Mä olen joskus kyllä pitänyt erilaisia kollektiivisia syyllisyyksiä potevia ihmisiä jotenkin hienoja, itseäni eettisempinä ainakin. Sellaisina että olisipa itse samanlainen, edes vähän. Kun on oman elämän kanssa kamppailtu, ei kuitenkaan ole jaksanut kokea ja potea niin vahvasti maailmanlaajuisia kysymyksiä kuin monet. Etuoikeutetun kultapojan kokemus ei ole tuottanut syyllisyyttä sekään., kun sitä kokemusta ei ole ollut. Toki elämältä on saanut paljon hyvää, mutta miksi siitä syyllisyyttä pitäisi, kun tänne on heitetty? Yksityisissä syyllisyyksissä on ollutkin sitten tarjontaa kyllä.
Sitten taas viime vuosien kuviot, se mikä tässä maassa on ollut monella tapaa ilmassa, on saanut minut tajuamaan että usein noissa eettisissä jutuissa, ja niiden ulostuloissa syyllistymisinä (esim. se ikuinen kolonialismi) voi olla muustakin kysymys. Omasta vahvasta poliittisesta asenteesta esim. Hyvät ihmiset ovat ikään kuin pudonneet alas kateederilta, niilläkin on ihan selvästi lempiuhrinsa ja ne toiset uhrit joille he ovat ihan kylmiä. Inhimillistä, eikö?
Ja niin paljonhan jää aina piiloon, että ihmisiä ei edes kannata arvioida eettisen mittapuun mukaan, kun se ei aina ulospäin näy. Toki hyvä teko on aina hyvä teko, on motiivi mikä tahansa. Niitä tekoja kannattaa tehdä. Vaikka piilossa oman selän takana. Jos ei synny, huolehtikoon niistä jokin eettisesti kovempi jätkä.
Ilmastoasioissa luotan että jokainen ihminen tekee tämänsä. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Ei siis kollekt. syyllisyyttä. En minäkään sitä koe. -Jos maailman suuntaa haluttaisiin todella muuttaa, siihen pakettiin kuuluisi niin paljon muutakin kuin päästöt( ja syyllisyys niistä), siinä tapauksessa hyväksyisin myös reippaita toimia joita ei edes lumessa pyöräilevältä seinäjokiselta tai ruokavaliohuolettomalta helsinkiläiseltä kysyttäisi.
mua hävettää mutta en koe syyllisyyttä, mikä tässä nyt sitten avuksi? Mua esim. hävettävät jotkin Suomen historian tapahtumat, jotkut presidentit (joita en itse äänestänyt valtaan ja joita en olisi edes voinut äänestää, kun ei ole kansalaisuutta niissä maissa), mua hävettää suomalaisen hiilinielun laskennallisten ongelmien paljastuminen ja tietenkin se, että ihmiset voivat äänestää sellaisten asioiden puolesta joita en itse kannata ja hävettää sekin, että ne kannattaa asioita, jotka ovat selvästi vahingollisia heille itselleen ainakin minun näkökulmastani - niin, nuoresta saakka olen kokenut häpeää ja myötähäpeää mutta en juuri syyllisyyttä: mistä tämä kertoo:)?
Mua viime aikoina on myötähävettänyt jutut, joissa julkinen ajattelija vaikkapa twitterissä tms. puhuu vihapuhetta vastaan, on siitä huolissaan, puhuu hyvien keskusteluperiaatteiden puolesta niin kuin pitääkin, mutta sitten seuraavassa kommentissaan itse levittää vaikkapa You tuben pilkka- ja ivameemejä itselleen ikävistä poliitikoista tai parodioi, ironisoi tai jopa satirisoi (mielestään) leikkisästi ja oivaltavasti nämä samat inhokkinsa maan rakoon ja sylkäisee vielä omilla versioillaan väritetyistä/fake/yksinkertaistetuista uutisista päälle. Tuollainenkin olisi ymmärrettävää poliittista kiihkoa, inhimillistä, mutta se oman agendan edeltävä pyhittelyosuus, saa taitavankin kommentaattorin kalskahtamaan. (luvatkaa että jos syyllistyn samaan, niin lyötte mua ja lujaa...vai syyllistyinkö jo tässä? )
Mutta on ihminen myös monta. Tänään katselin Teemalta putkeen koskettavan Tommy Helsten - haastattelun ja siihen perään asiallisen J Petersonia käsittelevänohjelman. Suosittelen molempia aikuisille ihmisille. Ensin isompi aihe, sitten pienempi. Ensi taivaasta vilahdus, sitten maan surullinen taistelukenttä.
Jos toksisuuden käsitettä on käytettävä, tuo on minusta parempi. Kun käytetään ilmaisua maskuliinisuus, siinä tapahtuu ikään kuin dualisoiva projisointi. Maskuliiniteetti ottaa kontolleen evolutiivisen historian. Mutta sitten taas se, tai juuri se, että halutaan vedota evoluutioon siinä, missä se ei (enää) aseta funktiota, on toksisuutta. Voihan olla, että evolutiivisella ja biologisella paineella on jotain tekemistä sen kanssa, että naiset ovat ememmistönä (matalapalkkaisilla) hoiva-aloilla. Se että apinoiden naarapuoliset poikaset valitsevat nallet ja nuket leikkikaluikseen usein toistetuissa testeissä ei tietenkään käy perusteluksi sille, että naisten pitäisi nykyään niin toimia (vaikka itsekin sitä atavistisen "toksisesti" halausivatkin). Tärkeää on vain huomata, että kyseessä on ehkä (käyttääkseni nyt ihan villisti keksimääni ilmaisua) toksis-anakronistinen jäänne jostain atavistisesta muinaisuudesta, jota on sitten "monistettu ja jäljennetty" näihin päiviin. Ja tätä toksisuutta noudattavat siis myös naiset.
Simone de Beauvoir piti nykynaisen kontekstissa luontoa "naisvihamielisenä", ei siis kieltänyt luontoa mahdollisena kollektiivisena tuedostamattomana. Ei pitänyt sitä vain patriarkaatin keksimänä epätotena hallitsemiseen pyrkivänä ideana. Ristiriitaisena reaalisena paremminkin. Hänen ajatustaan vasten toksisuus on siis naisen paikan perusteleminen sellaisella evolutiivisella ominaisuudella, joka ei enää ole välttämätön selviytymisen kannalta. Sukupuoliroolit voi nähdä siis evolutiivisina anakronismeina. Ja miehen aggressiossa tai vaikka siinä toksisuudessa voi nähdä samaa anakronismia.
Mutta toisaalta voi myös ajatella, että jos synnyttävän naaraan hoivaava puoli halutaan kategorisesti kieltää (feminismin tai taloudeliisen kehityksen nimissä), silloin sekin voidaan ajatella toksiseksi idealisoinniksi. Toksisuus ylittää sukupuolen rajat.
...siis vastustaessamme "toksisuutta" asetamme naisen paradoksiin, jossa hänen on kiellettävä ehkä sittenkin jotain itselleen atavistisesti todellista... onko naisen vaiettava silloinkin, kun häntä vapautetaan?
Hyvä ettet tunne syyllisyyttä. Ja ketkä näitä edes miettii? Muutama promillle ihmisistä? Mistä taas ei ole johdettavissa sitä, että he ovat edelläkävijöitä. Tai oikeassa niiden suhteen joiden puolesta (juuri niin kuin kirjoitit) kokevat olevansa edelläkävijöitä. Monet naiset kokevat ettei heitä tavitse vapauttaa sillä tavalla kuin feminismi ohjaa. He kokevat jo olevansa vapaita tai haluvat ottaa vapautensa niin kuin itse sen määrittelevät itselleen. Sama koskee myös miehiä. Ja sitä sun syyllisyyttä, tai syyllistymättömyyttä.
Olet oikeassa että tämä helvetin toksisuus-keskustelu koskee molempia sukupuolia tai ei oikeastaan ketään. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa kysymys on taas yhdestä muotitermistä ennen uuden tuloa.
Taisit katsoa sen Spotlightin? Siinä oli hyviä pointteja. Uskonkin että vain hyvin pieni osa naisista haluaa miehen, josta on aggressio kokonaan riisuttu (siis aggressio hyvässä mielessä). Ja hyvin pieni osa miehistä naisen, joka riisuttu naiseudeksi perinteisesti käsitetyistä asioista TAI naisen joka on pelkkä hoiva- ja kotitalouskone. Taas kerran idealistiset ääriesimerkit määrittelevät yleiseksi tarkoitetun keskustelun ja sitä kautta pudottavat sen yhdeksi hassuksi jutuksi ja sivuseikaksi, joita jotkut aina kehittelevät ilmeisesti omien turhaumiensa kanavaksi.
Kun aletaan tehdään lasten leikistä(!) poliittista ongelmaa, taidamme olla jo ongelman sisällä itse. Antaa lasten v a l i t a lelunsa itse. Kaikki pyssyt, nuket, miekat, viitat, muovieläimet, pehmoapinat, mitä niitä onkaan. Niillä identiteettipolitiikkaa "toksisuutta" vastaan...ei kai. Ja muutenkaan ei hoivavietin liikavahvuudesta kannata olla kovin huolissaan, kun nälkävuoden syntyvyysluvuissa ollaan. Feministitkin voisivat jo siis relata ja nostaa vaikka voiton maljan. Suomi on delegoinut maailman lasten synnyttämisen kokonaan muille sisarille.
Tämä nyt tälläisenä konkreettisena kommenttina yllä olevaan.
hyviä ajatuksia. On myös otettava huomioon, että evoluutio ei ole pelkkää historiaa, vaan myös olemisemme perusta. Toki voimme sitä ohjata ja nykyisin jo manipuloidakin eri tavoin. Ihmisen evoluutio ei enää aseta esimerkiksi lisääntymisen funktiota siinä määrin kuin aiemmin, koska väestöräjähdys (olipa Heidi Hauta siitä mitä mieltä hyvänsä).
Naiset ovat enemmistöä matalapalkkaisilla hoiva-aloilla, mutta huom! yhä enenevässä määrin myös "keskiluokan" tasolla, mikä tarkoittaa esimerkiksi koulutus-, tiede- ja tiedontuottamisinstituutioita - tarkoittaa sanoa todella monta instanssia yliopistoja myöten. Nehän ovat täynnä nimenomaan naisia! Ihan ylimmillä portailla yhteiskunnassa tulee lasikatto vastaan, ja kohta sekin on varmasti murrettu.
Suoraan sanoen: minulla menee tämä kaikenlainen keskustelu siinä vaiheessa yli, kun kaikki on pelkkää konstruktiota (joko eettistä tai toksista) ja ihmisruumis, biologia, vuosituhansien ja miljoonien aikana kehittynyt evolutiivinen perusta kaikkine hormonaalisine, sosiaalisine, psykologisine jne. ulottuvuuksineen pelkkä sosiaalinen sopimusasia eli valta-asia.
Siinä vaiheessa nauran räkäisesti, koska keskustelu on saavuttanut hulluusasteen, josta ei ole paluuta - en edes lähde mukaan.
Ja, Juha, en tarkoittanut missään nimessä keskustelua sinun kanssasi, koska se on aina maltillista.
Piti sanoa Heidi Hautala, mutta tuo Hauta-lipsahdus on kyllä oikeastaan paljon parempi - anteeksi sarkasmini:)
Poliitikon uudeksi iskulauseeksi: "Elämän puolesta lopullisen kuoleman politiikkaa." (Tarkoitan, että ummistetaan silmät omassa hyvyydessä tosiasioilta ja maailma menee menojaan: ensin ihminen valitsi, ja sitten evoluutio valitsi lopettaa ihmisen.)
"... kun kaikki on pelkkää konstruktiota (joko eettistä tai toksista) ja ihmisruumis, biologia, vuosituhansien ja miljoonien aikana kehittynyt evolutiivinen perusta kaikkine hormonaalisine, sosiaalisine, psykologisine jne. ulottuvuuksineen pelkkä sosiaalinen sopimusasia eli valta-asia."
Kun ihminen hylkää tuolla tavalla ruuminsa, ihminen hylkää myös metsän, meren, luonnon, valtavan pitkän selviämisen jatkumon. Ei auta vaikka kuinka olisi luonnon puolella puheissaan.
Muistan kun joskus vuosia sitten aloiteltiin, oli puhe vaistoista, esimerkiksi (luonnollisesta, kyllä) reviiritajusta, luonnollisesta (kyllä!) primitiivisestä osasta meistä, aika isosta, jonka hyväksyminen ja säilyttäminen on hyvä asia siinä kuin jääkarhujen jäätikönkin. Tässähän se tulee taas esiin. Ei kai pitäisi jakaa ihmisiä enää mihinkään bokseihin, mutta jotta asia tulee selväksi, voidaan tehdä periaatteellinen jako ihmisiin, jotka luottavat vielä biologisiin vuosituhantisiin vaistoihinsa ja ihmisiin, jotka haluvat vaihtaa mahdollisesti sellaiset jäljellä olevat primitivisyyden rippeetkin teorioihin ja tarinoihin luonnon kahleista vapautumisesta.
Mikään ei muakaan niin kiusaa kun evolutiivisen pohjan kategorinen kielto puolustettaessa puhdasta ideologista konstruktivismia. Sehän tuon mun kommentin ydinkin on.
Kyse on mielestäni siitä, että kiistaa pitää käydä puolueettomalla alueella ja luonto ei saa antaa tukea kummallekaan osapuolelle. Toksista dialektiikkaa. Vähän niinku vastustettas liikkumisen teknologiaa jalkojen funktiolla.
Naiset on muinoin sidottu lapsiinsa miehiä välittömämmin ja miehet ovat olleet vapaampia liikkumaan ja suhtautumaan luontoon objektina, luovasti eikä säilyttävästi. Tässä on jokin nykyisen konstruktiivisen ydin... tästä de Beauvoir kirjoittaa. Mutta kun tuo teoriahan antaa mahdollisuuden viitata "toksisesti" naisen luonnolliseen paikkaan nin halutessa niin siksi se on niin vaikea teoria. Mutta uskottava.
Juha, on noinkin - mutta mies on ollut myös pakotettu suhtautumaan luontoon objektina, koska se on ainakin jossakin määrin tuntenut velvollisuutta naisistaan ja lapsistaan huolehtimiseen; mies on ollut se, jolla on ollut paremmat mahdollisuudet hankkia saalista ja siten elättää perhe. Tässä on myös jokin empatian esiaste idullaan.
Miehet ovat läpi historian vaarantaneet oman henkensä yhteisöjensä puolesta, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuina. Tämä toksisuus / patriarkaalisuus -diskurssi, yksipuolisesti ja totalisoivasti käytettynä, ei auta mitään eikä varsinkaan ole omiaan luomaan keskustelevaa ja aidosti dialektista ja vapauttavaa ilmapiiriä. Suurin osa ihmisistä ei tarvitse vapautusta.
Olen miettinyt vasemmistolaisen taiteen ja ajattelun pelastusnarratiivia, joka tulee esiin usein. Stoori menee aina kuta kuinkin näin: Kapitalistinen yhteiskunta tarjoaa ihmisille toksisia narratiiveja, joihin näiden oletetaan elämänsä mukauttavan - yhteiskunnat ja luonto kärsivät näistä narratiiveista. Mutta onneksi on vasemmistolainen taiteilija, joka kertoo ihmisille ajatuksillaan tai taiteellaan, että ihmiset ovat vieraantuneita - hän voi pelastaa heidät noilta vahingollisilta narratiiveilta. Eikö olekin hienoa, että joku on näin kekseliäs, laupias ja ihmisystävällinen olento! Mihin joutuisimmekaan ilman vasemmistolaista taiteilijaa.
Tuossa Vesan esimerkissä pelastusta suorastaan tyrkytetään sieltä vasemmalta.
En ihmettelekään pientä tai isoa kitkaa kyseisen tyyppisen taiteen vastaanottamisessa, jos ihminen ei koe olevansa valkoinen etuoikeutettu (eikä sitä olekaan), vieraantunut kulutusyhteiskunnan työmuurahainen, omien tabujensa ja oman psykohistoriansa vanki tai luonnon ja kehitysmaiden välillinen kolonialisti.
Ihmiset ovat paljon vapaampia ja vapautuneempia kuin ideologiaa tarjoavat arvaavatkaan. Hyvin vapatunut ihminen voi olla myös peräisin täysin ei-vasemmistolaiselta suunnalta, ihminen jolle elämä on toimintaa ja liikettä. Isolle osalle ihmisistä nämä eivät ole edes oikeita kysymyksiä.
Vielä patakonservatiivinen heitto, mutta ihan ilman tunnontuskia. Olen tämän kirjoittanut ennenkin. Jos joku kuvitteellinen paha tahto tai toinen valtio haluaisi tuhota yhteiskunnan sodankäynnin tehokkuudella, mutta ilman laukaustakaan käyttäen tehokkainta mahdollista hybridisodan muotoa, niin tämä taho hajottaisi perheen yhteiskunnan yksikkönä, perusleiritulena, se tahto tekisi perheestä toisisijaisen vaihtoehdon, tekisi siitä naurunalaisen, ahdistavan, vanhanaikaisen, jotakin mihin ei kannata ryhtyä, ei varsinkaan nuorten ja elämästä kaiken haluavien. Heijastusvaikutukset yhteiskuntaan olivat valtavia, valtion pohja ja idea murenisi pala palalta.
En tietenkään väitä, että kukaan sellaista tietoisesti tahtoo, mutta on ajatussuuntia joissa perheen biologia (kyllä!) kyseenalaistetaan ja halutaan rakentaa paljon muuta siihen rinnalle vaihtoehdoiksi. Ihmislauma, jossa "ihmissusilla" ei ole mitään sidettä laumaansa, sen biologiaan/biologiseen historiaan, on tuhoutuva lauma.
Perhe eikä vanhemmuus ole jokaisen juttu. Ei todellakaan, eikä pidäkään. Mutta yhteiskunta jossa biologinen perhe on pelkkä kuriositeetti, yksi uusi ostoskeskus monien muiden ostoskeskuksien joukossa, on heikoilla.
EN ole huolissani vielä, mutta edellä kuvatun kärjistetyn kehityksen idut ovat kyllä jo ilmassa.
(ja edellisellä kommentillani ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa; se on tässä kuviossa sivuseikka, vaan siitä, onko kaikki todella purettavissa niin että se olisi samalla myös yhteinen hyvä ja etu.)
Tuo on, Jope, ihan oikea huoli. Jos on esimerkiksi työssä alalla, jossa näkee perheiden ja ylipäätään perheen idean hajoamisen seuraukset, niin ei voi olla muuta kuin huolissaan. Ihmisen psyyke rakennetaan lähisuhteissa, ja mitä sekaisimmin ovat yhteiskunnan perusyksiköt, kuten perheet (niitähän voi olla monenlaisia), sitä sekaisemmaksi ja juurettomammaksi ja manipuloitavammaksi menee. Häviää käsitys jatkumoista ja sitoutumisesta, uskaltaisin myös hyvin patakonservatiivisesti väittää. Luulen, että eräiden hyvin edistyksellisinä itseään pitävien ihmisten ideoiden ja elämänesittelyjen takana on kokemus hajonneesta perheestä ja perusturvallisuuden järkkymisestä. Ei tietenkään aina, mutta usein. Pahoittelut tosiaan myös konservatiivisuudestani tässä, koska tuli yleistettyä aika lailla.
Tämä on ihan villiä revittelyä nyt eikä perustu mihinkään faktaan:
Tuo perhe on tietenkin myös ideaali, jonka kulttuuri haastaa. Voin kuvitella että mitä enemmän ympärillä on "keskipakoisia" houkutteita ja mitä vähemmän luonnon ankaruus pakottaa ihmiset pitäytymään lähellä toisiaan, sitä enemmän perhe kriisiytyy. Mitä vapaampi ihminen, sitä hauraampi perhe... Eikä perheen määritelmään tietenkään ole kuulunut koskaan uskollisuus. Halut ja himot lajiamme ovat aina vieneet. Pakko piti meitä vain ennen vahvemmin yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Perhe on praktinen yksikkö. Enkä mieti tätä nyt vasta-argumenttina jopen kommenttiin vaan ikään kuin rinnakkaisuudeksi. Perhe ei tule säilymään sellaisena ideana ja käytäntönä kuin minä sen nyt tunnemme, ja totta, se voi olla tuhoisaa lajillemme, tai ainakin sellaiselle lajille kuin millaisena haluaisimme lajimme tuntea. Oikeastaan radikaali perheinstituution kritiikki on turhaa. Kulttuurievoluutio hoitaa homman.
Toisaalta moderni perhe on ollut hyvä yksikkö naiselle vaikka ns. edistyksellinen kritiikki on ehkä nähnyt toisin. Kun nyt pohditaan noita turvapaikanhakijoiden seksuaalirikoksia ja toivotaan perheiden yhdistämistä että kontrolli lähtisi sisältä eikä vain suomalaisesta laista ja normittamisesta, nousee mieleen monia kysymyksiä. Kenelle perhe ja suku on hyvä? Kuka kontrollista hyötyy ja kuka kärsii. Joutuuko tytär kuitenkin "siveytymään" samassa suhteessa kuin poikaa valistetaan tasa-arvosta? (Minua muuten häiritsee se kun Suomeen tulijoille sanotaan, että MEILLÄ on tasa-arvo ja naisia ei voi kohdella täällä huonosti, että meidän lakien mukaan... Korostan omille asiakkailkeni aina sitä että yksilö on minulle tasa-arvoinen universaalisti. Jos ihminen palautetaan lähtömaahan, hän ei saa vahingossakaan muistella minun sanoneen, että Suomessa tämä ei käy, mutta että "eihän se mies kyllä maininnut mitään minun omasta kulttuuristani". Sellaiselle ajatukselle en halua antaa vähäisintäkään tilaisuutta.)
Perhe on hahmoaan pakeneva entiteetti. Missä ajassa ja paikassa se sijaitsee, on oleellinen kysymys turvallisuuden ja tasa-arvon suhteen.
Juha, on totta että perhemuoto muuttuu: tarvitsee katsoa vain 150 vuotta Suomen historiaa ja sen huomaa. Itse uskon siihen että pariuskollisuus rakentaa hyvää ympärilleen, merkityksiä ja tarkoituksia, jotka kantavat laajalle. Samoin suvun muodostama yhteisö on hyvä, kunhan asiat ovat kunnossa. Jos suku- tai perheyhteisö perustuu hierarkiselle ja alistavalle jäykälle rakenteelle, ei hyvä, mutta vapaampi muodostelma jossa rooleja voidaan vaihtaa ja toisia tukea on hieno. Sellaiseen olisi ihmisillä mahdollisuus, mutta halutaan muuta. Nykyisistä perhemuodoista lähtökohtaisesti kauhein on minusta monimutkainen ja erilaisten hätäratkaisujen varaan perustettu uusioperheviritelmä, josta toisaalta on tullut ihan yleinen, jopa normi (tämä kaiketi kuitenkin välttämättömyyden pakosta). Ei ole tietenkään järkeä pitää yllä ydinperhettä jos homma ei toimi. Mutta usein perheen vaihtaminen ei ratkaise perusongelmaa, joka on saattanut olla jo ekan yrityksen takana. Tämäkin mutulla mennen.
Mä hahmotan asioita laskettavissa olevien todennäköisyyksien kautta, vaikka mikään matemaattinen ihminen en olekaan. Jos perheiden määrä laskee, ja se lasku jatkuu, ja laskun lasku, niin kuin se tekee, se kertautuu ja kasautuu, kumuloituu, ja isotkin muutokset tapahtuvat todella nopeasti. Trendi ei ole vain oikku vaan sillä on vaikutuksensa ja väestövaikutukset heijastuvat aivan kaikkeen ja isolla voluumilla. Viime kädessä sitten ihan kaikkeen yhteiskunnissa.
Sinkut, vapaat naiset ja miehet, voivat elää kyllä oikein hyvää elämää ja rikasta elämää ja täysillä, mutta pari sukupolvea, tuskin sitäkään, ja sinkkuja ei ole enää jäljellä siellä, missä vapaa ja vapautunut sinkkuvoimaantuminen ja vapaus sukupuolisuuksien kahleista on ollut vallalla, uusi päänormi. He ovat sitten vain ikään kuin tulleet poistaneeksi itsensä evoluution ketjusta. Darwin-palkinnon paikka? :)
Eli jos läntisiä ihmisiä ei perhe-olomuoto kiinnosta, tarkoittaa se todellakin läntisten ihmisten nopeaa vähenemistä maanosasssaan. Koska väestötyhjiöitä ei näin hyvillä alueilla tule olemaan, tyhjiö täyttyy muilla, joita perhe-olomuoto kiinnostaa.
Ja hei, se todellakin on näin yksinkertaista. Ja ei. En ota kantaa, en nyt, onko populaation vaihtuminen hyvä vai huono asia, vain yhdentekevä.
Hassu termi tuo sinkkuus, tähän soveltumaton, mutta tarkoitan sillä ehkä enemmän sitä, että perhemalli ei kiinnosta riittävästi joko ihan klassisista syistä ja halusta elää yksin tai sitten uusista, sukupuoli-poliittisista syistä.
Ketäänhän ei voi pakottaa tai velvoittaa lisääntymään, se on selvä ja hyvä niin, mutta hyvä kuitenkin tiedostaa, että se tarkoittaa sitä, että jos Euroopassa eivät europpalaiset eivät lisäänny vaan ovat saaneet tarpeekseen avioliitoista, lapsista, koko perheyhtenäiskulttuurista, sukupuolestaan - niin muut kyllä lisääntyvät ja täyttävät maan.
Ja nyt jos joku on kuulevinaan, että tuossa kommentissa on takana turhaumaa ja moraalisaarnaa, niin ei ole, tällä kertaa. Ajattelen melkein nyt että jos ei enää kelpaa, niin antaa olla, ehkä olemmekin jo henkisesti evoluution kannalta impotentteja, kun seksi kyllä kiinnostaa mutta perhe ahdistaa. Meidän jälkeemme tulkoon sitten toisenlainen, toisten maailma.
Totta kai kärjistän nyt, en edes kirjoita tätä hampaita kiristellen, mutta sen verran olen harrastanut demografiaa viime aikoina, että tiedän että tuo em. ei ole mikään dystopia-kuvaus eikä äärimmäinen ajatelma. Hyvin mahdollinen se on. Todennäköisyys riippuu yhteiskuntiemm valinnoista. Matematiikka on ihmeellinen mitari, väestömatematiikka varsinkin. Se paljastaa ideologiat helposti.
Siinä vaiheessa kun ihmiskunnan joku osa alkaa irtautua jatkuvuudestaan tyystin jonkin omatekoisen ideologiansa palvojaksi, on peli pelattu, biologisessa mielessä. Niin, siinä vaiheessa kun lapsia ei tosiaan synny riittävästi (ja melkein toivon ettei synny mikäli vanhemmat ovat eläneet omaa elämäänsä yli kolkytviisivuotiaiksi ja ovat olleet vain itsensä herroja uusia ihmissuhteita solmien, elämyksiä metsästäen jne.), valtiovaltakin huutaa apuun ne, jotka synnyttävät. Tällaista on nähtävissä jo nyt.
Voi olla, että perhe ei kiinnosta, mutta itselleni se on ollut jonkinlainen pelastus ja pistänyt asioita perspektiiviin, vaikkakin samalla tuonut vastuita ja tapahtumia, jotka ovat välillä miltei lannistaneet. Silti kaikki on ollut merkityksekästä. No joo, tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen kokemus, mutta ei minusta ihmiselämä ole jossakin työurassa tai oman navan kaivelussa ja itsetoteutuksessa tai muussa sellaisessa vaikka niistäkin toki saa tyydytystä.
Olemme ihmiskuntana ylipäätään monenlaisten suhteettomuuksien vankina tällä hetkellä. Valitettavaa.
Kun tutkimme luontoa ja sen kehitystä, kun puolustamme sitä, kun hahmotetaan eläinten elinmahdollisuuksia käytetään AINA matemaattisia mittareita, lukuja, kun asioita ja niiden tärkeyksiä osoitetaan. Niin Linkolakin teki. Niin tekee jokainen luonnontieteilijä.
Mielestäni hassua, tai outoa, että ihmiskunnan, yhden luontokappaleen muutoksia ja kehityssuuntia hahmotettaessa, matematiikka, demografia = lajikannan laskennallinen hahmottaminen ohitetaan usein tyystin. Niin kuin juuri vain ihminen olisi pelkkää teoriaa, asennetta, henkeä, konstruktoitavaa. Tai sitten siihen otetaan sellainen näennäistietämätön asenne: ei sitä voi kuitenkaan tietää, miten ne käyrät menee... Miksi nimitetään ihmisiä, jotka ilmaston suhteen suhtautuvat samalla asenteella, "ei sitä tiedä kuitenkaan miten ne ilmastokäyrät menee"? Denialisteiksi. Ihmiskunnan ja sen osapopulaatioiden demografian ennustettavuus on huomattavasti luotettavampaa. Eli jos läntiset eurooppalaiset perheet todella ovat katoava luonnonvara edellä mainituista syistä tapahtuu juuri se, mitä en nyt tähän kokonaan kirjoita.
No, ainahan voi ottaa asenteen, että ihan sama kuka on kuka ja mikä on mitä. Kulttuurirelativismi Juha, inhokkisi, on hyvä peliväline selittää mm. väestömuutokset pois. Ja lopulta esimerkiksi länsimaiset elämisen ideaalit.
Ja aina voi olla hauska ja linkittää rennosti somemeemejä, joissa kaikki ei-relativismiin pyrkivät vinkujat ja esim. edellä olevista asioista puhuvat tehdään naurunalaisiksi parodisella vihapuheella ja tällä kertaa nyt sitten kuitenkin hyväksyttävillä kuvamanipulaatioilla. Eurooppa hukkuneekin älykkääseen (?) ironiaan ja Darwin-palkintoja (tietänette) tahtomattaan pokaaviin luonnollisen hyvän ogelmallistajiiin.
(Mikä hitto toi viimeinen kappale oli? Enkä mä osaa pysyä ihan coolina? En kai.)
Juha, ei tarvitse, kertoo että olet tehnyt asioita oikein, polje rauhassa äläkä tästedeskään mitään sosiaalista syntiä tee:)
VastaaPoistaMä olen joskus kyllä pitänyt erilaisia kollektiivisia syyllisyyksiä potevia ihmisiä jotenkin hienoja, itseäni eettisempinä ainakin. Sellaisina että olisipa itse samanlainen, edes vähän.
VastaaPoistaKun on oman elämän kanssa kamppailtu, ei kuitenkaan ole jaksanut kokea ja potea niin vahvasti maailmanlaajuisia kysymyksiä kuin monet.
Etuoikeutetun kultapojan kokemus ei ole tuottanut syyllisyyttä sekään., kun sitä kokemusta ei ole ollut. Toki elämältä on saanut paljon hyvää, mutta miksi siitä syyllisyyttä pitäisi, kun tänne on heitetty? Yksityisissä syyllisyyksissä on ollutkin sitten tarjontaa kyllä.
Sitten taas viime vuosien kuviot, se mikä tässä maassa on ollut monella tapaa ilmassa, on saanut minut tajuamaan että usein noissa eettisissä jutuissa, ja niiden ulostuloissa syyllistymisinä (esim. se ikuinen kolonialismi) voi olla muustakin kysymys. Omasta vahvasta poliittisesta asenteesta esim.
Hyvät ihmiset ovat ikään kuin pudonneet alas kateederilta, niilläkin on ihan selvästi lempiuhrinsa ja ne toiset uhrit joille he ovat ihan kylmiä. Inhimillistä, eikö?
Ja niin paljonhan jää aina piiloon, että ihmisiä ei edes kannata arvioida eettisen mittapuun mukaan, kun se ei aina ulospäin näy.
Toki hyvä teko on aina hyvä teko, on motiivi mikä tahansa. Niitä tekoja kannattaa tehdä. Vaikka piilossa oman selän takana. Jos ei synny, huolehtikoon niistä jokin eettisesti kovempi jätkä.
Ilmastoasioissa luotan että jokainen ihminen tekee tämänsä. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Ei siis kollekt. syyllisyyttä. En minäkään sitä koe.
-Jos maailman suuntaa haluttaisiin todella muuttaa, siihen pakettiin kuuluisi niin paljon muutakin kuin päästöt( ja syyllisyys niistä), siinä tapauksessa hyväksyisin myös reippaita toimia joita ei edes lumessa pyöräilevältä seinäjokiselta tai ruokavaliohuolettomalta helsinkiläiseltä kysyttäisi.
Pojat,
VastaaPoistamua hävettää mutta en koe syyllisyyttä, mikä tässä nyt sitten avuksi? Mua esim. hävettävät jotkin Suomen historian tapahtumat, jotkut presidentit (joita en itse äänestänyt valtaan ja joita en olisi edes voinut äänestää, kun ei ole kansalaisuutta niissä maissa), mua hävettää suomalaisen hiilinielun laskennallisten ongelmien paljastuminen ja tietenkin se, että ihmiset voivat äänestää sellaisten asioiden puolesta joita en itse kannata ja hävettää sekin, että ne kannattaa asioita, jotka ovat selvästi vahingollisia heille itselleen ainakin minun näkökulmastani - niin, nuoresta saakka olen kokenut häpeää ja myötähäpeää mutta en juuri syyllisyyttä: mistä tämä kertoo:)?
Mua viime aikoina on myötähävettänyt jutut, joissa julkinen ajattelija vaikkapa twitterissä tms. puhuu vihapuhetta vastaan, on siitä huolissaan, puhuu hyvien keskusteluperiaatteiden puolesta niin kuin pitääkin, mutta sitten seuraavassa kommentissaan itse levittää vaikkapa You tuben pilkka- ja ivameemejä itselleen ikävistä poliitikoista tai parodioi, ironisoi tai jopa satirisoi (mielestään) leikkisästi ja oivaltavasti nämä samat inhokkinsa maan rakoon ja sylkäisee vielä omilla versioillaan väritetyistä/fake/yksinkertaistetuista uutisista päälle.
VastaaPoistaTuollainenkin olisi ymmärrettävää poliittista kiihkoa, inhimillistä, mutta se oman agendan edeltävä pyhittelyosuus, saa taitavankin kommentaattorin kalskahtamaan.
(luvatkaa että jos syyllistyn samaan, niin lyötte mua ja lujaa...vai syyllistyinkö jo tässä? )
Mutta on ihminen myös monta. Tänään katselin Teemalta putkeen koskettavan Tommy Helsten
- haastattelun ja siihen perään asiallisen J Petersonia käsittelevänohjelman.
Suosittelen molempia aikuisille ihmisille.
Ensin isompi aihe, sitten pienempi. Ensi taivaasta vilahdus, sitten maan surullinen taistelukenttä.
Siirsin kommenttini Versoihin myös tähän, kun toksisuuden teema myös liittyy tuohon syyllusyyteen, jota en siis tunne:
VastaaPoistaToksinen evoluutio... toksisiseksi muuttuneet evolutiiviset jäämät...
Jos toksisuuden käsitettä on käytettävä, tuo on minusta parempi. Kun käytetään ilmaisua maskuliinisuus, siinä tapahtuu ikään kuin dualisoiva projisointi. Maskuliiniteetti ottaa kontolleen evolutiivisen historian. Mutta sitten taas se, tai juuri se, että halutaan vedota evoluutioon siinä, missä se ei (enää) aseta funktiota, on toksisuutta. Voihan olla, että evolutiivisella ja biologisella paineella on jotain tekemistä sen kanssa, että naiset ovat ememmistönä (matalapalkkaisilla) hoiva-aloilla. Se että apinoiden naarapuoliset poikaset valitsevat nallet ja nuket leikkikaluikseen usein toistetuissa testeissä ei tietenkään käy perusteluksi sille, että naisten pitäisi nykyään niin toimia (vaikka itsekin sitä atavistisen "toksisesti" halausivatkin). Tärkeää on vain huomata, että kyseessä on ehkä (käyttääkseni nyt ihan villisti keksimääni ilmaisua) toksis-anakronistinen jäänne jostain atavistisesta muinaisuudesta, jota on sitten "monistettu ja jäljennetty" näihin päiviin. Ja tätä toksisuutta noudattavat siis myös naiset.
Simone de Beauvoir piti nykynaisen kontekstissa luontoa "naisvihamielisenä", ei siis kieltänyt luontoa mahdollisena kollektiivisena tuedostamattomana. Ei pitänyt sitä vain patriarkaatin keksimänä epätotena hallitsemiseen pyrkivänä ideana. Ristiriitaisena reaalisena paremminkin. Hänen ajatustaan vasten toksisuus on siis naisen paikan perusteleminen sellaisella evolutiivisella ominaisuudella, joka ei enää ole välttämätön selviytymisen kannalta. Sukupuoliroolit voi nähdä siis evolutiivisina anakronismeina. Ja miehen aggressiossa tai vaikka siinä toksisuudessa voi nähdä samaa anakronismia.
Mutta toisaalta voi myös ajatella, että jos synnyttävän naaraan hoivaava puoli halutaan kategorisesti kieltää (feminismin tai taloudeliisen kehityksen nimissä), silloin sekin voidaan ajatella toksiseksi idealisoinniksi. Toksisuus ylittää sukupuolen rajat.
...siis vastustaessamme "toksisuutta" asetamme naisen paradoksiin, jossa hänen on kiellettävä ehkä sittenkin jotain itselleen atavistisesti todellista... onko naisen vaiettava silloinkin, kun häntä vapautetaan?
Hyvä ettet tunne syyllisyyttä. Ja ketkä näitä edes miettii? Muutama promillle ihmisistä? Mistä taas ei ole johdettavissa sitä, että he ovat edelläkävijöitä. Tai oikeassa niiden suhteen joiden puolesta (juuri niin kuin kirjoitit) kokevat olevansa edelläkävijöitä.
PoistaMonet naiset kokevat ettei heitä tavitse vapauttaa sillä tavalla kuin feminismi ohjaa. He kokevat jo olevansa vapaita tai haluvat ottaa vapautensa niin kuin itse sen määrittelevät itselleen. Sama koskee myös miehiä. Ja sitä sun syyllisyyttä, tai syyllistymättömyyttä.
Olet oikeassa että tämä helvetin toksisuus-keskustelu koskee molempia sukupuolia tai ei oikeastaan ketään. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa kysymys on taas yhdestä muotitermistä ennen uuden tuloa.
Taisit katsoa sen Spotlightin? Siinä oli hyviä pointteja. Uskonkin että vain hyvin pieni osa naisista haluaa miehen, josta on aggressio kokonaan riisuttu (siis aggressio hyvässä mielessä). Ja hyvin pieni osa miehistä naisen, joka riisuttu naiseudeksi perinteisesti käsitetyistä asioista TAI naisen joka on pelkkä hoiva- ja kotitalouskone.
Taas kerran idealistiset ääriesimerkit määrittelevät yleiseksi tarkoitetun keskustelun ja sitä kautta pudottavat sen yhdeksi hassuksi jutuksi ja sivuseikaksi, joita jotkut aina kehittelevät ilmeisesti omien turhaumiensa kanavaksi.
Kun aletaan tehdään lasten leikistä(!) poliittista ongelmaa, taidamme olla jo ongelman sisällä itse. Antaa lasten v a l i t a lelunsa itse. Kaikki pyssyt, nuket, miekat, viitat, muovieläimet, pehmoapinat, mitä niitä onkaan. Niillä identiteettipolitiikkaa "toksisuutta" vastaan...ei kai.
Ja muutenkaan ei hoivavietin liikavahvuudesta kannata olla kovin huolissaan, kun nälkävuoden syntyvyysluvuissa ollaan.
Feministitkin voisivat jo siis relata ja nostaa vaikka voiton maljan. Suomi on delegoinut maailman lasten synnyttämisen kokonaan muille sisarille.
Tämä nyt tälläisenä konkreettisena kommenttina yllä olevaan.
jope
Juha,
VastaaPoistahyviä ajatuksia. On myös otettava huomioon, että evoluutio ei ole pelkkää historiaa, vaan myös olemisemme perusta. Toki voimme sitä ohjata ja nykyisin jo manipuloidakin eri tavoin. Ihmisen evoluutio ei enää aseta esimerkiksi lisääntymisen funktiota siinä määrin kuin aiemmin, koska väestöräjähdys (olipa Heidi Hauta siitä mitä mieltä hyvänsä).
Naiset ovat enemmistöä matalapalkkaisilla hoiva-aloilla, mutta huom! yhä enenevässä määrin myös "keskiluokan" tasolla, mikä tarkoittaa esimerkiksi koulutus-, tiede- ja tiedontuottamisinstituutioita - tarkoittaa sanoa todella monta instanssia yliopistoja myöten. Nehän ovat täynnä nimenomaan naisia! Ihan ylimmillä portailla yhteiskunnassa tulee lasikatto vastaan, ja kohta sekin on varmasti murrettu.
Suoraan sanoen: minulla menee tämä kaikenlainen keskustelu siinä vaiheessa yli, kun kaikki on pelkkää konstruktiota (joko eettistä tai toksista) ja ihmisruumis, biologia, vuosituhansien ja miljoonien aikana kehittynyt evolutiivinen perusta kaikkine hormonaalisine, sosiaalisine, psykologisine jne. ulottuvuuksineen pelkkä sosiaalinen sopimusasia eli valta-asia.
Siinä vaiheessa nauran räkäisesti, koska keskustelu on saavuttanut hulluusasteen, josta ei ole paluuta - en edes lähde mukaan.
Ja, Juha, en tarkoittanut missään nimessä keskustelua sinun kanssasi, koska se on aina maltillista.
Piti sanoa Heidi Hautala, mutta tuo Hauta-lipsahdus on kyllä oikeastaan paljon parempi - anteeksi sarkasmini:)
PoistaPoliitikon uudeksi iskulauseeksi: "Elämän puolesta lopullisen kuoleman politiikkaa." (Tarkoitan, että ummistetaan silmät omassa hyvyydessä tosiasioilta ja maailma menee menojaan: ensin ihminen valitsi, ja sitten evoluutio valitsi lopettaa ihmisen.)
Tai siis aforismina:
VastaaPoistaEnsin ihminen valitsee, sitten evoluutio valitsee ihmisen pois.
"... kun kaikki on pelkkää konstruktiota (joko eettistä tai toksista) ja ihmisruumis, biologia, vuosituhansien ja miljoonien aikana kehittynyt evolutiivinen perusta kaikkine hormonaalisine, sosiaalisine, psykologisine jne. ulottuvuuksineen pelkkä sosiaalinen sopimusasia eli valta-asia."
VastaaPoistaKun ihminen hylkää tuolla tavalla ruuminsa, ihminen hylkää myös metsän, meren, luonnon, valtavan pitkän selviämisen jatkumon.
Ei auta vaikka kuinka olisi luonnon puolella puheissaan.
Muistan kun joskus vuosia sitten aloiteltiin, oli puhe vaistoista, esimerkiksi (luonnollisesta, kyllä) reviiritajusta, luonnollisesta (kyllä!) primitiivisestä osasta meistä, aika isosta, jonka hyväksyminen ja säilyttäminen on hyvä asia siinä kuin jääkarhujen jäätikönkin.
Tässähän se tulee taas esiin.
Ei kai pitäisi jakaa ihmisiä enää mihinkään bokseihin, mutta jotta asia tulee selväksi, voidaan tehdä periaatteellinen jako ihmisiin, jotka luottavat vielä biologisiin vuosituhantisiin vaistoihinsa ja ihmisiin, jotka haluvat vaihtaa mahdollisesti sellaiset jäljellä olevat primitivisyyden rippeetkin teorioihin ja tarinoihin luonnon kahleista vapautumisesta.
Mikään ei muakaan niin kiusaa kun evolutiivisen pohjan kategorinen kielto puolustettaessa puhdasta ideologista konstruktivismia. Sehän tuon mun kommentin ydinkin on.
VastaaPoistaKyse on mielestäni siitä, että kiistaa pitää käydä puolueettomalla alueella ja luonto ei saa antaa tukea kummallekaan osapuolelle. Toksista dialektiikkaa. Vähän niinku vastustettas liikkumisen teknologiaa jalkojen funktiolla.
Naiset on muinoin sidottu lapsiinsa miehiä välittömämmin ja miehet ovat olleet vapaampia liikkumaan ja suhtautumaan luontoon objektina, luovasti eikä säilyttävästi. Tässä on jokin nykyisen konstruktiivisen ydin... tästä de Beauvoir kirjoittaa. Mutta kun tuo teoriahan antaa mahdollisuuden viitata "toksisesti" naisen luonnolliseen paikkaan nin halutessa niin siksi se on niin vaikea teoria. Mutta uskottava.
Juha, on noinkin - mutta mies on ollut myös pakotettu suhtautumaan luontoon objektina, koska se on ainakin jossakin määrin tuntenut velvollisuutta naisistaan ja lapsistaan huolehtimiseen; mies on ollut se, jolla on ollut paremmat mahdollisuudet hankkia saalista ja siten elättää perhe. Tässä on myös jokin empatian esiaste idullaan.
VastaaPoistaMiehet ovat läpi historian vaarantaneet oman henkensä yhteisöjensä puolesta, joko vapaaehtoisesti tai pakotettuina. Tämä toksisuus / patriarkaalisuus -diskurssi, yksipuolisesti ja totalisoivasti käytettynä, ei auta mitään eikä varsinkaan ole omiaan luomaan keskustelevaa ja aidosti dialektista ja vapauttavaa ilmapiiriä. Suurin osa ihmisistä ei tarvitse vapautusta.
Olen miettinyt vasemmistolaisen taiteen ja ajattelun pelastusnarratiivia, joka tulee esiin usein. Stoori menee aina kuta kuinkin näin: Kapitalistinen yhteiskunta tarjoaa ihmisille toksisia narratiiveja, joihin näiden oletetaan elämänsä mukauttavan - yhteiskunnat ja luonto kärsivät näistä narratiiveista. Mutta onneksi on vasemmistolainen taiteilija, joka kertoo ihmisille ajatuksillaan tai taiteellaan, että ihmiset ovat vieraantuneita - hän voi pelastaa heidät noilta vahingollisilta narratiiveilta. Eikö olekin hienoa, että joku on näin kekseliäs, laupias ja ihmisystävällinen olento! Mihin joutuisimmekaan ilman vasemmistolaista taiteilijaa.
"Suurin osa ihmisistä ei tarvitse vapautusta."
PoistaMutta hoivaa tarttee yhä enemmän. Siinäpä se.
Hoivaa tarttee, se on totta, ja melkein loput holhousta (tämäkin totta).
PoistaTuossa Vesan esimerkissä pelastusta suorastaan tyrkytetään sieltä vasemmalta.
VastaaPoistaEn ihmettelekään pientä tai isoa kitkaa kyseisen tyyppisen taiteen vastaanottamisessa, jos ihminen ei koe olevansa valkoinen etuoikeutettu (eikä sitä olekaan),
vieraantunut kulutusyhteiskunnan työmuurahainen,
omien tabujensa ja oman psykohistoriansa vanki
tai luonnon ja kehitysmaiden välillinen kolonialisti.
Ihmiset ovat paljon vapaampia ja vapautuneempia kuin ideologiaa tarjoavat arvaavatkaan. Hyvin vapatunut ihminen voi olla myös peräisin täysin ei-vasemmistolaiselta suunnalta, ihminen jolle elämä on toimintaa ja liikettä. Isolle osalle ihmisistä nämä eivät ole edes oikeita kysymyksiä.
Vielä patakonservatiivinen heitto, mutta ihan ilman tunnontuskia. Olen tämän kirjoittanut ennenkin.
VastaaPoistaJos joku kuvitteellinen paha tahto tai toinen valtio haluaisi tuhota yhteiskunnan sodankäynnin tehokkuudella, mutta ilman laukaustakaan käyttäen tehokkainta mahdollista hybridisodan muotoa, niin tämä taho hajottaisi perheen yhteiskunnan yksikkönä, perusleiritulena, se tahto tekisi perheestä toisisijaisen vaihtoehdon, tekisi siitä naurunalaisen, ahdistavan, vanhanaikaisen, jotakin mihin ei kannata ryhtyä, ei varsinkaan nuorten ja elämästä kaiken haluavien. Heijastusvaikutukset yhteiskuntaan olivat valtavia, valtion pohja ja idea murenisi pala palalta.
En tietenkään väitä, että kukaan sellaista tietoisesti tahtoo, mutta on ajatussuuntia joissa perheen biologia (kyllä!) kyseenalaistetaan ja halutaan rakentaa paljon muuta siihen rinnalle vaihtoehdoiksi.
Ihmislauma, jossa "ihmissusilla" ei ole mitään sidettä laumaansa, sen biologiaan/biologiseen historiaan, on tuhoutuva lauma.
Perhe eikä vanhemmuus ole jokaisen juttu. Ei todellakaan, eikä pidäkään. Mutta yhteiskunta jossa biologinen perhe on pelkkä kuriositeetti, yksi uusi ostoskeskus monien muiden ostoskeskuksien joukossa, on heikoilla.
EN ole huolissani vielä, mutta edellä kuvatun kärjistetyn kehityksen idut ovat kyllä jo ilmassa.
(ja edellisellä kommentillani ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa; se on tässä kuviossa sivuseikka, vaan siitä, onko kaikki todella purettavissa niin että se olisi samalla myös yhteinen hyvä ja etu.)
PoistaTuo on, Jope, ihan oikea huoli. Jos on esimerkiksi työssä alalla, jossa näkee perheiden ja ylipäätään perheen idean hajoamisen seuraukset, niin ei voi olla muuta kuin huolissaan. Ihmisen psyyke rakennetaan lähisuhteissa, ja mitä sekaisimmin ovat yhteiskunnan perusyksiköt, kuten perheet (niitähän voi olla monenlaisia), sitä sekaisemmaksi ja juurettomammaksi ja manipuloitavammaksi menee. Häviää käsitys jatkumoista ja sitoutumisesta, uskaltaisin myös hyvin patakonservatiivisesti väittää. Luulen, että eräiden hyvin edistyksellisinä itseään pitävien ihmisten ideoiden ja elämänesittelyjen takana on kokemus hajonneesta perheestä ja perusturvallisuuden järkkymisestä. Ei tietenkään aina, mutta usein. Pahoittelut tosiaan myös konservatiivisuudestani tässä, koska tuli yleistettyä aika lailla.
VastaaPoistaTämä on ihan villiä revittelyä nyt eikä perustu mihinkään faktaan:
VastaaPoistaTuo perhe on tietenkin myös ideaali, jonka kulttuuri haastaa. Voin kuvitella että mitä enemmän ympärillä on "keskipakoisia" houkutteita ja mitä vähemmän luonnon ankaruus pakottaa ihmiset pitäytymään lähellä toisiaan, sitä enemmän perhe kriisiytyy. Mitä vapaampi ihminen, sitä hauraampi perhe... Eikä perheen määritelmään tietenkään ole kuulunut koskaan uskollisuus. Halut ja himot lajiamme ovat aina vieneet. Pakko piti meitä vain ennen vahvemmin yhdessä. Hyvässä ja pahassa. Perhe on praktinen yksikkö. Enkä mieti tätä nyt vasta-argumenttina jopen kommenttiin vaan ikään kuin rinnakkaisuudeksi. Perhe ei tule säilymään sellaisena ideana ja käytäntönä kuin minä sen nyt tunnemme, ja totta, se voi olla tuhoisaa lajillemme, tai ainakin sellaiselle lajille kuin millaisena haluaisimme lajimme tuntea. Oikeastaan radikaali perheinstituution kritiikki on turhaa. Kulttuurievoluutio hoitaa homman.
Toisaalta moderni perhe on ollut hyvä yksikkö naiselle vaikka ns. edistyksellinen kritiikki on ehkä nähnyt toisin. Kun nyt pohditaan noita turvapaikanhakijoiden seksuaalirikoksia ja toivotaan perheiden yhdistämistä että kontrolli lähtisi sisältä eikä vain suomalaisesta laista ja normittamisesta, nousee mieleen monia kysymyksiä. Kenelle perhe ja suku on hyvä? Kuka kontrollista hyötyy ja kuka kärsii. Joutuuko tytär kuitenkin "siveytymään" samassa suhteessa kuin poikaa valistetaan tasa-arvosta? (Minua muuten häiritsee se kun Suomeen tulijoille sanotaan, että MEILLÄ on tasa-arvo ja naisia ei voi kohdella täällä huonosti, että meidän lakien mukaan... Korostan omille asiakkailkeni aina sitä että yksilö on minulle tasa-arvoinen universaalisti. Jos ihminen palautetaan lähtömaahan, hän ei saa vahingossakaan muistella minun sanoneen, että Suomessa tämä ei käy, mutta että "eihän se mies kyllä maininnut mitään minun omasta kulttuuristani". Sellaiselle ajatukselle en halua antaa vähäisintäkään tilaisuutta.)
Perhe on hahmoaan pakeneva entiteetti. Missä ajassa ja paikassa se sijaitsee, on oleellinen kysymys turvallisuuden ja tasa-arvon suhteen.
Juha, on totta että perhemuoto muuttuu: tarvitsee katsoa vain 150 vuotta Suomen historiaa ja sen huomaa. Itse uskon siihen että pariuskollisuus rakentaa hyvää ympärilleen, merkityksiä ja tarkoituksia, jotka kantavat laajalle. Samoin suvun muodostama yhteisö on hyvä, kunhan asiat ovat kunnossa. Jos suku- tai perheyhteisö perustuu hierarkiselle ja alistavalle jäykälle rakenteelle, ei hyvä, mutta vapaampi muodostelma jossa rooleja voidaan vaihtaa ja toisia tukea on hieno. Sellaiseen olisi ihmisillä mahdollisuus, mutta halutaan muuta. Nykyisistä perhemuodoista lähtökohtaisesti kauhein on minusta monimutkainen ja erilaisten hätäratkaisujen varaan perustettu uusioperheviritelmä, josta toisaalta on tullut ihan yleinen, jopa normi (tämä kaiketi kuitenkin välttämättömyyden pakosta). Ei ole tietenkään järkeä pitää yllä ydinperhettä jos homma ei toimi. Mutta usein perheen vaihtaminen ei ratkaise perusongelmaa, joka on saattanut olla jo ekan yrityksen takana. Tämäkin mutulla mennen.
VastaaPoistaMä hahmotan asioita laskettavissa olevien todennäköisyyksien kautta, vaikka mikään matemaattinen ihminen en olekaan. Jos perheiden määrä laskee, ja se lasku jatkuu, ja laskun lasku, niin kuin se tekee, se kertautuu ja kasautuu, kumuloituu, ja isotkin muutokset tapahtuvat todella nopeasti. Trendi ei ole vain oikku vaan sillä on vaikutuksensa ja väestövaikutukset heijastuvat aivan kaikkeen ja isolla voluumilla. Viime kädessä sitten ihan kaikkeen yhteiskunnissa.
VastaaPoistaSinkut, vapaat naiset ja miehet, voivat elää kyllä oikein hyvää elämää ja rikasta elämää ja täysillä, mutta pari sukupolvea, tuskin sitäkään, ja sinkkuja ei ole enää jäljellä siellä, missä vapaa ja vapautunut sinkkuvoimaantuminen ja vapaus sukupuolisuuksien kahleista on ollut vallalla, uusi päänormi.
He ovat sitten vain ikään kuin tulleet poistaneeksi itsensä evoluution ketjusta. Darwin-palkinnon paikka? :)
Eli jos läntisiä ihmisiä ei perhe-olomuoto kiinnosta, tarkoittaa se todellakin läntisten ihmisten nopeaa vähenemistä maanosasssaan. Koska väestötyhjiöitä ei näin hyvillä alueilla tule olemaan, tyhjiö täyttyy muilla, joita perhe-olomuoto kiinnostaa.
Ja hei, se todellakin on näin yksinkertaista.
Ja ei. En ota kantaa, en nyt, onko populaation vaihtuminen hyvä vai huono asia, vain yhdentekevä.
Hassu termi tuo sinkkuus, tähän soveltumaton, mutta tarkoitan sillä ehkä enemmän sitä, että perhemalli ei kiinnosta riittävästi joko ihan klassisista syistä ja halusta elää yksin tai sitten uusista, sukupuoli-poliittisista syistä.
VastaaPoistaKetäänhän ei voi pakottaa tai velvoittaa lisääntymään, se on selvä ja hyvä niin, mutta hyvä kuitenkin tiedostaa, että se tarkoittaa sitä, että jos Euroopassa eivät europpalaiset eivät lisäänny vaan ovat saaneet tarpeekseen avioliitoista, lapsista, koko perheyhtenäiskulttuurista, sukupuolestaan - niin muut kyllä lisääntyvät ja täyttävät maan.
Ja nyt jos joku on kuulevinaan, että tuossa kommentissa on takana turhaumaa ja moraalisaarnaa, niin ei ole, tällä kertaa. Ajattelen melkein nyt että jos ei enää kelpaa, niin antaa olla, ehkä olemmekin jo henkisesti evoluution kannalta impotentteja, kun seksi kyllä kiinnostaa mutta perhe ahdistaa.
Meidän jälkeemme tulkoon sitten toisenlainen, toisten maailma.
Totta kai kärjistän nyt, en edes kirjoita tätä hampaita kiristellen, mutta sen verran olen harrastanut demografiaa viime aikoina, että tiedän että tuo em. ei ole mikään dystopia-kuvaus eikä äärimmäinen ajatelma. Hyvin mahdollinen se on. Todennäköisyys riippuu yhteiskuntiemm valinnoista.
Matematiikka on ihmeellinen mitari, väestömatematiikka varsinkin. Se paljastaa ideologiat helposti.
Siinä vaiheessa kun ihmiskunnan joku osa alkaa irtautua jatkuvuudestaan tyystin jonkin omatekoisen ideologiansa palvojaksi, on peli pelattu, biologisessa mielessä. Niin, siinä vaiheessa kun lapsia ei tosiaan synny riittävästi (ja melkein toivon ettei synny mikäli vanhemmat ovat eläneet omaa elämäänsä yli kolkytviisivuotiaiksi ja ovat olleet vain itsensä herroja uusia ihmissuhteita solmien, elämyksiä metsästäen jne.), valtiovaltakin huutaa apuun ne, jotka synnyttävät. Tällaista on nähtävissä jo nyt.
PoistaVoi olla, että perhe ei kiinnosta, mutta itselleni se on ollut jonkinlainen pelastus ja pistänyt asioita perspektiiviin, vaikkakin samalla tuonut vastuita ja tapahtumia, jotka ovat välillä miltei lannistaneet. Silti kaikki on ollut merkityksekästä. No joo, tämä on tietenkin hyvin subjektiivinen kokemus, mutta ei minusta ihmiselämä ole jossakin työurassa tai oman navan kaivelussa ja itsetoteutuksessa tai muussa sellaisessa vaikka niistäkin toki saa tyydytystä.
Olemme ihmiskuntana ylipäätään monenlaisten suhteettomuuksien vankina tällä hetkellä. Valitettavaa.
Kun tutkimme luontoa ja sen kehitystä, kun puolustamme sitä, kun hahmotetaan eläinten elinmahdollisuuksia käytetään AINA matemaattisia mittareita, lukuja, kun asioita ja niiden tärkeyksiä osoitetaan. Niin Linkolakin teki. Niin tekee jokainen luonnontieteilijä.
VastaaPoistaMielestäni hassua, tai outoa, että ihmiskunnan, yhden luontokappaleen muutoksia ja kehityssuuntia hahmotettaessa, matematiikka, demografia = lajikannan laskennallinen hahmottaminen ohitetaan usein tyystin.
Niin kuin juuri vain ihminen olisi pelkkää teoriaa, asennetta, henkeä, konstruktoitavaa.
Tai sitten siihen otetaan sellainen näennäistietämätön asenne: ei sitä voi kuitenkaan tietää, miten ne käyrät menee...
Miksi nimitetään ihmisiä, jotka ilmaston suhteen suhtautuvat samalla asenteella, "ei sitä tiedä kuitenkaan miten ne ilmastokäyrät menee"? Denialisteiksi.
Ihmiskunnan ja sen osapopulaatioiden demografian ennustettavuus on huomattavasti luotettavampaa.
Eli jos läntiset eurooppalaiset perheet todella ovat katoava luonnonvara edellä mainituista syistä tapahtuu juuri se, mitä en nyt tähän kokonaan kirjoita.
No, ainahan voi ottaa asenteen, että ihan sama kuka on kuka ja mikä on mitä.
Kulttuurirelativismi Juha, inhokkisi, on hyvä peliväline selittää mm. väestömuutokset pois. Ja lopulta esimerkiksi länsimaiset elämisen ideaalit.
Ja aina voi olla hauska ja linkittää rennosti somemeemejä, joissa kaikki ei-relativismiin pyrkivät vinkujat ja esim. edellä olevista asioista puhuvat tehdään naurunalaisiksi parodisella vihapuheella ja tällä kertaa nyt sitten kuitenkin hyväksyttävillä kuvamanipulaatioilla. Eurooppa hukkuneekin älykkääseen (?) ironiaan ja Darwin-palkintoja (tietänette) tahtomattaan pokaaviin luonnollisen hyvän ogelmallistajiiin.
(Mikä hitto toi viimeinen kappale oli? Enkä mä osaa pysyä ihan coolina? En kai.)
(Käykäähän versojen puolella, osuu juuri tähän. Mykistävä linkki, vaikka kaikki on täälläkin sanottu tuosta noin vuosikausien ajan.)
Poista