BUKOWSKIN VALOSTA JA ÄÄNESTÄ

Luen terassilla saunaneteisen lämpimässä illassa Bukowskin Naisia.
Kissa meditoi; välillä sataa.
En lue sitä kuin romaania vaan niin kuin runoa:
vähän kerrallaan ja varovasti ja tällä kertaa hiljaa
ja hitaasti ääneen, jotta olisin enemmän yhtä sen kanssa.
Hyvien juttujen kanssa käy näin.
Tulee ratkaisematon halu sulautua niihin.