"Minua vastapäätä istui Bobby Tribbe. Hänellä oli sileä ohut tukka ja helakka iho. Pöydän ääressä istuvista tunsin hänet kaikkein huonoimmin, mutta pidin hänestä silti aika tavalla. Hän oli mellyttävän kyyninen ja suhtautui minuun kuin meillä kahdella olisi ollut sanaton sopimus, jonka mukaan kummankaan ei kannattanut ottaa Lewisiä kovin vakavasti." (s. 10)
"Olen avannut Bobbyn vain pari kertaa ja muiden seurassa me vain nyökkäämme toisillemme.(...) Hän näytti aina kuolleelta painolta ja valmiilta kirkumaan, eikä sellainen mies kelvannut minulle." (s. 260)
Se mitä näiden kahden Edin ajatteleman ajatuksen välillä tapahtuu, siis koko romaani, saa ne tuntumaan vastenmielisiltä. Se miten Edin suhde Bobbyyn muuttuu, on lähes epäinhimillisintä kirjallisuuden historiassa. Nuo jälkimmäiset ajatukset ovat vastoin kaikkea sitä, mitä meidän kuuluisi ajatella Bobbysta, uhrista. Entä kumpi tuossa puhuu: Edin vai Dickeyn kusipäisyys ja heikkoutta halveksiva fasismi?
Kun luin toisen Dickeyn, ei yhtä hienon Kohti valkeaa merta, "vahvistui" käsitykseni Dickeyn arvomaailmasta. Että se on jotain muuta kuin perinteinen kriittinen humanismini. Tai näin siis epäilin vahvasti. Samalla kuitenkin mietin, löytyisikö itseltäni Edin haluttomuutta kohdata julmia muistoja tai sitä heikkoutta, jonka on jo kokenut voittaneensa? Eli siis haluttomuutta enää kohdata häntä, joka tuota kaikkea rivoimmin edustaa? Muuttuisiko suhteeni tähän ihmiseen? En tiedä koska en ole sellaista kokenut. Mutta Edin asenteessa ei ilmene tuollaista reflektiivstä inhoa ja ahdistusta, ei edes syyllisyyttä Bobbyn halveksimisesta. Hänelle Bobby on enää objekti. Bobby ei vain enää kuulu hänen todellisuuteensa.
Tässä kohtaa on kysyttävä oleellinen kysymys. Jos kyse olisi ollut "vain" väkivaltaisesta kamppailusta "mies miestä vastaan" eikä raiskauksesta, torjuisiko Ed Bobbya niin kylmästi? Jos Bobby siis olisi hävinnyt (mehisen!) verisessä kamppailussa eloonjäämisestä ja kunniastaan? En usko. Kyllä raiskaus oli tärkeä toiseuden määrittelijä Edille. Bobby edustaa Edille lopussa, kaiken jälkeen, inhottavaa heikkoutta kun hän vielä alussa liittoutui Bobbyn kanssa Lewistä "vastaan" ironisoiden tämän selviytymisfilosofiaa. (Lewis on siis se Burt Reynoldsin hahmo elokuvassa.) Bobby on hämmentävä ja mieltä vaivaava hahmo. Pehmeä, haavoittunut ja heikko. Ja ilman omaa syytään. Mutta se ei Ediä tunnu vaivaavan. Vaan vaivaako se edes Dickeytä? Missä määrin raiskattu edustaa toiseutta myös hänelle? Siinäpä kysymys.
2
Se miten Ed kuvaa aivan romaanin lopussa tunnelmiaan joen patoamisesta, on kiinnostavaa. Ed ei koe ahdistusta, syyllisyyttä eikä epävarmuutta, vain elämän jatkamista kaiken koetun jälkeen. Hän on voimaantunut ja havahtunut. Elokuvassahan lopun Ed kuvattiin (yleisöä lepyttäen?) uniaan säikkyväksi ja herkäksi mieheksi. Elokuvan Ed on kaukana siitä romaanin Edistä, joka todistaa kirkasta jonhonmukaisuutta ja itse ansaittua olemassoloa. Padottu joki sinetöi hänelle miesjoukon kokemukset mytologiseen maisemaan, jossa jokin tärkeä on tapahtunut ja jatkuu vielä heidän jälkeensä.*
Jo edesmennyt ystäväni, myös Dickey-intoilija kuten minä (ja se sama joka keksi sen mainion "hippiteorian"** johon edellisessä kirjoituksessa ja sen kommentissa viittaan), oli sitä mieltä, että jos Syvä joki pitäisi kiteyttää yhteen sanaan, se olisi toimintakyky. Hänestä Dickey tahtoi sanoa, että toimintakyky on itseisarvo, jolla ei ole perimmäistä moraalia. Joelta viedään toimintakyky ihmisen tarpeiden vuoksi koska ihminen tahtoo joen paikalle tekojärven. Ihminen siis raiskaa joen edistääkseen toimintakykyään. Joki luonnonelementtinä raiskataan. Dickeyn romaani viesti ystävälleni myös sitä, että toimintakykyä ei voi ihannoida koska se on evoluutio-darwinistinen käsite. Minusta tähän on kuitenkin tärkeää lisätä, ettei toimintakykyä voi Dickeyn maailmassa myöskään paheksua. (Ehkä ystäväni tarkoitti juuri sitä, että käsite on neutraali.) Toimintakyvyssä vastakkain ovat luonto ja ihminen sekä ihmiset toisiaan vastaan. Banjopoika oli ystäväni mielestä jo rautalangasta vääntämistä, oikeastaan huutomerkki vajaatoimintakyvylle. Koko romaani kiertyi hänen teoriassaan tuon käsitteen ympärille: toimintakyky. Dickey satuili sotilassaavutuksistaan, oli siis valehtelija, ja sortui juopoksi kun tiesi että hänen sepitteensä olivat paskapuhetta. Näin ystäväni uskoi. Syvä joki oli hänelle kertomus toimintakyvyttömyydestä kumpuavasta syvästä traumasta. Moisia ajatuksia me Dickeystä pyörittelimme, hänen inspiroimanaan eikä aina ihan selvinpäin.
Ystäväni tulkinta on minusta kiinnostava ja oikeastaan vähän haastaa sitä, mitä sanon tuossa aiemmin Edistä. Edinhän kuuluisi edustaa tässä toimintakykyteoriassa valintojensa suhteen sokeaa ja tietämätöntä ihmistä ja meidän lukijoiden eräänlaista metaymärrystä, joka suhtellistaa Edin joki-kokemuksen ja patoamisen romantisoimisen, tekee hänestä oikeastaan naurettavan. Useimmat kirjailijat olisivatkin problematisoineet Edin ihmiskeskeisen luontosuhteen jollain tavalla. Tai jo heidän yhteiskuntakriittisyytensä ja maineensa sellaisina kirjailijoina olisi antanut meille sielullisen turvan. Nyt niin ei tapahdu. Mitään ristiriitaa ei ole havaittavissa. Dickey on inhorealistisella tavalla pragmatisti. Hän ei luo metatasoja, joissa voisin kokea moraalista helpotusta, tunnistaa kirjailijan helpottavan ja reflektiivisen sävyn ja tason. Tai älyllisen itsekritiikin. Kaikki tapahtuu henkilöiden toiminnassa ja toiminnan perustelevissa käytännöllisissä arvoissa. Dickey näyttää toimintakyvyn evoluution, ei selitä eikä moralisoi sitä. Dickeyn maailmassa on vain toimintakyvyn eri asteita omaavia yksilöitä ja kulttuuri sekä enemmän tai vähemmän toimintakykyistä luontoa.
Entä onko Bobbyn kohtalona olla irvikuva toimintakyvyttömyydestä? Jos on, niin haluan kysyä, oliko Dickeyllä oikeutta kirjoittaa hänestä sellaista tai onko meillä oikeutta ajatella hänestä siten? Raiskatusta? Tai sitten, jos käännän kaiken taas ihan toisin päin, onko Bobby valehtelevan, juopottelevan ja lopulta toimintakyvyttömän Dickeyn irvokas ja masokistinen omakuva? Tosin tästäkään tulkinnasta maailman raiskatut eivät varmasti pitäisi.
-
*Lieköhän Syvä joki myös Hännikäisen suosikki?
** Hippiteoria saa jopa jonkinlaista vahvistusta myös siitä, että Dickey tuki Vietnamin sotaa.
(Marjatta. Kommentoin vielä kellojen soittoa ja Donnea Kitsissä ja kärsimyksessä.)
VastaaPoistaKävin lukemassa ja kommentoin.
PoistaOlen pahoillani, että en ole ehtinyt nyt keskusteluihin mukaan. OLen kyllä lukenut teidän hienoa keskusteluanne. Ja sinä inspiroidut aina vaan. Hyvä Juha!
Antti Nylenin haastattelu Kirjamessuilla on muuten hyvä. Areenassa.
Poistakuuntelin nylenin haastattelun, ja jäin miettimään sitä mitä hän sanoi omasta luontosuhteestaan: että sitä ei ole. minusta on aivan kaamea traagista, että antti, jota fanitan satasella, ja jonka kanssa menisin naimisiin vaikka heti, on niin kaupunkilainen. mulle luonto on monimuotoisena ja mutkikkaana läsnä ihan kaikkialla. kuolisin, jos se ei olisi.
VastaaPoistaminusta ihmisten ajatusmaailmasta puuttuu jotakin ihan oleellista, jos he ajattelelevat (sinänsä fiksuja) ajatuksiaan vain asfalttiympäristöissä. luovathan he paljon osallistuvaa ja ja vuorovaikutteista dialogia tietysti sielläkin, mutta ne jäävät mun mielestä jotenkin veretömäksi ja elottomaksi juuri sen takia, että konteksti on niin betoninen. jos vertaan anttia vaikkapa hurmeen juhaan, niin ero on tässä mielessä huima. hurme kirjoittaa filosofiaansa samalla kun on ruumiillisessa liikkeessä. hän hiihtää, patikoi, purjehtii ja viettää ison kasan öitä teltassa.
siinä missä antti ja muut saman polven esseistit ovat vähän tällaisia kalvakoita työhuonekavereita, hurmeen tekstistä aistii vaelluksen ja halonteon. juhan lause on kirjoitettu selkä märkänä, antin esee tuotettu ns. kynäniekan tilassa.
vertailu on tietysti tylsää, eikä tee kunniakasta oikeutta antille. eikä tämä mielipiteenikään kestä lähempää tarkastelua. toivoisin antille kuitenkin vähempää elämää sisätiloissa. missään muussa paikassa omiin näkemyksiin ja kokemuksiin ei nimittäin tule niin paljon nöyryyttä kuin luonnosta.
mutta siis kaikki rispektit antille. hänen tekstinsä on tolkuttoman ainutkertaista. heti tekee mieli hakea ylisanoja: tällaista esseistiikkaa ei suomessa kukaan muu kirjoita.
meri
Hurme muuten just teeveessä, puhuvat l.onervan mirdjasta, joka kuulostaa kiinnostavalta kirjalta.
PoistaJa merin kommentti sopii hyvin dickeyjuttuun... (taipuuko muten meren vai merin? Sinähän sen päätäöt kuten orpo äätti orpoksi omansa katsomatta viralliseen ohjeistukseen...)
Minä tykkään olla luonnossa niin ettei se vaadi ponnisteluja, polttaa sikaria meren äärellä tai hiljaisessa metsässä. Olen siis antti. Minusta tärkeintä luontosuhdetta on miettiä ja edelleen ainakin vähentää lihansyöntiä tai käyttää joukkoliikennetta mahdollisimman paljon.
Antti haastaa ja ärsyttää. On joskus myös sietämätön yksinkertaistaessaan. Esimerkiksi miehen aggessiivisuutta pohtiessaan siinä ekassaan hän tekei siitä liikaa ideologiaa luoden siten vain enemmän jakoa sukupuolten välille. Mutta jotenkin myös ajattelen että kyse on EHKÄ kärjistyksestä, jotta ongelma tarttuisi kemiallisella voimalla orgaaniseen lukijaan.
Joo. Provokaatio on kemiallista kirjoittamista...
Poista...sitä niitzen aivastelemista...
PoistaJuha, kirjasto ei ollut aivan niin hyvä kuin se useimmiten on. Mutta tämä tapaus, James Dickey saattaa olla aika lailla tuhdimpi kuin olin kuvitellut.
PoistaNyt mulla on se englanninkielinen leffakäsikirjoitus (romaania ei englanniksi löytynyt Suomesta), sitten olen saamassa suomenkielisen romaanin, jota ei varmaan ole sensuroitu. Mutta mitä olen nyt tutkinut hra Dickey'ä on lyhyesti sanottuna: Etelän macho heteroseksuelli paskiainen, rasisti, misogynisti ja toivoton alkoholisti. Nämä nähtävästi ovat sitten lopputulema lapsen mielessä vanhemmista. Myös äiti joi.
Kuulostaa Trumpilta. Aion sukeltaa näihin nyt viikonlopun aikana. Jos minusta ei kuulu, niin lupaan antaa osa-aikapäivityksen tiistaina, ainakin ilmoittaa että olen hengissä. Olen myös käsittänyt että näitä tapauksia on etelä täynnä. Siis Ameriikan etelä. Suomen etelästä en sano mitään.
A. Mellerin mielestä Etelä-Pohjanmaa on Suomen etelävaltioiden provinssi, siis luonteeltaan. Tämä viittaa myös sekä häjyihin että muiluttajiin. Melleri oli muuten kyllä tavattoman epäpoliittinen tapaus. Tämä sivuhuomautuksena.
Aivastelen tarmokkaasti. Pitäisi varmaan siivota.
Poistano joo, totta tuo antin käyttämä ärsyttäminen. vaikka kyllähän niitä ärsyttämisestä lähteviä ajatuspinttymiä tulisi minunkin tilanne kerrallaan miettiä - ja tunnistaa, mitä tekee ja minkä osan valitsee. laajempia rintamia en edes yritä ajatella; siinä menee aivot solmuun - minkä vuoksi jätän sen suosiolla muille. halpa ratkaisu tietysti pysäyttää mielipide tuollaiseen latteuteen.
VastaaPoistatuo kasvissyönti on sellainen aihe, että pelottaa kirjoittaa siitä. tulenarkaa ja niin pois päin. pelkään kaikkea asian tiimoilta tulevaa kiihkoilua, mutta luultavasti osa minusta tarvitsee sitä. tarvitsen sen mesoamisen ja ne periaatteeni. siksi mulla on blogi, jossa voin sitä harrastaa häiritsemättä lähipiiriä kohtuuttomasti.
olenkin kirjoittanut aika paljon eettisestä ruokateollisuudesta. jos aktiivista ja toisinaan radikaaliakin eläinoikeustoimintaa ei toteutettaisi, kukaan tuskin lotkauttaisi korvaansa tuotantoeläinten suuntaan, kukaan kuluttajista tuskin edes tietäisi siitä, miten eläimiä kohdellaan.
sitäpaitsi pidämmehän me niitäkin ihmisiä, jotka ovat teljenneet lapsia vuosikausiksi vangeikseen, totaalisina hirviöinä.
okei, myönnän toki että yksikään ruoantuotannon muoto ei ole täysin väkivallaton. mutta meillä kuitenkin on kaikki eettiset mahdollisuudet välttää tappamista ja eläinten hyväksikäyttöä.
kolmikymppinen poikani kysyi pienellä ironisella painotuksella multa, että miten sitten pitäisi suhtautua esimerkiksi hirvipopulaatioiden harvennuksiin? ihminenhän on toiminnallaan vähentänyt merkittävästi suurpetojen määrää, jotka tätä kantaa luonnollisesti harventaisivat. tätä olen miettinyt itsekin. heitin hänelle sellaisen argumentin, että viime kädessä suurempi ongelma on, että autoja on liikaa, ei hirviä.
ps. itse taivutan outin outiksi, sadun saduksi ja merin meriksi. taivutus erottaa minut siitä märästä aineesta, joka tekee rantakiinteistöistä niin kalliita.
meri
Näinä aikoina kun Barcelonassa ja Madridissa käytiin jo kaksipäiväinen uskomaton Hollywood elokuvaakin epätodempi kamppailu ( virallisen Suomen oltua toistaiseksi hiljaa, uutispimennossa, sotasensuurin kaltaisessa) mitä on oikeus, mikä syyte, mikä syytös, mikä todellisuus, tuntuu kult.keskustelu fiktiivisistä hahmoista ja heidän fasismistaan yhtä aikaa sekä tärkeältä että merkityksettömältä.
VastaaPoistaPakko alkaa jotenkin miettiä niin että ihmiset jotka sivuuttavat kaiken tuon, eli sen mitä täällä nyt oikeasti tapahtuu, kuka mistäkin motiiveista, syyllistyvät johonkin, miltei fasismin kaltaiseen, vaikka se näyttääkin päälle juuri fasismin vastakohdalta. Tänä päivänä(kin) taas on alkaa mahdollista olla fasisti olemalla hiljaa hyvä ja kiitettävä ihminen.
Kun Suomea tuossa em. kontekstissa ja jenkkilääkin nyt katsoo, ja miksei myös tätä Pahojen laivat ovat jo Itämerelle - kuulutusta, niin alkaa vaikuttaa siltä että maailma on jotenkin sekoamassa. Outoa käyttäytymistä, outoja tekoja.
Olo kuin lapsella joka tajuaa etteivät aikuiset ihmiset käyttäydykään kuin aikuiset, he ovat kaikki epäluotettavia kertojia, ja ehkä valmiimpia menemään pimeään pidemmälle.
jope
jope. rupesin pari päivää sitten kuukauden pituiseen uutislakkoon, enkä tiedä mistä on kysymys. mitenkään kertomaasi uutista halveksimatta tunnen tällä hetkellä suurta voimattomuutta maailman tilanteen edessä. sen tiedän, että uutissyötteet ovat kaikilta osin skitsofreenisiä, ihmisiä ja tuntoja erilleen repiviä. uteliaita rangaistaan. höpöä seuraa poliittinen, luetuimpia sivuja ovat ihmisiä alimmalla mahdollisella nimittäjällä viettelevät 'uutiset'.
Poistamun on tietysti helppoa ja vaivatonta syyttää uutisia kaikesta likaisesta. uutispuuro ei tietenkään ole pääsyyllinen, vaan yleensä pahimmillaankin oheisvaikuttaja. se on kokkare rokassa, jossa kiehuu paljon muutakin.
olet oikeassa; me olemme niin hyväosaisia, että meillä on varaa käydä näitä kulttuurikeskusteluja. emme me hyväpullaiset juuri pysähdy miettimään mihin olisimme päässeet jos olisimme vaurioituneet jo sikiöaikana äitimme aliravitsemuksesta tai ylikansallisen banaanintuottajan viljelyksilleen kylvämistä myrkyistä. tai jos olisimme joutuneet huutolaiseksi. tai syntyneet eurooppalaisen suurkaupungin liepeillä mustalaisleiriin ja meidät olisi kasvatettu taskuvarkaiksi.
en tiedä onko tuon kaiken muuttaminen mahdollista. en tiedä onko se mahdollista. ajattelen kuitenkin sitä gandhin perimmäistä tavoitetta olla solidaarinen viimeisintäkin ihmistä kohtaan.
meri
Ymmärrän nyt sinut väärin, eli en ymmärrä sitä kaikkea mitä sanoit. En puhunut uutisista sinänsä vaan mielipiteiden - kyllä - muokkauksesta.
PoistaKaikkea pahuutta ei voi kolonialisoida eikä ylikansallisyhtiöittää. Itse pidän Shelliä tms. vaarallisempana ihan tavallista ihmistä, kunnollista hyvää tavallista ihmistä, joka ei jaksa eikä ehdi eikä viitsi seurata tapahtumia eri lähteistä, eri kanteilta ja tehdä tästä havainnoinnista tehtäviä johtopäätöksiä. Itse olen sellainen ihminen.
jope
Mikä muuten on eniten tiedonvälitystä...
Poistaa) tiedon/tapahtuman/keskustelun 60 prosenttinen julkaiseminen + 20 prosenttinen suodattaminen/välittämättä jättäminen + 20 prosenttinen tulkitseminen?
Vai
b) tiedon/tapahtuman/keskustelun 100 prosenttinen tallentaminen ja julkaiseminen?
Tästä tiedonvälityksen "digiloikasta" nyt on kysymys
ja se aiheuttaa suuria tunteita ja outoa käytöstä niin meillä kuin muuallakin.
Aina on ollut piirejä jotka haluavat hallinnoida välitettävää tietoa, ja usein siihen on aihettakin, myös demokratioissa.
Mutta tätä digiloikkaa ei voida enää estää, ei demokraattisin keinoin, keskustelut ja tallenteet karkaavat nettiin ja levitykseen ja sitä on monen vaikea hyväksyä.
En sano että tämä uusi järjestys on hyvä, mutta kun olimme nuoria niin mehän pidimme silloin juuri ruohonjuuritason toimintaa ja kansalaisvaikuttamista, suoraa demokratiaa suorastaan ihanteina. Onko meistä nyt tullut isoina ja vahvoina keskusvallan- ja hallinnon mukana kaikessa marssijoita? Tai siis hiljaisia hyväksyjiä. Tämäkin kysymys kuuluu fasismiin, sen uusiin yllättäviin muotoihin.
jope
Jope se tyhmä räyhääminen, mitä viime aikoina on tapahtunut EI ole mitään kansalaisavaikuttamista. Jos ei hyväksy fasismia, niin onko muka itse fasisti? Ihmeellinen kuperkeikka!
PoistaJos en suvaitse jonkun tiedonvääntelyä ja oman mielipiteensä esittämistä faktana, niin olen suvaitsematon - vai?
Antti Nylenistä: Hyvä tyyppi, vaatimaton, vastakohta Timo Hänniselle, olen keskustellut hänen kanssaan Joensuun kirjallisuustapahtumassa muutama vuosi sitten ja lukenut Vihan ja katkeruudern esseet.
"Jope se tyhmä räyhääminen, mitä viime aikoina on tapahtunut EI ole mitään kansalaisavaikuttamista. Jos ei hyväksy fasismia, niin onko muka itse fasisti?"
PoistaMarjatta, sinä olet käsittääkseni sanonut että et edes seuraa muuta kuin yleistä mediaa. Miten voit pitää suoraa tiedonvälitystä kaikilta osiltaan pelkkänä räyhäämisenä, jos et sitä säännöllisesti näe, lue? Muutaman klikkauksen perusteella voi tuskin vetää kattavia johtopäätöksiä.
Voi myös olla että tämän katveen vuoksi puhumme taas jälleen kerran kahdesta eri asiasta, sinä et tiedä mihin viittaan ja minä voin vain kuvitella mihin sinä kuvittelet minun viittaavaan. Voi olla että se koskee muitakin osapuolia.
Oman mielipiteen esittäminen on tosiaan tiedonvääntelyä (olen samaa mieltä) tapahtuu se sitten oikeassa mediassa tai villiintyneessä mediassa, mutta tapahtumassa x kuvattu videotilanne ei ole mielipide, se on silminnäkijän näkökulma.
Näitä kuvattuja "totuuksia" on koko ajan saatavilla enemmän ja enemmän. Ne avaavat kokonaan uuden mahdollisuuden hahmottaa muun tiedonvälityksen ohella maailmaa myös itsenäisesti. Patti Smithin sanoin, Power to the peeople. Tässä vapaudessa ei ole lähtökohtaisesti mitään väärää. Vasta sitten se on väärin, jos tallenteilla tehdään rikoksia. Sananvapautta voi rikkoa käyttämällä sitä vastuuttomasti esim. solvaamiseen tai rasismiin, mutta tilanne esim. kadulla joka kuvataan ei solvaa, se todistaa.
Olen edelleen sitä mieltä että yleinen media on saanut jostakin hieman lisää rohkeutta, ehkä siksi että se tajuaa kansalaisten tekemän digiloikan myös tietojen välittämisessä tuottavan sille uhkaa, mutta olen edelleen myös sitä mieltä että ihmisiin luotetaan liian vähän yleisessä mediassa.
Pidän reaalisesta tapahtumien kuvaamisesta. Sellaista tarvitaan analyysin ja toimittajien oman subjektiivisen (toki hyvään journalismiin pyrkivän) kirjoittamisen ohella.
Jälleen kerran on menossa todella mielenkiintoisia juttuja, joista esim. HS ei pukahda sanaakaan. Maa käy oudoksi. Radikaaliksi joka puolella. En pidä vain siitä. Ja huom! maa käy radikaaliksi monissa piireissä, jopa niissä piireissä jotka ensimmäisinä laskevat itsensä ulos äärimmäiseen ajatteluun taipuvaisesti. Kirjoitin siitä jo tuolla näin:
"Olo kuin lapsella joka tajuaa etteivät aikuiset ihmiset käyttäydykään kuin aikuiset, he ovat kaikki epäluotettavia kertojia, ja ehkä valmiimpia menemään pimeään pidemmälle."
jope
Näihin pointteihini on vaikea vastata, ymmärrän, jos emme tiedä mistä tässä puhun. Siis jos ei tiedä. Silloin varmaan tulee ajatus, että mitä mörköjä tuo nyt taas näkee. Enkä kuvittele olevani mikään profeetta edes vieraalla maalla. Seuraan vain tapahtumia sivusta. Voi olla että tämä aihe ei teitä kiinnosta lainkaan. Tämäkin kertoo meistä nyky-suomalaisista jotakin. On olemassa erilaisia pooleja joilla on omat lähteensä, kuvittajansa ja kertojansa ja todellisuutensa. Se on aika surullista. Samahan tapahtuu jenkkilässä ja jo tuossa Ruotsissakin.
"Jos en suvaitse jonkun tiedonvääntelyä ja oman mielipiteensä esittämistä faktana, niin olen suvaitsematon - vai? "
PoistaNo, et todellakaan, tiedät sen kyllä. Juuri tuo tiedonvääntelyn tai tiedon suodattamisen vastustaminen muakin moisiin kommentteihini motivoi.
Rajoittamaton tiedonvälitys ei ole ongelma, jos siihen ei sotketa muuta kuin välittämistä. Jos se sekoitetaan selittämisellä, ohjaamisella, ollaan juuri siinä arkipäivän fasismissa. Suurin osa siitä muusta "mediasta" on roskaa juuri tuossa mielessä, siitä ei ole epäselvyyttä. Mutta siellä on myös tiedonvälittämistä joka on ihan välttämätöntä, koska yleinen media ei sitä ole välittänyt.
Tai siis ainakin välttämätöntä niille jotka haluavat tietää kaiken mahdollisen kuka mistäkin syystä.
Mun vetävä voima on aina tuo kyvyttömyys hyväksyä oikeastaan millään perusteella kaksia tai useampia eri sääntöjä juuri missään asiassa. Ja näitä monikoodisuuksiahan moderni/jälkimoderni maailma vilisee ja tuotamme niitä myös lisää kun emme kykene hallitsemaan luomiamme ideaaleja ja illuusioita.
jope
rakkaat ystävät. mä päätin tästä omasta uutislakostani ihan sen vuoksi, että en pidä siitä tavasta jolla puoliksi tahtoen, puoliksi tiedostamatta antaudun kaikelle tyhjänpäiväiselle, triviaalille, mikä käytännössä tarkoittaa päivittäistä verkkosälän lukemista. se täyttää tiedontarpeeni silpulla, joita yhdistellessä merkityksellinen, omaa elämää koskeva, totuutta koskeva, olemista koskeva ydin häipyy näkyvistä.
Poistapieni pidättäytyminen mediavyörystä auttaa mua ymmärtämään paremmin sitä, minkä koen merkitykselliseksi, johdattamaan periaatteiden äärelle. metsässä kävely ja kirjojen parissa vietetyt hetket auttavat mua irrottamaan tuon kertyneen kuonan, sillä ne asettuvat niin paljon tärkeämmiksi hyvinvoinnin edistämisen vuorovaikutuksiksi kuin päivittäin lukemani lehtilärpäke tai näennäissosiaalinen mediariippuvuuteni.
hyvät elokuvat ja tv-sarjat sen sijaan tuovat elämääni tarvittavia kiksejä, auttavat itsetyöskentelyssä, hiertävät ja hoitavat samaan aikaan.
kasoin juuri netlixiltä st. vincent -nimisen leffan. kaikessa ennalta-arvattavuudessa ja kliseisessä 'loppu hyvin kaikki hyvin' -genressäkin se auttoi mua taas kerran muistamaan sen, miten merkityksellistä onkaan kohdata toinen ihminen avoimesti, kahden kesken, intiimeissä puitteissa, kasvot kohti totuutta.
ja elokuvan loppuun pistetty dylanin shelter from the storm oli kyllä niin täydellinen statement kuin ajatella saattaa. mitkä sanat!
meri
Niin, ihminen voi usein valita.
PoistaMulla ei nettifliksejä eikä tv-sarja kiksejä. En seuraa HBO-sarjoja, tuskin tiedän mitä ne ovat. Sopranosta en ole katsonut jaksoakaan. En Siltaa tms.
Lehtilärpäkkeet ei edistä hyvinvointia, olen samaa mieltä, eivät varsinkaan nykyään, kun välittäjien tekemät valinnat hyppäävät silmille, ja pois-valinnat. Mediapaasto on aina hyvä idea. Maailma ei sinä aikana muutu mihinkään, mutta itse voi saada siitä rauhan.
Kävimme äsken perheen kanssa ulkoilemassa kuten aina sunnuntaisin. Keksin reissulla diagnoosin itsestäni, siis siitä miksi tätä yhden miehen rauhanomaista sotaani (itseäni vastaan?) käyn median suhteen, tai miksi asia korreloi minussa niin vahvasti kerta toisensa jälkeen. Se tulee tässä:
-Olen jatkuvasti autenttinen silminäkijä monelle sellaiselle asialle mistä ei puhuta yleisessä mediassa siinä laajuudessa kuin mielestäni pitäisi.
-Tämä aiheuttaa ristiriitaa minussa. Jos löydän median tai alustan, tai ajattelijan (ja nykyään se ei ole vaikeaa) jostakin joka edes jollakin kompastelevallakin tavalla kertoo siitä, mitä näen omin silmin tässä maassa, ilahdun tietenkin - koska se vastaa sitä todellisuutta mikä on minulle todellisuuuta päivittäisen havainnointini kanssa. Todellisuutta halusin tai en.
-Minä en voi kävellä metsään 24 tunniksi nauttimaan luonnosta ja sen tarjomasta rauhasta, tai vetäytyä vain kirjallisuuden pariin ja sulkeistaa pois kaiken "negatiivisen", koska näen, kuulen ihan jokapäiväisessä elinpiirissäni siitä toisesta todellisuudesta, mistä minun pitäisi jonkin ihanteen mukaisesti olla tietämättä mitään.
-Voisin luetella tähän konkretiaa mutta jätän tekemättä. Sen sanon että tämä toinen elipiiri ei ole kaukana, se alkaa jo tuosta seinän takaa.
-Jos teillä on mahdollisuus olla mitään tietämättä asioista jotka teidän mielestänne eivät voi olla totta tai joiden ei pitäisi olla totta, niin käyttäkää ihmeessä tilanne hyväksi ja olkaa tietämättä. Niin minäkin tekisin, jos voisin valita.
-Voin toki nytkin kävellä metsään tai mennä kirjastoon syventymään hyvään kirjallisuuteen (niinhän minä jokapäivä teenkin), mutta kun tulen takaisin, ovat olosuhteet ennallaan, olen ollut vain pienellä lomalla.
Miten mielelläni minäkin kuuluisin moraaliseen enemmistöön, joka ei kuitenkaan arkipäivässään kohtaa niitä moraalisia ideaaleja, joista he moraalinsa (paradoksinsa) rakentavat.
Enempää en voi puhua. Menee muuten Tunnustuksiksi.
Kaunista sunnuntaita kaikille.
jope
Jope. Tämä on nyt yritys ymmrtää tuo komnenttisi syvemmin, ei kaikkitietävää määrittelyä!
PoistaOlet turhautunut. Koet tilanteesi ja edelleen myös turhautumisesi jotenkin kaiken tämän itsekriittisen suhteellisuuden ja relatiivisuuden maailmassa ohitetuksi, epäoleellistetuksi kokemukseksi. Tunteisiisi vastaavat enemmän tylyt ja ehdottomat visiot. (Joita minäkin taiteesta haen kosk ne myös OVAT totta jossain selaisessa todellisuudessa jolta onneksi säästyn.) Siksikö haluat KATSOA kaikkea?
Kuitenkin haluat toimia enemmän järjen kuin tunteen perusteella, olla vähän enemmän sivistynyt kriitikko kuin ehdoton konservatiivi (et sinä täälläkään jaksaisi muuten jatkaa!). Tämä johtaa tympeään tuetoisuuden huojuntaan.
Minulla liittyy työhöni samanmoinen havainnon ja arvojen tuskallinen ristiriita: kuinka paljon havaintoa riitää yleistämisen perusteeksi ja senkin jälkeen kun joitain yleistäviä johtopäätöksiä on tehnyt, miten niihin pitää suhtautua? Jonain reaalisena elemetaarisuutena vai arvoina, joihin olisi jotain mieltä tarttua haastaen niitä? (Vrt. maahanmuuton väustämättömyys vs. rajat kijnni.) Minä olen tehnyt kumpaakin. Samojen havaintojen kohdalla sekä suoraan kritisoinut niitä ei omaa kulttuuriani edstaville asiakkailleni että joutunut tunnustamaan ne heidän realiteeteikseen ja alkanut toimia siltä pohjalta.
Paljonko havainnointia on arvojemme suhteen tarpeeksi? (Siinäpä kysymys taas vaikkapa aikakautrmme uuteen Hamletiin.)
Tämä keskustelunne inspiroi taas niin mahottomasti minua eli jatkan!
PoistaKirjoitit jope näin:
"Tai siis ainakin välttämätöntä niille jotka haluavat tietää kaiken mahdollisen kuka mistäkin syystä."
Tuo lause tiivistää minulle koko ongelman(i) ytimen. Kuten olen aiemminkin sanonut, minusta tuntuu että tässä ajassa on vaikea olla rehellinnen itselleen (ja siitä seuraten myös toisille).
Jos ongelmassa joka meitä jatkuvasti puhuttaa, on kyse näkemisen ja tietämisen erosta, pitäisikö tuo lauseesi tarkoittamassasi mielessä oikeastaan kuulua "tai siis ainakin välttämätöntä niille jotka haluavat NÄHDÄ kaiken mahdollisen kuka mistäkin syystä"? Ja sitten vasta näkemisen jälkeen ajatella tietäminen?
Voisko ajatella seuraavasti: näkeminen mielletään vastomaisesti absoluutin tietoisuuden efektiksi, annetuksi yhteydeksemme olevaan, siis ei vain okemassaoloon. Ongelma on tietenkin siinä, että ollaan jo reflektiossa, absoluutin tällä puolen. (Hume tuskaili tämän kanssa vatkatessaan syysuhdetta ja kertoi ahdistuvansa mutta vapautuvansa aina viinin ja ystävien parissa; filosofia ei siis ongelmaa ratkaissut...)
Ja siinä alkavatkin ongelmat kun arvomme tulevat reflektiivisessä mukaan kokemuksemme määrittelyyn. Eli toimittajan amnattitaito on eräänlainen suodatin arvoillemme. Toimittajan asema on syvästi jännitteinen, koska arvomme eivät ole absoluuttisia (vrt.tunteiden ja ajattelemisen suhde kun tunne muuttuu suorassa suhteessa ajattelun ja tiedon vaikuttaessa minuun).
Näkeminen todellakin on keskeinen nimittäjä. Näkemisellä on valtava vaikutus arvoihimme. Näköaisti on ihmiselle tärkeä aisti. Me uskomme sen pohjalta. Näin ajattelisin. Kun kuulemme huhun, oletamme jonkun nähneen jotain todistettavasti, olleen paikalla. Nähneen kaiken. Lauseella "minä näin sen" on totuuden efekti. Ikään kuin nähdessämme aistisimme totuuden. Kun kuulemme jotain, käännämme päätämme nähdäksemne... Mutta koska syy-seurausta ei voi nähdä, olen aina juuri aistini mitalla jäljessä totuudesta. Tämä minua tuskastuttaa ja myös se, että nuo aukkopaikat heti täytetään joko sillä eklektiivisellä filosofialla eli valikoivalla jäsentelyllä tai ideologisilla uskomuksilla. MERI: Ymmärrän oikein hyvin uutipaastoasi. Olet väsynyt havaintojesi arvailuun.
Tämä kaikki on ikään kuin paluuta tuohon viittaamaani Humen ajatukseen syy-seurauksen tavoittamattomuudesta, sen palautumisesta oletuksiin havaintojen toistumisen ja totuuden yhteydestä. Kant yritti tämän ärsyttävän suhteellisuuden (ja esipostmodernin/relativistisen) ongelman ratkaista sisäisillä järjen kategorioillaan. Ja osaksi siinä onnistuikin. Ongelma on vain se, että ideologioiden relativistisuuden tuskaan ei ketään yhtä kantia kaikille löydy.
Ja vielä: "Tai siis ainakin välttämätöntä niille jotka haluavat tietää (nähdä) kaiken mahdollisen kuka mistäkin syystä."
Tuo SYY on juuri tuossa se ongelma, siis arvomme, ei se, näemmekö kaiken.
(Meri. Se mitä sanoit teeveestä ja elokuvista, on mullekki just noin.)
KATSOKAA, MERI SINÄKIN, KAKKOSELTA DOKUMENTTI 'SANKAREITA HELVETISSÄ'! JUST LOPPU MUTTA AREENA AUTTAA!
Poista"Ja siinä alkavatkin ongelmat kun arvomme tulevat reflektiivisessä mukaan kokemuksemme määrittelyyn. Eli toimittajan amnattitaito on eräänlainen suodatin arvoillemme."
PoistaSille mitä itse elää, minkä näkee ja kokee itse, mikä on ihan tossa, ei siihen tarvita toimittajan ammattitaitoa, toimittajan suodatinta.
Juuri tuosta se ristiriita taitaakin syntyä. Joku yrittää suodattaa jonkun toisen elimellistä kokemusta tyyliin: väärin koettu.
Nyt tää uusi media (joka on samalla myös roskamedia suurimmaksi osaksi) tulee juuri tuolle tontille. Tiedonvälitys onnistuu siellä perinteiseen tapaan missä asiat eivät kuulu omaan arjen kokemuspiiriin.
Ja epäonnistuu siellä missä se yrittää kertoa Matti Virtaselle mitä on olla Matti Virtanen ja miten Virtasen pitäisi olla Virtanen ja mitä Virtanen on itse kokenut ja mitä se ei ole.
jope
Kiitos Juha halustasi ymmärtää. Monessa kohtaa: touche.
VastaaPoistaOlennaisimman itseni kannalta kirjoitin tässä:
"Jos teillä on mahdollisuus olla mitään tietämättä asioista jotka teidän mielestänne eivät voi olla totta tai joiden ei pitäisi olla totta, niin käyttäkää ihmeessä tilanne hyväksi ja olkaa tietämättä. Niin minäkin tekisin, jos voisin valita."
En ole siis mitenkään utelias synkkiin visioihin eikä ole niin että haluaisin ruokkia jotakin uteliaisuutta "kaiken tietämiseen" itsessäni, kaikkein mieluiten henkilökohtaisella tasolla olisin maailman menosta erakoitunut ruhtinas kirjojeni parissa vuorella tai saarella tai edes keskiluokan c-versio sellaisesta toisten samanmielisten kanssa samassa rapussa. Lähtisin Kirja- ja viinimessuille ja ajattelisin että maailma sanotaan ja juodaan siellä.
Mutta mulla on toisenlaiset olosuhteet. Ihan ookoot, mutta kaikkea sitä on tultu nähtyä. Sellaistakin mistä kaikissa piireissä ei saisi puhua.
Törmään jatkuvasti omassa arjessani juttuihin joista ajattelisin mieluusti ettei sellaista olekaan. Olen silminnäkijä ja korvinkuulija.
Periaatteet tai ainakin ideaalit murenee kun asiat no grata tapahtuvat tuossa ihan edessä ja vieressä.
En pääse nylenisoimaan, esseistämään elämän ehtoja ideaaleiksi verbaaleiksi kun jo muutama arkinen välttämätön perusjuttukin olisi ihan kiva juttu.
Toki varmaan mieleni suurentelee näitä juttuja, aina voi ajatella, että Aleppossa menee huonommin, totta kai, mutta mulle tämä ei ole filosofofiaa eikä politiikkaa vaan ihan arkea.
Tässä mielessä ilahdun videotallenteista jotka tekevät silminnähtäväksi sen jonka tosi moni suomalainen jo näkeekin, omin silmin.
No, niiden joiden pitäisi nähdä, miten he toimivat? Sulkemalla silmät. Kuten sanoin, siihen on oikeus. Ja heidän asemassaan toimisin aivan varmasti samalla tavalla.
Ei ketään voi pakottaa kantamaan kaikkien taakkoja. Hyvä jos ihminen rakastaa, sietää omiaan ja omaa viiteryhmäänsä. Meillä on omat rakkaamme mitä uhreihin tulee. Aina on niin että toiset ovat meille enemmän uhreja kuin toiset. Uhriudesta käydään nykyään kovaa skabaa.
Itse en koe itseäni uhriksi millään tavalla. Olen tehnyt muutamia vääriä valintoja ja kärsin siitä nyt, vähän. Karman laki näköjään toimii maan päällä. Tai ei.
Muuten. Miten USA:n mustat reagoivat silloin kun niiden todellisuutta ei koettu kuvaamisen tai kuuntelemisen arvoisiksi valtakulttuurissa muuten kuin korkeintaan sellaisessa kaurismäkeläisessä romanttisessa mielessä?
Ne teki oman jutun. Oma musa, omat kuviot, oma kulttuuri jne. Siihen alkuperäisessä, ei vielä henkilökohtaisessa, kommentissani viittasin - siitä samasta on jossakin määrin kysymys tässä uudessa ruohonjuuritason toiminnassa, jossa on paljon väärää, mutta silloin tällöin kuin vahingossa esiin pilkahtavaa totuudellisuutta. Ihmisten syrjiminen on aina väärin. Myös silloin kun uhri on nimetty vääräksi tai itsensä väärentäneeksi uhriksi.
Juha, joinakin päivänä saan tehtyä tästä havaintojen/kokemisen vs. arvojeni huojunnasta filosofiaa, sanoja. Tänään en saanut. Kokemustodellisuus tuli eilen liian lähelle, ei nettiklipistä vaan ihan tosta vierestä betonin takaa.
jope
juha. olen sarjojen suurkuluttaja ja jälkeenpäin on melkein aina kiitollinen olo siitä, että on saanut olla osa sarjaa, päässyt jonkun vieraan fiktion kautta syvälle omaan ja yhteiseen, jakamaan ja myötäelämään kasvamisen kokemuksia uudelleen. jäisin paljosta paitsi, jos en saisi harrastaa binge watchingia. siksi kai ihmiset matkailevatkin: huomatakseen merkityksiä, huomatakseen miksi toisen kanssa on hyvä. ja siksi ihmiset seuraavat tv-sarjoja. käyn katsastamassa tuon mainitsemasi rainan.
VastaaPoistajope. ajatus pitkäkestoisesta uutispaastosta ei ole kovinkaan realistinen: meissä urbaaneissa otuksissa ei varmaankaan ole tarpeeksi jaksua sille, eikä se kai ole kovin suositeltavaa tai edes mielekästäkään. mutta ehkä jo se riittää, että säilyttäisimme mielenrauhamme vaikka joudummekin elämään erilaisten infopaineiden alla, kohtaamaan erilaisia, eri tavoin ajattelevia ihmisiä. tie on vaikea ja tuskallinen, mutta luultavasti vaivojen arvoinen.
meri
Kyllä.
PoistaJa mä haluaisin paastota tuosta kotibetonin takaisesta todellisuudesta mutta siitä on vähän vaikea, jos on nukuttava ja levättävä kotona. Mediapaasto olisi jo ylellisyyttä.
Mä en elä minkään infopaineen tai uutispuuron alla, sitä osaan kyllä käsitellä, mutta kun kulttuurit tulevat silmille ja korville ja haet apteekista mm. korvatulppia sille paineelle, se on jo eri jutttu.
No, miksen mene käymään kulttuurien välistä dialogia ahtisaarelaisessa hengessä? Liikaa ennakkotapauksia. Vaikkakin -yksityis.
No, ei mun ajatteluketju nyt ihan pelkästään perustu tähän subjektiiviseen kokemiseen.
Joskus vain fyysinen juttu, mikä milloinkin, tekee ajattelusta totta sillä tavalla että olosuhteiden banaalisuus paljastaa myös ajattelun, yleensä ideaalien banaalisuuden.
Jospa kaikesta voisikin tehdä filosofiaa tai ideologiaa tai asennetta ja unohtaa luonnonlait niin mikäs täällä olisi olla. Voisi napsautella sielun näppäimistöstä lisää positiivista volumea. Tai jopa retriitin.
Maailma olisi silloin essee, kuin nylen, ja me kaikki sen kirjoittajia.
Tässä oli nyt sellaista purkua että tämä jääköön osaltani tähän. Pistän kädet ristiin ja rukoilen että ihmiset eivät haavoittaisi toisiaan elintiloja-kamppailuissaan tai varsinkaan välinpitämättömyyttään. Sisältää myös ajatuksen että keskiluokkamme hyvälistö antaisi ilmatilaa negatiivisemmalle alemmalla kansanosalle, jos se välillä parkaisee omaan elämäänsä liittyvien asioiden vaikutusmahdollisuuksiensa vähäisyyttä ja lyö, niin kuin usein tuskaillessa käy, joskus yli.
Kyllä mäkin joskus tv-sarjan katsastan. Lapsuudessa meillä oli kotona jumalanpalveluksen kaltainen tilanne kun katsottiin koko perhe illalla mukavasti sohvalta ja jo pehmeissä iltapyjamissa Pientä taloa preerialla ja Vaahteranmäkeä. Isäni, sot.vet, piti molemmista paljon. Vähän kaljaa ottaneena se katseli niitä meidän kanssa. Pienen talon isähahmo olikin mulle eräänlainen miehen malli. Ja on vieläkin. Tarkistin muuten niitä HBO-sarjoja joiden katsomuutta menin kerskumaan. Taistelutoverit olen nähnyt. Ja sitten (en ole varma oliko HBO) minisarjan. tuli vähän aikaa sitten, missä oli vanha kärttyinen nainen pohjoisessa rannikolla hyvän kiltin miehensä kanssa, plus koira, niillä poika. Aivan loistava.
jope
Teen paljastuksen: arvostan joitain Pienen talon ensimmäisen kauden jaksoja paljon. Hienoa tv-kerrontaa. Olen katsonut tyttärieni kanssa silloin kun ne edellisen kerran tuli teveestä. Nautittavaa.
Poistaminäpä teen kaksi paljastusta: kärttyinen olive kitteridge on mun ilmiselvä alter ego ja laura ingalls wilderin kirjakronikkaan pohjaavan tv-sarjan perhe oli jopa parikymppisenä unelmaperheeni. silloin kaipasin juuri tuollaisia perhearvoja, ystävyyttä, rakkautta, oikeudenmukaisuutta, ja näitä tällaisia hyveitä, joista olin kuullut, vaikka en ollut oikeassa elämässä niihin törmännytkään.
VastaaPoistameri
Ne on hyviä arvoja.
PoistaKatselin tänään ihaillen pientä ryhmää tuossa loma-asunnon nurmikolla. Isä ja kolme pikkutyttöä, iät noin 4, 6 ja 10, kauniisti pukeutuneina vaaleisiin mekkoihin, päässä pannat ja kahdella rusetti. Tytöt leikkivät huovan päällä nukeilla. Siis nukeilla! - kampasivat niitä ja juttelivat niille, lauloivat yhdessä. Isä istui aurinkotuolilla sanomalehteensä syventyneenä. Ihan kuin Pieni talo preerialla. Ei ollut jotain huolimattoman näköisiä shortseja, kännyköitä ja pitkästymistä.
Nämä olivat espanjalaisia.
PoistaJuu, kyllä Jope puhut vihjaillen ja epäselvästi. Siksi en ymmärrä.
VastaaPoistaKai sinä nyt voit kertoa, mitä näet kadulla sellaista, mikä on unohdettu. Juoppoja? narkkareita? Huoria?
Kaikista näistä on lehtiartikkeleita, dokumentteja ja asiaohjelmia
yllin kyllin.
"Jos teillä on mahdollisuus olla mitään tietämättä asioista jotka teidän mielestänne eivät voi olla totta tai joiden ei pitäisi olla totta, niin käyttäkää ihmeessä tilanne hyväksi ja olkaa tietämättä. Niin minäkin tekisin, jos voisin valita."
Tämä lainaus tuolla ylläolevasta kommentistasi Jope kuulostaa ylimieliseltä ja muita keskustelijoita vähättelevältä. En usko, että jotkut videot lisäisivät esim. minun tietoisuuttani mitenkään mullistavasti.
Minä katson mm. Al Jazeeraa välillä. Täällä lomakämpällä on vain brittikanavia, mutta hyviä. Syyriasta on paljon uutislähetyksiä, ja koko ajan tasokkaita dokumentteja yhteiskunnan ongelmista.
Fuengirolassa näin taas ihmismyttyjä, jotka asuivat huopien sisällä ulkona. No, sää on lämmin, yölläkin noin 16 astetta, joten näin pystyy olemaan.
Aurinkorannikolla on nykyään jonkin verran suomalaisia kodittomia, ovat muuttaneet tänne leppostumaan ja myyneet pois Suomen kotinsa, sitten elämässä ei olekaan mitään muuta sisältöä kuin halpa kalja.
Tarkenna nyt Jope mihin sinä oikein pyrit suomalaisen median väheksymisellä. Se media on ihmisiä, jotka tekevät työtään tiedottajina ja "vallan vahtikoirina", ahkerina ja valppaina, usein hankalissa työvuoroissa ja olosuhteissa.
Minusta tuo ammattiryhmän haukkuminen on samaa, mitä on välistä kohdistunut mm. opettajiin, asiasta tietämättömien paremmin tietämistä.
No, en voi oikein täsmentää yllä olevaa paremmin, koska en ole suomalaista mediaa mitenkään poikkeuksellisesti haukkunut. Toimittajat itse kritisoivat toisiaan paljon suoremmin esim. Pressiklubissa.
VastaaPoistaMedian kritiikkiä ei ole mielestäni se että kirjoitin ns. ruohonjuuritason videotallenteista, joita minäkin katson. Ei se katsominen ole keneltäkään mitään pois.
Ei yleinen media siitä vähene. Eikä toimittajien työ siitä arvotu alemmas. Jos joku niin pelkää, niin se on sitten toinen juttu. Marjatta, olet varmasti sitä mieltä että myös media tarvitsee vahtikoiransa - ja kukaan ei ole parempi siihen kuin jokainen, jokainen, median käyttäjä.
Ylimielisyyttäkään ei kai liene se että joutuu kohtaamaan arkipäivässä jatkuvasti ja haluamattaan sellaista mitä ei haluaisi kohdata ja mitä ei haluaisi edes tietää, vai..?
Tuon kaiken kirjoitin tuolla yllä. Vaihtaisin todellisuuteni sen monelta osin milloin tahansa monien ihmisten kanssa.
Pitäisikö minun nyt sitten tuota yllä olevaa kirjoitusta vielä tarkemmin alkaa kuvata mikä on se "oma" todellisuus, todellisuuteni, jota nuo videot joskus (harvoin) kuvaavat mutta yleinen media ei juuri koskaan.
En taida nyt siihen (itse kaivamaani) ansaan pudota. Jo muutaman metrin takaa, betonin läpi tulee jo kaikenlaista.
Mutta se ei ollut pointtini. Vaan taas kerran yritys ymmärtää myös niitä jotka suuren enemmistön mielestä ovat ihan paskoja, rumia ja ...mitä vielä.... tyhmiä? Ja jotka ei löydä omaa todellisuuttaan hesarista, tai ylestä. Ja eihän sen toteaminen ole haukkumista, se ei ole edes kritiikkiä.
Eihän yleinen media kaikkeen voi revetä.
Olen huomannut että aina todellisuudet eivät kohtaa silloikaan kun ihmiset keskustelevat avoimesti keskenään. Silloin viittausuhteet osoittavat liian kaukana toisistaan olevia atribuutteja. Tämä on juuri sitä maamme jakautumista eri pooleihin joista monet ovat puhuneet. Emme jaa samoja huolia, samoja iloja, samoja toiveita jne.
Sen kanssa kai on opittava elämään, koska resurssit mitkä meillä kerran oli, eivät todennäköisesti enää meille koko Suomeen palaa.
Toisia arvostaen uusi jakautuneisuus on kohdattava. Laittomuuksiin puuttuen, on tekijä mistä, mikä ja kuka tahansa. Tässä asiassa media onnistuu ja epäonnistuu. Mutta se on vain mun mielipide.
Tuolla puhuin myös meidän l e m p i uhreistamme (luitko koko ketjun?). Se missä sinä näet syyllisen, saatan minä nähdä uhrin ja päinvastoin tietenkin. Se ei ole relativismia, se on sattuman ja kohtalon tuottamien olosuhteiden arvottamista omaksi koetun lähtökohdan, yleensä oman elämän realiteettien totuudellisuudesta käsin. Tälläisen eri kielioppisen keskustelun käyminen näistä aiheista täällä Niitsen Aivastuksessa on siksi turhaa, kai minä sen vielä opin. Erehdyn aina kun nämä ei ole mulle teoriaa eikä periaatteita vaan sitä mitä kohtaan. Halusin tai en.
Mutta antaa nyt olla. Betonin läpi ei tule nyt globalismin ääni. On ihan rauhallista, pitkästä aikaa. Kaikki on hyvin.
Tartun tähän hetkeen, menen nukkumaan.
Pysy miehesi kanssa lämpiminä jos kuuttatoista enempää ei siellä ole. Toivottavasti teillä on lämmitys siellä. Täällä taitaa tulla talvi. Ikkuna vetää huuruun juuri nyt (23:33).
jope
Jope, ei kukaan ihminen voi elää muuta kuin juuri sitä omaa elämäänsä, mutta ihminen on niin rakennettu, että hän pystyy eläytymään monenlaiseen ja ymmärtämään enemmän ja laajemmin kuin sen oman elämänsä puitteet. Yleensä ihmiset kokevatkin elämänsä aikana monentasoista.
PoistaMinusta olisi kyllä hyvä, että kertoisit vähän tarkemmin tuosta, mihin viittaat ja mitä muut sinun mielestäsi eivät tiedä tai tiedosta. Aistin sinun kirjoituksestasi syvää katkeruutta ja se tekee minut surulliseksi ja jotenkin epävarmaksi sen suhteen, mitä kirjoitan. Olen tottunut suoruuteen.
Jos sulla kuuluu seinän takana tappelua, niin sitä on myös superrikkailla, jopa superpahana. Ei se ole kiinni asemasta.
P.S. Katsoin säätiedotusta, on kai se 20 yölläkin, tarkistin nyt säätiedotuksista. Nukumme ovi auki parvekkeelle ja lämmintä on. Päivällä on helleasteita ja illat ovat lämpimiä. Ilma tuntuu kosteutensa vuoksi asteita lämpimämmältä. Me olemme ihan tavallisessa kerrostalossa 11. kerroksessa. Naapurin mies, afrikkalaistaustainen, pesee tuossa juuri ikkunaansa, yläpuolella asuu kalastajaperhe. Kymmenvuotias poika kantoi joku ilta hissiin ovi auki tuettuna raskaita kalastuvälineitä, mutta kuljetti meidät kesken työnsä tänne ja oli mahdottoman kohtelias.
En asuisi mistään hinnasta noissa hienostohotelleissa, joita täällä on ranta täynnä. Viikko niissä maksaisi saman mitä koko kuukausi täällä elämän keskellä.
Talomme vuokra-asunnoissa on reppureissaajatyyppisiä matkustajia. He vievät lähtiessään ylijääneet ruuat ala-aulan pöydälle yhteiseen käyttöön.
Täällä löytyy lämmityslaite ja iso lattiatuuletin. Emme ole tarvinneet kumpiakaan vielä. :)
tuo mitä jopelle viestitin tuossa omassa pitkässä kommentissani, on juuri tuo yksityisen ja yleisen ongelma kun yrittää arvottaa henkilökohtraisia kokemuksiaan. paljonko voi tehdä johtopäätöksiä... Siitä tulee joskus väsyneeksi ja vihaiseksikin siitä ristiriidasta...
Poistamakumme ja sosiaaliset taustamme ohjaavat osittain liittymisiämme eri viiteryhmiin, erilaisten porukoiden muotoutumista. emme ymmärrä toisiamme emmekä välttämättä edes halua ymmärtää toisiamme, koska silloin joutuisimme luopumaan jostain. me olemme niin epäloogisia, että valitsemme viiteryhmämme kasvojen, nimien ja rintojen perusteella, emmet vain kantojen takia.
Poistakun seuraa mediaa, voisi luulla, että maahanmuuttokriitikot olisivat erityisen paljon tekemisissä ns. maahanmuuttajien kanssa. näin ei kyllä ole. on toki niitä, joiden maahanmuuttokriittisyys on kasvanut sen myötä mitä pidempään he ovat esimerkiksi olleet ammatissa, jossa kohtaavat erilaisuutta ja vaikkapa maahanmuuttajien harjoittamaa väkivaltaa.
mutta selvästi maahanmuuttajakriitikoiden joukkoon lukeutuu myös monia nimby-ihmisiä, joilla ei ole muuta kokemusta maahanmuutosta kuin kylänraitilla nähty somali ja jussi halla-ahon kirjoitus siitä, että jos vene alkaa vuotaa, laidan yli on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti.
on äärimasentavaa, että ihmiset kiljahtelevat kauhusta hommafoorumilla ja mv-lehden sivuilla, ja kokevat tärkeänä tällaisen omissa muukalaispeloissa pyöriskelyn.
inhoan tätä kahtiajakautunutta aikaa. eräänkin kolmikymppisen pojan äänessä väreili kiihko ja sähkö, kun hän ratikassa peräsi minun puoluekantaani. ilmeisesti hän oli huomannut rauhanmerkin teepaidassani ja ärsyyntynyt siitä. hänen ääneen artikuloitu viestinsä minulle oli sama kuin timo hännikäisellä tämän kirjoitellessa alatyylisiä viestejä väkivallan uhreja auttavan naisten linjan sivuille.
viime aikoina iso joukko nationalistisesti ajattelevia ihmisiä on muuttunut satanistis-hedonistiseksi mullikuoroksi. myös meistä nationalismin vastustajajista on tullut ylitunteellisia mielipuolia.
toivoisin pulssin vihdoin tasaantuvan, mutta en oikein usko siihen. ehkä meidän vain yksinkertaisesti on katsottava tämä kortti – ja pidettävä yllä hyvinä pitämiämme taisteluja niillä kentillä joilla voimme.
meri
Minusta ei ole tullut "ylitunteellista mielipuolta". Olen ihan yhtä asiallinen kuin ennenkin.
VastaaPoistaKoulumaailmassa on nähnyt koko kansan ja tottunut kaikenlaisiin ihmisiin. Nyt on vain ollut ilmassa sellaista, että aikuishäiriköitä ei saa sanoa häiriköiksi, vaan he ovat jotain ihme neroja. Panisin häiriköt jälki-istuntoon miettimään ovat he sitten tätä tai tuota taustaa. Ei mitään seli-seli -pelastusta tilanteesta.
Näen, että vanhat hyvät arvot ihmisten kanssakäymisestä ja toistensa kunnioittamisesta ovat ainoa hyvä perusta elämälle.
Jos ruvetaan lässyttämään, että jollain on oikeus räyhätä, koska sitä ja kun tätä, niin olemme anarkiassa.
"Näen, että vanhat hyvät arvot ihmisten kanssakäymisestä ja toistensa kunnioittamisesta ovat ainoa hyvä perusta elämälle." Tämä on, Marjatta, ihan oikein sanottu, joskaan ennenkään ei aina noudatettu vanhoja hyviä arvoja.
VastaaPoistaSe mikä huolestuttaa nykyisin, on ettei hyvistä tavoista edes muodollisesti, vaan keskustelu on mennyt huuteluksi ja provosoimiseksi. Joskus tuntuu, että ihmiset mieluummin huutelevat kuin kohtaavat elämän ongelmat ja sen, että kaikki on loppuun saakka epätäydellistä, mutta asioihin voidaan kuitenkin vaikuttaa, jos lähdetään yhdessä rakentavalle tielle ja opetellaan joku yhteinen toimintatapa ja hahmotetaan joku seikka joka on kaikille etnisestä ja sosiaalisesta taustasta huolimatta jaettavissa oleva ja merkityksekäs - olipa se aluksi vaikka kuinka pieni.
Toisen auttaminen on yleensä sellainen juttu, että se toimii miltei aina jäänmurtajana, ellei kyse ole täysin paatuneista ihmisistä.
Minä olen niin yksinkertainen, että yritän käsitellä ihmisiä pienessä mittakaavassa ja yksilöinä, kun en kuitenkaan ole valtiomies enkä muuhun pysty. Jokaisesta yhteiskunnallisesta asemasta, jokaisesta rodusta ja etnisestä taustasta ja hybridistä ja jokaisesta perheestä ja suvusta löytyy niin hyvää kuin pahaa, ongelmia ainakin. Jo yksilöt ovat ristiriitaisia, ja ongelmat rakenteeltaan ja mittakaavaltaan erilaisia. Ylilyönnit johtuvat siitä, että pyritään ratkaisemaan liian monia ja monimutkaisia asioita yksinkertaisilla malleilla. Pahinta on tietenkin se, että mennään tietyllä asenteella - olipa se sitten suvaitsevainen tai kriittinen - ja vaaditaan asenteen tuottamaa näkökulmaa yhteisesti jaettavaksi todellisuudeksi ja totuudeksi. Juuri tähän pitäisi kiinnittää huomiota, mitä Juha sanoi: millaisia johtopäätöksiä on vedettävissä omista kokemuksista. Toivoisin, että näkökannasta huolimatta me kaikki pystyisimme maltillisuuteen ja kohtuuteen niin puolustaessamne kuin tuomitessamme näkökantoja, jotka ovat meille tavalla tai toisella tärkeitä. Rikoksista puhuttaessa on minulle aivan sama, mikä on etninen tausta tai uskonto, on kyseessä sitten valkoinen lestadiolainen, afrikkalainen muslimi tai mitä hyvänsä rotua edustava ateisti. Ei ole syytä peitellä rikoksia tai selittää niitä tyhjäksi jollain taustalla, mutta ei myöskään erityisesti korostaa taustaa yleisessä vahingoittavassa merkityksessä. En usko, että kenenkään kannattaa ottaa rasitteekseen tai huolekseen isompia ongelmia kuin jaksaa kantaa. Ymmärrän kyllä, että tekopyhä hymistely ja ongelmien kätkeminen on raivostuttavaa aivan siitä huolimatta, missä piireissä ongelmia lakaistaan piiloon. Kaikenlainen kaksoiskoodien ylläpito on osa vallankäyttöä ja vaatii sekin paljastamista ja purkamista.
VastaaPoistaYes. Hienoja asioita ja kulmia teiltä kaikilta.
PoistaMutta osa ei ota tai valitse kuormiaan ja taakkojaan, vaan ne lasketaan selkään kysymättä (en puhu nyt itsestäni).
En nyt vieläkään halua avata tarkemmin mistä puhun, viittaan vain että asun nyt talossa jossa globalismi tuottaa huutoa, mökää, kotirauhattomuutta ja kaksoiskoodit takaavat sen että tilannetta ei ratkaista. Huono tsägä. Siis meillä.
Olen huomannut että niillä joilla on vähemmän resursseja vaaditaan myös enemmän.
Niiden pitäisi kestää reippaina ja kohdata se mitä enemmin resurssoidut eivät kohtaa. Muuten kuin asenteissaan. Mutta eivät juurikaan päivittäisissä betonissa. Heillä on omat luolansa. Nissäkin on globalismia mutta pääasiassa vain kivoina tuotteina.
Onko tämä teistä epäselvää? Musta ei.
Ehkä tässä ajassa syntyy se että taakoitetumpi jengi ei oikein halua enää ottaa vastaan käytösohjeita kevyemällä mopolla eteenpäin kulkevilta.
Tai siis hei, just tuosta on kysymys!
Ihan pääsemättömissä olemme siitä moneen kertaan lasketusta muuttujasta, että mitä rikkaampi ja koulutetumpi on sitä suvaitsevaisempi, ja sitä todennäköisimmin asuu myös alueeella jossa suvaitsemista on vähemmän.
Oikeastaan maahanmuutosta pitäisi puhua vain niiden kanssa jotka asuvat pääkaupunkiseudun vuokrataloja. Muut eivät ole ihan samalla tavalla todellisia asianosaisia.
Kunhan huutelevat sivusta että väärin koettu (en tarkoita nyt itseäni enkä teitä) tai taputtavat päätä, että oikein, oikein koettu, hienoa että tulette toimeen keskenänne, jatkakaa samaan malliin.
Itse olen hybridi, koulutettu, keskiluokkainen, mutta sattuma on viskannut minut takaisin duunareiden ja vähän vielä alemmas painuneiden sekaan asumaan. Olen tietenkin heti naapureitteni puolella, koska sieltä työäläisvuokratalojen maailmasta tänne maailmaan tulinkin. Keskiluokan parissa mieltymykseni ovat sitten taas toivottaman elitistisiä. On tässä siis tekemistä, ei ihme jos kuulostan Marjatta mielestäsi katkeralta, itse en kuitenkaan koe niin.
( Tai: miksi ihminen ei muuten voisi olla katkera jos on aihetta. Et sinäkään ole varmaan yli-ihmisyyttä keneltäkään vaatimassa. )
Mutta naapurin mummot on ihania. Kirkkaa suoruutta ja viisautta. Monista näkee miten kauniita he ovat nuorina olleetkaan. Takana pitkä työura, perhe, nyt on aikaa.
En nyt ala taas luettelemaan miten paljon mamuja tunnen ja miten paljon heidän kanssaan työskentelen viikottain, lyön vetoa että jäätte kauas taakse eli ei aleta siitä kisaamaan. Ja siitä ei ole kysymys.
Tää ei mennyt nyt ihan kai sitten putkeen. Mutta ei kaikkea voi eikä tarvitse ymmärtää. Kadehdin teitä kun pysytte niin hyvin aiheissa menemättä liikaa yksityiskohtiin ja omaan elämään. Välillä en vain jaksa vertailla teoksia toisiinsa niitä arvottaen, kun maailmakin on tossa. Silmissä.
Loppujen lopuksi olemme kaikki todella onnekkaita.
Yksi ihminen kerrallaan on hyvä ajatus.
"Oikeastaan maahanmuutosta pitäisi puhua vain niiden kanssa jotka asuvat pääkaupunkiseudun vuokrataloja. Muut eivät ole ihan samalla tavalla todellisia asianosaisia."
PoistaKoskee maahanmuuttajia tietty myös. Kyllä me molemmat osapuolet tiedämme hyvin mistä on ja mistä ei ole kysymys. Muut ei aina ihan ole kartalla. Jossakin stadin rapussa jossa finskiprosentti on enää 20, se globalismi kohdataan, puolin ja toisin.
Sitä ei kohdata Stockmannin tavaratalon Finlayso-osastolla tai Rakkautta ja anarkiaa-festivaaleilla.
(Sorry, tämä oli nyt niin omaa huumoria, että oli pakko...)
Näitä on mamujen kanssa yhdessä naurettukin vuosikausia. Siis näitä ylemmän keskiluokan kaiken ymmärrysyrityksiä.
Ehkä enemmän juuri tuota dadaa, ja vähemmän surkuttelua (persujengi) ja korkeita sanoja ja periaatteita(suvaitseva jengi).
Jope, katkerana ei ole hyvä olla, koska silloin ei ole onnellinen. Siksi katkeruudesta olisi hyvä päästä.
PoistaMiksi pitäisi olla niin samanlainen varakkuudeltaan tai kulttuurimaultaan viihtyäkseen ihmisten kanssa? Minun kirjoituspiirissäni Kouvolassa on joitain, joiden kirjoitus on alakoululaisen tasoa, mutta arvostan heitä ja saan heidänkin kokemuksistaan paljon itselleni. En luokittele heitä sen kummemmin. Saatan mennä Oriveden kursseille joskus saamaan tanakampaa vertaiskritiikkiä.
Ei köyhyys ja/tai vähempi koulutus ole mikään suora tie huonoon käyttäytymiseen eikä se oikeuta olemaan paskiainen. Jos näin selitetään, niin se on eräänlaista käänteistä hellanlettas-rasismia. Ihan sama kuin se, että mieleltään sairas ei saa mitään irtopisteitä sairautensa takia kirjoittaessaan kaunokirjallisuutta. Tämä on J---:n ajatus minun blogini kommenttikeskutelussa aivan mahtavasta uusiseelantilaisesta kirjailijasta Janet Framesta. Hän on minun uusi suuri kiinnostukseni, ja aion lukea häneltä kaiken.
Vietämme hiljaista kotoilupäivää. Mies sai aamulla huimauskohtauksen, joka pelästytti. Tämä tuo taas mieleen sen, että kaikkein KAIKKEIN tärkeintä on terveys. Aina pärjää, jos jalat kantavat, maha toimii, ei ole särkyjä ja pää on selkeä.
Toivottavasti miehelläsi ei ole mitään vakavaa. Tuollainen tosiaan pistää miettimään ja muut asiat muuttuvat pienen pieniksi.
Poista"Ei köyhyys ja/tai vähempi koulutus ole mikään suora tie huonoon käyttäytymiseen eikä se oikeuta olemaan paskiainen. "
Hyvin sanottu. Ja minähän en heitä paskiaisina pidäkään. On muuten varmaan niinkin, että ihminen alkaa tuntea yhteenkuuluvuutta melkein kenen kanssa tahansa jonka kanssa elää ja jakaa jossakin muodossa arkeaan.
Ja siinähän on nimenomaan toivoa.
Katkeruus ei ole tosiaan mikään pitkään siedettävä olotila. Se sairastuttaa. Pysytään siis terveinä ja....kyllä...ehkä myös positiivisina asioille.
Ne eivät aina välttämättä tapaa järjestyä, mutta yleensä ihminen selviää melkein mistä tahansa.
Pidä miestäsi, U:ta, hyvänä ja nauttikaa Espanjasta.
jope
Hei vieläkin on tultava tänne.
PoistaJope, nyt kikkailit (tämä sanottuna ystävällisesti ja hieman ilkikurisesti). Olisiko kelvannut, jos olisin sanonut "... eikä se oikeuta käyttäytymään kuin paskiainen"?
Opettajille opetettiin, että oppilapselle ei saa sanoa "nyt olit ilkeä" vaan "käyttäydyit ilkeästi/ilkeän ihmisen tavoin". Ei saanut syyllistää, vaan piti etäännyttää syy pois. Minusta, jos joku ilkeilee, niin häntä PITÄÄ syyllistää ja rankasti. Sitä tuossa juuri yritin sanoa. Ei mitään vapautta ilkeilyyn siksi, että ei ole kaikkea samaa kuin toisella. Ihmisten pitää osata käyttäytyä ihmismäisesti.
Juu, U:n huimaus taitaa mennä ohi. Otin kaikki hätänumerot ja klinikoitten numerot ylös. Ollaan vanhoja. Parempi hidastaa vauhtia niin lomalla kuin kotona.
Kikkailen (pilke silmäkulmassa) lisää, sillä tästä : "Ei saanut syyllistää, vaan piti etäännyttää syy pois. Minusta, jos joku ilkeilee, niin häntä PITÄÄ syyllistää ja rankasti", olen niin samaa mieltä.
PoistaMuistat varmaan meidän "valkoinen roskaväki"-keskustelumme. Juuri siitä ilkeilystä minä menestyskirjailijaamme syyllistin ja rankastikin, puhuttelin, en suostunut ymmärtämään kommenttinaan osana minkäänlaista kunnioittavaa keskustelua ja annoin ymmärtää että pigmentin vähyyden ja taloudellisen ja kulttuurisen köyhyyden summa ei ole yhtä kuin rasismia, ja jos joku niin julkisessa mediassa toistamiseen hokee (kuten ko. hlö) niin pitäisi jotenkin rankaista tai tehdä rikosilmoitus - eikä varsinkaan nostaa pääuutisten kaapin päälle lukemaan moraalia kirjamessuilla koko kansakunnalle ihmisten kunnioittamisesta, niinhän juuri tapahtui!
Koulukiusaaja, heikompien kiusaaja, laitettiim kertomaan koko luokalle miten tulee käyttäytyä.
Hyvä että teillä kaikki siellä teillä on ok.
jope
viittaan nyt koko keskusteluketjuun, kun sanon, että kaikki kukat kukkikoot -filosofia ei minusta ole edelleenkään vanhentunut juttu. yhteiskunnan sisäisten ristiriitojen ratkaiseminen kun ei oikein onnistu, niin, että hahmottaa joukkoon vain samanmieliset. sehän merkitsisi että me muodostaisimme yksin oman yhteiskuntamme, jossa ei oikeasti ole toiseutta.
VastaaPoistatällaisen yhteiskunnan traagisuus on siinä, että sen muodostavat yksilöt ovat syrjäyttäneet itsestään halun kohdata vastavuoroisuuden nimissä toinen ihminen tarpeineen. silloin olisi vain toisille ja omille vastavuoroisille sosiaalisille haluilleen yhtä lailla sokeiden yksilöiden keskinäistä kamppailua ja tiimityötä.
tämä sokeus on muuten erityisesti kyynikon peruspiirre. se toimii niin, että se toinen torjutaan rituaalinomaisesti vihollisena. kyynikon viattomuuden ja ristiriidattomuuden kokemuksen hinnan maksaa aina toinen, jonka on otettava yhteiskunnan rakenteellisen väkivallan synnit kantaakseen ja oltava se absoluuttisen paha, jonka poissulkemisen varaan yhteiskuntaa rakennetaan.
muukalaisuuden kitkeminen vaatii, että tunnustaa oikeasti toisen ihmisen paikan yhteiskunnassa. syrjäyttämiskeskustelu tulisikin aina aloittaa tunnustamalla se toiselle ihmiselle osoitettu paikka.
sen verran pessimisti olen, etten tähän skenaarioon oikein usko. vastakkaisten leirien sanamiekkailu ei lopu koskaan. antoine de saint-exupéryn kirjan kettuhan sen jo tiesi: väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista.
meri
Tuossa olisi hyvä kollaasi-romaanin aihe tuo "anna kaikkien kukkien...". Aiheena se katoava reaalinen piste, joka mielipiteensä esittäjän on aina unohdettava kummallakin puolella tunteakseen olevansa validi ja jotta voi hyväksyä tuon sanonnan periaatteen. Eli kuinka ihmisen on suhteutettava toisen ihmisen kokemus lausumiensa pävevyyteen tai omat laseensa toisen ihmisen kokemukseen. Romaani koostuisi vaikkapa täällä käydyn kaltaisista keskusteluista, joita "kaikkitietävä" kertoja kommentoiisi yksittäistä ja yleistä risteyttäen skeptisismin "myrkyttämänä". Kommentoija yrittäisi naulata kiinni valideja argumentteja kummaltakin puolelta mutta kadottaisi itsensä osaksi ongelmaa. (Vois muuten Markku Eskelinenkin tykätä.) Käytännössä yksityisen kokemuksen ja yleisten arvojen jännite olisi aiheena... Missä määrin yleiset modernit arvot marginalisoivat tai noistavat koordinaatin eri pisteissä elävän yksilön? Ja onko tämä paradoksi ratkaistavissa muuten kuin vain sanomalla loputon Kyllä vallitseville arvoille asemansa hyväksyen ja sitä yleistämättä. Kyse olisi myös katkeruuden ja vihan kehästä. Kun lukija olisi kirjan lukenut, voisiko hän ajatella kaikkien kukkien enää kukkivan vapaasti? Ja mikä tärkeintä, haluaisiko hän enää sitä?
Poista