Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu on kirja tyhjyyden ja arvojen liitosta. Siis siitä jostain, mitä paremman puutteessa kutsumme todellisuudeksi. Lainaan tuhokapitalismin isää Milton Friedmania Kleinin kautta, sivulta 13: "Vain kriisi, joko todellinen tai kuviteltu, johtaa todellisiin muutoksiin. Kriisin puhjetessa riippuu vallalla olevista aatteista, millaisiin toimiin ryhdytään."
On tietenkin selvää, mikä aate Friedmanille vastasi todellisuutta parhaiten. Hän myös toteutti nihilismiään konkreettisesti toimiessaan Salvador Allenden kukistamisen inspiroijana; akateeminen arvostus, Nobelin palkinto ja CIA:n taituruus kuitenkin kätkevät kätevästi häikäilemättömän julmuuden niin, että Friedmanista voidaan yhä puhua eettisesti neutraalein sävyin.
Voi olla, niin kuin itsestäni tuntuu, että kaikki vastarintaa julistava puhe - Naomi Kleinia myöten - on jo myöhäistä; pelkkää symbolista velvollisuutta ja älyllistä viihdettä yhä jyrkempien taloudellisten ehtojen käydessä yhä luonnollisemmiksi niin, ettei tuon sanan käytöllä ole enää muuta kuin ideologista merkitystä. Tuntemuksemme talouden luonnollisuudestako on siis väljähdyttänut vasemmiston? Ajanut sen aatteeliseen kriisiin kirkon tavoin? Näin uskon.
Mutta mitä arvoja on käytetty, jotta luonnollisuus on juuri tämän näköinen? Mitä (luonnon)lakeja säädetty, jotta jotkut saavat pitää luonnollisuutensa toisia helpommin ja puhua siitä luonnollisemmin? Ja ollakseni rehellinen, miten tuo talouden luonnollinen ääni sitten kuuluu minussa koska kuuluuhan se. Luonnollinen ääneni vaatii esimerkiksi lapsilisiä harkinnanvaraisiksi. Ja niiden 7 euron leikkaamista pidän enemmän ideologisena kiistana kuin aitona inhimillisenä katastrofina. Voisin myös luopua palkankorotuksesta, jos tulisin vakuuttuneeksi hyödyn ohjautumisesta yhteiseen hyväämme. Tai ei: oikeastaan voisin tehdä sen jopa vain nähdäkseni, pätevätkö niukkuutta julistavien todistelemat luonnonlait.
Ehkä tätä kaikkea on myöhäistä tietää. Ainakin ennen sitä todellista tai kuviteltua kriisiä, johon asti on pidettävä yllä epäluonnollisuuden ääntä. Ja siksi aion taas kerran äänestää.
.
Ei tässä mitään luonnollista - siis ihmiselle luonnon oloissa luontaista - ole vaan, mitä ilmeisimmin maa-talouden synty ja sitä seurannut omistajuus, kuten myös omistajuudesta liikkeelle lähteneet hierarkkiset yhteiskunnat syntyivät nekin syvän kriisin seurauksena ikään kuin viimeisinä oljen korsina. Mutta nyt olemme eläneet tätä todellisuutta 10 000 vuotta valtioineen, armeijoineen, hallintoineen, (maatalo-us)yrittäjyyksineen jne., niin emme oikein voi muuta kuin jatkaa, koska, jos emme pidä huolta resursseis-ta, tulee joku, joka alistaa meidät pitämään huolta niistä hänen hyväkseen. Sitä "tuhokapitalismia" tässä todellisuudessa puoltaa se, että se toimii ilman ohjaajaa, koska mikään ei vie niin varmasti tuhoon kuin keskitetty valta, joka on hajautetun järjestelmän vaihtoehto. Muista, että kolmesta voimasuurvallasta (USA, Kiina, Venäjä) vain USA on demokratia ja vahvana se tulee säilymään. Sen sijaan EU:sta (ja laa-jemmin Euroopasta) ei vielä tiedetä, onnistuuko se karistamaan 1900-luvun harteiltaan ja luomaan koko-naisuuden, joka on sekä kestävä että riittävän voimakas diktaturioiden puristuksessa.
VastaaPoistaOsaltaan juuri tuo ohjaamattomuus, tai ehkä paremminkin se että rahan ja vaihdon ohjaus ei ole henkilöitävissä, tekee vallitsevista arvoista niin luonnollisen tuntuisia. Tyhjät paikat täyttyvät kuin itsestään. En tiedä olemmeko tässä systeemissä sitten kuin sammakoita jotka kuolevat vähitellen kuumenevassa vedessä. "Luonnollisuuteensa".
VastaaPoistap.s. Tuomas Enbusken mainiossa Apu-lehden 4/15 kirjoituksessa hän erottaa kapitalismin totalitarismin muista siinä, että se jättää yksilön tämän halutessa rauhaan. Jotain samaa minäkin tässä haen.
VastaaPoistaOma taustani on reippaasti työväenluokkainen kaikin maustein ja sellaisesta working class hero -asetelmasta ammensin vahvasti ( ja osin sen suoraviivaisesta katutasosta ammennan ylpeästi identiteettiä vieläkin), kunnes aloin parikymppisenä törmätä vasemmistolaisiin joilla ei ollut samaa taustaa.
VastaaPoistaKulttuurikotikommareiden- ja sossujen seassa koin paljon suuremman kuilun minun maailmani välillä kuin mitä oli kuilu itseään peittelemättömien porvareiden kanssa. Kesti kuitenkin parikymmentä vuotta ennen kuin allergisoiduin vasemmiston perusmyytistöön lopullisesti ja tajusin, että ollaakseen pienen ja suojattoman ihmisen puolella -mitä hittoa se "puolella oleminen" sitten tarkoittaakin - EI tarvitse olla vasemmistolainen, ei lainkaan, ei edes talousfilosofiassa. Hurja vapautus ja katharsis suorastaan! Kuin armo, hah!
Samppanjasosialisteista sain niin tarpeekseni, että siellä missä maailmaa selitetään ahdistavien yhteiskunta- tai psykorakenteiden kautta tms. ei ole minun paikkani. Ne kuulostavat minusta enää saduilta. Vasemmiston konkreettisimpia vaateita (esim. työelämässä) kannatan edelleen, mutta niin voi hyvin tehdä klassisena taantumuksellisena konservatiivinakin, siihen ei tarvita enää marxeja, arhinmäkiä tai edes Juttutuvan Kaiken Tasa-arvo Kaartia.
Kapitalismi on, taitaa olla, ihmisen luonnollisin osa, sittenkin, ikään kuin painovoiman vaikutuksesta. Toki, tiedän, kapitalismi tuottaa ruumiita, sekä varsinaisia että henkisiä siinä kuin sosialismikin on tuottanut. Mihinkään kolmanteen tiehen en usko. Enbuske määritelmässään on sanonut ehkä juuri kapitalismin parhaan puolen. Otan vastaan tuon rauhaan jättämisen. Mutta on myös sanottava, että tämän kapitalismin keskellä on yritettävä pitää lapset/lapsemme myös hengissä kuin järjissäänkin - se saattaa olla heille yhtä vaikeaa kuin mitä se on ollut edellisille sukupolville sosialistisissakin kokeiluissa.
jope