Vainion kaltaiset yksilöt, Jumalan poiminnat ilman mitään meidän ymmärtämäämme logiikkaa tai syys-ja seuraussuhdetta, vaikuttavatkin niin aidoilta.
      Aamulla radiossa joku luki Paavalin sanoja jotka nekin osuvat nyt aiheeseemme:

      " Kun tulin luoksenne, veljet, en julistanut Jumalan salaisuutta teille suurenmoisen puhetaidon tai viisauden keinoin. En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta."

      Juuri noin! Kristusta ei voi käyttää omiin tarkoituksiimme, sovittaa häntä meidän lempiaiheisiimme, ristiinaulitseminen on Jumalan toisinajattelijuutta meidän pelastukseksemme, jota me emme ole. Luulenpa että juuri siksi että Niilo Yli-Vainiota pilkattaiisin uutisvuodoissa ja sketsiohjelmissa surutta, jos hän olisi nyt täällä tässä ajassa. Kysyttäisiin että onko se julistus hengellistä väkivaltaa. Pitäisikö estää hänen esiintymisensä.

      jope

      Poista
    2. jope, juuri noin kävisi Niilolle. en tiedä mikä määrä hänen kokouksissaan parani ja paraniko pysyvästi.

      onhan meillä omassa ajassamme ollut toki Pirkko Jalovaara ja Markku Koivisto - olivatko huijareita koko ajan vai muuttuivatko sellaisiksi vai olivatko pelkkiä inhimillisiä ihmisiä, jotka lankesivat niin kuin kuka hyvänsä voisi langeta, kuka ahneuteen, kuka nuoreen mieheen / naiseen / omahyväisyyteen? sitä sopii pohtia.

      olen ollut aikuisiällä rukoustilanteessa, jossa hyvin tuntemani erittäin järkevä ihminen meni pitkin pituuttaan, kun Jalovaara rukoili hänen sairautensa paranemisen puolesta. Sairaus ei parantunut, mutta ystäväni oli pitkin pituuttaan ja toisissa maailmoissa. Lääkärin veitsi paransi hänet kyllä sitten parin vuoden päästä. Ei tuossa ystäväni kaatumisessa ollut kyse huijauksesta. Rukouksessa lähti lämmin virta, joka sai hänet putoamaan. Minua ei ole kukaan saanut ikinä kokemaan tällaisia kokemuksia, vaikken ole niitä myöskään mitenkään vastustanut.

      Mutta olen minä tullut skeptiseksi erinäisten ihmeparantajien suhteen. uskon kyllä, että Jumala voi parantaa ihmisen "yliluonnollisesti", mutta sellainen on melko harvinaista. ei sellaista kovin usein tapahdu missään järjestetyissä parantumiskokouksissa. äitini on parantunut pahasta migreenistä uskon rukouksen kautta, näin hän uskoo. no, kun häntä pahasti vaivannut migreeni on ollut pois vuosikymmenet, niin kaipa se sitten on parantuminen.

      anonyymille ystävällemme J:----:lle: en kadehdi työmiehen osaa, ei sopisi minulle kokopäiväiseksi työksi, nostan hattua niille, jotka vuosikaudet jaksavat. omaa kämppää on mukava rempata. kun malttaa ohjeita noudattaa, jälki on yleensä hyvää, ainakin vaimolle kelpaa:) omalla mökillä ja isän rakennnuksilla olen ollut hanslankarina. siinä oppii paljon.

      jope, tuo kuvaamasi käänteinen ihmeparantuminen on tosi, sellaiseen uskon.

      minulle ihmeistä suurin on pelastus, Jumalan armolahja, joka kohtasi meitä, synneissämme kuolleita. sitä ihmettelen jatkuvasti, vaikken siitä mitään tajua.

      Poista
    3. Ajattelen oikeastaan niin että sairaudet ja muut vaivat kuuluvat elämään. Tuntuu jotenkin omituiselta, että Jumalan pitäisi parantaa ne. Mihin tällainen odotus perustuu? Varmaankin Raamatun ihmekertomuksiin. Uskosta saa kyllä voimia elämään, vaikeinkiin hetkiin. Sen olen kyllä kokenut. Mutta minun teologiani on sen verran negatiivista, etten usko sellaiseen ihmis-/jumalakuvaan, jossa täältä lähdetään huippukuntoisena taivaaseen. Kyllähän tämä maailma on kaunis paikka mutta myös sellainen murheen laakso.

      Niilo Yli-Vainiollakin oli muistaakseni syöpä. Eipä mies siitä tehnyt suurta numeroa, ja miksipä olisi tehnyt. Rukoili toisten puolesta, että nämä kohtaisivat Jumalan. Muistaakseni hän kertoi parantuneensa sepelvaltimotaudista ennen julistajanuransa alkua, syöpä taidettiin kuitenkin leikata ihan normaalina hoitotoimenpiteenä. Uusiko se sitten vai mihin mies kuoli, sitä en muista. Vai olisiko sittenkin ollut sydäri?

      Poista
  26. Pumppu petti lenkkipolulla Espanjassa -81.

    VastaaPoista
  27. Niilo Yli-Vainion puhetaito ei siis teitä kiinnosta. Te haluatte kertoa, että kapea käsitys Yli-Vainiosta riittää teille.

    Mielestäni Juha Saaren tiedonintressi tässä blogissa on tieteellinen. JS on avautunut ja kyselevä todellisuuden suhteen.

    Ajattelen, että JS on tohtoritasoinen mies, jota ei ole upotettu valtaisaan tohtorinhattuun niin, että varpaatkaan eivät enää näy.

    Yli-Vainion tarkka kuunteleminen aiheuttaa järisytyksen ja siihen on siis mahdollisuus hankkimalla hänen äänensä äänitteitä.

    Jeesuksella Kristuksella täytyi olla jonkinlainen miehen ääni. Eikö niin?

    Kristuksen päivinä äänitystekniikka oli vielä melkoisen huono.

    Ylentämättä tai alentamatta Yli-Vainiota on todettavissa, että hänen äänitteisiinsä on tallentunut toivomamme Kristuksen ääni. - Yli-Vainio ei ylennä itseään.

    Yli-Vainio puhuu sievistelemättä.

    Tänä päivänä me päästämme läpi stand up -komiikan.

    Mutta meidän on vaikea päästää läpi sitä puhetta, jota Yli-Vainio puhuu. Olemme paatuneita ja ylimielisiä.

    Tohtori Haapala ei suinkaan ole muuta kuin esimerkki ylimielisten ihmisten massasta. - Tohtorit ovat vain ylimielisiä tohtoreiden keinoin. He käyttävät naamallaan tieteellisiä meikkejä.

    Olen käsittänyt, että Yli-Vainion ilmaisutapaa on yritetty jäljitellä siinä onnistumatta.

    Jos maailmassa olisi olemassa Puhe-Nobel ja se annettaisiin semmoiselle, jonka puhumisesta on näyttö tallenteina niin kyllähän Yli-Vainio ansaitsisi sen.

    Toivon, että pystyn innostamaan JS:n blogin lukijoita Yli-Vainion äänitteiden hänkintaan sillä ajassamme Yli-Vainio on Yli-Mainio.

    Yli-Vainio rakentaa kaikki puheensa sinfonisesti. - Jokainen puhe on sinfonia. Hän säveltää puheensa ja onneksi niitä on mahdollista kuunnella korkeatasoisina cd-levyinä. Osoitteen annoin yllä.

    VastaaPoista
  28. Kunnia tohtoreille siellä missä se heille kuuluu.

    VastaaPoista
  29. Kylläpä täällä aihe saattaa mennä mihin tahansa. Luulen ettei monessa paikassa käydä Niilosta keskustelua.
    Oma muistikuva liittyy niihin pätkiin mitä näin telkusta ja luin jostakin Seura-lehdessä. Kävi myös Kouvolassa puhumassa ja paikka, Mansikka-ahon halli, näkyi meidän ikkunasta. Isääni veti sinne mutta ei mennyt. Luulen että halusi alitajuisesti mennä ratkaisemaan sinne elämänsä konkurssipesän.

    Kirjoitin tuolla aiemmin miehen malleista. Signaaleista jotka sieltä ovat jäljellä. Minun hyvin myönteinen kuva N. Yli-Vainiosta perustuu myös siihen, herkän vahvan miehen olemukseen, paradoksiin. Kaipaan sitä aikaakin takaisin. Tiedostan vääristyneen nostalgiani, mutta tämä aika tuntuu ohuelta monen tavoin verratuna noihin aikoihin.


    jope

    VastaaPoista
  30. J----, kun saan tänään olla rauhassa, kuuntelen tuon puheen. En suinkaan suhtaudu ylimielisesti. Tuo huono äänentoisto kuuluu asiaan. Siirtää nopeasti takaisin 70-luvulle. Minulle on välittynyt sellainen käsitys Yli-Vainiosta, että hän oli vilpitön ihminen, ei mikään ihmeiden tekijä. Yli-Vainion kokouksissa parantuneista ihmisistä tehtiin tutkimus, jonka mukaan parantuneita ei juuri ollut. En ole lukenut tutkimusta, joten en osaa ottaa kantaa. Mutta uskonnollisessa elämässä onkin kyse ennen kaikkea merkitystasosta ja siitä, miten se ohjaa elämää. Ihmeiden perässä juoksemiseen en usko.

    VastaaPoista
  31. Rähjään Sinulle tohtori Haapala, koska samalla etsin Sinusta toivoa ja mahdollisuuksia.

    Unohdetaan nuo kaatumiset, koska se tässä minun viestinnässäni ei ole oleellista.

    Edelleen painotan, että kannattaa ostaa yllä mainitusta osoitteesta cd-levyjä, koska silloin Yli-Vainio tulee kotiin.

    Ja jos ei jonkinlaista tajunnanräjähdystä tapahdu niin ihmettelen. - Tapahtuu kokonaisravistelu. - Ainakin minusta täit ja muut pieneliöt tippuvat.

    Niin. Kyllä tietyllä tavalla pitäisin uskottavana, että noiden cd-levyjen seurauksena ihminen kaatuu kodissaan tänäkin päivänä. - Jos niitä tohtii hankkia kuten minä.

    Jos niitä hankkii niin kannattaa kuunnellessaan ehkä laittaa pyöräilykypärä päähän.

    Tohtori Haapala - mainio mies - älä etäännytä Yli-Vainiota itsestäsi huonoilla äänitteillä.

    Jope näe se vaiva että hankit ko. levyjä. Surullista, ettei isäsi mennyt kuuntelemaan Yli-Vainiota livenä.

    Oma elämäni on melkoinen konkurssipesä ja siellä haluttaa tarrautua Yli-Vainion puhuntaan.

    Jos blogisti purkaa kriitikonasenteensa - jota kunnioitan - niin hän avautuu hänkin Yli-Vainiolle.

    Teen nopean käsikirjoituksen Suomi 100 Yli-Vainio -elokuvalle:

    Kuvataan kaksi tuntia öistä Helsinkiä. Maisemassa liikkuu erilaisia ihmisiä. Jossakin on humalaisia, jossakin poliisipartio tulee selvittämään tilanteita. - On kadun yli vauhkosti juokseva cityjänis.

    Taustalla on musiikkina Sibeliuksen sinfonioita. - Puheääneksi on leikattu otteita Yli-Vainion puheista.

    Siinä se.

    VastaaPoista
  32. J----, kuuntelin Niilo Yli-Vainion puheen ja pari muutakin puhetta. Mies on taitava puhuja. Minun on vaikea erotella hänen puhetekniikkaansa siitä tunneintensiteetistä ja aihepiiristä, jolla hän puhuu. Toki rakenteellisesti olisi mielenkiintoista eritellä tekstilajeja ja retorisia keinoja, joita hän yhdistelee ja jalostaa, mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei Yli-Vainio suunnittele erityisesti puhumistaan, vaan ikään kuin energisoituu niistä asioista, joita ottaa käsiteltäväksi: tunne seuraa raamatunkohtien analyyseja, anekdootit, yleisön puhuttelut ja äkilliset päähänpistot tilanteen niin vaatiessa ryydittävät sanomaa. Minua miellyttää vapaus, jolla hän liikkuu esiintyessään -
    siis puheen vapaus ja se miten hän vaihtaa intensiteettiä. Olennaista on, että kontakti yleisöön on jatkuvasti vahva. Yksikään esimerkki ei ole ylioppinut, eikä ole puheenparsikaan. Yli-Vainio puhuu kuin kansanmies, mutta tekee sen luonnonlahjakkuudella ja antaa tilanteen viedä. Kun vaikka youtubesta selaa vastaavia puhetaltiointeja, huomaa, että Yli-Vainiolla on tyyli, jota monet muut saarnamiehet jäljittelevät siinä onnistumatta. koska Yli-Vainion tunneintensiteetti (persoona) tekee hänen tavastaan puhua juuri omanlaisensa. Hänen puheensa ei kuulosta performanssilta, eikä sitä luultavasti olekaan, vaikka siinä on hienoja retorisia piirteitä ja seassa myös notkahduksia, jotka ikään kuin todistavat spontaanista työstä ja kommunikaatiosta ihmisten kanssa.


    Onnea elokuvahankkeeseesi - valitse tarkasti 100 puherepliikkiä!

    VastaaPoista
  33. Piti sanoa; "siitä tunneintensiteetistä, jolla hän aihepiiristään puhuu". Yli-Vainiosta tulee puhumisen hetkellä ikään kuin osa aihetta, hän sukeltaa maailmaan, ei vain puhu siitä. Enimmäkseen tietenkin hengelliseen maailmaan. Sinänsä hänen puheessaan ei ole sisällöllisesti paljonkaan uutta, mutta tapa jolla hän puhuu on uusi tai siis omanlaisensa. Minun on hankala ajatella, miten Yli-Vainiota voisi parodioida - ehkä jotkut koomikot yrittivät 80-luvun alussa, mutta en sellaista muista.

    VastaaPoista
  34. Kiitos kommentista, tohtori Haapala. - Kaikkihan tällä erää lähti tuosta oivalluksestasi koskien blogistin isää. Havainto on huikaisevasti oikea. Kuin veljekset!

    Tuo elokuvahanke olisi tehtävissä. Pitäisi tehdä. - Koska Yli-Vainion dokumentoitu puheiden summa on niin mittava kuin on niin tosiaankin valintojen kanssa olisi osuttava nappiin.

    Kuvan, Sibeliuksen sinfonioiden ja Yli-Vainion puhesinfonioiden tulee kohdata toisensa.

    Kun öisen kadun reunalla on housuihinsa pissannut siihen nukahtanut rappioalkoholisti niin mitä silloin on musiikki, mitä kuuluu ääniraidalta Yli-Vainion sanoina. - Tässä täytyisi onnistua.

    Kun kuvassa on somaliryhmä yössä - mitä Yli-Vainio puhuu?

    Kun kuvassa on tälläytyneitä nuoria naisia itseylpeydessään - mitä Yli-Vainio puhuu?

    Kun helsinkiläiset nuoret miehet tappelevat kuvassa verissäpäin - mitä Yli-Vainio puhuu?

    Kun psykoottinen mummo hoipertelee kadulla hoitokodista karanneena (esim. entinen Kansallisteatterin näyttelijä) - mitä Yli-Vainio puhuu?

    Tämä elokuva edellyttää valtavaa hiljaista paneutumista sekä Sibeliuksen että Yli-Vainion tuotantoon.

    Suon kaiken hyvän ja menestyksen uudelle Tuntemattomalle. - Mutta jos loppuvuodesta olisikin teattereissa tämä Yli-Vainio elokuva... Helsinkikuva kaikessa raadollisuudessaan ja Yli-Vainio...

    VastaaPoista
  35. Olin penseä nyt kun sitä minulta kerjätään. En salli yhtään edes orastavia impulsiivisia "ääliöenergioita" täällä enää. Ne lähtevät käsistä. Poistin siksi viimeisen kommentin. Olen nyt tässä ehdoton.

    VastaaPoista
  36. kuuntelen aika ajoin radion aamuhartauksia. mieluisimmat tulevat bbc radio fourilta, mutta ylekin osaa joskus yllättää.

    toisen ihmisen elämään osallistuminen on hyvä perusasenne saarnan retoriikalle, ja sitä asennetta yli-vainiolla oli. en muista että hän olisi moittinut tai haukkunut koskaan ketään tai mitään. homilia, hengellinen puhe, hengellinen saarna, ei kai alunperinkään ole sisältänyt moitetta?

    totta kai niilo otti huomioon ihmisen kärsimykset, ihmisen heikkoudet ja synnit, plus muut ihmisen elämän vääristyneisyydet. silti hänen opetuksensa perimmäinen tarkoitus oli aina auttaa ja lohduttaa ihmistä, vapauttaa hänet.

    erityisesti minua niilon pönttöpuheissa puhutteli niiden aloitustapa. hän aloitti hyväntahtoisuudella, joka ei tarkoittanut mitään kuulijoiden liehittelyä, vaan sitä, että heidän elämäntilanteensa otettiin vakavasti.

    isäni suvussa on körttisaarnaaja, joka aloitti puheensa jollakin lähipiirin kokemuksella. tarinan löytämisessä auttoi se, että hän eli paljon niiden ihmisten kanssa, joille illalla saarnasi. hänen saarnansa olivat maanläheisiä, koska hän tunsi ihmisten kivut sekä ahdistukset ja osasi ottaa niihin osaa.

    tässä se ihana sana: ottaa osaa. on ihan sama, jos osaa hyvän aloituksen, sopivan jännitteen, vastakysymykset, kokoamisen, sekä loppuhuipennuksen, jos ei osaa ottaa osaa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen merin mainitsema hengellinen puhe on hyvä siinäkin mielessä, että omatunto syyttänee meitä ihan riittävästi.
      Kristinuskon ihan keskeinen periaate, että laki ajaa meidät tuntemaan pahuutemme ja evankeliumi ristiinaulitusta Kristuksesta vapauttaa, osallistaa meidät kokonaan Toisen, Kristuksen hyvyyteen, ja se pyyhkii oman pahuutemme välttämättömän rangaistuksen pois, on mielestäni suuri aarre.

      Tietenkin jos opetus tai hengellisen saarnan ote on aina koko ajan sitä, että ihminen on loppujen lopuksi ihan hyvä, olemme vain hitusen keskeneräisiä, vähän ehkä pahuuteen joskus taipuvaisia, niin ristiriita omatunnon ja lain suoran viestin ja hengellisen puheen välillä on suuri: tunnen pahuuteni, mutta pappi höpöttääkin, että mitäs tässä, vähän pientä rikkinäisyyttä ja keskeneräisyyttä tää vaan on.
      Tämähän on kuitenkin täydelliseen epäuskoon langennut maailma. Sitä ei poista se että me näemme hyvää siellä jos täälläkin, toisissamme, luonnossa.
      Itse yritän pitää mielessäni valkoiset vaatteet. Saatanallisetkin voimat voivat luoda hyvyyden, viisauden ja kauneuden vaikutelman ympärilleen ja ovatkin vanhan klassisen teologisen mukaan siinä nerokkaampia kuin mikään inhimillinen.

      Omasta mielestäni tietoa ihmisen, ihmiskunnan ja tärkeimmän pahan toimijan, itseni pahuudesta tuleekin etsiä ensisijassa Raamatusta josta sen ihan varmasti löytää. Myös Jeesuksen sanoista, ja ehkä voimakkaammin kuin kenenkään muun. Kunhan ei vain aseta Jeesusta lempijeesuksensa sapluunaan. Senkin me toki teemme, koska luemme aina epäuskostamme käsin, mutta apua lukemiseen, kuulemiseen on saatavissa. Taas vanha klassinen ajatus: sana synnyttää meissä itse sen minkä se sisältää.
      Hengellinen syyllistäminen, joskus ihan opetuskin, sisältää kuitenkin valtavat riskit. Siksi laki itselle tulisi mielestäni löytää itselle sanasta yksinkertaisesti lukemalla tai sitä kuuntelemalla.
      Vasta sitten, lakia ja syyllisyyttä tuhansia kertoja suurempi armokin löydettävissä. Vasta kuolemansairaat tarvitsevat parantajaa.
      Tää ei ole mitään kaanaan kieltä vaan totta koko ajan.

      Mulle sopis kyllä muukin aihe, ja pelkkä teidän kommenttienne lukeminen mutta juuri näistä on vaikea olla hiljaa.

      jope

      Poista