...
Onko Nietzsche vaarallinen filosofi? No ainakin sieltä vaarallisemmasta päädystä taitaa olla.
Nietzsche ei kirjaimellisesti ehkä kannusta julmuuteen, mutta kovin helposti yhteys laiskoja arvoja edustavien tuhoamisen ja utopistisen uudistamisen välillä syntyy.
Koska olemme sosiaalisia ja hyväntahtoisuuteen kykeneviä toisistamme turvaa hakevia eläimiä, hyökkäys tätä evolutiivista ominaisuuttamme ja siitä kumpuavia laumavaistoja ja arvoja kohtaan saa hyökkääjän tuntemaan itsensä traagiseksi yksilöksi. "Huimaavien" erojen luojaksi. Yksinäiseksi mutta vahvaksi. Yhteisöstä ja sen "vanhaa ihmistä" edustavista arvoista tulee haaste, joka on ylitettävä. Rakennetta tuhoavan yksilön on ylitettävä jopa se sisäinen luontonsa, johon hän on tottunut. Hyvyydestä turvaa hakeva laumavaistonsa. Se pitää yllä rappiota. Hyvyys, lempeys ja ilo tuntuvat vain vahvistavat yhteyttä "vanhaan rappeutuvaan ihmiseen", "laiskoihin" vaistoihin ja arvoihin. Siihen kollektiiviin, joka tuhoaa uutta ihmistä. Eiväthän laupeus ja ilo edes ole itellektuaalisia arvoja. Kapina ja tuhoava vastarinta (ymmärrettävästi) ovat. (Evolutiivisesti ne ovat tietenkin yhtä tosia ja myös yhtä satunnaisia, koska jossain toisessa todellisuudessa kaltaisemme sosiaalisuuteen ja hyväntahtoisuuteen kykenevä laji ei ehkä olisi toteutunut; tässä maailmassa "hyvyyden satunnaisuus" on kuitenkin mielestäni tyhjä entiteetti, jota ei voi verrata mihinkään. Tässä todellisuudessa julmuuteen pakotettu menettää järkensä, vallantahto ei siinä auta; https://juhasaari.blogspot.com/2017/06/tunteella-kyllastetty-jarki.html)
Nietzscheä lukemalla voi hyvinkin luoda tarvetta ja uskoa eräänlaiseen autistiseen statukseen, jossa yksilö tuntuu syntyvän tyhjästä omaa lajiaan vastaan. Silloin voi tuntea itsensä pelottomaksi, vahvaksi, uudistavaksi ja todeksi. Voi kokea itsensä tarkoitusta eli tahtoaan toteuttavaksi yksilöksi. Tuo tarkoitus on vanhan ja tukahduttavan tuhoaminen uuden tieltä.
Toteuttaako uudistaja tätä käytännössä, on sitten toinen juttu. Mutta eikö voisi jopa ajatella, että ilman tekoja Nietzschensä jättää kesken? Esteettiselle tasolle? Ja pitääkö tekojen olla tuhoavia, jotta yli-ihminen voi toteutua? Minusta ei.* Kuitenkin on rehellisesti kysyttävä, onko yli-ihmisyyden käsitettä luontevampaa käyttää tuhoavuuden ja yksinäisyyden kuin yhteisyyden ja lempeyden yhteydessä? Eikä Nietzschen käyttämä maaginen kieli iltaruskoineen ja epäjumalan hämärineen ainakaan vähennä innokkuutta tähän tulkintaan.
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://jyx.
Ks. myös blogi Nietzsche lyhyesti: http://kirjoituksianietzschesta.blogspot.com
-
*Teoksessaan Ihmisyys Jonathan Glover kirjoittaa: "Eettinen teoria, joka oikeuttaa inhimilliset katastrofit tai ei pysty auttamaan niiden välttämisessä, on puutteellinen. Auschwitzissa ja muualla mieleen tuleva ajatus - 'ei koskaan enää' - on paljon tärkeämpi kuin yksikään absrakti eettinen prinsiippi. Jos minut saataisiin uskomaan, että muutoin vakuuttavan eettisen teorian avulla voidaan oikeuttaa natsien tekemä joukkomurha, hylkäisin teorian empimättä. Kun etiikkaa jälleenrakennetaan, keskeinen sija on sillä vastenmielisyydellä, jota näitä asioita kohtaan tunnetaan."
Jos Nietzschen mukaan muuta sääntöä kuin vallantaho ei ole, eikö Glover tässä (erityisesti lihavoimassani kohdassa) edusta sitä lempeällä tavalla? Toinen esimerkki voisi olla uskova homoseksuaali joka uskoo kadotukseen, mutta sitoutuu maalliseen rakkauteensa jumalansa kasvojen edessä seurauksista piittaamatta. Heittäytyy eräänlaiseen nietzscheläiseen armoon (https://juhasaari.blogspot.com/search?q=Nietzscheläinen+armo). Patrick Tiainen on minulle hyvä esimerkki tästä (https://juhasaari.blogspot.com/2018/10/ulos-kaapista.html). Myös Victor Franklin logoterapiasta ja de Mellon Havahtumisesta voi nostaa esiin laupeaa yli-ihmisyyttä. No, de Mellon kanssa on vähän niin ja näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti