sunnuntai 6. elokuuta 2017

TUNTEELLA KYLLÄSTETTY JÄRKI 5: Hyvyyden hyödyllisyys


"Olisi naiivia katsoa, että esimerkiksi ystävällinen, oikeudenmukainen tai myötätuntoinen suhtautuminen toisiin ihmisiin ”kannattaa” viime kädessä siksi, että näin asennoitumalla tuotetaan itselle tai vaikkapa omalle työyhteisölle jotakin iloa tai hyötyä. Tällainen tapa perustella näiden moraalisten hyveiden mukaista elämää banalisoisi nuo hyveet joksikin muuksi – äärimmillään itsekkääksi hyötykalkyloinniksi tai konsulttibisnekseksi ja parhaimmillaankin moraalisesti neutraaliksi (muttei erityisesti moraalisesti kiitettäväksi) käytösetiketiksi."

 

Näin kirjoittaa professori Sami Pihlström alla olevan linkin jutussaan. 


Mutta onko tuo oletus moraalin hyödyllisyydestä sittenkään naiivi? Eikö Pihlström oleta moraalin olevan jotain organismimme ja lajikäyttäytymisemme ulkopuolelta tulevaa, siis tunteista, laumadynamiikasta ja vaistoista erottuvaa, jotain metaista jos ei nyt aivan transsendenttia, ja siksi määrittele sen (pelkkänä hyötynä) naiiviksi ja banalisoiduksi? Ikään kuin sen pitäisi olla muuta; ikään kuin pitäisi olettaa jokin moraalin tunteista erottava agentti, jotta hyvyys säilyisi kokemuksellisesti totena emmekä vain luopuisi siitä kuin vanhasta rukkasesta. Niin kuin hyväntahtoisuus, häpeä, myötätunto ja avuliaisuus olisivat tunteina vapaasti valittavissa pois heti, kun ne kokee hyödyllisiksi. Ja ikään kuin moraalilla hyödyn ja tunteuden lisäksi pitäisi olla jokin itsensä perustava sisäpuoli, joka selittää sen arvokkaaksi sinänsä. Mutta kuten olen jo täällä aiemmin sanonut, hyvyyden "lumeesta" ei voi irtautua, ellei ole klassinen psykopaatti. Hyödylliseksikään paljastettu hyvyys ei siis banalisoidu, koska emme voi toimia tietoisesti, siis tämä on tärkeää: tietoisesti, sitä vastaan tulematta hulluksi. 


(Kommenteissa keskustelua Pihlströmin kanssa hänen luvallaan.)



https://www.areiopagi.fi/2017/04/pahan-ongelma-ei-ole-vain-alyllinen-ongelma-huomioita-pragmatistisesta-antiteodikeasta/



1 kommentti:

  1. Haluan tässä Pihlströmin luvalla viitata hänen kanssaan käymääni inspiroivaan kirjeenvaihtoon (josta häntä kiitän).

    PIHLSTRÖM tarkentaa: "Ei tuota hyödyllisyyttä toki tarvitse kiistää, jos otetaan tuo ulkopuolinen perspektiivi - mutta pointti ehkä oli juuri se, että se ei yksin riitä moraalin sisäpuolisen perspektiivin kannalta."

    VASTAAN että oma näkemykseni taas tuossa kirjoituksessani on, ettei moraalin "sisäpuolta" ole olemassa. Se on efekti käytännöllisyydestä ja välttämättömyydestä, siis välttämättömyydestä sellaisen olemassaolon suhteen, joka meille on käynyt tähän saakka mahdolliseksi. Moraalin "sisäpuolen" suhteen olen samalla kannalla kuin elämän metafyysisen (kehäisen) tarkoituksen suhteen. Sitä voi kaivata ja tarvita vain, jos siihen ensin uskoo. Tarkoituksen hyödyllisyyttä en tietenkään kiistä. Kyllä vaikkapa Franklin logoterapian ydin toimii. Tosin mielestäni siinäkin vaaditaan ihmiseltä "optimismin" synnyinlahjaa; uskon että logoterapian "evoluutio" äärimmäisissä tilanteissa, vaikkapa keskitysleirissä, sulkeistaa muut heti pois.

    PIHLSTRÖM: "Minä ajattelisin tästä ehkä niin, ettei tuo moraalin sisäpuolen näkökulma ole tarkoitettukaan moraalin "selittämiseen" - se on ikään kuin eri tason asia - vaan sen ideana on nimenomaan elämän/maailman tarkastelu moraalin kautta, moraalista asennetta vaativana jne. Mikään tässä ei siis ole ristiriidassa sen kanssa, että ulkopuolisesta näkökulmasta voidaan tarjota erilaisia evolutionaarisia tms. "hyötyihin" viittaavia selityksiä sille, että moraalisia ajattelu- ja käyttäytymistaipumuksia esiintyy. On kuitenkin eri asia ottaa niihin tuo "sisäinen" näkökulma."

    MINÄ: Ymmärrän mitä tarkoitat. Sisäisyys eksistentiaalisena kysymyksenä. Tuli tämmöinen mieleeni: kohtaamme tässä dialogissa eräänlaisessa lacanilaisen reaalisen epätarkkuudessa. Voiko sisäisestä ja eksistentiaalisesta puhua ilman ulkoista? Toisin sanoen: kun tarkastelemme mooraalisen eksistentiaalista vaatimusta, eikö evolutiivinen tule väkisin mukaan? Reaalinen "puhuu"? Puhdas "sisäinen" tahraantuu "ulkoisesta"?

    Viittaan lempivertaukseeni: Sarjamurhaajafiktio on tässä hyvä esimerkki. Kuten tiedät, niissä psykopaatti yrittää haastaa tavista julmuuteen todistaakseen, että "mehän ollaan kuule lopulta samanlaisia koska metafysiikka ei vedä rajaa". Siinä on vaan se ero, että psykopaatilla ei ole samaa rakennetta, joten taviksen pakotettu julmuus ei todista mitään samanlaisuutta. Toinen tulee pahuudesta hulluksi, toinen ei. Periaatteessa tavis pystyisi säilyttämään hyvyyden itsessään pakotettunakin. Hänen eksistentiaalinen asemansa on toinen kuin psykopaatilla. Tuossa on esimerkki ulkoisen ja sisäisen johonkin reaaliseen katoavasta rajasta. Evolutiivinen limittyy eksistentiaalisiin kysymyksiin. Selittäminen ja kysyminen risteävät.

    Tästä kaikesta johtuen moraali ei minusta voi koskaan taantua käytännöllisyyden ja hyödyn banaliteettiin.

    (Tuo sisäisen ja ulkoisen erottamattomuus, mahdottomuus puhua puhtaasta sisäisestä, jäi sitten loppukaneetiksi keskustelustamme.)

    VastaaPoista