Luen perheeltäni syntymäpäivälahjaksi saamaani Édouard Louis'n romaania Muutos: metodi. Hienon suoraviivaisesti ja konstailemattomasti kirjoitettu romaani (tai siis hienosti suomennettu koska en osaa ranskaa). Köyhän ja homoseksuaalin pojan metodi selviytyä sosiaalisesta helvetistä.
Tätä lukiessa herää myös kysymys, missä määrin omakin roolittuminen on ollut selviytymistä. Miksi minulla on niin pakonomainen ja intohimoinen suhde filosofiaan? Miksi häpeän surkeaa englantiani? Haluanko olla jotain itseäni älykkäämpää? Selvisinkö kouluajoistani helpommalla huumorin avulla? Olinko niin mukava kuin itse uskoin? Olenko puuttunut ryhdikkäästi kiusaamiseen? Jos väittäisin, että tietenkin, valehtelisin. Ja lopulta, olenko ollut niin hyvä isä lapsilleni kuin olen halunnut uskoa? Sen kyllä tiedän, kiitos heidän suoruutensa, etten.
Järisyttävä teos, jos sitä lukee rehellisesti. Ja esimerkki siitä, että mieltä dekonstruivan romaanin ei tarvitse olla muodoltaan dekonstruktiivinen. Realismikin voi olla sitä.
Pari päivää sitten nappasin mukaan kirjastosta Juhan päivityksen tönäisemänä. Heti ensi kappaleiden jälkeen bäng! Oli luettava nopeasti, pidin todella paljon, yötä myöten. Ihan välttämätön kirja. Ranskalaisen työväenluokan kuvaus todella tärkeä. Noista ihmisistä minäkin (anteeksi vertaus) olen puhunut vuosia. En noin rajuna mutta jossakin määrin olen kokenut tuon eron mikä työväenluokan ja sosio-ekonomisten "hyvien perheiden" välillä on melkein juuri noin. Sen voi tietää vain sisältä käsin. Asuminen mm. on iso tekijä.
VastaaPoistaJa se miten EL haluaa muuta, tulla joksikin, olla muuta kuin on. Mitä muuten on olla jotakin muuta kuin mitä on? Tässä kirjassa siitä on paljon.
Kirja on myös seksuaalisuuden toiseuden kuvaus, mutta en osaa sanoa muuta kuin, että ihan eri tavoin sekin kuin mitä olen tottunut lukemaan. EL kertoo taustastaan senkin yli. Tämä on tärkeä jätkä.
Tulen suosittelemaan kaikille nuorille aikuisille joita kirjat kiinnostaa.
Entä sitten nämä kultalusikkaperheiden lukijat? Lukevatko he tässä vain rujoa estetiikkaa, homouden kuvausta, en tiedä. En osaa samaistua siitä asemasta lukemiseen.
Jäin myös miettimään noita mitä Juhakin. Sitä miten monin tavoin on itse feikannut. Mulle Kouvola oli EL:n Amiens ihan täysin. Ja tulee mieleen ns. "kultuurikodit" Helsingissä millaisesta ei omassa elinpiirissä ollut tietoakaan. Kateus ja myös mukaan uimisen yritykset jotka meni päin helvettiä. Ja muka koettujen kokemusten valehtelu ja liioittelu, just parikymppisenä, myöhemminkin. Ihan samantapainen kuin tässä kirjassa. Toki se alaluokkaisuus tuotti voimaantumista myöhemmin mutta kauan sen odotus kesti.
Mitenköhän EL:n elämä ja kirjallinen elämä tästä eteenpäin jatkuu? Nuori jätkä vasta? Menee seurantaan ilman muuta.
Ranska on kyllä kova kirjallisuusmaa, aina vaan.
jope
Ennustan että EL:n nimenvaihtaminen, hiusrajan pudotus, hampaat, uudet sosio-kulttuuriset maailmat joihin hän onnistuneesti ui tulevat vielä vastaan ja mielestäni tässä kirjassa oli jo siitä merkkejäkin. Pariisin kulttuuri- ja älykköpiirit eivät nielaise tätä jätkää sittenkään.
Poistajope
Tuntuu kirjalta, jonka tahdon lukea. Pitää hankkia!
PoistaMahtavaa että jopelle kolahti! Tässä kirjasa rivien välit ovat TÄYNNÄ.
VastaaPoistaOui, kun nyky-Ranskaa lukee Louis´n ja Houellebecqin sanojen läpi niin kyllä kelpaa. Ne uskaltaa olla yhteiskunnallisia että helvetin subjektiivisia samalla sivulla jäämättä tavaamaan sitä, mitä hyvyyttä tässä ajassa nyt piti edustaakaan. Jos jotain kirjailijalta (joskus) haluan niin en sitä että hän olisi turvallinen ja vastuullinen taiteilija ja aikuinen, tai no, saa hän sellainenkin olla jos sitä todel. on, mutta en sitä odota, en ainakaan silloin, kun aihe on yhteiskunnallinen ja pitää olla täysin irti...arvoista(?).
PoistaEL kyllä sanoitti oman kokemukseni yhteiskuntaluokista täysin. Vaimo luki myös, sillä sama. Jälkikasvuakin tuputan (poikkeuksellisesti) lukemaan, tulee esiin toinen Ranska (ja Suomi) ja se mitä se "toiseus" on silloin kun se ei ole vain joitain fiiliksiä. Ja totta kai, EL on myös tärkeä homoseksuaalisuuden kuvaajana. Kirjoitti siitäkin itseään säästämättä.
jope