1
Isaiah Berlin (1909-1997) kirjoitti negatiivisesta ja positiivisesta vapaudesta. Negatiivinen on vapautta toisen ihmisen, instituution, organisaation tai hegemonian hallinnasta ja pakotteista (mikä tietenkin tarkoittaa heti myös yksilön positiivista vapautta tukevia rakenteita kuten vaikkapa verottamista mikäli yksilöä ei haluta hylätä omaan vapauteensa). Ihmistä rajoittava luonto ei kuulu tähän. Positiivinen taas on vapautta toteuttaa itseään ja kykenemistä siihen (mikä samalla tietenkin tarkoittaa tätä mahdollistavia ja tukevia rakenteita ettei positiivinen vapaus jää tyhjäksi kirjaimeksi).
Ehkä teen lukijani kiukkuisiksi kun vedän mutkat vähän suoriksi ja teen tästä "liian" omani näköistä kun sanon, että oikeisto korostaa positiivista painottaessaan yksilön vastuuta itsestään ja vasemmisto negatiivista vapautta paljastaakseen ideologisia rakenteita ja vapauttaakseen yksilön niistä positiiviseen vapauteensa. Vasemmisto siis näkee tässä yksilön ja vapauden enemmän suhteellisena. Ja tietenkin asetelman voi nähdä siten kuin se yleensä esitetään: oikeisto korostaa negatiivista vapautta koska haluaa ihmisen vapautuvan valtion holhouksesta ja vasemmisto positiivista vapautta, jota hyvinvointivaltion rakenteiden on mahdollistettava tasapuoisesti kaikille.
Mitä enemmän mietin tuota vapauden dialektiikkaa, en pääse irti siitä ajatuksesta, että kyse on vain näkökulmasta. Vapaus on ikään kuin puhdistettava etukäteen määritellystä yhteiskunnallisesta empiriasta ja ideologioista. Vasta sitten voi kysyä, mistä negatiivinen ja positiivinen vapaus muodostuvat. Yhteiskunnan holhouksesta vapautumisesta vai vapautumisesta uusliberalistisen vapaan ja aktiivisen yksilön "nihilistisestä" ideasta (yhteiskunnan antamin tuin). Siitä sitten seuraa, millainen on vapauden subjekti. Ja mihin vasemmisto ja oikeisto keskittyvät sen suhteen. Siitä kamppaillaan. Tuon yksilön entiteetistä ja siitä, mikä häntä saa muokata.
Vapaudessa on siis enemmän kyse dialektiikasta kuin pysyvistä positiivisen tai negatiivisen entiteeteistä. Ja retorisista elementeistä. Mitä positiivisella ja negatiivisella vapaudella ja tarkoitetaan, mikä niissä korostuu, muuttuu näkökulmien ja määrittelijän motiivien myötä. Pitääkö ihmisen vapautua häntä passivoivasta tukemisesta (oikeiston agenda)vai tahtoa korostavasta markkinaliberalismista (vasemmiston agenda)? Tuohon kysymykseen voisi tiivistää postiivisen ja negtiivisen vapauden häilyvän dialektiikan. Juuri positiivisen ja negatiivisen vapauden sisällöistä ja niiden painottamisen asteista käydään ne poliittiset kiistat, joita saamme jatkuvasti seurata. Vaikkapa verotuksesta.
2
Jos pitäisi valita yksi sana, jossa vapauksien dialektiikka kuin huomaamatta konkretisoituu, se on motivoituminen.
"Oletko aidosti motivoitunut?" Tuo vaikkapa sitten rikosseuraamustyöntekijän kysymys päihdeongelmaiselle asiakkaalle luo efektin (kateettomasta) positiivisesta vapaudesta. Minussa puhuu kuin huomamatta yksilöä korostava sisäinen markkinalberalisti (vaikka kuvittelen puhuvani psykologista diskurssia).
Huomaan tämän poliittisen jännitteen esimerkiksi siinä, että aidon motivoitumisen ajatus voimistuu sisälläni taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä. Esimerkiksi kun vaikkapa joku on ollut päihdehoidossa liian monta kertaa ja kunta ei enää suostu maksamaan uutta. Negatiivisen vapauden piiri kiristyy, siitä tulee negatiivista sanan ankarassa merkityksessä. Kiinni pitävää niukkuutta. Motivoituminen on tuolloin kaatoluokka, johon työntekijä siirtää vapauden haastavan ongelman ja korostaa (katteettomasti) positiivista vapautta, koska itsekin alkaa ahdistua ja tuntea asiakkaan edessä tyhjän kauhua, kun välineitä motivoitumisen ja vapauden laadun koettelemiseen ja todentamiseen ei ole. Positiivisesta vapaudesta tulee irvikuva ihmisestä.
Isaiah Berlin (1909-1997) kirjoitti negatiivisesta ja positiivisesta vapaudesta. Negatiivinen on vapautta toisen ihmisen, instituution, organisaation tai hegemonian hallinnasta ja pakotteista (mikä tietenkin tarkoittaa heti myös yksilön positiivista vapautta tukevia rakenteita kuten vaikkapa verottamista mikäli yksilöä ei haluta hylätä omaan vapauteensa). Ihmistä rajoittava luonto ei kuulu tähän. Positiivinen taas on vapautta toteuttaa itseään ja kykenemistä siihen (mikä samalla tietenkin tarkoittaa tätä mahdollistavia ja tukevia rakenteita ettei positiivinen vapaus jää tyhjäksi kirjaimeksi).
Ehkä teen lukijani kiukkuisiksi kun vedän mutkat vähän suoriksi ja teen tästä "liian" omani näköistä kun sanon, että oikeisto korostaa positiivista painottaessaan yksilön vastuuta itsestään ja vasemmisto negatiivista vapautta paljastaakseen ideologisia rakenteita ja vapauttaakseen yksilön niistä positiiviseen vapauteensa. Vasemmisto siis näkee tässä yksilön ja vapauden enemmän suhteellisena. Ja tietenkin asetelman voi nähdä siten kuin se yleensä esitetään: oikeisto korostaa negatiivista vapautta koska haluaa ihmisen vapautuvan valtion holhouksesta ja vasemmisto positiivista vapautta, jota hyvinvointivaltion rakenteiden on mahdollistettava tasapuoisesti kaikille.
Mitä enemmän mietin tuota vapauden dialektiikkaa, en pääse irti siitä ajatuksesta, että kyse on vain näkökulmasta. Vapaus on ikään kuin puhdistettava etukäteen määritellystä yhteiskunnallisesta empiriasta ja ideologioista. Vasta sitten voi kysyä, mistä negatiivinen ja positiivinen vapaus muodostuvat. Yhteiskunnan holhouksesta vapautumisesta vai vapautumisesta uusliberalistisen vapaan ja aktiivisen yksilön "nihilistisestä" ideasta (yhteiskunnan antamin tuin). Siitä sitten seuraa, millainen on vapauden subjekti. Ja mihin vasemmisto ja oikeisto keskittyvät sen suhteen. Siitä kamppaillaan. Tuon yksilön entiteetistä ja siitä, mikä häntä saa muokata.
Vapaudessa on siis enemmän kyse dialektiikasta kuin pysyvistä positiivisen tai negatiivisen entiteeteistä. Ja retorisista elementeistä. Mitä positiivisella ja negatiivisella vapaudella ja tarkoitetaan, mikä niissä korostuu, muuttuu näkökulmien ja määrittelijän motiivien myötä. Pitääkö ihmisen vapautua häntä passivoivasta tukemisesta (oikeiston agenda)vai tahtoa korostavasta markkinaliberalismista (vasemmiston agenda)? Tuohon kysymykseen voisi tiivistää postiivisen ja negtiivisen vapauden häilyvän dialektiikan. Juuri positiivisen ja negatiivisen vapauden sisällöistä ja niiden painottamisen asteista käydään ne poliittiset kiistat, joita saamme jatkuvasti seurata. Vaikkapa verotuksesta.
2
Jos pitäisi valita yksi sana, jossa vapauksien dialektiikka kuin huomaamatta konkretisoituu, se on motivoituminen.
"Oletko aidosti motivoitunut?" Tuo vaikkapa sitten rikosseuraamustyöntekijän kysymys päihdeongelmaiselle asiakkaalle luo efektin (kateettomasta) positiivisesta vapaudesta. Minussa puhuu kuin huomamatta yksilöä korostava sisäinen markkinalberalisti (vaikka kuvittelen puhuvani psykologista diskurssia).
Huomaan tämän poliittisen jännitteen esimerkiksi siinä, että aidon motivoitumisen ajatus voimistuu sisälläni taloudellisen epävarmuuden lisääntyessä. Esimerkiksi kun vaikkapa joku on ollut päihdehoidossa liian monta kertaa ja kunta ei enää suostu maksamaan uutta. Negatiivisen vapauden piiri kiristyy, siitä tulee negatiivista sanan ankarassa merkityksessä. Kiinni pitävää niukkuutta. Motivoituminen on tuolloin kaatoluokka, johon työntekijä siirtää vapauden haastavan ongelman ja korostaa (katteettomasti) positiivista vapautta, koska itsekin alkaa ahdistua ja tuntea asiakkaan edessä tyhjän kauhua, kun välineitä motivoitumisen ja vapauden laadun koettelemiseen ja todentamiseen ei ole. Positiivisesta vapaudesta tulee irvikuva ihmisestä.
Kun tilanne on edellä mainitun kaltainen, ei tietenkään vastausta asiakkaalle esitettyyn kysymykseen aidosta motivaatiosta voi antaa. Vain mahdollisuus koetella aidosti motivaatiota toimivin välinein vasta tekee kysymyksestä mielekkään. Vasta vastaus luo tässä yhteydessä mielekkään kysymyksen. Vaikkapa urheiluvalmennuksessa asia on tietenkin ihan toinen.
Motivaation kysymyksessä positiivinen ja negatiivinen vapaus eivät enää ole erotettavissa toisistaan. Tai paremminkin: motivaation kysymisen kohdalla erottamisen mahdottomuus tulee selkeästi esiin. Tai vielä: niiden ideologinen olemus ilmenee.
Motivaation kysymyksessä positiivinen ja negatiivinen vapaus eivät enää ole erotettavissa toisistaan. Tai paremminkin: motivaation kysymisen kohdalla erottamisen mahdottomuus tulee selkeästi esiin. Tai vielä: niiden ideologinen olemus ilmenee.
-
*Essee Kaksi vapauden käsitettä kokoelmassa Vapaus, ihmisyys ja historia; ks. myös Sami Syrjämäen Berlin vapaudesta (filosofia.fi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti