torstai 14. helmikuuta 2019

ARVOSSA VÄÄRÄSTÄ SYYSTÄ

Katsoin Netflixistä uudelleen, vuosien jälkeen, Brokeback Mountainin. Yhäkään en pitänyt. Kuuluu listalleni 'yliarvostettuja'. Pitkästyin kuten ensimmäiselläkin kerralla. Harmaa, sävytön ja tylsästi näytelty elokuva. En ymmärrä sen ylistämistä. Tai no, ymmärrän: kun se ei saanut Oscareita epäilemättä sisältönsä vuoksi, sitä on luontevaa  puolustaa ja ihailla. Minusta se ei ansainnut Oscareita. Minua olisi ärsyttänyt jos se niitä olisi saanut vain aiheensa vuoksi "että nyt sitten Hollywoodissa todistetaan liberaalia asennetta". (Enkä väitä että sinänsä epärehellisesti.) 70-luvun jaksojen epookki oli minulle lopullinen niitti, ne harmaannetut pulisongit ja naisten peruukkimaiset kampaukset...  Katsokaa mieluummin loistava Call Me By Your Name. Tai God's Own Country.

Mutta Proulx'n novelli on hieno.

torstai 7. helmikuuta 2019

SAAMELAISTYTÖN YKSINÄISYYS

Amanda Kernellin Saamelaisveri on nähtävissä Areenassa vielä vajaan kuukauden. Kannattaa katsoa. Tärkeä elokuva, pääosan tyttö on mahtava. Epookki näyttää vähän puhtoiselta ja lavastetulta, mutta ei sekään niin haittaa.


Katsoin uudelleen loppupuolen kohtauksia. Pitää sanoa vielä jotain. Saamelaisveri on hienosti kirjoitettu ja toteutettu elokuva. Siinä ei ole mitään teeskenneltyä eikä keinotekoista. "Taiteellinen viipyily" on kerrankin täysin perusteltua. (Malickin pitäisi katsoa tämä ja ottaa opiksi.) Yksilö ja yhteisöt, ihmisyys ja hegemoniat; ei paikkaa mihin mennä tai palata... Tytössä on samalla tavalla pyhyyttä kuin Moodyssonin Liljassa.

Silmäilin tätä kirjoittaessani Paolo Sorrentinon Youthia. Sietämätöntä teeskentelyä. Saamelaistytön yksinäisyyden rinnalla noiden henkilöhahmojen eksistentiaaliset kipuilut tuntuvat luojansa taiteelliselta poseeraukselta.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

PÄÄHENKILÖ JOHON ON MAHDOTONTA SAMASTUA ELOKUVAN TEKIJÖIDEN ODOTTAMALLA TAVALLA




Sergio Leonen gangsterielokuvassa minua hämmentää ja häiritsee yksi mutta tärkeä asia. Sen jälkeen kun Niron näyttelemä Noodles on julmasti raiskannut Elizabeth McGovernin näyttelemän Deborahin, raiskaukseen ei vihjata enää silloinkaan kun Noodles tapaa tämän uudelleen vuosikymmenten kuluttua. Noodles on törkeän välinpitämätön teostaan ja Deborah ei haasta häntä mitenkään. Morriconen musiikki tukee romanttisnostalgista eetosta, joka on räikeästi ristiriidassa suhteessa siihen, mitä näiden kahden ihmisen välillä on tapahtunut. Noodles on patologinen paskapää, johon on mahdotonta samastua raiskauksen jälkeen. Hänen haahuiluansa on ärsyttävää seurata kun näkee, että tekijöiden mielestä siihen pitäisi eläytyä nostalgisoiden. Minusta tämä ristiriita on tahaton. 

perjantai 25. tammikuuta 2019

ÄÄNESTÄMINEN ON NYT TÄRKEÄMPÄÄ KUIN KOSKAAN ELÄMÄNI AIKANA

Ruotsi voittaa Suomen lähes kaikilla ilmasto­mittareilla – mistä se johtuu? https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005976894.html?share=cde8b087028a6cdfa377165ab43baf28

Henkilökohtaisen jälkeni olen nyt saanut tuohon ruotsalaisten tasolle. Nyt jään odottamaan poliittisia tekoja. Omat eivät enää auta. Seuraava ympäristötekoni on äänestää mahdollisimman toimivaa ympäristöpolitiikkaa puolueeseen katsomatta.

Ympäristöä koskevia artikkeleita ja ohjelmia ennen vaalitenttejä en enää lue, katso enkä kuuntele. Enkä ehkä niiden jälkeenkään.

tiistai 22. tammikuuta 2019

CLINTTI MUULINA (lisäyksiä 23.1.)


https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/kulttuuri/mika-metoo-clint-eastwoodin-rikoselokuva-mule

Kun luin tuon yllä olevan arvion, mietin että katsommeko samaa elokuvaa. Kirjoittaja samastaa  elokuvan ja sen henkilöhahmojen arvot. Ikään kuin katsoisi elokuvaa todistusaineistona tekijöiden mielipiteistä. Enkä Earlinkaan arvoista ihan varma ole. Pihalla kuvioista vanhus kyllä tuntuu olevan. Kyllä tekijät tiedostavat hänen "sielullisen" kömpelyytensä. No, ehkä kyse voi olla Eastwoodin mukaan haluamasta huumorista. Siinä Clintti on kyllä heikoimmillaan. Muuten hieno Gran Torinokin yski loppupuoliskollaan samasta syystä. Clintin huumori on helposti liian alleviivaavaa. Tässä ajassa se tulkitaan helposti asenteellisuudeksi. Aikakausi tekee kriitikoistakin panikoivia.

Alla olevassa arvioissa on pointtia. Moititaan esimerliksi sitä, että Earlin moraalista kipuilua tehtävässään ei kuvata lainkaan. Se on kyllä totta ja se tuli mieleeni elokuvaa katsoessa, mutta annoin mennä. Käsikirjoitus kieltämättä etenee mutkia oikoen. Earlin sisäisiä ristiriitoja tai sitten sitä että miksi hänellä ei niitä ole, olisi voinut kuvata enemmän. Ja hänen äkkitienaamiansa rahoja ihmetellä lisää. Arvion kirjoittajan heitto rasismista ei kuitenkaan tässäkään kanna. Taas Earlin hahmon ristiriitaisuus  samastetaan elokuvan arvoihin. Myöskään moite että poliisit jahtaavat vain vähemmistöjä, ei ole perusteltu. Koko juttuhan keskittyy meksikolaiseen huumekartelliin. Miksi muuta olisi kuvattava? Lopun romantisoiva sävy häiritsi kirjoittajaa myös. Makuasia, mutta ymmärrän moitteen periaatteessa. Ja ehkä Earlista olisi kaiken kaikkiaan pitänyt tehdä kylmäävämpi ja vastenmielisempi hahmo. Nyt tuntui, että Eastwood halusi rakentaa tästä enemmän itsensä näköisen. Viitteitä tuohon kylmähtävään luonteeseen kyllä on, seksin ostaminen esimerkiksi ja sen tyytyväinen vastaanottaminen lahjana. Seksiä ei osta vain siksi, että äkkiä on enemmän rahaa. Tottumusta tarvitaan. Se lienee ollut osaksi syy, miksi Earl ei kotona viihtynyt. Vihjeitä äijän piittaamattomasta luonteesta ja asenteesta siis kyllä löytyy. Eikä maksullisista naisista kukaan koko aikana puhu mitään. Onko Earl lopulta koskaan ollut ihan rehellinen perheelleen?

Muuli pelittää alueella, jossa ei oikein tiedä, mikä olisi tulkittava tietoiseksi vihjailuksi Earlin luonteesta ja mikä tekijöiden laiskuudeksi.

Elokuva on saanut tähtiä yhdestä neljään. Minä annan kolme ja puoli tai neljä, riippuen siitä, paljonko annan anteeksi noita mahdollisia virheitä. Ehkä tämä on elokuva josta haluaisi pitää vielä enemmän.

https://demokraatti.fi/paha-pappa-viljelee-kukkia-ostaa-naisia-ja-kyyditsee-huumeita-88-vuotias-clint-eastwood-esittaa-vaariversion-machoimagostaan-tympeassa-rikosfilmissa/

ANDREIN KUOLEMANSAIRAUS

Kahden Andrein eli Tarkovskin ja Kontšalovskin Andrei Rublev on aina kuuluunut kymmen parhaani joukkoon. Ja kun aamuyöstä sen taas pitkästä aikaa katsoin (olen siis lomalla), niin olen edelleen ihan varma että kyllähän sen pitääkin kuulua. Paitsi että se on mielestäni Tarkovskin täydellisin tuotos, on se myös lavastamisen ja kuvaamisen huikeaa taidetta. Näyttelijöistä puhumattakaan. Sisältö on täysin ajaton ja idea kirkas. Joku kirjoitti jossain kommentissaan, ettei Andrei Rublevia voi ymmärtää, ellei ole venäläinen ortodoksi. Kyllä voi. Uskonto on osa ihmisolennon ontologista ja eksistentiaalista rakennetta. Riippuu yksilösta, antaako sille hengellisen vai maallisen merkityksen. Ja Andrei Rublevissa kyse on tietenkin myös vallan, uskonnon, taiteen, taiteilijan ja Jumalan suhteesta ja lopulta siitä, miten taiteilija tämän suhteen ratkaisee. Tai oikeastaan millaisen ratkaisun elämä taiteilijalle tarjoaa. Lopulta tietenkin on hänen itsensä valittava, kuinka vastata elämän ylivoimaiseen kysymykseen.

Andrei Rublevin viimeisessä näytöksessä voin uskonnottomanakin eläytyä elämän pyhyyteen ja siihen, kuinka Andrei tuntee Jumalan ilmoittavan rakkaudestaan sen kauneudessa. Nietzsche oli väärässä. Elämälle voi sanoa kyllä Jumala sydämessään.

-

Oma näkemykseni on, että Trierin Bresking the Wavesin katarttinen loppu kelloineen on saanut vaikutteita Rublevin kelloista. Samat kellot, samanlainen vapautuminen. Ks. tunnisteen juttu.

lauantai 19. tammikuuta 2019

OLEN LOPEN KYLLÄSTYNYT... (viimeinen kappale lisätty 21.1.)

...siihen jokaisen kommentin alkuun varalti lisättyyn täsmennykseen, että "seksuaalirikoksethan eivät ole Suomessa mikään uusi ilmiö".

Tuntuu että aina, ihan aina, "omieni" parissa rakennetaan typeryksen olkiukkoa. Siis sellaista ihmistä joka luulee, että seksuaalirikokset ovat tuontitavaraa. Esimerkiksi Ville Blåfield perjantain Jälkiviisaissa puolusti kehämäisesti whataboutismia sillä, että ihmisiä muistutetaan siitä, etteivät nämä rikokset ole uusi ilmiö. Keitä pitää muistuttaa? Onko joku unohtanut sen? Tuskin. Ihmiset miettivät vain sitä, eroaako tämä uusi aalto jotenkin omastamme. Ihmisiä pohdituttavat siis erot, eivät samuudet.

Tiedän tiedän! Nytkin jo joku miettii että miksi se korostaa eroja eikä  yhtäläisyyksiä. No juuri siksi, ettei itsestään selviä lähtökohtia mielestäni tarvitse jatkuvasti toistaa.

Toinen asia joka on alkanut nyppiä, on poliitikkojen syyttäminen tarkoitushakuisuudesta vaalien alla. Ei ole heidän syynsä, että Oulu (ja muut) tuli syliin ennen vaaleja. Pitäisikö heidän yhdessä päättää, että aletaan miettiä lakeja ja muita keinoja vasta vaalien jälkeen? Se kai olisi ainut ratkaisu heille asetettuun kaksoissidokseen. On myös hyvä muistaa, että kaksoissidoksen asettaja on itse osa retorista diskurssia.