sunnuntai 24. syyskuuta 2017

ASGHAR FARHADIN KAUPPAMATKUSTAJA KATSOTTU

Jätti vähän valjun jälkimaun (toisin kuin Ero). Kiinnostavaa (ja etäännyttävää) oli se, miten naiset oli huivitettu ja hunnutettu kamerasilmää varten läpi elokuvan. Erityisesti kohtaus, jossa nainen on yksin kotona ja puhdistaa vessassa kasvojaan kietaisuhuivi päässä, herättää kysymyksiä. Mutta katsokaa ja päättäkää itse.

torstai 21. syyskuuta 2017

IHAN LYHYESTI SISKONPETISTÄ 2

Kolmas kausi alkoi ja nähty nyt kokonaan. Halusin uskoa, että tauko olisi tehnyt käsikirjoittajille terää huonon kakkoskauden jälkeen. Kun hienoja juttuja ovat kuitenkin tehneet ja yhden lähes täydellisen jakson (10/1). Olin väärässä. Yllätyksetöntä ja pitkitettyä. Hyviäkin juttuja pilattiin jatkamalla niitä, vaikka vitsi oli jo ohi. Oli toki muutama loppuun astikin hyvä seassa, mutta kymmenen jaksoa on ihan liikaa. Kaverin kanssa mietittiin, että epäilivätköhän kertaakaan itseään lausuessaan noin löysää tekstiä.

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

IKITIE

Jos Ikitie ei olisi kotimainen elokuva, se saisi viiden tähden antajiltaan 3 ja puoli. Viiden tähden juttu se ei missään nimessä ole. Vavahduttava sisältö olisi toiminut täydellisesti ankaralla naturalismilla ja toteavuudella, mutta nyt se on hukattu karkkiseen pintaan ja tunteita kömpelösti korostavaan musiikkiin. Näkemäänsä ei unohtanut itseään. Jostain syystä en myöskään uskonut Jussin ja Saran kolhoosiromanssiin. Siinä oli jotain  vaivaannuttavankin asetelmallista. Tommi Korpelassa ei ole vikaa, mutta hän tuntuu olevan väärässä elokuvassa. Kun katsoin tätä, tajusin arvostavani Timo Koivusalon Pohjantähteä aika paljon (huonosta lopusta huolimatta). Se oli runollista tähän verrattuna.

Keskipohjanmaa-lehden arvio on täysosuma:

https://www.keskipohjanmaa.fi/164236/perinteista-kerrontaa-ikitiessa/s/aaae0a3c.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

PAUL VERHOEVENIN ELLE

Katsoin vasta nyt. Elle on joissain yhteyksissä määritelty jännityselokuvaksi. Sitä se ei tietenkään ole. Ei tässä kuljeta päähenkilön johdattamana mihinkään ratkaisuun. Hän ei ratkaise eikä oikeastaan valitse kunnolla mitään. Ratkaisu pikemminkin tapahtuu hänelle, ja kun se tapahtuu, elokuvan ydin vasta paljastuu. Se mikä tässä on oleellista, ei ole raiskaajan henkilöllisyys, vaan päähenkilön paljastuminen itselleen. Oikeastaan raiskaajan voisi yhtä hyvin ajatella sisäiseksi demoniksi, eikä mikään muuttuisi. Raiskaaja on epähenkilö.

Ellessä en eläydy vaan havainnoin patologiaa. Katseeni on kylmä. Seksi ja identiteetti. Siinä tämän elokuvan ydin. Tämä on sukua Haneken Pianonopettajalle. Muunnelma samasta teemasta. Dramaturgisesti Elle tuntuu ikään kuin tyhjenevän käsiin, mitätöivän motiivejaan. Jäljelle jää vain Michélen arvoituksellinen ja tyhjä hahmo.

Lopun keskustelu raiskaajan lesken kanssa on absurdi.


torstai 14. syyskuuta 2017

NUORI KUBRICK

Kubrickin Peli on menetetty eli Killing tuli taasTeemalta. Katsoin vielä kerran josko mieli nyt kolmannella kerralla muuttuisi ja voisin liittyä kaanoniin. Julkaisen päivitettynä neljä vuotta vanhan juttuni, koska se pitää yhä kutinsa.
...

Katsoin uudelleen kaksi Stanley Kubrickin varhaisteosta: Killer's Kissin eli Tappavan suudelman (-55) ja Killingin (-56). Jälkimmäisen näin ensimmäisen kerran Helsingissä sen tullessa uusintakierrokselle joskus 2000-luvun puolivälissä. Petyin. Koin elokuvan kohtalokkuuttaan alleviivaavaksi ja ideaansa jankkaavaksi, siihen lähes tukehtuvaksi, sekä sen henkilöt aika yhdentekeviksi. Elokuva kesti 1 tunnin ja 20 minuuttia enkä niin pitkäksi muista niin lyhyttä aikaa ikinä kokeneeni. Ainakaan elokuvissa. Kun nyt katsoin taas elokuvan uudelleen, kolmannen kerran, toivoin muistaneeni tai jopa ymmärtäneeni jotain väärin, mutta ei. Kyllä tunne oli edelleen ihan sama.

Killer's Kissiä en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Vain pätkän kuuluisasta loppukohtauksesta, "nukkevarastotappelusta". Oli hämmästyttävää huomata, miten modernilta elokuva näyttää ja tuntuu. Kokonaisuus ehkä jättää toivomisen varaa, mutta kohtaukset ja niiden sävy, katutuntuma ja hetkittäinen rajuus ovat yllättävän ajattomia. Kubrick tekee eurooppalaista tai cassavetesläistä "uutta aaltoa" ja "kamerakynää" ennen niiden virallista keksimistä. Loppupuolella oleva tappelukohtaus kolmen pahiksen ja sankarin välillä kuulostaa ja näyttää rajuudessaan nykyelokuvalta, ei 50-luvun tappelun varovaiselta imitoinnilta pollean musiikin pauhatessa (niin kuin juuri Killingissä). Melkein kuulee luiden katkeavan. Musiikkia on siinä ja muutamassa muussakin kohtauksessa jätetty käyttämättä juuri oikeassa mitassa 50-luvun elokuvalle todella harvinaisella tavalla. Nyrkkeilykohtaukset ja erityisesti otteluun takahuoneessa valmistautuminen näyttävät tuoreilta.

Kubrick on tehnyt tässä elokuvaa ikään kuin 50-luvun esteettisistä ohjeista piittaamatta, vapaana taiteilijana. Elokuva näyttää ja tuntuu halusta tehdä kameralla, kamerakynällä, jotain uutta ja ennen näkemätöntä. Kubrick näkee tässä kokeilussaan elokuvan toisin, ikään kuin aikakaudestaan irrotettuna subjektiivisena eleenä.

Killer's Kiss on kaikkea sitä, mikä Kubrickilta mielestäni heti Killingissä unohtui: hänen seuraavansa kun näyttää, kuulostaa ja tuntuu minusta loppujen lopuksi aika tavalliselta, vähän kankealta ja tosikkomaiselta 50-luvun elokuvalta (joka tosin yrittää olla jotain uutta ja viileetä). On myös hyvä muistaa se, mitä Kubrick itsekin sanoi: että elokuvan tapa kertoa tarina epälineaarisesti löytyy ideana jo elokuvan pohjana olevasta Lionel Whiten romaanista; elokuvan ansioksi sitä ei siis voi laittaa. Elokuvan kammottavaa kertojaa en moiti, koska tuottaja pakotti sen elokuvaan vastoin Kubrickin tahtoa.

Epäilemättä Killer's Kiss onnistuu spontaaniudessaan ja ajattomuudessaan juuri taloudellisesta pakosta. Killingissä Kubrick yritti tehdä kaiken liian valmiiksi. Siinä hän jo tunnusteli tuttua tyyliään, joka kuitenkin näytti luontevala vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

tiistai 12. syyskuuta 2017

HASSUJA HOKEMIA OSA 1: "Raha ei tee onnelliseksi"

Sanovat siis he, jotka saavat koulutuksensa, terveytensä, päivähoitonsa, turvallisuutensa, kulkemisensa ja kulttuuripalvelunsa pitkälti itse maksamistaan verotuloista.