https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008318689.html?share=eb8f9d51a98915af4b7faeba01b7a354
Tässä (erityisesti) äänikirjakeskustelussa puhutaan yleensä suorasta kerronnasta mikä yksikertaistaa asioita. Suora kerronta kyllä äänikirjassa varmasti toimiikin. Mutta kun luen vaikkapa Beckettin "romaania" Millaista on, sen hahmottaminen ei ole lineaarista. Joutuisin kelaamaan edestakaisin koko ajan. Paperikirjassa kohdat johon on palattava, hahmottaa helpommin, kun kirjaa ns. plaraa. Tai jos luen Kierkegaardin Päättävää epätieteellistä jälkikirjoitusta... Se on minulla täynnä yliviivaustussilla tehtyja merkintöjä. Ja marginaalit täynnä muistiinpanoja. Ne ovat muistin tukea ja on myös kiinnostavaa nähdä, miten Kiergekaardia tulkitsi kymmenen vuotta sitten. Äänikirja olisi aika mahdoton vaihtoehto. Heideggerin Olemisesta ja ajasta en edes ala...
Kävin YouTubessa kuuntelemassa mukavaa kokeilua: joku (en muista kuka) luki Nietzschen Näin puhui Zarathustraa (Jari Tammen upeaa nykyistettyä suomennosta). Ihan nasta juttu, mutta sama ongelma kuin noissa edellisissä: taannehtiva lukeminen kävisi tolkuttomaksi äänikirjaa lukiessa. Ja lukijan ääni paalutti tekstiä liikaa. Lukiessani en kuule edes omaani, ja sillä on merkitystä. Alastalon salin kanssa kävi samoin. Se siis Areenassa.
Kun puhutaan äänikirjasta, puhutaan usein yhdestä tavasta lukea ja kirjoittaa. Suorasta kerronnasta. Ei muun muotoisesta kirjoitetusta ajattelusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti