1
Kirjan takaliepeessä lukee: "Ensimmäisessä romaanissaan Haapala kuvaa rapistuvaa hyvinvointiyhteiskuntaa ja vanhemman kaiken ylittävää rakkautta lapseen."
Määrittely latistaa romaanin todellisuuden kuvitukseksi. Huonoksi realismiksi. Ikään kuin isä sen jo tietäisi, mitä rakkaus on. Eikä hän ehkä tiedä rakkaudesta enempää kuin että se on helpottava sana velvollisuuksille, selittämättömille siteille ja läpitunkevalle huolelle. Hyvinvointiyhteiskunnasta en puhuisi mitään.
Haapala on kirjailijana armollinen. Hän antaa isälle toivoa: ainakin hetken aikaa vaikeasti käyttäytymishäiriöinen poika ymmärtää omaa mahdottomuuttaan ja koulusta tulee vahvistavaa palautetta. Pahuus vetäytyy, ei tanssi, poika pelastuu. Tuntuu kuin kirjailija tässä kohtaa tekisi tietoisen valinnan sen suhteen, mitä antaa ihmisilleen tapahtua; taiteestaan piittaamatta, kuin jumala koneesta, asettuisi kirjoittamaansa vastaan. Sillä yhtä hyvin, tai oikeastaan uskottavammin, olisi voinut käydä toisin.
Lopulta kuva tyhjää huitovista unikäsistä ja ilmoitus muodonmuutoksesta. Siinäkin puhuu Kafkansa tunteva kirjailija. Kuin tasoittaakseen optimismiaan.
2
Jälleen kerran kommentoinnin inspiroimana päivitän kirjoitusta.
Miksi kirjoitukseni otsikko viitaa Anti Hyryn pienoisromaaniin Maailman laita?
Minulle Hyryn teos, sen maisema ja ihmiset siinä, on metafora olemisen kantavuudesta mutta samalla sen nostattamasta huolesta. Huolesta, josta veneessä olevat miehet eivät puhu vaikka romaanin maisema tuon huolen reaalisen väistämättömällä voimalla virittää. Maailman laitaa on mahdotonta lukea aistimatta huolta. Se on osa sen implisiittistä tekstuuria.
Haapalan isä on Hyryn Pietari. Minulle assosiaatio syntyy kokonaisuudesta. Jokin hyryläinen sanoja syvempi lausumaton huoli ja atavistinen pelko siitä että ääneen lausuttuna se vie mennessään; että arvaamaton poika ja suhde häneen särkyy enemmän. Pyhän raja isän ja pojan välillä...
En muista, käyttikö Haapala kirjassaan kertaakaan sanaa rakkaus, mutta ainakin minussa heräsi epäilly tuon sanan kyvystä viitata aidosti pojan ja isän (maailma)suhteeseen; tuon sanan ahdistava suhteelliisuus, vaikka sitä niin helposti käytetään maailmasuhteen kokoavana ja absoluuttina ilmaisuna.
Kahunkivi virittää minussa tunteen huolen perimmäisestä lausumattomuudesta. Siinä arki on näyttämö jollekin reuna-alueiden perustavalle kysymykselle. Niin kuin Hyryn maisema Maailman laidassa. Ja onhan Haapalan romaanissa se Hyryn venekin: auton muuttuminen epävarmaksi välineeksi "on" Hyryn vene ilman sitä karannutta varavenettä.
Heideggerin mukaan välineet ja oliot kokoavat maailman kukin tavallaan. Ja sana ja tunteet joita ne virittävät, lisään minä. Rakkaus. Miten sana rakkaus kokoaa maailman? Tuon kysymyksen Karhunkivi virittää.
Juha, kiitos tästä merkinnästä!
VastaaPoistaOlen itsekin miettinyt tuota lopetusta, siis ihan romaanin loppua, jonka jätin tietoisen monimerkityksiseksi. Sitä voi lukea yhtä hyvin isän jaksamisen murtumisena kuin isän päätöksenä sille, että tästedes asioiden on nyt muututtava (vaikkei sellaiseen ole kenties realistisia edellytyksiä, muodonmuutos on päätöksenäkin vain ajatus).
Pienellä toivon vilauttamisella tahdoin kuitenkin sanoa, että asiat eivät koskaan ole täysin synkkiä: synkimmälläkin taipaleella on hetkiä jotka antavat toivoa, joskin voi olla niin että ne jäävät vain pilkahduksiksi.
Vähän samaan tapaan kuin McCarthy Tien lopussa vilauttaa toivon mahdollisuutta totaalisen katastrofin keskellä: yhä elää taimenia syvissä ja kirkkaissa vesissä, ja poika saa uuden yhteisön vaikkei hänellä olekaan enää vanhempia.
Itse kirjoittelin keväällä jo paljon Vesan romaanista, kommentoin Versoihin omin silmin tehtyjä tulkintojani, en nyt toista niitä täällä. Pidin kirjasta paljon.
VastaaPoistaTie on mullekin ollut iso juttu, ja myös sen lopun suhteen. Koska olen toivottaman ( tai toivorikkaan) patologisen kristuskois-keskeinen tiettyjen kirjojen suhteen, kunhan vain löydän edes hataran viitteen sinne päin - luin Tien lopun tietenkin juuri siinä valossa, siinä Liekissä, vaikka käsittääkseni McCarthyn motiivi ei ollut ihan se.
Karhunkivessä liekin tilalla isälle ja pojalle oli se perheen arki, siis mun silmin luettuna. Sama valo, sama liekki, sama henki, vaikka toisinaan vain juuri ja juuri lepattava.
Ja vesi.
jope
(Kävin Sellon kirjastossa taas muutama päivä sitten. Karhunkiveä oli bestseller-hyllyssä kolmen kappaleen verran. Lienee siis kirjastohitti.)
Jope, mukava kuulla, että kirjastoissa on teosta lainattu (tai että se ainakin on lainattavissa).
VastaaPoistaTuli vielä mieleen tuo Juhan otsikko: tosiaan, Hyry merkitsee minulle paljon ja juuri nyt naputtelen huomiseksi luentoa Hyrystä. Oma kerrontani on sikäli päivitettyä hyryä, että päähenkilöiden tajunta ei ole yhtä blokattu kuin Hyryllä - olen ns. ottanut filtteriä vähän pois.
Juha, vielä tämän verran tuosta kerronnasta ja jumala koneesta -ajatuksestasi. En sano, että tämä on mikään auktorisoitu tulkinta.
VastaaPoistaKirjassa Lasse on minäkertoja, osallinen ja puolueellinen todistaja kaikessa mitä sanoo. Oikeastaan tämä kertoja suo itselleen hetken huojennuksen nostaessaan esiin koulusta tulleen myönteisen palautteen ja toivonpilkahduksen. Hän on toki nähnyt ennenkin (vrt. teoksen alku) tällaisten toivonpilkahdusten syttymisen ja niiden vetäytymisen. Tämä on tunne-elämän dialektiikkaa: ihminen tarttuu pienimpäänkin oljenkorteen. Loppu päättyy pojan kysymykseen "Isä miks sä näytät taas tolta, et sä koskaan oo iloinen", Lassen itkuun ja tajunnankuvaukseen, jossa rinnakkain ovat hänen aivoinfarktin saanut ystävänsä, ajatukset perheestä ja omasta pojasta sekä outo muodonmuutoksesta kertova painajaisuni. Tässä mielessä en sanoisi teoksen sävyä kovin toiveikkaaksi, mutta se kyllä kuvaa inhimillistä halua nähdä toivoa: tilanne jatkuu, mitään ei ole vielä ratkaistu, ei hyvään eikä pahaan... Lopetus päättyy siis Lassen hämmennykseen / romahdukseen / muutoksen toiveeseen - lukijan tulkinnasta riippuen. Se ei oikeastaan kiellä tai vahvista näistä mitään.
Jos ajatellaan sisäistekijää tai kirjailijaa teoksen taustalle, se vain vahvistaa tämän tulkinnan avoimuuden, Lassen ja Laurin elämä jatkuu, oletettavasti samankaltaisena vuoristoratana kuin aiemminkin, mutta emme tiedä, ehkä siinä on toivoakin, vaikka matka alkuasetelmasta loppuun lupaa muuta.
"Isä miks sä näytät taas tolta, et sä koskaan oo iloinen"
VastaaPoistaNyr ei lähdetä meikäkäisen soolopoluille, mutta en malta olla toteamatta että juuri noin kohdistettu kysymys on ollut monien kommenttieni ydin. Sekä kollektiivisesti että yksilöllisesti. Kaikkea ei voi kuitenkaan jaksaa, aina ei voi olla positiviinen, koko ajan ei voi olla näkemässä "toivon näköaloja" askolalaisesti tms. - näin siis sekä yksityisessä että yleisessä. Resurssit voi olla ihmisiltä niin monella tapaa ja eri tasoilla loppu ettei ne ole enää aina kauniita. Eikä ne jaksa olla. Karhunkiven isä jaksaa ihmmeen hyvin. Väntää eteenpäin vaikka murtuminen olisi todennäköisempää.
jope
Epätoivolle ja synkälle ei tietenkään pitäisi antaa tilaa, ei yksityisissä kuvioissa (perheissä) eikä
VastaaPoistayhteiskunnankaan tasolla, mutta aina ei pysty olemaan sitkeä ja vahva. Vähän samalla tavalla
kun vakavasti sairastuneiden suhteen puhutaan "taistelemisesta" joka heidän pitäisi
suorittaa "voittaakseen sairautensa" tms. ja näyttääkseen sitten että "minä en aio luovuttaa."
Tien isä ei luovuttanut kuin lopussa, kun oli pedannut jo pojan eteenpäin. Tai edes luonut illuusion pelastumisesta.
Moni täällä ei kestä niin pitkälle. Karhunkiven perheellä on peruspaletti
kuitenkin kunnossa, vaimon ja miehen suhde toimii, isällä on tonttinsa ja metsikkönsä, pienimmillä asiat ok. Mutta sitten on se iso musta, sekä isän päässä että pojalla psyykkeessä.
Tuo iso musta on varmaan jossakin muodossa isolla osalla perheistä. Jotkut selviävät sen kanssa, kaikki eivät selviä. On tietenkin perheitä joilla on niin
iso onni että siellä problematiikka on puhtaasti eksistentiaalinen. Näillä ihmisillä sen sijaan joiden psta olen viime aikoina puhunut, ei ole siihen varaa eivätkä he saa siihen tilaisuuttakaa. Ehkä siksi he näyttävät rumilta ja synkiltä, tyhmiltä. Merkitykshorisontteja ei ehdi miettimään kun vaihtoehdottomuus painaa päälle. Tuossa tilassa ihminen on harvoin kaunis, mielenkiintoinen, peloton, rohkea ja vapaa eksistentiaalin ihmisen silmissä. Kari Mäkisen ja Irja Askolan (ja muun saman heimokunnan edeskäypien) humanistiset ideaali-abstraktiset antisaarnat kuuluvat korvissa siinä tilassa....vittuiluna.
Kullekin toivoisi kuitenkin sen oman toivon -mikä se sitten kenelle onkin. Jokainen etsiköön sen omalla tavallaan, sitä ei pitäisi mennä opettamaan. Omasta toivostaan toki saa todistaa.
Jos olemme hiljaa, ja vuorovaikutuksemme perustuu pelkkiin kulttuurituotteiden tai sarjojen kuluttamiseen ja niiden vertailuun, emme saa koskaa tietää miten toiset täällä elävät.
(Tämä ei ollut nyt arvostelua ketään täällä kirjoittavaa kohtaan; minä jos kuka kulutuan kulttuuria, tuo virke tuntui vain niin todelta tuohon ilmestyessään etten pyyhkäise sitä pois.)
jope
Toisaalta, meille kaikkein tärkeimpien teosten kautta me voimme löytää sitä toivoakin. Ihan hyvin voisi kuvitella vetäytyväni vuodeksi jonnekin "vain" lukemaan ja nukkumaan. Se ei olisi silti mikään "eksistentiaalinen" ratkaisu, vaan enemmin fyysinen. Parhaat teokset taiteessa on fyysisestikin koettavissa.
Poistajope
Minä koin, että Vesan kirjassa on perinteinen, jo antiikin kirjallisuudessa esiintyvänä isänmurha. Tässä se tapahtui keskiluokkaisessa perheessä, mutta olisi voinut tapahtua missä muussa tahansa.
VastaaPoistaSe, että isä murtuu, kun poika vähän nousee, on realistista. Poika ei ehkä tule koskaan tajuamaan, miten tiukille pani isänsä. Kyse on myös kasvamisesta, lapsuuden luottamusta ei löydy enää koskaan, poika painaa ohi.
Avoin, monitulkintainen loppu on hyvä.
Myös se on hyvä, että Vesa on laatinut hahmot niin , että lukija tuntee empatiaa sekä isää että poikaa kohtaan. Pelkäsin lukiessani, että pojan tuskaisuus tuhoaa kaiken. Kyllä se paljon tuhoaakin.
Joskus lapset panee koville isänsä, joskus päinvastoin. Karhunkiven pojalla oli tietty se käytöshäiriö(tyhmä sana), siis jotain poikkeuksellista aivojen toiminnassa.
PoistaTämä on ihan klisee mutta meidän perheestä ennen minun syntymääni on velipuoleni lähtenyt klassisella tavalla kodistaan, toisen kerroksen ikkunasta suoraan lumihankeen. Tavarat heitteli isä kuulemma perässä.
Kuva on niin ladattu että se huvittaa. Mutta totta se on.
Isä-poika.
Äiti-poika.
Isä-tytär.
Äiti-tytär.
Noissa kaikissa on oma dynamiikkansa ja kai sitten myös patologiansa. Itse elän tuossa kolmannessa. Parin isän kanssa puhuttu asiasta ja todettiin, että meitä pelottavat hieman eri asiat kuin niitä joilla on pojat. Itse en koe ollenkaan lastani omien geenien jatkajaksi (kyllä sillä ne on), hedelmällisyys siinä mielessä ei ole minun juttuni. Siksi ehkä yksi riittää ihan hyvin. Ajattelen lastani niin että se on ihan oma olentonsa, ei sen kummemmin sukua puhumattakaan että olisi minun elämäni jatkuvuus millään tavalla.
Hauraus syntyy siitä että herran jumala tuo ihmistytär on tullut meidän kauttamme tähän maailmaan, miten se pärjää näillä eväillä mitä on antaa.
Totta kai osa "fobioistani" (niitä saa muuten olla, fobiaton ihminen...no, thanks) on lähtösyntyisin juuri tuosta. Sitten kun olen tyhmyyksissäni harrastanut tulevaisuudentutkimusta demografisesta/tilastollisesta näkökulmasta niin....Olette lukeneet lopputuleman.
Mulla on optimismia ja huolettomuutta liikaakin päivänkokoisissa annoksissa, mutta pitkälle tähtäävään ei ole, ei ehkä tarpeeksi. Pessimisti ei pety, on aika petollinen ajatussuunta, vaikkakaan ei suosiossa.
Ja silti, niin Karhunkiven fiktion - kuin täällä faktahommankin puolella meillä ei ole kuin se yksi kuuluisa tämä päivä kerrallaan.
jope
Jope, noista kuvaamistasi perhepareista löytyy kaikki keskeinen dynamiikka. Olen alkanut kirjoittaa kahden sisaren ja äidin triangelia auki. Toki siinä on prismoina miehiäkin. Kyllä minun on ollut helppo ymmärtää murtuneita ihmisiä, kun olen vuosien ajan seurannut lähiperheiden ytimissä käytyjä taisteluita ja omassa elämässäkin on kestämistä. Joskus tuntuu siltä, että en oikein ehdi edes ajatella ja huolehtia maailman kauhuja isossa mittakaavassa. On riittämiin aina siinä yhdessä päivässä, ja jokaiselle hetkelle riittää oma murheensa, useasti myös armonsa. On ihmeellistä miten elämät jatkuvat, vaikka ne on pantu kokoon niin monista virheistä. Joskus ne toki myös murtuvat liian varhain, joissakin tapauksissa jo alkukokoonpano on liian kova kestettäväksi.
VastaaPoista"On ihmeellistä miten elämät jatkuvat, vaikka ne on pantu kokoon niin monista virheistä."
VastaaPoistaTuo ajatus sisältää jo aika paljon todesta. Sekä ihme että taakka samassa.
Täytyy vain uskoa että ihme jatkuu ja elämät jatkuvat. Tässä tyhjässä on niin paljon selittämätöntä sotkua ja pahaa, että se mielestäni viittaa johonkin samalla tavalla kuin maailmassa oleva kauneuskin. jope
Pääasia ettei jokapäivä tarvitse esittää että kaikki menee hyvin, olen onnellinen, tasapainossa itseni kanssa ja positiivinen. Sitä voi olla sellainen sitten sinä päivänä kun siltä tuntuu, sellaisiakin päiviä tulee ja on. Suurin huolihan on aina niistä muutamasta muusta, jotka on tohon viereen ilmestyneet ja jääneet.
"On ihmeellistä miten elämät jatkuvat, vaikka ne on pantu kokoon niin monista virheistä."
PoistaElämän toimivuus, kantavuus ja hauraus. Otsikko tuossa jutussani siis viittaa Hyryn pienoisromaaniin siksi, että kirjan eräänlaisena kuvana tuosta Vesan lauseesta ja siis isän tilanteesta. Hyryn veneen välineellisyys meren absoluuttia satunnaisuutta vasten... maan ja meren suhde, maankamara jälkojen alla vs. vene; Vesan romaanin vene on minulle rakkauden käsite: mitä se kykenee meille selittämään epämääräistä suhdetta toiseen tärkeään ihmiseen; missä määrin sitä voi käyttää kokoavana käsitteenä...
minä meen aina tämmösiin...
Juha, vasta nyt hoksasin kytkennän!
VastaaPoistaJoo, onhan siellä mun romaanissa vene aivan alussa. Siitä eteenpäin on veden äärellä olemista, kahlaamista, merta, jokea, pelkoa hukkumisesta (metaforisempi kuva isän ja pojan suhteelle).
Mutta se alun vene, realistinen mutta detaljiksi jäävä yksityiskohta, johon ei enää palata: ehkä se paljastaa koko tekstin tiedostamattoman.
Isä on soutanut yksin veneen tontilleen naapurirannasta, ja hän on nähnyt isoisän ja pojan ravunpyynnissä seuraavalla kerralla tontilla työskennellessään, mutta sen jälkeen ei veneistä puhuta. On vain virtauksen katselua ja pelkoa hukkumisesta tai joen pilaantumisesta.
Päivitän kirjoitusta...
PoistaJuha, en ole varma itsekään puhuinko romaanissani rakkaudesta. Huolesta varmasti kyllä (se on tematisoitavissa helposti esiin).
VastaaPoistaOlen miettinyt monesti jo Platonilla ilmennyttä mutta myöhemmillä tulkitsijoille tarkemmin eroteltua jakoa erilaisten rakkauksien välillä. Eros eli eroottinen rakkaus tai amor (romanttinen rakkaus) ei juuri romaanissani kuki, vaikka parisuhdetta kuvataankin. Ehkä suhde Lumiin pitää sisällään isän ihastuksen pikku tyttöönsä ja tämän naiselliseen kykyyn vietellä isä ja ihastuttaa tätä omalla viehätysvoimallaan, ei toki eroottisessa mielessä. Filiaa eli veljellistä rakkautta on niin päähenkilön suhteessa vaimoonsa ja lapsiinsa kuin työtovereihinkin (vaimon kohdalla painottuu perheeseen kuuluva kiintymys ja huoli myös). Agape eli jumalallinen rakkaus on mukana epäsuorasti, osana filiaa, velvollisuutena pitää toisille huolta synnyttävästä pojasta huolta ja yrittää. Mutta ilman muuta nämä erilaiset rakkauden lajit sisältyvät ennen muuta huoleen. Olen itse omien kokemusteni pohjalta alkanut pohtia, millaisia vaatimuksia ja millaista kestämistä rakkaus ihmiselle antaa: ennen kaikkea olen ajatellut rakkautta anteeksi antamisena ja anteeksi saamisena, itsensä antamisena. Ei sillä, etteikö muitakin rakkauden muotoja tarvittaisi, mutta eniten tarvitaan sitä rakkautta, joka kannattelee, kun ei oikeastaan enää itse usko eikä jaksa toivoakaan, kun on oikeastaan kokonaan huolta, on huolen ekstaasissa, melkein irti itsestään.
Tuo viimeinen virkkeesi tosiaan kuvaa romaanisi maailmaa. Itse kirjoitin: "Eikä hän ehkä tiedä rakkaudesta enempää kuin että se on helpottava sana velvollisuuksille, selittämättömille siteille ja läpitunkevalle huolelle."
PoistaBravo Vesa! Nykyaikana eros on aina esillä, liikaa ja usein jopa irstaassa muodossa. On virkistävää, että sinun kirjassasi on noita muita lajeja. Se on myös todenmukaisempaa. Rakkaus perheessä kasvaa välittämisestä ja lujittaa perhettä, mutta miten paljon kirjoitetaankaan siitä näkökulmasta, että eroottinen houkutus antaa noin vaan oikeuden luopua tuosta kaikesta.
VastaaPoistaKiitos Marjatta! Seksi ei ole lopulta se liima, joka pitää parit yhdessä, vaikka kukaan tuskin kieltää tyydyttävän seksielämän merkitystä. Ilmankin pärjää, jopa ihan hyvin! Suurin osa nykyihmiselle suunnatusta parisuhdeopastuksesta painottaa aivan liikaa erotiikkaa, koska onnellisen ja pitkän parisuhteen voimavara ei ole läheskään aina - tuskin koskaan - ensisijaisesti seksissä. Toki hyvä seksi on jees, mutta pikemminkin jonkinlainen bonus, joka seuraa muista, paljon tärkeimmistä asioista, kuten arvostuksesta, luottamuksesta ja laajemmasta kemioiden kohtaamisesta sekä yhdessä jaettavista asioista ja arvoista.
PoistaKiitos Marjatta! Seksi ei ole lopulta se liima, joka pitää parit yhdessä, vaikka kukaan tuskin kieltää tyydyttävän seksielämän merkitystä. Ilmankin pärjää, jopa ihan hyvin! Suurin osa nykyihmiselle suunnatusta parisuhdeopastuksesta painottaa aivan liikaa erotiikkaa, koska onnellisen ja pitkän parisuhteen voimavara ei ole läheskään aina - tuskin koskaan - ensisijaisesti seksissä. Toki hyvä seksi on jees, mutta pikemminkin jonkinlainen bonus, joka seuraa muista, paljon tärkeimmistä asioista, kuten arvostuksesta, luottamuksesta ja laajemmasta kemioiden kohtaamisesta sekä yhdessä jaettavista asioista ja arvoista.
PoistaTästä on puhuttu aiemminkin. Itsekin ajattelen että eroksen korosteisuus syrjäyttää paljon muuta tärkeää ja hyvää. Koko ajan median pursuaa vinkkejä seksuaaliseen tyytyväisyteen niin että siitä on tullut kuin uuden kansalaiskuntoisuuden malli: naiminen ja seksuaalisuus terveyden ja vapautuneisuuden merkkinä. Itse ajattelen että juuri päinvastoin, jos eros on jotakin mitä pitäisi olla tietty määrä tai tietyn laatuista.
VastaaPoistaSitten kun pitkässä avioliitossa filiasoituneet miehet ja naiset kerskuvat työpaikallaan leikillään miten kauan on edellisestä kerrasta, sitä minä nimittäisin aidoksi seksuaaliseksi vapaudeksi.
Huoli sitten. Joku taso miettii aina itseltäkin salaa miten siitä vapaasta pudotuksesta pääsisi. On toiveita laidasta laitaan, rajuimmat verhoutuvat kokonaan toisiin ajatuksiin ja ovat siellä alla latautuneina. Seuraava liittyy tähän.
Karhunkiven hienous on myös siinä miten se kertoo perheestä. Tarvittaisiin lisää tekijöitä jotka kirjoittaisivat perheistä ilman että perhe on jokin päätä kiristävä vanne (mitä se tietenkin myös on, hah ) ja pallo jalassa, joka estää elämästä (vaikka kyllähän se vähän sitäkin). Itse olen sitä mieltä että meidän elämänmuotomme (se mikä Tien perheeltä hajosi) säilyy tai kaatuu tavallisten suomalaisten perheiden myötä.
Siksi en osaa aplodeerata jos äiti tai isä lähtee lätkimään uuden eroksen perään, oman tai saman sukupuolisen.
Monissa perheissä jokainen sen jäsen tarvitsee sen jokaisen jäsenen täyden tuen että jaksettaisiin. Paljon on haurautta ja hiuskarvan varassa elämistä. Silloin eros on aika sivuseikka, tai on vieläkin vähäisempi.
jope
"paljon on haurautta ja hiuskarvan varassa elämistä. silloin eros on aika sivuseikka, tai on vieläkin vähäisempi."
VastaaPoistatämä lohduttaa minua hyvin paljon.
mediahan pelaa eroksen pussiin, stimuloi ja viettelee niin paljon kuin vain ehtii. mitä intiimimmin tai suoremmin ihminen on seksuaalisuuden kautta olemassa, sitä enemmän seksuaalisuutta korostavaa ideologiaa tuotetaan. vahinko vain, että samassa mytäkässä rakkaus yksiulotteistuu.
on hassua, että seksiä korostetaan niin paljon. ihan yhtä paljonhan ihmiset halailevat, käyvät vessassa, laittavat ruokaa, lösähtävät sohvalle, lenkkeilevät, keskustelevat, hakeutuvat yhteen – ja silti media poimii näistä keskeiselle sijalle juuri rakaste.., korjaan, panemisen.
meillä on taipumusta mielihyvän ja aistillisuuden tavoitteluun – silloinkin kun tiedämme että pidättäytyminen voisi olla hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto.
mulla henkilökohtaisesti on se kokemus, että niin kauan kuin on vain kehonsa tarpeita kuunteleva tietoisuus, hyvä elämä ihmisenä jää kesken. hännikäisellehän (!) asia on ihan vastakkainen: hänelle selibaatti on kieroutuneisuuden muoto, minkä vuoksi hän sivuuttaa sen mahdollisen henkisen ulottuvuuden.
selibaatti on musta liian aliarvostetu tila. sen sijaan, että ihminen oppisi myös muuntamaan seksuaalienergiaansa, katsotaan oikeaksi ja välttämättömäksi tyydyttää seksuaaliset tarpeet niin pian ja niin usein kuin on mahdollista.
en muuten oikein ymmärrä sitä, millä tavalla nykyinen yhteiskunta olisi erityisen heteronormatiivinen. en itse näe asiaa noin. mullakin on lukemattomia tilanteita ja paikkoja, joissa oma, puolittain aseksuaalin identiteettini joutuu outoon valoon. ja se on vain hyvä.
meri
Kiitos meri, samantyyppisiä asioita mietit sinäkin kuin me muutkin. Luulen että tässä asiassa me olemme itse asiassa hiljainen enemmistö. Silti tilan vievät panokultin edustajat. Kyllä minäkin toisinaan liian helposti putoan työpaikkapuheissa joskus sellaiseen puoliseksuaaliseen tyhmään vitsailuun (töissä naisia ja miehiä), vaikka "oman seksuaalisuuden toteuttaminen" ei ole tärkeysjärjestyslistallani ollut tässä tilanteessani nyt lainkaan. Kulttuuri on sellainen. Pitäisi tsempata.
PoistaA-seksuaalit ja omasta tahdostaan selibaatissa elävät sitten. Nehän ovat banaalin vapautuneisuuden ideeologialle iso uhka. Ihmisiä jotka eivät suostu muokkaamaan itseään houkutteleviksi. Sen jälkeen ymmärsin ettei mun tarvi ajatella kaikesta samalla tavalla kuin viiteryhmäni, mikä ilo, itsenäisyyden ja vapauden tunne.
Saman täytyy koskea seksualisuutta noiden a-seksuaalien suhteen. Houkutuslinnun elämä ei liene houkuttelevaa. Ja miten moni siihenkin panostaa, siis ollakseen erokseltaan kilpailukykyinen. No, kyllä mun mielestä, jos rehellisiä ollaan, on hyvä jos ihmisellä on siistit vaatteet ja puhdas tukka.
jope
Sen jälkeen KUN ymmärsin ettei mun tarvi ajatella kaikesta samalla tavalla kuin viiteryhmäni, mikä ilo, itsenäisyyden ja vapauden tunne.
PoistaSaman täytyy koskea seksualisuutta noiden a-seksuaalien KESKUUDESSA.
kiitos sulle. tässä seksuaalisuusjutussakin pätee se raamatun kohta, jossa sanotaan, että joka voi tämän itseensä sovittaa, se sovittakoon. ei ole viisasta tarjota omia valintoja toiselle. inhoan sitä, kun joku sanoo mulle, että sun kannattais valita näin ja näin. tulee heti sellainen olo, että eipäs kannata minun mielestäni.
Poistamuistan nuoruudesta sen, että erilaiset siihen ikään kuuluvat sekoilut eivät yhdistäneet minua toisiin, vaan eristivät. olin epävarma, katsoin ikkunasta teemuki kädessä, vietin nuoruuttani yksin kesämökillä. etsin apua kipuihini kirjallisuudesta, elokuvista ja musiikista. erilaisia tragedioita tietysti oli.
siitä olen suunnattoman onnellinen, että mua on rakastettu niin paljon. siis todella paljon. se todella tekee ihmisestä ehjemmän, se rakkaus.
nykyisin olen huojentunut siitä, että saan olla tämmöinen. silloin, kun on kovaa vauhtia tulossa joksikin ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, minkälaiseksi ihmiseksi haluaisi tulla, koska se tuleminen on aika intensiivistä hommaa. sitten, kun jo on jotakin, saattaa ajankulukseen ruveta pohtimaan, että mitäs tässä ennen eläkeikää vielä ehtisi. unelmat ovat, jos eivät nyt aiva kuolleet, niin mataloituneet kovasti. sitäpaitsi tietyt jutut vaatisivat myös uuden luonteen. nykyisin olen ihan tyytyväinen siihen, että saan käpertyä sohvan pehmuksille aamuauringossa ja seikkailla ja matkustaa kirjojen kautta. ja se toinen on käpertynyt samaan auringonläikkään vierelleni.
meri
Marjatta viittasi tuolla edellä isänmurhaan. Kun lapsena koulussa kuuntelin Kullervon tarinaa, samastuin vahvasti Untamon epätoivoon. Jokin hallitsematon ja uhkaava toiseus talossa. Kun luen nyt samaa tarinaa, Kullervon hirressä kuolematta roikkumiset ja lapsen jalan katkomiset ja tulessa palamattomuudet tuntuvat yhä Untamon painajaisilta. Untamon kauhuun samastun. Karhunkiven pojassa oli hetkittäin jotain samalla tavalla selittämätöntä ja hurjaa, joka puhkoo reikiä rakkauteen.
VastaaPoistavesa. mun täytyy tehdä äärimmäisen nolo ja alamittainen tunnustus: koska kirjaasi on kehunut yksi suuresti halveksimani ihminen, on tämä kyseinen kehu ollut mulle melkein enemmän antisuositus kuin kehotus lukea karhunkivi. ei todellakaan pitäisi joutua näin vahvasti ulkoapäin ohjautuvien närkästysten valtaan. mutta toisia kritiikkejä vaan lukee itsenäisesti, toisia toisten takana. toisille hakee tämän tästä verrokkeja, selättäjiä tai oppilaita.
Poistatoisaalta olen myös takinkääntöä lämpimästi kannattava yksilö, joten saatoin ehkä just kääntää kelkkani tässä kirja-asiassa. varsinkin kun luin kiiltomadosta mäkijärven kritiikin. yritän siis vilpittömästi kohdata oman närkästykseni ja päästä näiden infantiilien typeryyksieni ohitse.
"keskeytymätöntä pelkoa, sairauden läheisyyttä, romahdusta ja kauhua" ... näitä mäkijärven kuvaamia karhunkivi-tiloja on oma elämänikin täynnä, joten ehkä luen kirjasi eräänlaisena samaa samanlaiselle -homeopaattisena teoksena.
meri
meri
Meri, hauskaa jos innostut lukemaan suosituksesta huolimatta! Olin mökillä laittamassa paikkoja talviteloille ja tulin näin illalla kännykällä kurkkaamaan Juhan paikan keskustelut. Täällä on tapahtunut taas. Pitääpä tulla huomenna ihan koneella tsekkaamaan tarkemmin. Mukavaa viikonloppua itse kullekin!
PoistaTämä on pakko laittaa tähän kesken hyvän keskustelun, koska ko. henkilöstä kävimme täällä pitkää keskustelua. Suomen kulttuurielämässä on alkanut tapahtua, outoja.
VastaaPoistahttp://www.hs.fi/kulttuuri/a1478316452948?ref=hs-etusivub-uusimmat-#1
Näinko se sittenkin alkaa?
Ihminen nimetään inhoa osoittavilla määreillä, asemoidaan tabujen tuolle puolen, ekstremisoidaan kokonaisena ihmisenä päästä varpaisiin, eristetään, ja työnnetään pois.
Mua tämä vähän....mietityttää. Kuka tahansa voidaan nimetä noin ja tuhota.
Meri, ei tämä ihan sitä esiin tuomaasi ja kannattamaasi kaikkien kukkien kukkimista ole. Maailma ei toimi niin, enää. Sanojen vapautta on ihan oikeasti alettu pelätä. Seuraavaksiko ihmisiä aletaan lajitella sen perusteella mitä he lukevat ja mitä sivuja he avaavat? Ehdotus digitaalisesta henkilökortista onkin jo esitetty.
Itse kaikkea laidasta laitaan lukevana kaikkiruokaisena näitä on pakko alkaa miettiä. Aikaimoista Gestapoa me olemme itse itsellemme laatimassa.
Kun kirjailijoita estetään ajattelemasta ja mielikuvittelemasta mahdollisia maailmoja, ollaan jo aika pitkällä.
Voi olla että on syntynyt uusi aivoistaan puritaaninen sukupolvi joka ei tajua että ihminen voi vapaasti lukea mitä tahansa eikä se tarkoita välttämättä muuta kuin sitä että ihminen lukee toisen kirjoittamia sanoja, kuvia ja ajatuksia.
jope
Kordelinin säätiön facebookissa ( avautuu ilman omaa facea) mielenkiintoista keskustelua. Muualta bloggasin pari kirjailijaa jotka ovat aika tyrmistyneitä myös.
PoistaIhmisiä tosiaan jaetaan nyt varmaan tämänkin jupakan molemmilla puolilla heihin ja meihin jo pelkän hiljaisuuden perusteella.
Näin se menee siis tietenkin myös meillä siinä kuin Kiinassa, Venäjällä ja Ruotsissa (KOK) kun sanojen ja teoksien vapautta aletaan rajoittamaan jo ennen kuviteltua rikosta.
jope
Ei hyvä.
PoistaUskomatonta toimintaa, oltiinpa joistakin Hännikäisen jutuista mitä mieltä hyvänsä. Toivottavasti apurahaa ei peruta. Vaarallisella tiellä ollaan, jos näin käy. Hännikäinen osaa kuitenkin kirjoittaa, ja jos hän on saanut apurahan, se on myönnetty luultavasti järkevää suunnitelmaa varten.
PoistaNiin. Itse mietin sitä edelleen, että miten nopeasti tämä uusi mielten hallinnan toimintapa maahamme tulikaan. Parissa vuodessa. Sieltä torilta se alkoi ja Immosen-jupakasta. Kun kansanedustaja huusi kyykyssä lavalla: nollaaatoleeranssiii! tajusin mitä tästä seuraa. Luulen että tulevat tutkijat tulevat sen ajoittamaan sinne. Itse vertasin tilannetta lapualaisliikkeen nollatoleranssi-uhoon. Niin ne asiat kääntyvät ympäri.
PoistaTästähän olen, jos nyt jälkiviisaus sallitaan, puhunut jo pitkään. Tämä muutos ja sanakuri on ollut jo aistittavissa pitkään. Siinä vaiheessa kun lanseerattiin käsite vihapuhe, oltiin jo pitkällä.
Rikoksista olisi pitänyt puhua, ja pitää, ei vihapuheesta. Rikoksiin puuttuu poliisi ja oikeuslaitos - ja mielellään heti. Rasismi on rasismia vasta sitten kun se on rasismia.
Kirjallisuus on meille tietysti tärkeää, mutta isompiakin asioita on menossa samaan suntaan.
On paljon muutakin outoa, mitä maassa tapahtuu, mutta löytänette ne itse, jos kiinnostaa ja olette varmaan ne asiat löytäneetkin.
Tietyistä asioista kirjoitetaan päivittäin käytännössä melkein sota-ajan mekanismein. Meitä houkutellaan pelkäämään, jotta meitä voisi johdatella.
Hännikäiselle ja muille kirjailijoille vapaata sanakuvittelua jatkossakin. Luulisi jonkun Kirjailijaliiton ja Penin (hah) nyt älähtävän ja lujaa kun kirjallisuuden etukäteissensuuria ajetaan kotimaassa.
Rikoksiin puututaan demokratioissa vasta sitten kun ne on tehty.
(Oma elämä odottaa. Se missä on vastatuultakin. Voisin tietty suhtautua niin että yhden suomalaisen kirjailijaplotkun jutut ei ole mun juttuja - mutta en osaa olla niin viileä, enkä halua. Kyllähän me olemme velvoitettuja kannattamaan kohtuullisuutta tässä maassa ja sananvapaus lain puitteissa siihen kuuluu.)
jope
On outoa joo. Olen kirjoittanut kirjakritiikkejä (ellei yhtä 15-vuotiaana kirjoitettua lasketa mukaan) vuodesta 1966. Äiti kirjoitti myös kirjoista ja piilotti minulta Myklen Punaisen rubiinin.
VastaaPoistaNiin että olen ollut kaikenlaista sensuuria vastaan aina. Luen juuri neuvostoprosaisti Juri Oleshan (suhu-s) kirjaa Kateus, joka on kirjoitettu muistaakseni vuonna 1928, sittemmin kirjailija juuttui sensuuriin, mikä on häpeällistä ihan siitä riippumatta mikä maa on kyseessä. Sensuuri tarkoittaa myös apurahojen jakamisen epäystä, kaikissa maissa joissa semmoisia jaetaan. Siis semmoisille jotka ovat kiistämättä lahjakkaita.
Samaa mieltä tuosta että Hännikäinen osaa kirjoittaa. Ja tietenkin vastustan fasisteja ja fasismia.
Hännikäinen sai pitää apurahansa, hyvä päätös. Toivottavasti kirjoittaa hienoa esseistiikkaa vaikkapa sananvapaudesta ja kirjoittamisen etiikasta tai kunnon asiakysymyksistä. En minäkään ole innostunut rasismista, fasismista tai muusta roskalla flirttailusta mutta kriittisestä ajattelusta olen. Uskon, että Hännikäinen pystyy sellaiseen, vaikka olen myös tietoinen hänen somesekoiluistaan ja muista epätasapainosta kertovista tempuista.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistahei te kaikki mukavat
VastaaPoistaolen ollut somettomassa tilassa, enkä ole ehtinyt käydä tuota linkkiä lukemassa. mutta ennen kuin menet, halusin vain tulla sanomaan, että mulle tuli teidän kanssa keskustelusta jotenkin vapautunut olo. teidän ajatuksissanne on jotenkin juuri sitä lukemisen iloa, jota pohjimmiltaan aina haen.
tuosta dikotomisesta sen verran, että maailmassa on ihmisiä, jotka ymmärtää asioita ja niitä, jotka ehkä eivät, eikä kenenkään tarvitse väkisin yrittää toiseen leiriin. joskus ehkä elämässä tapahtuu siirtymiä, mutta luonnollinen tahti siinä on ihan ok.
käännyttäminen sinänsä on mulle täysin mysteeri, oli asia sitten mikä tahansa. olen siihen itsekin silloin varhaisnuoruudessa sortunut siihen, mutta ei se toimi, eikä pitäisikään toimia.
meri
Hei tyypit! Kuulkaa, pitää kai silti jokin roti olla, vaikka arvostamme vapautta yli kaiken. Ei se vapauskaan voi olla sellainen arvo, että sen nojalla saa tehdä mitä vain. Vaputeen sisältyy myös velvollisuudet ja viisaus. Vapudessa luotetaan ihmisten aikuisuuteen.
VastaaPoistaEi ihme, että H. on herättänyt huolta. Eikös hän juuri jokin aika sitten kirjoittanut naisasianaisille jotain kaameita viestejä humalapäissään. (Suomessa tietty saa kaiken anteeksi, koska humalatilaa kunnioitetaan niin paljon.)
Muistatteko muutama vuosi sitten ne kaksi nuorta naista, ihan aikuista kuitenkin, tutkijaa, jotka tutkivat, mitä vaikutuksia on sillä, että ulostaa housuihinsa bussissa: miten muut reagoivat, saako paheksuvia silmäyksiä, miltä itsestä tuntuu, joutuuko pesettämään bussin istuimen.
Saa nyt nähdä, mitä timantteja Hännikäinen tuottaa, ettei vain käyttäisi apurahaansa kakan tuottamiseen, joka pitäisi tulkita radikaaliksi esseistiikaksi, ettei vaikuta suvaitsemattomalta.
Radikaalisuus on vähän myös makukysymys. Hännikäinen on kyllä aidosti ja peittelemättä radikaali varmasti meidän suhteellisen maltillisten arvojemme valossa (vaikka osa arvoistamme on ehkä erilaisia), mutta jos mä ajattelen tyyppejä jotka on esim. innokkaita globalisteja, natottajia, muutoshaluaisia arvoliberaaleja niin mun silmissä ne on todella radikaaleja ihmisiä, jotka haluaa pistää palasiksi sen mikä on historiassa kovalla vaivalla rakennettu.
PoistaNe on mun silmissä vaahtopäitä, vaikka niitä juuri mainstreamina pidetään, kun minä taas tunnen olevani keskitien hidas ja varovainen kulkija, joka sanoo että eipä nyt hötkyillä suuntaan eikä toiseen, katotaan nyt ensin ihan rauhassa ja juodaan kahvit ensin.
Eli ajanjakso ratkaisee osittain, miten ajattelu tulkitaan, koetaan.
(Hännikäistähän muuten yhdistää valtavirtaan sen Nato-into = pelkää venäläisiä. Ihmiset on harvoin yksi yhteen minkään ryhmän kanssa.)
jope
Täytyy sanoa, että vaikka pidän tärkeänä Hännikäisen oikeudenmukaista kohtelua, olen samaan aikaan Marjatan tapaan hieman huolissani, miten Hännikäinen toimii tilanteessa. Hän on hyvin arvaamaton jollakin fundamentaalisella tasolla. Tällä arvaamattomuudella en tarkoita vain myönteistä ennakoimattomuutta. H osaa kirjoittaa, mutta ulos voi tulla Kuolevaisen kaltaista esseistiikkaa tai sitten tekstiä, joka on muillakin kuin suvakkihenkilöiden kriteereillä epätoivottavaa, jopa vaarallista. Minulle Hännikäinen ei nosta ensimmäisenä kysymyksiä sananvapaudesta vaan paljon henkilökohtaisemmasta asiasta, nimittäin kirjailijan vastuusta sanojensa suhteen ja sen, onko Hännikäinen arvostelukykyinen kaiken sen suhteen, mitä hän suustaan päästää. Toivon, että hän yltää nyt johonkin sellaiseen, mikä riisuu aseet hänen kriitikoiltaan ja auttaa häntä itseään eteenpäin hänen itsensä aikaan saamasta tilasta. Tahtoisin uskoa siihen potentiaaliin, joka H:lla on kirjoittajana. Joku ajatuskulku, joka olisi rehellinen ja häpeilemätön olematta rasistinen tai halveksiva tai itseään tuhoava.
VastaaPoistavesa. en ole eläissäni käyttänyt hitler-korttia, joten ajattelin että voisin sen nyt yhden kerran tehdä, ja vielä tosi naiivilla tavalla: jos hitler ei olisi tehnyt itsaria vaan olisi selvinnyt hengissä ja päättänyt kirjoittaa elämänkertansa, ja jos se olis anonut apurahaa sitä varten joltakin humaanilta kulttuurisäätiöltä, jonka rahan se olis sitten saanut, niin olisiko se säätiö saanu peruuttaa sen apurahan löydettyään aatun historiasta kohtalaisen suuret kansanmurhakekkerit?
VastaaPoistatimollahan on myös tällaisia aatumaisia käsityksiä asioista. hän on mm. sitä mieltä että yli yhteiskuntaluokkien tai vaikkapa roturajojen ei pidä naida.
tiedostan, että tässä on nyt sellainen mahdollisuus, että olen sekä liian defensiivinen että aivan liian estoinen kyetäkseni ymmärtämään tämän apurahan myöntämisperusteita, mutta voin elää sen kanssa. minusta hännikäinen on yksinkertaisesti vaarallinen kaveri.
meri
Ihminen joka ei pysty julkisuudessa kontrolloimaan toisiin ihmisiin kohdistamaa käytöstään on vaarallinen. Tästä olen samaa mieltä. Tiedän tapauksia joissa ko. henkilö on toiminut erittäin oudosti, ei terveellä tavalla. Toivottavasti ei tee itsestään pikkuhitleriä. Samaan hengenvetoon toivon toki, että emme palaa kulttuurissa ahdistavalle ja hedelmättömälle poliittiselle 70-luvulle.
VastaaPoistaMinusta nämä kortit ovat aivan hyviä kärjistyksiä. ei me ajatella asioita muuten tarpeeksi tappiin asti. Tässähän on periaatteessa sama kysymys kuin mistä vatkattiin knausgårdin kohdalla: mikä kirjoitetun tekstin ja todellisuuden suhde kun teksti koskettaa oikeita ihmisisä kipeästi? Nyt kyseessä on vain istitutionaalinen palkitseminen. Tuota suhdettahan knaussikin pohtii kirjoitaessaan Hitlerin teoksesta.
PoistaKortteja käytän minäkin. Esimerkiksi näin: relatisvistinen filosofi tekee vapaaehtoistyötä punaiselle ristille. Hän on sitä mieltä, että kaikki kertomukset ovat samanarvoisia. Siis ne narratiivit joista nykyään on muotia muistuttaa. Hän tulee rokoteautolla pakolaisleirin portille mutta näkee että poppamies on jo ehtinyt ennen häntä paikalle. Kuuluuko hänen kääntyä takaisin, jos hän on johdonmukainen ajattelussaan?
Tai: kuuluuko hänen viedä lapsensa lääkäriin jos tämä valittaa pissavaivoja?
Minusta kukaan ei voi olla noin relativisti (paitsi ehkä filosofi) - varmasti relativistikin tekee arvoasetelmia erilaisten maailmankatsomusten välille, ainakin tietyissä tilanteissa. Vaikka hän arvostaisi poppamiehen suhdetta perinteeseensä ja luontoon, hän varmasti tietää myös, että poppamiehellä ei ole sellaisia etuja lääkinnällisessä suhteessa, joita hänellä itsellään on rokotteineen. Tuskin relativistikaan pystyisi jättämään ihmisiä rokottamatta ko. tilanteessa, vaikka usein seuraammekin maailmaa kuin luontodokumentin tekijät, jotka antavat asioiden tapahtua "luonnollisella painolla": koska leijonan kuuluu syödä antilooppi, emme puutu asiaan... Harvalla on pokkaa ajatella: koska nuo 20 000 lasta ovat joka tapauksessa tuomittuja kuolemaan, lähden rokotteineni muualle. Jo idea "vapaaehtoistyöstä" kumoaa käytännössä relativistisen idealismin, koska se implikoi "puuttumista asioihin" ja "käytännön tekoja".
VastaaPoistaYksi näkökulma nyt mielestäni unohtuu, Marjatta, meri, Vesa, Juha.
VastaaPoistaOnko ihminen ikuisuuksiin vastuussa siitä mitä on joskus sanonut, kirjoittanut?
Onko ihminen sitä mitä hän edusti eilen vai sitä mitä hän edustaa tänään?
Tämä on mielestäni, enkä nyt puhu vain Hännikäisestä, vaan meistä kaikista, oikeudenmukaisuus-kysymys myöskin.
Minusta ihmisen oikeus on muuttua, liikkua, vaihtaa asemaa vaikka koko ajan, jos se tuntuu oikealta. Niin tee itsekin.
Tieto ja havainto pakottaa siihen niin että se on suorastaan älyllinen velvollisuus.
Eikö jokaisella ole oikeus karistaa vanha viitaa selästään ja mennä eteenpäin.
Minä en ole missään tapauksessa yhtä kuin aiemmin ajattelemani ja totena pitämäni ajatukset.
Hännikäisessä, ja hännikäisissä, on vaara-aspektinsa (myös vastaäärilaidan hännikäisissä) mutta johonkin me heitä tarvitsemme.
Ehkä me tarvitsemme heitä suunnistamiseen.
Kuvitelkaa maailma jossa kaikki ajattelevat, visioivat ja kirjoittavat samalla tavalla kuin Eva Biaudet, Lin Andersson ja Ville Niinistö. Haluatteko sinne? Ette.
Me tarvitsemme vaarallista ( tai "vaarallista") ajattelua teroittaaksemme omaa ajatteluamme, vaikka sinne yllä kuvaamani keskitien suuntaan.
Kyllä ihmiset osaavat käsitellä ajatuksia. Eivät ne tuosta vain ryhdy natseiksi tai väkivaltaisiksi vasemmistoanarkisteiksi elleivät itse sitä halua.
Laitonta ajattelua, esim. rasistista, ei pidä tukea eikä julkaistakaan, mutta käsittääkseni yhdestäkään Hännikäisen kirjoituksesta ei ole tehty tutkintaa sen enempää kuin jostakin Suvi Auvisenkaan kirjoituksesta.
Mitä koko juttuun tulee, niin Hännikäinenhän tässä sitten kai sen voiton kotiin vei. Tästä eteenpäin se ratsastanee sananvapauden"sankarina", valitettavasti, ja kiittää siitä noita somen kansalliskaarteja. Ajatuspoliisiksi ryhtymisessä on riskinsä, vaikka ymmärrän että sydän siihen pakottaa joskus.
Mun kanta on tässä lähes selvä. Poliisi puuttuu rikoksiin, oikeus tuomitsee ne. Siihen saakka sana on vapaa?
Tosin - täällä tapahtuu niin outoja juttuja nykyään ettei oikeastaan mikään enää ihmetytä. Vältän haluni laittaa linkkiä.
jope
Jope, myös minä toivoin tuolla hartaasti, että Hännikäinen käyttäisi talenttinsa fiksusti eli menisi eteenpäin. Minäkään en viihdy siinä luonnottoman eli valikoivan korrektissa ilmapiirissä, jota tietyt tahot ajaa. Sen sijaan kannatan sellaista reiluutta ja etiikkaa, jota esim. Marjatta on penännyt. Kyllä mustakin olisi kurjaa, jos Nietzsche olisi aikanaan vaiennettu vain sen mielipiteiden takia.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJa Nietzschellä riitti myös typeriä, vaarallisia ja rasistisia ajatuksia. Ymmärrän kyllä Jopen pointin, että tarvitsemme äärilaitoja suunnistamiseemme. Niin kauan kuin ääripäät kuvaavat maailman ristiriitaisena ja avoimena tilana, jossa on valittavissa oma totuus, ne vielä toimivat, mutta esimerkiksi totaliteetiksi jähmetetty ja tarkoin rajattu maailma, joka esitetään muille vaatimuksena, on hirveä. Ihan sama onko perustelu feministinen, uskonnollinen, kansallinen, rasistinen, ateistinen tai mikä hyvänsä. Taidetta ei voi tehdä poliittisen korrektiuden ohjaamana tai voi, mutta siitä tulee tendenssitaidetta. Toki osa porukasta ostaa ihan täysillä sellaisenkin kirjallisuuden, jonka tarkoitus on pikemminkin vahvistaa tiettyä maailmankuvaa kuin haastaa ajattelemaan ja näyttää maailma niin että sen ristiriitaisuus olisi kohdattavissa.
Poistajope. ei tästä ole kuin vajaa kuukausi, kun timo lähetti tissiviestin feministille. jos sen perusteella saa tuomita, niin tuomitsen. mutta se timo, johon tutustuin yhdessä pienessä kivijalka-antikvariaatissa 90-luvulla, ei olisi postaillut kenenkään twitteriin tommosia. olisi kiva tietää mistä nämä hänen polaariset reaktionsa kumpuavat: se toinen timo osaa viileän älykkään analysoinnin, jonka se toinen timo sitten pilaa menemällä henkilökohtaisuuksiin ja vastapuolen morkkauksiin.
Poistaen ole esim. melenderiltä tai nyleniltä löytänyt tällaista kaunaista kirjoitustapaa.
tulkoon nyt selväksi, että en tahdo moralisoida. en tahdo julistaa jotain esseistin etiikkaa. mutta hyvä ja aiheellinen kysymys mielestäni on, onko hännikäinen tietoinen noiden tekojensa filosofisesta puolesta?
kirjoittaja voi tietysti aina vetäytyä vastuusta, sillä tekstit luovat muodollaan aina omat yleisönsä ja lukijoiden tehtäväksi jää suhteutua tähän lukijarooliin. tai lukea miten mielii.
ja tietysti voin viisastella, etten ole oikeaa kohderyhmää. varmasti timon esseille on yleisönsä ja monet varmasti suorastaan rakastavat noita räväköitä kirjoituksia, eivätkä nämä ihmiset ole millään muotoa huonompia tai makunsa suhteen retuperällä.
ei kirjoilla tarvitse olla mitään humaania elementtiä muodossaan. ei tietenkään. mutta toisaalta pelkkä hyvä omassa sarjassaan -näkemyskään ei yksin riitä.
timon esseissä on minun kannaltani joku elementti, josta en oikein saa otetta - tai innostuttua. jatkamme timpan kanssa vastedeskin elämää erillämme; hän kirjoittaa muille lukijoille, ja se on ihan ok.
meri
Vesa, meri, tiivisti ja fiksusti ajateltu. Myös tuo lukijuuden valinta. Kaikkeenhan ei tarvitse tarttua, kaikkeen ei tarvitse reagoida, kaikesta ei tarvi olla mitään mieltä eikä kaikkea varsinkaan tarvitse itse lukea.
PoistaIlkeys ja tyhmät viestit ovat ilkeyttä ja tyhmyyttä, eivät sananvapautta. Sitä ei pidä mielestäni sekoittaa. Aikuisilla toimijoilla on vastuu. Siitä olen samaa mieltä.
Mutta ajattelu on ajattelua silloin kun se osuu maaliin. Vesan niitse-esimerkki oli hyvä. Mikä ihmisvihaaja, ja rasisti ja silti te rakkaat filosofian ystävät tuotte arvostaen hänen ajatuksiaan jatkuvasti esiin, koska niitä arvostatte ohi kaiken sen muun. Ihminen ei ole koskaan sillä tavalla kai koskaan eheä että se olisi jotakin läpikotaisin.
Mulle joku lgbt-feminismiteoria ja queer-tiedostavuus on ehkä samaa kuin sulle Hännikäinen, meri. Mitä teen? Jätän hyllyyn. En jaksa edes miettiä, koska lukisin mun silmilläni vihaa ja riitaa noista lähteistä.
Valinnanvapaus ja sananvapaus ovatkin sidoksissa toisiinsa. Sana ei saavuta vastaanottajaansa jos
se jää vastaanottamatta. Eikä tarvitse olla mikään boikottilista tai muuta sellaista poissulkevaa. Riittää kun seuraa sisäistä ääntään.
Totta kai minäkin toivon ettei Hännikäisellä ole mitään tekemistä rasismin ja fasismin kanssa. Ja en kannata miestä enkä sen teoksia jos on.
Ihan samaan tapaan toivon ettei väkivallan hyväksyvä vasemmistoanarkismimme saa enää yhtään hiljaista hyväksyntää tässä maassa millään perusteella, ei myöskään niiden Troijan hevosella, "rasismin ja fasismin vastaisella" toiminnalla. Poliisiasiat kuuluvat poliisille, eivät katupartioille sen enempää kuin somepartioille.
jope
Taiteen tarkoitus on luoda kolmas tila, jossa tekijän mahdollisesti aidotkin asenteet ja ehdottomuudet voivat muuttua mahdollisiksi maailmoiksi; tila, jossa jopa tekijä itsekin voi ottaa etäisyttä itseensä ja tarjota maailmansa toisille havainnoitavaksi. Toisaalta myös kärjistää pakottaakseen ajattelun esiin polarisoituneista mielistä. No. Hännikäinen on tässä ongelmallinen ja siksi hänen kanssaan on oltava hereillä. Mutta apurahat hänelle suon.
PoistaTotta turiset, Juha, hyvin kiteytetty! Tuo Merin esiin nostama rinnastus oli jännä. Kun luen Melenderin ja Nylénin tekstejä, tunnen että olen tekemisissä pohjimmiltaan tasapainoisten ihmisten kanssa, vaikka varsinkin N. provosoi ja esittää melkoisia vaatimuksia (hänen premissinsä tuntuvat minusta kuitenkin uskottavilta & hänen retoriikkansa vetoaa minuun). Hännikäisen kanssa en läheskään aina saa tekstin retoriikasta sitä tunnetta, että sen takana olisi tasapainoinen ihminen. Toki voi olla törkeää esittää asiaa tällaisella dikotomialla, mutta efekti on tällainen. Sama Nietzschen kanssa: välillä tekstiä on laatinut ylikiihottuneessa tilassa oleva ihminen, joka on lähellä mielipuolisuutta. Jotain arvokasta on tuossa sairauden ja älyllisyyden liitossa, siis että sekin on tallennettu luettavaksi. Eri asia on, että tällaisesta tekstistä vedetään helposti johtopäätöksiä, joita siitä ei voida vetää, kuten kansallissosialistit tekivät. Samanlainen epätasapainoisen ihmisen fiilis minulle tuli kun luin Markku Eskelisen Raukoilla rajoilla -teosta. Retorinen persoona, joka siinä puhuu, vaikuttaa paikoin arvostelukyvyttömältä tavalla jota ei itse tiedosta. Tämä persoona osaa perustella ja on terävä, mutta ei näe esimerkiksi mitään outoa siinä, että korvaa kunnolliset argumentit toisten solvaamisella tai että on täysin sokea monille ajatuskulkujensa motivoinneille. Ne näkyvät tekstissä kärjistyksinä, jotka vain pilaavat kokonaisuuden uskottavuutta.
PoistaJope, akateemisissa feministeissä on monia tosi hyviä kirjoittajia ja ihastelen heidän argumentaatiotaan (enemmistö naisia, tai tarkoitin nyt naisia). Siellä on myös poliittista orientaatiota. Parhaat poikkeavat onneksi monista ääntä pitävistä someteloittajista, joskin voi olla varma, että harva heistäkään Hännikäisen teksteistä pitäisi. Hännikäinen on valitettavasti pilannut yksityishenkilönä käytöksellään paljon oman tuotantonsakin mahdollisuuksista. Uskon, että hän olisi kirjailijana paljon arvostetumpi, jos olisi käyttäytynyt ihmisiksi yksityiselämässään ja julkisuudessa. Tarkoitan ihan nyt sellaisia perusasioita kuin että toisten kimppuun ei käydä sanallisesti solvaten tai muuten, oltiinpa sitten kännissä tai selvin päin.
PoistaTerveydellä / sairaudella - epätasapainolla, joista edellä puhun, tarkoitan sitä, miten kirjoittajat toteuttavat ihmisen sosiaalisuutta ja siinä päteviä yleisiä lainalaisuuksia. Toisaalta kun mietin maailman mahtavimpia presidenttiehdokkaita - patologista valehtelijaa ja omaa showtaan vetävää sekopäätä - ei näytä kovin hyvältä sielläkään suunnalla. Olemme täällä tekemisissä pienen mittakaavan ongelmien kanssa.
PoistaVesa, odotetaan kauhulla. Kyllä tulee Obamaa ikävä. Olen katsonut pätkiä noista vaalikeskusteluista tai vaali-ilkeilyistä. Huh huh!
PoistaJos diktatuureissa taide tukahtuu ja yksipuolistuu diktaattoreiden määräyksestä, niin samaan pyrkivät nämä ylimieliset, mukaradikaalit vihaajat, joille toisten kunnioittamnien ja kaiken arvostetun pilkkaaminen on itseisarvo: vanhojen eurooppalaisten taiteen saavutusten, toisten kulttuurien rikkaan perinnön, länsimaisen demokratian ja erilaisuuden.
VastaaPoistaTulee mieleen taistolaisaika, jolloin jotkut tasokkaat taiteemme edustajat lähtivät ulkomaille, kun oikeassaolijat jyräsivät. Taistolaisillakin oli sentään tyyliä, mitä näillä nimittelijöillä ja huorittelijoilla, ns. uusisänmaallisilla ei ole.
Täällä Espanjassa ei ilmeisesti ole rasismin nousua eikä mitään merkittävää kansallismielistä puoluetta, kuten melkein kaikkialla Euroopassa tällä hetkellä. Afrikkalaisia on ollut maassa aina, koska Afrikka on niin lähellä. Arabi- ja intialaistaustaisia on myös paljon.
Gibraltar on ihmeellinen esimerkki kulttuurien rauhanomaisesta rinnakkainelosta. Kun kävelee lyhyttä pääkatua, sen varrella näkee kaikki etniset taustat ja uskonnot. Koululaisia pyrähtää kadulle juutalaiskoulusta, arabikoulusta ja brittikoulusta, kaikilla omat etniset vaatteensa, kipat, huivit ja kauniit siistit koulupuvut. Ei vaadita sulautumaan ja samanlaistumaan, vaan tiedetään, että kulttuurit rikastuttavat toisiaan.
Jos täällä joku ryhtyisi pilkkaamaan pikimustia kadulla lenkkitossuja myyviä afrikkalaismiehiä, niin häntä katsottaisiin varmaan suu auki, pidettäisiin seonneena.
Minusta meidän ei pidä hyväksyä eikä tukea mitään vihaajien tuottamaa. Kuten Meri edellä sanoi, juuri vasta, kesällä muistaakseni, Hännikäinenkin lähetteli huorapostiaan.
Tämä on vähän kuin keisarin uudet vaatteet -satu. Ihaillaan sellaista, mikä ei ole totta. Minun ei ole yhtään vaikea nähdä, että keisarilla ei ole vaatteita. Viha ei ole vaate.
Minusta Hännikäisen apuraha pitäisi antaa sellaiselle joka osaa olla ihmisiksi. Siinä olisi opetusta. Nyt kun hän saa tuon apurahan, niin saattepa nähdä...
Miksi ihmeessä häntä pitää kannustaa? Ei koulussakaan anneta stipendiä kiusaajille.
Marjatta, kanssasi ei voi olla muuta kuin samaa mieltä, mutta sinullakin on radikaali musta pisteesi (kuten meillä kaikilla). Kommentti toisensa jälkeen näet vain toisen osapuolen pilkan, ilkeyden, nimittelyn.
PoistaSamaan aikaan äärivasemmiston harjoittama väkivalta,kiusanteko, poliittinen häirintä Suomessa on totta. Joko et ole siitä tietoinen jostakin syystä tai sitten annat itsellesi luvan nähdä sen väärän vain siellä puolella mitä itse inhoat (ja varmasti syystä) eniten.
Me taidammekin Marjatta olla täällä, tämä tulee ystävyydellä ja kunnioituksella, tämän keskustelukerhon kovimmat luupäät:) Tunnistan itsessäni myös puolueellisuutta, ja se meidän pitäisikin itsessämme tiedostaa, että voisimme niitä asemia vaihtaa ja tiedon ja havainnon perusteella muuttaa käsityksiämme tarvittaessa.
Vesa, kerrankin olen kanssasi eri mieltä. Tuo mitä sanot tasapainoisuudesta, on m y ö s juuri noin, mutta samalla on totta että jonnekin "tuolle puolen" jäisi ja olisi jäänyt taiteessa ja tieteessä menemättä
ilman tasapainottumuutta mielenterveyden keskusliiton suosittelemien rajojen sisäpuolella. Strindberg, Pasoloni, Fassbinder, Godard, Bernhard, Mishima, Blake, Kafka, Viita... jne. jne. En tällä tarkoita taiteilijamyyttiä tms. vaan sitä, että jotkut menevät kaltaistani tavista pidemmälle jotta minäkin voisi nähdä sinne. Nämä kolme mainittua esseistiä esimerkiksi ovat kuin kolme ikkunaa, jotka avaan mielelläni kaikki, Hännikäisen ikkunanpuitteet voivat olla eniten likaisia ja siivoamattomia, mutta kyllä likaakin pitää koskea, että voisi olla puhdas.
Mitä sitten tulee itse tyyppin, tai kenen tahansa tyypin, ilkeilyyn ja solvaamiseen, niin jos se on yksityisasia niin se on yksityisasia.
Hassua jos mä tässä profiloidun nyt Hännikäisen puolustajaksi vaikka sillä ja sen ryhmillä ei ole mitään yhtenäisyyttä omiin kantoihini maan tilasta.
Ajattelen Hännikäistä vain kulttuurielämän tyyppinä.
Poliitiikassahan se on mun mielestä ihan naivi, vastustaa multikulttia mutta on herrojen kanssa nato-marjassa ryssänpelkoiseksi peloteltuna kuten koko muukin kanssa.
Miksi me muuten ylipäätään haluamme, haluisimme istua sohvalla lukulampun valossa lukemassa harkittuja, maltillisia, fiksuja, "taitavasti kirjoitettuja", vastuullisia ja hempeitä esseepohdintoja?
Sitä vartenhan on keskiluokan epistola, Suomen Kuvalehti. Ja lasi "jotain hyvää punaviiniä."
Pieni äärimmäisyysajattelussa ei ole minusta kenellekään meistä mikään uhka.
Nylenhän tästä kirjoitti juuri, vai sanoiko se sen haastattelussa. Pitää ajatella isosti ja rohkeasti.
Teoissani ja työssäni olen ja pyrin olemaan juuri joita keskitien-juttuja mitä tuohon äsken listasin. Mutta yksin kotona pää saa kyllä kylmetä ja kuumeta, ja mielellään. Radikaalien ajatusten lukeminen ei tee minusta ja tuskin kenestäkään radikaalia. Mutta kukinhan valitsee lukemisensa itse. Lukeminenkin on sananvapautta. Teoistamme, kirjoitan vielä, vastaamme sitten aina toisillemme, yhteiskunnalle ja meidän on pyrittävä kaikessa rauhaan keskenämme isossa ja pienessä mittakaavassa. Siksi niitä törky- ja vihaviestejäkään ei tule lähettää missään mielentilassa kenellekään. Miltään laidalta.
jope
Kirjoitusvirheiden runsauden perusteella taidan olla tasapainoton yksilö minäkin! Toivottavasti sanoma ei huku. Mutta kun nopeasti innoissani ja iloissani teille kirjoitan niin kuin tässä teille puhuisin, jää oikoluku lähes aina tekemättä.
PoistaLähdenkin tästä häpeämään. Lukekaa silti.
"Poliitiikassahan se on mun mielestä ihan naivi, vastustaa multikulttia mutta on herrojen kanssa nato-marjassa ryssänpelkoiseksi peloteltuna kuten koko muukin kanssa."
PoistaSelitän: mielestäni maamme suurin kysmys nyt on se miten pitkälle olemme länsi-integraatioon uppoamassa. Olemme nyt jo "ytimessä" ja jos ja kun meidät johdatellaan vielä Natoonkiin, herää Suomi eräänä aamuna ja tuskin edes huomaa muuttuneensa toiseksi, sisäpuolensa ulkopuoleksi, kuoreksi.
Olen siis ihan häpeämättä yksi (viimeisistä?) Paasikivi-Kekkoslaisista, koska minulle turvallisuutta edustaa edelleen neuvottelukyky- ja taito Venäjän kanssa (on siellä johdossa kuka tahansa), eivät Nato-aseet ja ohjukset tai EU:n "yhteinen tinkimätön ulkopolitiikka."
Kollektiivisuus on tuottanut suurimmat katastrofit kansakuntien tasolla.
Trump on tietenkin uhka ilman mitään epäilystä jo henk.koht. ominaisuuksiensa vuoksi, mutta on se uhka Clintonkin, kova Venäjän kammoaja joka näyttää kannattavan jokaista tilaisuutta kumuloida kriisejä sotilaallisesti laajentumalla kaikkialla maailmassa. Usan luokittelusssahan Hillary on ns. haukka mitä tulee ulkopolitiikkaan.
Eli on ne ongelmat todella isompia kuin Hännin apuraha-sekoilut. Mutta kulttuuriblogihan tämä on.
jope
Jope, tiedän että oli tyhmää ottaa esiin tämä terveys / sairaus -dikotomia, sillä eihän se mitenkään päde tai ei ole sellainen millä taidetta pitäisi / voidaan arvioida. Blaken, Strindbergin, Kafkan, Viidan, Pasolinin ja Bernhardin taiteesta en voi sanoa, että ne olisivat sairasta (noita muita en niin hyvin tunne, no Mishimaa, joo, vähän). Päin vastoin, he hallitsevat välineensä ja jokainen tuo esiin maailman ristiriitaa, kauhua ja kauneutta ihailtavasti. Taiteessa pitää olla sellaista mitä Kafka sanoo: vaikuttaa kuin jonkin läheisen itsemurha tai kirveen isku. Olisinko tahtonut tuntea ko. tyypit ihmisinä, elää heidän lähipiirissään? Luultavasti en, vaikka toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä...
PoistaMutta en tarkoita todellakaan, että ihmisen pitäisi taiteilijana olla jotenkin keskiverto tai osoittaa mielenterveysseuran suositusten tuntemista. Mutta ei siitä toisaalta ole mitään haittaakaan, jos on nuppi kunnossa ja osaa elää niin kuin ihmisen pitää.
Kukin kokee varmasti asiat oman viiteryhmänsä kautta. Minua on viime aikoina ottanut päähän esimerkiksi se, että monet nuoret toimittajat jne. ilahtuvat Markku Eskelisen "analyyttisesta" tyylistä, joka on itse asiassa monin osin katteetonta solvausta. Se että esim. Savon Sanomien kriitikko Hannu Poutiainen väittää Eskelisen teoksen analyysien motivaatioista näin: "Raukat rajat ovat siis yhdellä kertaa poliittisia ja esteettisiä. Koska rajat ovat historiallisia, niiden käsittely on analyyttista, ja koska tutkijat eivät niitä tiedosta, analyysi on usein kovasanaista.
Tätä ei pidä kuitata liioitteluna tai jääräpäisyytenä, sillä teoksen retoriikan ja argumentaation välillä on oleellisia yhteyksiä, joita on syytä opetella lukemaan yhtä tarkasti kuin mitä tahansa kaunokirjallista teosta."
Tämä ajatus on kyllä yksinkertaisesti roskaa.
Eskelisen analyysi on paikoin kovasanaista, mutta se ei liity mitenkään ensisijaisesti muiden huonouteen ja typeryyteen eli siihen, että akateemiset tutkijat eivät tiedosta ja älyä kirjallisuutta, vaan kovuus liittyy Eskelisen valitsemaan käsittelytapaan ja siihen, että hän tahtoo nähdä muut huonompina kuin nämä ovat. Hän menee monessa kohtaa alta korkeatasoisen kirjoittamisen riman oikeuttaessaan itselleen pikemminkin toisten haukkumisen kuin oman argumentoinnin, ja tämä erottaa hänet laadukkaasta ajattelusta. Hän antaa provokaattorille itsessään liian suuren vallan.
Jos Eskelisen monin puolin hienoa esseistiikkaa lukee kuin kaunokirjallisuutta, se on kuraa juuri noilta osin kun hän katsoo merkityksekkäämmäksi pilkata toisia kuin ajatella itse. En esimerkiksi ymmärrä, miksi monet nuoret toimittajat jne. arvostavat Eskelisen pohjimmiltaan retorista asioiden käsittelyä ja bluffia.
Minua siis ihmetyttää Eskelisen kovasanaisuuden ja ilkeyden ihailu, kun se osoittaa lopulta lähinnä vain sen, että kirjoittaja on jäänyt oman harkitsemattoman sosiaalisen roolinsa vangiksi. Tarkoitan ylimielistä tyyliä, jonka hän loi Sianhoito-opastaan varten. Tuo Eskelisen kyseenalainen toisten solvaaminen herättää minussa vähintään samanlaista vastenmielisyyttä kuin moni kokee Hännikäisen kohdalla. Minusta ilkeys ja omaksi ylivertaisuudeksi puettu sosiaalinen typeryys ovat Eskelisen heikot kohdat, jotka pilaavat paljon siitä, että hän on paikoin kiinnostava ja terävä kirjoittaja.
Kiitos tästä. Eskelinen on mulla kirjastojonossa, en kyllä ole ihan varma miksi.
PoistaKun vertasit haettua rankkuutta bluffiin, se oli hyvin sanottu. Kai se on jostakin rock-estetiikasta opittua. Kova on muka kovaa. Vaikka "kovinta" on kaiketi kirkkaus ja kauneus.
Itse en ole rankkuuden ystävä mitenkään muunlaisia lähestymisnäkökulmia poissulkevasti. Silloin kun taide, kirjallisuus lähestyy minua jotenkin itsessään hengittävästi, kun joku puhuu itselleen ja samalla minulle, se on musta se hienoin juttu.
Nämä mainitut tekijät, mm. tämä apuraha-tapaus on triviaa kaiken tuon parhaan rinnalla. Keskustelu nyt lähti vain tuon sivupolun suuntaan. Ja voihan olla että näistä kaikista esseisteistä kehittyy hienokin ajankuva jota tarkastellaan myöhemmin hyvinkin kiitollisena.
Ja jos totta puhutaan, en mä mitään Fassbinderiä jaksa. Klaus Härö on enemmin mun makuun. Niin kiltti mä olen. Ja tuo ei ollut mitään ironiaa.
jope
haluan taas sanoa sen, miten mukavaa on olla samaa tai eri mieltä teidän kanssanne. symppaan sitä, että täällä niitsen aivastuksessa lause ei tieten tahtoen nälvi. se on kovasti harvinaista; tämän maailman alhoissahan on jo aivan tarpeeksi vihaa ja rienaamista.
VastaaPoistaminun puolestani ideologinen tuotesijoittelukin on ihan jees. on terveellistä, että kannanottoja tulee eri kuvakulmista. se pistää hiekkalaatikon leluja sympaattisella tavalla uusiksi.
ja jope, me ollaan sun kanssa eri mieltä joistakin asioissa. silti tulen tosi iloiseksi siitä, että mielipiteilleni on olemassa vaihtoehtoinenkin luenta - ja siitä, että tuot sen vaihtoehtoisen version tietoisuuteeni. en haluaisi sortua ryppyotsaisuuteen niinkin riemukkaan asian kuin dialogin tiimoilta. tai minkään tiimoilta.
vesa, kaipailin nylénin valintaa finlandia-ehdokkaaksi. paitsi että onhan se niinkin, että hänen näkyvyytensä perustuu pitkälle tiukka-katolinen-vegaani -näkyvyyteen. ainakin nämä määreet mainitaan jokaikisessä muutaman rivin haastattelussakin, mieluiten kursiivilla.
meri
Meri, Finlandiassa proosan laji on kai määritelty niin pitkälti romaaniksi, että Nylén on pudonnut jo lähtökohdiltaan pois. Harmi että niin on! Esseet, aforismit, novellit, kaikki proosan lajit takaisin Finlandiaan (ja miksei runotkin) niin että saadaan jälleen näkyviin kirjallisuuden monimuotoisuus.
VastaaPoistaItse olen lukenut noista kirjoista Sandströmin, Viikilän ja Kinnusen teokset. Kaksi ensimmäistä ovat mielestäni paikkansa ansainneet. Ne ovat loppuun saakka mietittyjä teoksia ja aidosti puhuttelevia. Kinnusen olisin korvannut jollakin muulla - Nylénillä nyt heti jos sellainen olisi mahdollista. Neljäntienristeys oli romaanina paljon koherentimpi ja paremmin kirjoitettu kuin tämänvuotinen. Tässä romaanissa näkyi vähän liikaa (minun makuuni) läpi mitä on kirjoittaa tendenssimäisesti ja poliittisen korrektiuden vaatimusten mukaan. Hienoja kohtauksia silti ja sokean ihmisen maailman kuvaamista. Toivoisin melkein, että Sandström voittaa: hänen kerrontansa on vivahteikasta ja monitasoista. Viikilän teos on kuin kokoelma laajoja proosarunoja, joita yhdistävät löyhät kerronnalliset elementit. Uskomattoman hienosti kirjoitettu kirja.
Ystäväni kysyi että "jos haluat eskelisen kirjan jouluna niin hän ostaa sen sulle". Hyvä tarjous josta en kieltäytynyt. Kuten tuosta vähäsen jutustä huomasitte, käyn eskelisen blogia välillä lukemassa. Minulla on aina ollut ristiritainen fiilis kaverista, jo silloin joskus... milloin se hoito-opas nyt ilmestyikään... osuvaa havainnointia, todella kinostavaa kuten tuossa historiassakin, ja sitten taas ärsyttävää hyökkäävyyttä. Skitsonalyysiähän se joskus sanoikin tekevänsä. Tuli mieleen että niinku se käyttäs koko persoonaansa siihen... Juttua sieppariluennastani olen joskus mahdollisen kirjallisuuden seuraan meilannut ja ovat ehkä sen eskelisellekin jopa lähettäneet mutta mitään vastauksia ei ole tullut; minulla kun on tapanani näillä jutuilla joskus pilkkiä naurettavuuden uhallakin ja sitten tulee kinnostavia pointteja takaisin, usein ei.
PoistaHyrystä tappelisin eskelisen kanssa. Todella. Näkemyksen Lahtelan Hallitsijasta ja Selon Pilvihipiäisestä jaan. Selon kirja on kyllä hiton hyvä.
Jos eskelisen persoona olisi keskusteleva, sillä ois paljon annettavaa ja sais asiaansakin perille. Tuo hyökäävyys on minusta sivistystä tuhlaavaa.
Meri. Olen hirveän iloinen jos koet lauseemme täällä noin. Tahallinen retorinen väärinymmärtäminen ja heikkouden etsiminen ihmisestä on surullista. Itse voin kirjoituksissani kärjistää, käyttää niitä natsikortteja ja olkiukkojakin, joita siis PUOLUSTAN, mutta kun puhumme toisillemme, kärjistykset ovat turhia. On niiäkin täällä joskus ollut mutta jotenkin luovuuden rajoja hakien...
Jope. Noista hurjista... Pasolinin Salosta pidän. Filmihullujutussa kilpailutin sitä haneken funny gamesin kanssa ja pasolini voitti. Se on jollain kauhealla tavalla hirveän kaunis elokuva. Ja ajattomalla tavalla poliittinen. Vaikkakin aikansa lapsi.
Juha, minä pidän Eskelistä hyvänä kirjoittajana ja terävänä kaverina. Juuri siksi en ymmärrä, miksi hän hirttäytyy vanhaan rooliinsa. Luulen, että suurimmalle osalle lukijoista hänen pointtinsa uppoaisivat paremmin jos hän ei rakentaisi kärjistyksillään olkinukkeja, joita tuhoaa. Tosin on sanottava, että tyyli on siistiytynyt reilusti Sianhoito-oppaasta. Eskelinen olisi vaan vielä paljon parempi kun oppisi oikeasti keskustelemaan eikä huutamaan päälle. Hänen ajatteluunsa avautuisi ihan uusia juonteita, eikä kriittisyyskään silloin niin haittaisi, sitä täytyy olla ilman muuta, jos hahmottaa uusiksi tai omasta näkökulmastaan esim. jonkin alueen proosan historiaa.
Poistavesa. minusta tuo proosapalkinto voitaisiin totisesti vapauttaa tuosta proosapaidasta. kun koko palkinnon näkyvyys ja markkina-arvo on mitä on, toivoisi sitä muillekin kirjallisuuden muodoille hiukan samanlaisia tai -kaltaisia mahdollisuuksia.
VastaaPoistasain muuten karhunkiven luetuksi. luin kirjan loppuun aamuyöllä vessassa ja itkin. itse asiassa itkin melkein kirjan läpeensä. en ole varma, olenko vielä valmis luopumaan kirjan tuottamasta surusta ja ahdistuksesta.
en ole kovin analyyttinen lukija, enkä edes osaa pitää sitä erityisen pahana. sen tiedän, että nyt tekee mieli käydä niiden helvettien kimppuun, jotka karhunkivi manasi esiin. tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että jokin lukukokemus voi olla vaikea, mutta hyvä. lopulta.
jos jotain naristavaa on naristava, niin ehkä paikka paikoin liian runollinen kieli. en tunne kuuluvani runojen maailmaan. aion kuitenkin ostaa vaikka kootut ostoslistasi, jos sellaiset päätät joskus julkaista. mieluummin kuitenkin proosamuodossa.
meri
Meri. Mietin myös tuota runollisuuden juttua vesalla että olisiko vielä selkeämpi ja karumpi arkisuus passannut paremmin. En osannut ihan päättää. Siihen tottui ja se vaihteli kuitenkin tilanteisin sopivasti. Ja ehkä pointtina oli myös se, vesa voi ojentaa jos tulee ohari, että isän hauraus ja voimattomuus efektoitui jotenkin sen kautta. Runollisuus oli eräällä tavoin kirjallista mindfulnessia, itseen vetätymistä, etäisyyttä huoleen... unohdusta jonka alla huoli väreili... ja sä oli kirjallinen hahmo, ei rekkakuski.
PoistaJuha, ajattelin jossakin kohtaa jopa astetta tylympää meininkiä, dokumentasrista kieltä jne. Kustannustoimittaja sanoi siinä vaiheessa, että nyt maalataan tosi synkillä väreillä, jotain toivoa pliis. Kieli päähenkilökertojan ajattelun heijastajana luo kuvatun todellisuuden ja tietoisuuden rajalle sietämistä edesauttavan filtterin. Vaikka maailman kosketus on raskas, on mukana edes hitunen kauneutta, joka taittaa kokemusta hiukan.
PoistaTuo minä-sinä-asetelmakin voidaan lukea luontevimmin isän päänsisäisenä prosessointina. Poika ei ole kerrontatilanteessa puhuteltu. Siksi teos on yhden sosiaalisen mielen läpivalaisu.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poistajoo. jotain tommosta olin löytävinäni...
PoistaKiitos, Meri! Ainoa harmittava juttu kirjoittamisen ja lukemisen suhteessa on, että ihmiset lukevat nopeammin kuin kirjoitan. Lukeminen tapahtuu päivissä, kirjoittaminen vuosissa tai vähintään kuukausissa. Jospa jotain sitten jää mielen pohjalle kytemään.
VastaaPoistaEikä haittaa yhtään, että nariset kieleni runollisuudesta - minkäpä runoilija itselleen mahtaa tai pikemminkin: tässä seuraava kehitystehtävä proosan kirjottajana. Tiedostan kyllä, että välillä menee runon puolelle. Käytin koko rakenteessa paljon runouden keinoja kirjoittaakseni sellaista proosaa, josta pidän. Pintatasolla olisi voinut olla paikoin säästeliäämpi, mutta esim. luonnon kuvauksessa innostun aina ja menee runolliseksi!
Vesan kirja kuuluu hitaasti tai useampaan kertan luettavien joukkoon. Jos haluan luettuani aloittaa heti kirjan uudelleen alusta, niin tiedän, että kirja on hyvä. Näin on käynyt mm. Vesan, Toni Morrisonin ja Coetzeen kirjojen kanssa juuri niiden tyylin takia.
VastaaPoistaÄlä vähennä runollisuutta Vesa!
Sitten Jopelle. Kuka, mitä, hä? Minäkö näen vain joidenkin kiusaamisen koulunpihalla, en kaikkien! Jos niin hienovaraisesti osaavat kiusata, etten näe, nin eipä mahda mitään. On myös sellaista, että kiusataan turhalla kiusaamisssyytöksellä. Minä pistän kyllä nurkkaan ja jälki-istuntoon tasapuolisesti samasta teosta jokaisen kiusaajan.
Aiemmin oli puhetta Jari Tervon kirjamessujen avajaispuheesta.
http://messukeskushelsinki.fi/press-release/jari-tervon-avajaispuhe-helsingin-kirjamessuilla-27-10-2016/
Se on minusta pääosin hyvä.
"Suomalainen politiikka on joutunut maahnmuuttokammoisten panttivangiksi." - Niin on!
"Joko ihmisoikeuksisa kunnioitetaan tai sitten ei" - Totta, ei voi kunnioittaa toisten oikeuksia vähemmän kuin toisten. Vertaa George Orwellin Eläinten vallankumous.
Ja se, että pakolaiset on ulkoistettu Turkille, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, on myös ihan totta. Turkki on siitä kumma maa, että siellä mukavilla, ahkerilla, reiluilla ihmisillä on karmea hallitus.
Ainoa miinuspuoli Tervon puheessa on Sipilä-paran haukkuminen myöhässä. Hän oli varmaan tehnyt puheen aikaisin eikä korjannut, vaikka kaikki tietävät, että Sipilä selitti itsekin kiireellä kirjoitettua blogiaan. siis sitä, että asioita ei olisi pitänyt yhdistää sillä tavalla kuin hän teki, yksittäistä ryöstömurhaa ja vihajärjestön nimissä kuoliaaksi potkimista. Tervo ei koskaan malta luopua mistään hyvältä kuulostavasta. Sama on kirjoissakin, liikaa vitsiä ja juonenkiemuraa muutoin hyvissä romaaneissa.
Antaisin siis Tervolle muistutuksen, mutta Halla-ahon erottaisin koulusta määräajaksi.
Tervo ei kuulu äärivasemmistoon tietääkseni.
En sitten teidä, kuka ääärivasemmistolainen olisi julkisesti antanut tappouhkauksia ja huoritellut.
En ole tietääkseni minkään puolueen puolella, en edes koskaan kysy ihmisiltä heidän puoluekantaansa.
Koko tuo asetelma, että paha teko olisi oikeutetumpi, kun ne muutkin, minkä sinä Jope nostat aina esiin, on minusta kestämätön.
Sitä harrastavat lappusilmäiset kiusaajien vanhemmat koulussa. Koksa epämääräinen "kaikki muut" on pahempia, niin meidän Jonna tai Janne on pieni tekijä kiusaajana ja "silmätikku".
"Minäkö näen vain joidenkin kiusaamisen koulunpihalla, en kaikkien! Jos niin hienovaraisesti osaavat kiusata, etten näe, nin eipä mahda mitään. On myös sellaista, että kiusataan turhalla kiusaamisssyytöksellä."
VastaaPoistaMarjatta. Jos et ole tietoinen äärivasemmiston toiminnasta yhtä hyvin kuin rasistinatsien niin sitten on tosiaan noin.
Toisaalta on vaikea uskoa että et olisi juuri niitä uutisia lukenut, mutta onhan se mahdollista.
Minä pääkaupunkilaisena olen nähnyt ominkin silmin mm. kivitettyjä puoluetoimiston ikkunoita.
Viime lauantaina oli muuten Helsingin rautatiasemalla sellainen mellakka että oksat pois. Jokainen mm. Hesarin toimittaja tietää ohikulkijoiden lisäksi mitä siellä tapahtui. Videomateriaali on huimaa.
Uutisoitiinko asiasta. Ei.
Tämä on mm. yksi niitä outoja asioita joita maassa tapahtuu.
Eli voi olla että et tosiaan ole tietoinen siitä mitä maassa tapahtuu. Vasemmiston väkivalllasta on paljon tutkimustakin. Mm. Ruotsissa niillä on oma alakulttuuri, joka hakeutumalla hakeutuu kahakkaan milloin kenenkin kanssa. Suomessakin on sivuja joilla väkivaltaa pidetään oikeutettuna poliittisena ratkaisukeinona.
Misssään kohtaa en ole Marjatta kirjoittanut että äärioikeiston laiton toiminta olisi oikeutetumpaa koska äärivasemmistokin. Jos löydät sellaisen kohdan ajatuksistani, laitan seuraavasta tilistä 50 euroa valitsemallesi hyväntekeväisyysjärjestölle.
Itse olen tullut siihen tulokseen että maassa on ns. poliisiasioita ja laillista toimintaa. Jokaisen rikoksen, mm. kiihottamisrikoksen, tulisi tutkia poliisi.
On tietenkin moraalisiakin asioita. Onhan meidän edistettävä kaikkea hyvää, niin kuin me sen yhdessä pyrimme ymmärtämään - ja oltava valmiita kompromisseihin ja sovintoon.
Maahanmuuttajien suhteen mun omatunto on tekojen tasolla puhdas. Teen sitä asiaa luonnollisella tavalla enkä teoretisoi puolesta enkä vastaan puheillani kuten esim. Tervo. Yhdessä eletään ja tehdään töitä maanantaista perjantaihin, yhdessä asutaan maanantaista sunnuntaihin.
Kaksoiskoodien suhteen olen kuitenkin tarkka, en hyväksy niitä koska ne niin siellä luokkahuoneessa kuin koko yhteiskunnassakin tasolla ovat aiheuttamassa epäoikeudenmukaisuuden kokemusta.
Mutta tässä on tapahtumassa musta positiivista kehitystä.
Yhteiskunnan kehitystä ei voi ratkaista somen natsi- tai punakaartien huutokisoissa. Se pitää ratkaista laillisesti Eduskunnassa maltilla ja hitaasti. Tästä olemme varmasti ihan sama mieltä.
jope
Jope, kun puhumme jonkun henkilön ongelmallisuudesta, niin sinä teet usein tilanteesta jotain muuta kuin yksilötason asian, yhden henkilön räävittömyyden, ja vedät esiin kahtiajaon: mutta katsokaas kyllä nuokin tuolla, tuo vastapuoli ja tämäkin video osoittaa, että...
PoistaTotta Marjatta, yritän tehdä yksityisistä ilmiöistä yleisiä ilmiöitä. Olemme tietysti yksilöitä ja vastuussa siten, mutta elämmme ja toimimme myös ajassa, olemme enemmän tai vähemmän aikalaisia.
PoistaJa Suomi on todella kahtiajakautunut. Asiantuntijat kertovat siitä jatkuvasti.
Itse en koe kuuluvani kumpaakaan leiriin, mutta se voi olla itsepetosta.
Kumpa oppisimme Suomessa taas sen tylsän maltillisuuden ja luottamaan myös toisella tapaaa ajatetteleviin. Minäkin. No, itsestä voi aloittaa.
Vaikea on kuitenkaan aloittaa lopettamalla havaintojen tekeminen; en ole mystikko siinä mielessä ainakaan että osaisin aistia vain kauneutta. Täällä niitä havaintoja juoksee päälle joka viikko. Pitäisiköhän lähteä Valamoon tms.
Kävimme itse asiassa vaimon kanssa katsomassa hintoja eilen (muista syistä). Haaveilemme kiireettömästä joulusta täysihoidossa, mutta kallista on.
jope
Noista videoista sen verran, että viittaan niihin usein, ilmeisesti liian usein, koska tilanne on se että koska esim. et seuraa "toisenlaista mediaa" ilmeisesti (hyvistä) periaatteellisista syistä, on tilanne sellainen että sama kuin yrittäisi selittää jotakin jollekin siitä mitä tapahtuu verhon takana.
PoistaTapahtumien dialogisuus on sellaisessa tilanteissa mahdotonta.
Itse otan tuolta valtamedian ulkopuolisesta lähinnä vain kuvatun materiaalin. Kuvan todistusvoimaa ei kannata koskaan ohittaa, jos aika ja paikka ovat varmennettuja.
Jos tämä sinua järkyttää niin kerron että suurin osa tuntemistani akateemisista ihmisistä eri puoluekannoista, naisia, miehiä, humanisteja, seuraa noita juttuja. Osa sen vuoksi että kokee sen eräällä tavalla velvollisuudekseen saadakseen tietää myös mitä siellä esim. julkaistaan.
Kansalaiset kännykameroineen eivät ole mitään toimittajia eivätkä oikealla toimitustyölle mikään vaihtoehto eivätkä siksi uhka, mutta lisäsilmiä he ovat. Kaikki toimittajat seuraavat näitä lähteitä myös, sen tiedän. Toki se on heidän hommansakin.
Toimittajilla on tässä ajassa valtava moraalinen vastuu pyrkiä riipumattomuuteen.
Mulla on ehkä sitten siinä optimismia että luotan ihmisten kykyyn käsitellä lukemaansa, näkemäänsä materiaalia. Voi olla että luotan liikaa.
Mutta en usko että ihminen kovin helposti radikalisoituu ei muutamien klippien, juttujen
perusteella. Sen täytyy perustua omaan valintaan.
Samalla tapaa kuin sinä olet valinnut ihmisten hyväksymisen ja suvaitsevaisuuden.
Laitonta materiaalia ei saa julkaista eikä laittomia vihasivustoja suosia tai hyväksyä sananvapaudenkaan nimissä, mutta tosiasia on että maassa kiertää satojen tuhansien ihmisten näkemiä videoita viikottain, joita ei oikea media aina julkaise, tai tuskin koskaan. You tube julkaisee jo aika paljon.
Aina asialla ei ole se eräs likakaivo.
Tuo assa oli yksi esimerkki. Mellakka jota ei ollut.
Kuin jostakin käsikirjoituksesta.
Monen klipin julkaisematta jättäminen on varmasti hyvä päätös. Luotan median ammattitaitoon 90 prosenttisesti. Harmi vain että se vahvistaa sitä toista todellisuutta, ruohonjuuritason tiedonvälitystä, jota ei voi enää estää netin aikakaudella mitenkään.
Juuri näillä prosesseilla se maa kahtia jakautuu, jos teeskentelemme ettei sitä toista puolta ole olemassakaan tai jos maalaamme sen kokonaan mustaksi. Ihmisiä nekin on ja luullakseni toivoo sellaisena kuulluksi ja nähdyksi tulemista.
Itse seuraa jonkin verran myös vihreää mediaa, vasemmiston ja anarkistien jne.
Oma valintani on pyrkimys konfliktien välttämiseen, mutta aina en osaa sitä edustaa itsekunniotustani menettämättä, jos olen pakotettu tekemään sen tosiasioiden kustannuksella.
Mutta en minä Marjatta näitä koko ajan mieti.
Nämä on kuitenkin vain sivuosa kiinnostuksistani.
jope
Että Turkki on joku pullonkaula tässä perheiden yhdistämisessä, tuntuu jotenkin viranomaisten jäykkyydeltä. Ollaan pilkuntarkkoja... (mutta tässä voi minulla olla kyllä puutteellista tietoa, korjatkaa äkkiä jos tiedätte enemmän). Niin kauan kuin perheet ovat erillään, turha puhua kotouttamisesta.
VastaaPoista"Suomalainen politiikka on joutunut maahanmuuttokammoisten panttivangiksi."
"Joko ihmisoikeuksia kunnioitetaan tai sitten ei"
Talous ja ihmisyys. Siinä noiden ongelmien kaksi napaa, niiden jännite. Ovatko maahanmuuttajat voimavara vai rasite? Varmasti kumpaakin eikä sen mukaan voi ihmisoikeuksia määritellä. Täysin läpinäkyvästi ei taida kumpikaan puoli käyttää sanoja.
Tuo Tervon lause ihmisoikeuksien kunnioittamisesta tietenkin on lausuttu sellaisessa maisemassa, jossa se on mahdollinen. Eli tässä etenee aina kehään.
Jope. Mistä tuossa mellakassa oli kyse?
Poistahttps://www.facebook.com/Nelkku-1083205128381161/
PoistaPätkä lukemattomissa eri linkistöissä mutta löysin sen nyt uudelleen tuosta.
Ja hei, en ota kantaa sivustoon, paha on, mutta
kuten sanoin kuvan todistusvoimaa ei pidä aliarvioida jos aika paikka on varmennettu.
Assalla tuollaista ja ei yleistä uutisointia. Se on tässä pihvi.
Poikkeuksellista.
Vastaavaa juttua on muuten maa täynnä, kuvaa joka kertoo sitä mitä meille tarjotut kuvat eivät kerro.
Se on siis siellä alhaalla jos rullaat, 6 November. Menossa miekkari, lippuja liehuu. Yli kolmen minuutin pätkä.
PoistaNyt ottaa pannuun. Miksi mä sullekin, hah, tuollaista linkkaan. Seuratkaa rakkaat toverit maailmaa itse, j o s kiinnostaa. Tuollaisen seuraaminen ei ole mulle tärkeää mutta ihmiset puhuvat ja kertovat, silloin menen tsekkaamaan, mielestäni ihan luonnollista utelaisuutta. Voi olla että todellisuus on hieman erilaista täällä pk-seudulla, sittenkin.
Näistä ihan samoista jutuista keskustelen maahanmuuttaja-kaverini kanssa ja siinä ei ole mitään pelkoa leimaamisesta joksikin sydämettömäksi rajakiksi. Jos asioiden lukemisesta ja katselemisesta tehdään jotakin epäilyttävää niin...hitto. Sivistysihanteeseeni kuuluu kaikkien asioiden tarkastelu kaikista mahdollisista suunnista. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.
Nyt mie lähen kirjastoon lukemaan ennen kuin muutun tasapainottomaksi :)
I:n päälle vielä Hännikäisen oma näkökulma Kordelin juttuun.
VastaaPoistaKannattaa jaksaa lukea on sitten puolesta tai vastaan. Löytyy sen blogista marginalia.
Taidatte jo uupua aihepiiriin ajanhermolla hermoiluun.
Tein kävelylenkin lumessa ja tuiskussa. Kylmää ja pimeää lumisilla kaduilla. Ikkunoissa valoja ja siellä valoissa ihmisiä kuka mitäkin tekemässä ja miettimässä. Mitä jaan heidän kanssaan? Onko se sattumaa sitten millä ajatuksilla ja innostuksen kohteilla me vapaat hetket täytämme? Mikähän meidät johtaa ajattelemaan niitä mitä me mietimme? Minua hämästyttää miten eri tavalla me ajattelemme niistä muutamista asioista jotka meillä tässä on. Mistä se ero juontaa?
Mulle tullut taas mieleen sellainen perusyksityisyyden kokemus. En ole erilaisempi kuin muutkaan, en usko persoonallisuuden harhaan, mutta silti toinen ihminen on todella toinen ihminen. Tulin tulokseen että yksityisyys, positiivisella tavalla yksinäisyyskin, on mun juttu enemmän kuin yhteiskunnan tilan miettiminen. Mutta kun aikaa on, ehtii jälkimmäistäkin. Perheeni viettää illat kotona, ei harrastuksia kodin ulkopuolella, pientä elämää nykyään, aikaa on lukea, katsoa, odotella, kävellä, kirjoitella ajatella näitä tänne.
Sorry, jos olen vienyt täällä liikaa tilaa. Nyt alkaa vaihe että pitää tehdä duunia enemmän kotonakin. Jatkan kommentointia mutta mieluummin luen teidän kommenttejanne. Antakaa palaa.
jope
Katsoin.
PoistaEi kannata ottaa jope pannuun. Kyllä näitä on hyvä katsoa. Paljon herättävät ajatuksia ja harjaannuttavat kriittstä ajattelua enemmän kuin koko filosofinen kirjastoni tai yksikään Finlndia-ehdokas.
Kyllä näistä pitäisi uutisoida, että ajalle ja paikalle saataisiin syyt ja seuraukset ja vielä mahdollisimman julkisesti. Se on toimittajan työn haaste ja velvollisuus (terveiset vaan Marjatan poijalle).
Tämmöisissä foorumeissa seuraukset tuntuvat tulevan ennen syitä. Vihan energialla. Näissä sivustoissa havainto asetetaan ideologiseen yhteyteen mielivaltaisesti, uskoen kuvan todistukseen sinänsä. Pelkkä näyttäminen ja näkeminen ei kuitenkaan informoi mitään.
Itse yritin parhaani, mutta nähty sinänsä ei herättänyt minussa tunteita suuntaan eikä toiseen. Kuin olisi katsellut luontoelokuvaa. En jope näe näiden kuvien todistusvoimaa tällä tavoin käytettynä. Ne tarvitsisivat tuekseen vilpittömiä sanoja. Siis VILPITTÖMIÄ suuntaan sekä toiseen.
Se tuli mieleen että opetuksessa näitä tekisi mieli käyttää aistihavainnon ja ymmärryksen suhteiden opetuksessa.
Mutta sen nyt huomasin että kyllä näitä on kiinnostava katsoa. Parhainkaan postmoderni romaani jonka pitäisi muka vastata nykyisyytemme haasteisiin ja pitää peiliä edessämme, ei pääse edes lähtötelineisiin sen rinnalla, mitä myrskyä nämä ravistelevat sivustot esittävät. Tähän haasteeseen on aidosti vastattava.
Joo, nyt sait kiinni siitä mitä olen yrittänyt sanoa.
PoistaJope, kävin jo aiemmin lukemassa Hännikäisen kommentin.
VastaaPoistaOlen paljossa samaa mieltä hänen kanssaan (esimerkiksi se, että taidetta on mahdoton arvioida poliittisen korrektiuden periaatteilla, so. että politiikka sulkee taiteen rajat), mutta silti jokin minussa sanoo, että vaikka Hännikäinen esittää asiansa hyvin, monet hänen kannanottonsa ovat omalle ajattelulleni vieraita. Esimerkiksi tämä:
"Ne harvat, jotka ylipäätään käsittivät, että apuraha oli myönnetty kirjojen kirjoittamiseen, julistivat kovaan ääneen että säätiö oli nyt tukemassa kirjallisuutta joka sisältää naisvihaa ja rasismia. No, entä sitten vaikka sisältäisikin? Ihmisen on oltava täysin sokea, jos hän kuvittelee että mikään kirjallinen teos, olipa se taiteelliselta tasoltaan hyvä tai huono, tyhjenisi sisällöllisesti tällaisiin asioihin. Tai ylipäätään kirjailijan yhteiskunnallisiin katsomuksiin, jotka siitä kenties välittyvät."
Tämä "mitä siitä vaikka sisältäisivätkin" osoittaa juuri sellaiseen mahdollisuuteen, joka voisi hyvin toteutua Hännikäisen kirjoissa, ja se on hänestä ok. Vaikka itse ajattelen, että kirjallisuuden tulee häiritä turvallisuudentunnettamme (ainakin tarpeen vaatiessa), en ajattele, että "naisviha" ja "rasismi" ovat asioita, joita ihmisille kannattaa tarjota, siinäkään tapauksessa, ettei teos niihin palautuisi. En vain ymmärrä, miksi Hännikäinen tietoisesti flirttailee tällaisilla elementeillä ja mitä sellaisesta saa? En pidä korrektiuden nimissä tehtyjen "joukkolynkkausten" ja "painostusten" ajatuksesta, mutta aivan yksityisenä ihmisenä ihmettelen, mitä arvoa tässä maailmassa rasismilla tai naisvihamielisyydellä on. Minusta ne ilmaisevat lähinnä ihmisen henkistä vajaamittaisuutta tai henkilökohtaisia epäonnistumisia silloin kun niistä tehdään asioita, joita kirjailijalla on "oikeus" tuoda esiin. Tuollainen oikeus ei ole minkään arvoista, näin asian koen. Silti samalla sanon, että kirjallisuuden tehtävä ei ole kuvittaa pelkkiä hyviä ja oikeudenmukaisia ajatuskulkuja, jotain valmista kantaa, johon ripustaudutaan tendenssimäisesti. Itse ajattelen, että kirjallisuus voi olla muutosvoimaista, vaikka se ei virittäisikään fasismin, rasismin ja vihervasemmistolaisuuden vastaisia miinoja. Se voi olla radikaalia siinä kuinka se kuvaa ihmistä, hänen hyvyyttään ja pahuuttaan eikä kuitenkaan hirttäydy niihin kiinni. No, nyt ei tietenkään ollut tarkoitus määritellä hyvää kirjallisuutta, koska sellainen olisi mahdotonta. Yritin vain kuvata, mitä vierastan Hännikäisessä ja mitä vierastan poliittisessa "korrektiudessa" (toinen on altis pahalle, toinen yksisilmäiselle teeskentelylle ja oman edun / hyvyyden tavoittelulle toisten kustannuksella). Korrektiudessa ei ole sen sijaan mitään pahaa, jos se ymmärretään lähimmäisten ja kaukaisempienkin rakastamiseksi.
Ehkä se menee niin, olen tämänkin ollut sivusta huomaavani, että kun rasistiksi syytetään nykyään joskus m y ö s väärin perustein, ja sama naisvihankin kanssa, niin kohteelle tulee sillä tavalla evvk-olo että nimitelkää vapaasti sitten ple ! Ikään kuin kiväärinpiipulla esiin puristettu tunnustus.
PoistaTuomioon johtaneita tapauksia on jo ennakkotapauksina, jossa rasismisyytös on tulkittu langettavaksi kunnianloukkakseksi, eli rikokseksi. Se on hyvä suunta että somesolvaaminen saa myös siltä osin kuriin.
Rasismin vastustaminen on muutenkin niin tärkeä asia, että jokainen joka esim. tuota sanaa käyttää väärin, hätäillen, tulisi ottaa tutkintaan ainakin silloin kun se kohdistetaan yksittäiseen ihmiseen ennen aikojaan. Maailma ei muutu yhtään paremmaksi ampumalla ympärilleen rasisti, fasisti, natsi, nationalisti -laukauksia. Noin vahvaa terminologiaa tulisi käyttää vasta sitten kun asia on selvä. Kun asia on selvä, ihminen on ohjelmallinen rasisti, rasisti nimitystä pitää käyttää rasistista siinä kuin terroristin nimitystä terroristista.
Ymmärrän tuon ajatuksesi pahuudella flirttailusta.
Miksi?
Jokin sisäinen veto siihen suuntaan ilmeisesti.
Hyvää kirjallisúutta kirjoitetaan mielestäni nimenomaan yksityisen ihmisen kautta ilman mitään poliittisia kulmia. Ylivoimaisen suuri osa parhaasta kirjallisuudesta on juuri sellaista.
Mutta olisi myös ihan luonnoton tilanne jos maan kirjallisuus olisi 100 prosenttisesti täysin epäpoliittista.
Epäpoliittiseksi lasken myös korrektin poliittisuuden, jos korrektiudella tarkoitetaan vallitsevan hegemonian (höh)poliittisuuden toistamista, alleviivaamista, pakkotiedostamista, jopa pedagoimista, opettamista tai hienovaraistakin johdattelemista ainoaksi normaaliksi.
jope
"Korrektiudessa ei ole sen sijaan mitään pahaa, jos se ymmärretään lähimmäisten ja kaukaisempienkin rakastamiseksi."
PoistaKyllä. Korrektius on tuossa tapauksessa arvaamattoman todellisuuden viisasta huomioimista.
Palaan taas Dickeyn Jokeen. Minulla on aina tunne että osa Dickeytä on juuri hirttäytynyt johonkin ihmisyyden vastaiseen. Että sieltä pilkistää jokin juoppohullun sovinistin harrastama heikkouden halveksiminen. Mutta en ole varma.
Olen kirjoituksessa Olkikoirat ja muita kulttuurieläimiä yrittänyt määritellä uhkaaviin tilanteisiin reagoimisen eroa fasismiin, ne kun liukuvat päällekkäin kovin helposti:
"Milloin reaktiivisuus muuntuu asenteeksi ja lopulta aatteeksi? Rajan voi ainakin yrittää vetää seuraavasti: Fasistin voi ajatella perustelevan arvojaan ehdottoman tilanteen logiikalla vielä sen jälkeenkin, kun sitä ei enää konkreettisesti tarvita; hänen arvonsa ovat ikään kuin ehdottoman tilanteen lisäarvoa jota hän varjelee odottaen sen uutta täytäntöönpanoa (ja tämä sopii tietysti myös kommunistiseen militaristiin). Juuri tämä säilytettävän lisäarvon uhka Olkikoirissa ja Syvässä joessa hämmentää humanistista mieltä."
Joo. Tuo tuntuu hyvältä vieläkin.
Ja tuohon sitten yhdistetään vielä tuo korrektiuden etiikka...
Eli minäkin haluan tunteen tasolla varjella humanismin aatetta sisimmässäni ja siksi loputtomasti vatkaan tätä...
Luin myös Hännikäisen kirjoituksen Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu. Hyvä kirjoitus. Tuli samalla mieleeni myös ärsyyntyä täällä Saara Aallon puolesta. Kun häntä syytettiin rasismista japanilaisia kohtaan ajattelin että huh, ihan totta, eikö tämä rasismihysteria ole karannut käsistä? Ihan kuin siinä valkoisen heteromiehen syyllisyydessä piehtaroiva väestö oikein tikulla etsisi syitä ruoskia itseään. Mitähän jaappanilaiset ite ajatteli, varsinkin kun aalto on siellä pidetty? Mutta kukas nyt niiltä haluaisi kysyä? Niitä kuuluu suojellaitseltän. Sehän on meidän eurooppalaisten valistuksen lapsien velvollsuus ja etuoikeus.
Näköjään tämä tyyneyteni joskus kuitenkin pettää.
kävin katsomassa tuon jopen laittaman linkin. sivusto oli kaiken kaikkiaan töhkäinen kokemus, koska se painottui pelkkään reaktiiviseen tunnekuohuun.
VastaaPoistaensi kerralla kyllä mietin toisenkin kerran, haluanko varmasti avata tuollaisia sivuja. tai no, en tietenkään mieti. eihän elämässä voi pettymyksiltä suojautua.
kun luin niitä kommentteja, mulle tuli suuri halu ymmärtää melenderiä, joka jossakin yhteydessä julisti nettikeskustelut tyhjiksi ja ponnettomiksi. minäkin suren sitä, että vaikka netissä käydään onneksi edelleen hyviä keskusteluja, niin siemeniä ja ituja on etsiskeltävä yhä sakeamman sakkeen seasta.
minusta me voitaisiin yrittää pyristella pois verkkokäyttäytymisen yleisestä negatiivisuudesta. negatiivisuus uusintuu, koska rakastamme ja haluamme sen uusintuvan. tai jokin osa meistä rakastaa ja haluaa sen uusintuvan.
ps. luin myös tuon marginalia-postauksen. erityisesti sen kohdan, jossa timo sanoi että "on pakko myöntää, että on myös hienoa olla tällaisessa asemassa". en malta olla heittämättä takaisin: minusta on hienoa olla punavihreä tiedostava feministi, hännikäisen kauhunsekaisen pilkan kohde.
meri
Kysymys ei ollut sivistosta, meri, siitä millainen se oli. Tuollaisia sivustoja on kymmeniä maassamme nykyään ja ne ovat monessa mielessä mätiä paikkoja. Oksettavia. Toivottavasti poliisi seuraa.
PoistaKysymys oli siitä miksi meillä on kuvattuja tapahtumia, mm. mellakka kaupungin keskustassa keskellä päivää jota ei ole olemassa. Video julkisessa tilassa ei ole koskaan laiton, ei sen enempää kuin silmät.
jope
Tässä Hännikäisen siteeraamassa Mao Tse-Tungin ajatelmassa on oikeastaan kaikki olennainen mitä ajattelen taiteen olemuksesta myös yhteiskunnallisuuden suuntaan: "Teoksissa, joista puuttuu taiteellinen laatu, ei ole voimaa, olivatpa ne poliittisesti miten edistyksellisiä hyvänsä."
VastaaPoistaTämä on tietenkin vain yksi osa keskustelua, mutta itse koen, että tämän ajatuksen pitäisi olla kirjailijan lähtökohta ja pääasiallinen suunta kirjoittamisessa. Laadun ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa pelkässä estetiikassa pysymistä.
Jos oikein kärjistetään, uskon oikeastaan ainoastaan henkilökohtaiseen elämään (se toki voi laajeta sosiaalisesti ja poliittisesti vaikka millaisiin suuntiin) ja siihen, että ihminen ottaa vastuun tekemisistään siinä mitä tekee. En ole nähnyt juuri merkkejä siitä, että toisille huutelu ja toisten vartiointi ensisijaisena toimena olisi tuottanut korkealaatuista olemista yhdellekään yksilölle tai pidemmän päälle yhteisöillekään.
Koska tämä on kärjistys, koska ihminen on sosiaalinen olento ja koska yksilöiden ja sidosryhmien suhteet ovat arvaamattomia, voin olla täysin väärässäkin. Minua vain ahdistaa sellainen poliittinen elämä, jonka asiana on toisten vartiointi.
Pyrkimys toteuttaa elämää suojelevia arvoja on välttämätöntä, ja toki ymmärrän, että joskus sen on saatava muotoja, jotka näyttävät toisten vartioinnilta. Esimerkiksi perheissä. Mutta poliittinen laumojen hallinta ja monien mielipiteiden ohjailu ei minua kiinnosta.
Hyvästä kontrollista tulee nyt äkkiä mieleeni ympäristölait. Ja lainasäädäntö yleensä tietenkin... (saas nähä miten Pariisin sopimuksen Trumpin jälkeen käy, se minua eniten huolettaa...)
PoistaKorjaisin ehkä Maoa vähän: "Teoksissa joista puuttuu taiteellinen laatu, ei ole ESTEETTISTÄ voimaa, olivat ne poliittisesti MILLAISIA HYVÄNSÄ."
Jos Mao olisi täysin oikeassa, emme mekään olisi tässä keskustelemassa hännikäisen ja dickeyn sisällöistä; ja teosta ajatellessammehan me implisiittisesti ajattelemme myös sen yleisöä. Huolemme kasvaa sen myötä, millainen poliittinen ilmapiiri ja hegemonia yhteiskunnassa vallitsee. Jos Hännikäisen asenteet olisivat yksinäisen ihmisen huutamista tuulee ilman pelkäämäämme vastakaikua, naureskelisimme varmasti hänelle vähättelevästi. Tuossa Maon lauseessa oletetaan sivistynyt yleisö teoksille. Teesini tässä siis on, että lukiessamme luemme aina myös yleisöä.
Juuri tuosta syystä nuo tylyt sivustot ovat oikeastaan kiinnostavia. Jos olisin kaikkien kumartama käsitetaiteilija, esittäisin noita lokasivuja kiasman seinille; kun kävijät tulisivat saleihin, he astuisivat syyn ja seurauksen kaaokseen, havainnoinnin tyhjyyteen.
"Käsitteet ilman havaintoja ovat tyhjiä,
Poistahavainnot ilman käsitteitä ovat sokeita."
Tämä Kantin ajatus tietenkin sisäänkäynnin yläpuolelle siinä minun installaatiossani...
Juha, tuon Kantin ajatuksen aion muuten ottaa muutamalle vetämälleni kandikurssille ohjenuoraksi!
VastaaPoistaM T-t:n aforismia on varmasti syytä päivittää, mutta Kant menee tuollaisenaan!
"kysymys oli siitä miksi meillä on kuvattuja tapahtumia, mm. mellakka kaupungin keskustassa keskellä päivää jota ei ole olemassa."
VastaaPoistajope kiltti. onhan meillä paljon muutakin, mitä ei ole olemassa, tai mikä ei tule näkyväksi.
meillä on huoneisiinsa syrjäytyneitä ongelmanuoria. meillä on pienellä eläkkeellä kitkuttavia vanhuksia. meillä on tolkuttoman väsyneitä yksinhuoltajia. meillä on väärien valintojen vuoksi kelkasta pudonneita piripäitä. meillä on työttömiä, joiden rahat loppuvat viikkoa aikaisemmin. meillä on vammaisia, jotka jäävät ilman tarvitsemiaan palveluita. meillä on vähemmistöjä, jotka saavat niskaansa sellaista sontaa että pahaa tekee.
meillä on poliitikkoja, jotka ajavat hyvinvointia, terveyttä, kunnioitusta ja oikeudenmukaisuutta – muttei sentään kuitenkaan joillekin homoille tai maahanmuuttajille. meillä on vanhakantaisia, jotka suhtautuvat epäilevästi kaikkeen, joka ei vastaa omaa mielikuvaa tavallisesta, normaalista ja todellisesta. meillä on kokoomus, joka puhuu välittämisestä, mutta näkeekö kokoomus kurviin saakka?
ps. en saanut selvää ko. videosta. ehkä se johtuu siitä, että en kertakaikkiaan ole pitkään aikaan jaksanut sitä, miten internetti menee internetiksi aina kun puhutaan pakolaisuudesta. siksi tuon videon tapahtuman analysoiminen ei tunnu järin mielekkäältä. sitäpaitsi ei sillä taustalla olevaa tuntevaa, heikkoa ihmistä tavoiteta, päinvastoin. eripura on yhteinen, syyllistetään vain puolin ja toisin.
meri
Mieti miten latautunut asema-alue on sen natsien väkivallan jälkeen. Siellä oli siis noin kymmenen natsia, seisoivat hiljaa rivissä kuin kuolleet patsaat, typerää, väärää, mutta rauhallista -ja sitten se yksi potku.
PoistaSitten tämä mellakka, kymmenien ihmisten mellakka, takaa-ajoa, mitä olisi tapahtunut jos tuo jostakin kostoa haluava kiihkeästi takaa-ajava ihmisjoukko olisi saanut kiinni sen jota yritettiin saada käsittelyyn. Tilanne ei ollut enää selvästikään paikalla olleiden poliisien hallussa. Ja tämä mellakka siinä assalla, Sanomatalon vieressä. Ei uutisointia, ei edes pientä mainintaa. Jos riehuva joukko olisi olllut jokin muu jengi, olisikohan uutisoitu? Varmasti. Ja isosti. Olisi tuotu esiin pelkoja ettei asemalla saa sivulliset enää kulkea rauhassa poliittisen väkivallan pelossa. Nyt ei mitään.
Tämmöistä tapahtuu koko ajan. On todella väärin että ne keitä tämä kiinnostaa (monia helsinkiläisiä kiinnostaa kotikaupunkinsa tilanne) joutuvat katsomaan tätä p-mediasta, kun yleinen media tekee liian usein norsuuluutorneistaan päätöksiä ja leimaa arveluttavan asian: ei kansalle, ei julkisuuteen.
En siis keskustellut tuosta tapahtumasta, vaan maamme tavasta, uudesta oudosta tavasta joka on tietyissä asioissa kaukana läpinäkyvyydestä.
Tänään töissä oli paljon porukkaa mielellä, että miten tämä voi tapahtua. Puhuttiin siis Trumpin valinnasta.
Noin käy kun omaan valtaansa ihastunut Obamn hallinto ja dem. puolueliitti, Wall Steet ja establishment ajoi Hillaryn ehdokkaaksi väkisin kuin käärmeen pyssyyn. Monen amerikkalaisen arvion mukaan melkein kuka tahansa ehdokas olisi lyönyt Trumpin.
Nyt kansalaiset käyttivät voimaansa ja ehkä haistoivat poliittisen korruption.
Lopputulos on nyt sitten tämä, "järkyttävä."
Ei voi kuin valittaa miksi demokraatit itse sössivät tämän tuolla tavalla. Ja kuulee vieläpä sitäkin että olisi ollut tärkeää valita nainen presidentiksi. Käykö se enää argumentista vuonna 2016?
Pian on alettava oikeasti kuuntelemaan ihmisiä ideologioiden ohi. Se suuri kuva kaiken tämän taustalla on tullivapaa globalismi, fundamentaalinen markkinaideologia. Se vaikuttaa niin moneen asiaan ettemme tiedäkään. Ihmiset ovat fiksumpia kuin luullaan. Pelottelukampanjat eivät johdakaan tulokseen. Rahavallan on keksittävä toisenlainen taktiikka ihmisiä johdatellakseen. No, onhan se jo olemassa.
Te ette vain ole saaneet sitä vielä: digitaalinen henkilötunnus, eli digitaalinen kansalaisuus. Siellä on rajuja visioita mihin se on johtamassa.
jope
Juha, mulle esimerkiksi Kinnusen Lopotti oli turn off, koska sen kompositio eli sen esteettiset valinnat eivät olleet lähelläkään sitä, mitä sen poliittinen viesti olisi edellyttänyt. Nyt romaani oli välin kirjallisuutta, väliin tendenssimäistä kirjoittelua, eikä noiden kahden suhde vaikuttanut harkitulta. Tämä on tietenkin vain oma mielipiteeni. Moni on varmaan tyytyväinen, koska Kinnunen käsittelee tärkeitä asioita. Minulle kirjallisuus jolta puuttuu esteettinen voima on myös poliittisesti voimatonta. Olen tässä mielessä hyvin konservatiivinen: muoto tekee viestin, tai pikemminkin harkittu muoto, sellainen jota ei tarvitse tulkinnallisesti pelastaa tai oikeuttaa ulkokirjallisesti.
VastaaPoistaJope, miten sinä JAKSAT katsoa tuollaista Scheissea?
VastaaPoistaOlen tavannut tällaisissa videoissa paljon feikkiä, vääriä päivämääriä, väärä paikka, vääriä käännöksiä, jos videossa puhutaan vieraita kieliä, jopa otsikolla on yritetty pelata kääntämällä se päin mäntyä oman tarkoitusperän mukaiseksi. Ei tällaisilla videoilla ole mitään uutisarvoa.
Menin joskus korjaamaan väärän käännöksen englannin kielestä suomeen ja minua nimiteltiin välittömästi, hyvä ettei laitettu reittiä Mylsälle kotiini, kuten myös joillekin "epäilijöille" on tapahtunut.
Kyllä päivälehdistä tulisi paksuja, jos kaikki tällainen uutisoitaisiin. Jos sinä sen perusteella moitit toimittajia, että he eivät uutisoi jokaista rähinää, niin - rehellisesti Jope, suo anteeksi, mutta mehän puhumme aina suoraan mielipiteemme - et ymmärrä uutistoimittajan työtä.
Luulin, että puhut jostain tasokkaammasta, etkä näistä pohjanoteerauksista, joita lakkautettu MV on ollut pullollaan.
Vesa, olen samaa mieltä Lopotista. Siinä on minusta liian näkyvää tendenssiä ja turhaa höpötystä, rönsyä ja kauheat värssyotsikot. Se olisi vaatinut karsimista ja keskittämistä. Hyvä kustannustoimittaja olisi vaatinut kirjoittamaan vielä kerran uudestaan. Teemahan kirjalla on hyvä.
Marjatta, en sinänsä tahdo moittia Kinnusta, mutta kirja on tehty selvästi kovalla kiireellä, jolloin ideat eivät ole ehtineet sulautua kirjalliseen muotoon riittävästi. Otsikot, Kusikoski-juonne ja tökerö juonenkuljettelu ja tendenssimäiset asetelmat homoseksuaalisuus-tematiikan ympärillä heikensivät muuten kelpo teosta. Yhteiskunnan toisten (vammaiset ja seksuaalivähemmistöt) käsittely analogisesti toimi sinänsä ihan hyvin, vaikka ilmeinen ratkaisu onkin.
PoistaTuosta yhteiskunnan jakautumisesta: minusta jakautumista on moneen, ei vain kahteen. Toisaalta: miten muutoin moniarvoisessa ja yhä enemmän sellaiseksi muuttuvassa jälkimodernissa yhteiskunnassa voisi olla? Tietysti tasa-arvon ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymykset voisivat olla paremmin hoidossa, mutta elämme todella monissa mikromaailmoissa, joissa asioita voidaan katsoa niin monista perspektiiveistä ja aina eri asioista aidosti huolta tuntien. En usko, että saavutamme koskaan ihanneyhteiskuntaa, jossa kaikki ovat stabiilisti paikoillaan ja aidosti yhtä arvokkaita. Ei sellaista ole koskaan ollutkaan.
Sitten on näitä kysymyksiä, kuten maahanmuutto ja sen säätely, josta tulee / tehdään isoja kysymyksiä ja jakolinjoja. Mutta minusta jostain vuoden 1918 Suomesta voidaan puhua aidosti kahtiajakautuneena, nyt on enemmän ja vähemmän pahoinvoivien / hyvinvoivien ryhmittymiä, joiden ajatukset eivät kohtaa. Se että tällaisessa tilanteessa reaktiivisesti kaivetaan esiin eri ryhmiin liittyviä epäkohtia, ei vaan enää tarkoita oikein mitään. Seuraavana päivänä tulee taas entistä surkeampi video ja näillä videoilla voisi täyttää koko elämänsä. Vanhukset, vammaiset, eläimet, perheväkivallan uhrit, mielenterveyspotilaat, etnisesti ja uskonnollisesti sorretut, työttömät, varattomat, kodittomat, aatteettomat, kulutusjuhlaa viettävät, helvettiin maapalloa vierittävät... Jotenkin tuntuu, että tällainen asioiden seuraaminen on ajanhukkaa. Pienin askelin ongelmiin tarttuminen siinä missä suinkin pystyy tuntuu oman mielenterveyden kannalta paremmalta vaihtoehdolta. Näpyttelen kännykällä, ajatus katosi vähän...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaMarjatta, miten se viesti muuttuu siitä, että jokin on laadukkaammassa paketissa? Olisiko ko. videon informaatio ollut erilainen, jos se olisi julkaistu Suomen Kuvalehden verkkosivulla? Sen verran punk-henkeä että pinta ei ratkaise.
PoistaToiseksi se mainitsemasi verkkolehti ei ole, valitettavasti, lopetettu, vaan porskuttaa sadoilla tuhansilla viikottaisilla lukijoilla kuten ennenkin. Jos uskot todella että kaikki esim. siellä on 100 prosenttisesti vääristeltyä ja väärennettyä, et voi uskoa siihen itsekään. En tiedä tiedätkö, mutta ko. lehteä luetaan käytännössä kaikissa kansalaispiireissä monista eri syistä.
Itse luen sitä juuri vähiten, omista syistäni.
Lukeminen ei ole koskaan rikos eikä edes amoraalista.
Toivon kovasti että ko. lehti voitaisiin todella oikeasti lakkauttaa - täysin tarpeettomana. Uskon että vastuullinen media saa vähitellen luottamuksensa takaisin, kunhan se luopuu lukijoidensa pedagoinnista ja alkaa luottaa ihmisten kykyyn tehdä johtopäätöksiä.
Itse linkkejä seuraan lähinnä You Tuben ja Facebookin avoimien sivujen kautta. Myös kansainvälisiä. Olen utelias, siitä tulee motivaationi. Koska en kuulu mihinkään poliittiseen kuppikuntaan eikä minulla ole poliittista ideologiaa, koen olevani vapaa seuraamaan kaikkiruokaisesti mitä tahansa, koska mikään tieto tai tiedon jyvä ei vaaranna poliittisia käsityksiäni, koska en ole sitoutunut mihinkään.
Maailma ei enää Marjatta ole sellainen että uutis- tai päätoimittaja lasitornissaan määrittelisi minun puolestani mikä minun on sopivaa tietää. Tuon roskamedian seassa on silloin tällöin tärkeää. Ja nuo mediat voidaan lopettaa vain tekemällä ne tarpeettomaksi. Vihamedia pitää tietenkin viedä oikeuteen ja haastaa sitä kautta.
Yksi kuva: kuvittele minut maaseudulle kolmen päivän työmatkalle somalialaisen naisen kanssa. Kuvittele keskustelut ennen nukkumaanmenoa saman iltataivaan alla. Mahtavia opettavaisia keskusteluja ja paljon naurua suurin piirtein kaikelle. Kyllä, kaikelle. Viiniä ei juotu kun molemmat absoja. Sellainen on minun todellisuuteni myös. Ja tuo on vain yksi esimerkki. En siis suostu olemaan mikään negatiivisuuden paskaimuri sen vuoksi että ajattelen ja katson joskus kun aikaa on kaikkea mikä liikkuu ja pitää ääntä. Suurin osa tuntemistani ihmisistä tekee niin. Minulle puhe, nämäkin kommentit, eivät ole mitään loppuyhteenvetoja, vaan verrattavissa työmuistiin, koko ajan liikkuvaan. Pysyvää mussa on taipumus ei-moderniin maailmaan. Ja uskoni (mutta se onkin kokonaan toinen juttu).
Kävin lukemassa hienot Malaga-juttusi. Ne olivat mielenkiintoisia kuvineen ja ajatuksineen. Olet minulle sinäkin yksi tärkeä tiedonlähde.
"Jos riehuva joukko olisi ollut jokin muu jengi, olisikohan uutisoitu? Varmasti. Ja isosti. Olisi tuotu esiin pelkoja ettei asemalla saa sivulliset enää kulkea rauhassa poliittisen väkivallan pelossa. Nyt ei mitään."
PoistaTuo voi hyvinkin olla totta. Ainakin se on kysymys, joka on ihan oikeutettua esittää. Ja ymmärrän nyt vielä paremmin kuin tuossa edellisessä komentoinnissa sinulle, mitä tarkoitat sillä kuvien todistusvoimalla. Että miksi niitä katsot. Ja sitäkin yritän ymmärtää, miten niitä on katsottava oppiakseen jotain kun ne kerran ovat olemassa (ja niitä kuitenkin käytetään typerästi ja mielivaltaisesti).
Hyväksyn myös olettamani tausta-ajatuksesi, että sillä on medialle merkitystä, kuka menettää malttinsa, äärioikeistolainen, anarkisti vai ulkomaalaistaustainen diktatuuria vastustava mielenosoittaja; että siis vesissä on eroja. Ja on varmaan tunnustettava, että kyllä niillä on. Kyse on tuosta korrektiudesta josta Vesa ja minä kommentoimme. Lainaan Vesaa ja itseäni:
Vesa: "Korrektiudessa ei ole sen sijaan mitään pahaa, jos se ymmärretään lähimmäisten ja kaukaisempienkin rakastamiseksi."
Minä: "Kyllä. Korrektius on tuossa tapauksessa arvaamattoman todellisuuden viisasta huomioimista."
Kyllä. Korrektiuden paine tietenkin vaikuttaa siihen, miten reagoin syihin ja seurauksiin. Tai ehkä näin päin: syyt ja seuraukset vaikuttavat korrektiuden paineeseen (tuossa vesan tarkoittamassa merkityksessä).
Tunteeni virtaavat jotenkin näin: Vihan subjektiksi kokemani toimija ansaitsee tulla varoittavaksi esimerkiksi siitä, mihin suuntaan yhteiskunta on vaarassa kulkeutua. Näin vaistomaisesti reagoin. Hyväntahtoisen kädellisen vaistollani. Ja muistetaan, että myös siellä toisen puolen kerhoissa on omat korrektiutensa, sen säännöt ja ehdot.
Näitä tuntemuksia ja syitä niihin sekä sitä, miksi arvotamme havaitsemaamme eri tavoin, olisi hirveän tärkeää käsitellä läpinäkyvästi ja pelotta.
Hyviä tiivistyksiä. Noin me varmaan näemme, meissä on monta eri silmäparia parhaimmillaan, näemme kolmiulotteisesti parhaassa tapauksessa. Poliittisen kiihkoilun ja suvaitsemattomuuden rikkomia ikkunoita olen nähnyt ihan livenäkin. Sama ikkuna, ainakin kolme kertaa. Ko. puolue siirsi toimistonsa pois sen vuoksi. Näet sen että jos tuossa assankilpajuoksussa natsit olisivat ajaneet takaa vasemmistoaktiivia tai maahanmuuttajaa: ETUSIVU, EDUSKUNTAKYSELY, KAKKOSEN POLIITTINEN VÄKIVALTA-ILTA.
PoistaMutta eihän tuolla voi selittää oikein mitään. Yksi sekava ilmiö sekavassa maailmassa. Itse koen asioihin enemmän etäisyyttä, outoutta kuin vihaa, pelkoa, huolta.
Ja kaiken tämän keskellä on kaivettava esiin se hyvä. Yksinkertaisuus. Hyviä yksinkertaisia tekoja, vaikka kuinka pieniä jo oman itsekunnioituksen vuoksi. Olla ihmisiksi ja niin poispäin.
Mulla on hyllyssä yksi ainoa selfhelp-kirja.
Stefan Einhorn, Ihmisen tehtävä. Ko. mies on juuri se "kiltteyden" apostoli. Hieno kirja. Mitä jos sitä alkaisi tekemään maailman epäcooleimman kysymyksen kerta toisensa jälkeen: Mitä on olla aidosti ja ei-tuhoavasti kiltti?
"Näitä tuntemuksia ja syitä niihin sekä sitä, miksi arvotamme havaitsemaamme eri tavoin, olisi hirveän tärkeää käsitellä läpinäkyvästi ja pelotta."
Noin minunkin mielestäni. Esimerkki tulee taas Trumpin voitosta. Gallupit epäonnistuivat koska ihmisille oli annettu niskaan taakka, että Trumpin äänestäminen on väärin. He eivät uskaltaneet avoimesti kertoa omista ajatuksistaan, mahdollisesta valinnastaan. Niin ei saisi olla missään asiassa. Juuri tuon varjon, katveen kautta ei-toivottavat asiat muuttuvat lihaksi ja teoiksi. Erilaisten mielipiteiden kunnioitus ja samalla vastuu teoista pitäisi saada nyt samalle viivalle. Kunnioituksen kulttuuri tai jotain sellaista.
jope
Minä kyllä ymmärrän Jopen huolen median tasapuolisuudesta. Omassa elämässäni seuraan tätä Suomea pitkälti teini-ikäisten lasteni kautta.
VastaaPoistaEsimerkiksi Tikkurila: somalit tarjoavat nuorille kannabista (kotikasvattamoista ja muualta), khatia liikkuu maahanmuuttajien tuomana, suomalaiset miehet myyvät Myyrmäessä, Tapanilassa ja Tikkurilassa viinaa pojille ja pitävät jopa kämppää, jossa voi juoda. Psyykelääkkeitä myydään suuntaan ja toiseen, viihdekäyttöön ja narkkareille. Vähän irrallaan kaikesta olevat pojat varsinkin elävät varsin monikulttuurisina laumoina ja tekevät kaikkea älytöntä. Jahtaavat klovneja kyynelkaasu ja muut tarvevälineet muassaan, partioivat ja toivovat tapaavansa, jotta voisivat... Ovat kavereita keskenään. 15-16-vuotiaat romanit pyörittävät omia juttujaan, ovat jo omassa viiteryhmässään täysi-ikäisiä ja vastuussa itsestään. Jengi varastelee pikkujuttuja, välittää luultavasti kaikkea mitä tuon ikäiset tarvitsevat... Välillä joku täysi-ikäinen kurdi tulee ja alkaa kouria nuorten tuntemaa suomalaistyttöä. Ei muuta kuin 16-vuotias pyytää kurdin pihalle ja vetää päin näköä täysi-ikäistä ahdistelijaa, joka poistuu paikalta veressä ja nenäänsä pidellen. Jne. jne. Tällaista perusmeininkiä Vantaalla, päiväsaikaan ja alkuillasta. Sinänsä mikään konflikti ei ole etninen tms. ja meno on hyvinkin monikulttuurista, mutta kun jotain katujen koodia rikotaan, käy ikävästi. Ja koko ajan ollaan irrallaan. En tiedä, miten näissä tilanteissa käy kun kaverit ovat vanhempia. Tällaista livekuvaa kun saa oman perheen sisään päivittäin ja yrittää ohjailla parhaaseen suuntaan omaa teiniä, niin ei jaksa enää innostua muusta harmimateriaalista. On selvää, että kaikkea tapahtuu koko ajan ja kaikilla tasoilla. Silti on jatkuva tunne siitä, että elämä on muualla, että vain jotenkin osallistumalla ja auttamalla saa asiat edes jotenkin oikealle tolalle. Nuoriin pitäisi panostaa, ihan siitä riippumatta mistä etnisestä taustasta he ovat.
Ja sitten tietenkin vastapainoksi: hyvin "kotoutuneita" perheitä, vastuunkantoa, erilaisten kulttuurien ymmärtämistä, vuorovaikutusta, peruselämää etnisestä taustasta riippumatta. Tärkeintä olisi, että kaikille löytyisi joku mielekäs paikka, jossa voisi olla oma itsensä ja löytää jonkin hyvän jutun, josta pitää kiinni.
PoistaMinä ymmärrän, että nykyihmisten hätä ja huoli on todellista. Silti olen vähän samaa mieltä kuin mies joka oli vuosia kulkenut veneellään karikkoista rannikkoa ja häneltä kysyttiin, kuinka hän voi kulkea tällaisilla vesillä, tunteeko hän jokaisen karikon. En tunne, hän sanoi, mutta minä tunnen reitit. Tarkoitan, että kaiken tietäminen ei vie meitä eteenpäin, niin kuin ei vie maailman blokkaaminenkaan jostakin ideologisesta syystä, mutta kuitenkin olisi hyvä pitää mielessä ne hyvät asiat ja päämäärät ja suunnistaa niiden tuntemisen mukaan. Tämän ei tarvitse merkitä todellisuuden kieltämistä, mutta on tärkeämpää haluta tietää mitä hyvä on kuin tietää mitä kaikkea pahaa maailmassa on, näin yksinkertaisesti sanottuna.
Ja kaiken jälkeen: ymmärrän Jopen mediakritiikin, mutta täytyy sanoa, että saadakseni jotain aikaan ja saadakseni elämään mieltä luen miltei mieluummin jotain National Geographicia ja muuta pysyvää sisältöä ja asiantuntevaa tietoa tuottavaa mediaa kuin pikku-uutisia saadakseni vahvistusta sille, minkä jo muutenkin näen ympärilläni. Ja joo, kyllähän minua kotimaan uutisetkin kiinnostavat, ja toki haluan oppia näkemään jotenkin laajemmassa perspektiivissä ilmiöt ja miten mikin asia kehkeytyy.
Kiitos, ja voimia perheeseesi jokaiselle sen jäsenelle.
PoistaMulla tuo kaikki saattaa olla edessä parissa vuodessa.
Oletko huomannut kuinka nykyään ihmisistä jotka haluavat järjestystä (=rauhaa kaupunkiin kaoottisuuden sijaan ) tehdään "auktoriteettiuskovaisia" ja "vahvan johtajuuden" perään kaipaavia?
Oma kaipuuni menneeseen maailmaan nousee varmasti osittain tuosta että mulle kelpaisi mm. mainitsemistasi syistä vanha tylsä ja harmaa kekkoslovakia. (Kirjallisuuskin oli silloin hyvää!)
Nykyinen hedonistinen mukavuusalue-maailma on sitä paitsi paljon tylsempi, pelkkää kokemushöttöä.
On myös totta että nämä asiat ovat eri tavalla esillä eri puolilla Suomea. Täällä todella on välillä oikeasti kaoottista. Eikä kysymys ole pikku kähinöistä vaan irrationalismista johon kenellekään ei ole oikein halua tai kykyä tai voimia tarttua. Meistä on tullut kulttuurisesti jotenkin impotentteja. Emme kykene hallintaan ja jos kykenisimmekin, teemme siitä jotakin mitä ei saisi olla. Lapset ja nuorethan tästä kärsivät eniten. Etninen tausta on sivuseikka eikä sekään kun puhutaan heistä.
Entä jos tähän ei ole olemassa ratkaisua? Maailma vain notkahtaa? Hitto, kun nyt menee taas masentavaksi.
Muuten kun ajan Vantaan läpi tulee mieleen että kunpa asuisin joillakin noista mukavista rivari- tai omakotialueista. Meillä on yksi vanha kävelylenkki Ikean takaisissa maastossa Tiksin lähistöllä. Katselemme taloja ja laskemme leikkiä siitä minkä ottaisimme. Mutta mistä sitä tietää vaikka oma taakkani olisikin kevyempi kuin luulen. Todennäköisesti onkin.
jope
"Tämän ei tarvitse merkitä todellisuuden kieltämistä, mutta on tärkeämpää haluta tietää mitä hyvä on kuin tietää mitä kaikkea pahaa maailmassa on, näin yksinkertaisesti sanottuna."
PoistaJa sitten tuo vertaus reiteistä ja karikoista.
Se on täsmälleen noin. Yritetään noilla. Itse en aina ole vain niin vahva että jaksan pysyä hyvän ympäröimänä. Voi olla että sellainen psykologia juontaa juurensa jostakin.
Mutta hyvää pitäisi katsoa aina kun mahdollista ja taistella omia pessimistisiä piirteitä vastaan.
Mitä omakuvaan tulee niin olen peruspositiivisen maineessa esim. duunissa. Kuulen siitä jatkuvasti. Olemme monia eri ihmisiä eri paikoissa.
Pysytellään pinnalla!
jope
Kiitos, Jope! Kannattaa aloittaa aamu vaikka hyräilemällä itsekseen Bonhoefferin virttä: "Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin..." Kyllä kaikki käy hyvin, minä ainakin uskon siihen.
PoistaMe olemme erilaisia persoonia ja reagoimme asioihin eri tavoin, jokaisella on omat murheensa, pelkonsa ja selviytymiskeinonsa. Jo siinä on käynyt hyvin, että olemme saaneet syntyä ja elää tässä maassa jonkun hyvän jakson ja voimme keskustella ja olla perheidemme kanssa jne.
Hyvää työpäivää ja tsemppiä kaikkeen, niin kuin kaikille muillekin paikalla olijoille.
Tätä minäkin olen yrittänyt sanoa, vaan en ole tietenkään osannut asetella sanojani niin hyvin kuin Vesa.
VastaaPoistaSe ei ole mitään silmien ummistamista, jos ei tunne tarvetta velloa pahassa ja päivitellä.
Huomasin kouluelämässä elämän kovenemisen 2000-luvulle siirryttäessä. Koulussakin tuli vastaan sellaisia tapauksia ja tilanteita, että jos minä olisin vielä iltaisin googlannut jotain vihasivuja, niin enpä olisi tässä.
Tästä tulikin pitkä ketju, mutta jospa meille jotain selkenee.
Minulle tuli tänään juuri sellainen olo, että pelkään lähteä täältä Espanjan röksäkämpän huonolta sohvalta, vapaudestani, takaisin Suomen pakkasiin ja vastuulliseen elämään.
Olen kokenut niin ihania taide-elämyksiä, flamencoa, copla-konsertin (vähän kuin fadoa) ja nauttinut auringon lämmöstä ja valosta. Olenko syntynyt väärään maahan? Eilen olimme kulttuuritalolla (se copla-esitys), jossa olimme ainoat turistit paikallisten joukossa ja ainoat, jotka eivät muiskautelleet suukkoja toisten poskille. Miksi meillä Suomessa ei osoiteta hellyyttä?
"Tätä" viittaa noihin Vesan kahteen edelliseen kommenttiin.
PoistaPiti laittaa ketjuun.
Alan nyt katsella telkkaria, brittidokumenttia naisista, jotka ennen pakotettiin antamaan lapsensa adoptioon, jos tulivat raskaaksi nuorena ilman aviomiestä. Nyt tämä on monella ihan suunniteltua. Maailma muuttuu...
Velloa. Päivitellä. Vihasivustot. Vaikea tunnistaa omaksi elämäksi, mutta emmehän me sittenkään näiden kommenttien kautta ole toisillemme sittenkään kuin kuviteltuja hahmoja. Luomme kuvan toisesta oman kuvamme läpi.
PoistaOhitat kohdallani sen että meistä minä elän sellaisten ihmisten kanssa jatkuvassa kontaktissa, mistä piirretään täälläkin joskus vain värittyneitä karikatyyrejä. Ihmiset, esim. maahanmuuttajat eivät ole minulle positiivisten tai negatiivisten heijastusten kohteita, vaan ne ihmiset on tossa on ihan kädenlämpiminä vuorovaikutuksessa kanssani jatkuvasti päivittäin. Kyllästyn juuri nyt ja tässä rooliini näiden kommenttien rajakki-hahmona
Omassa elämässä on hemmetisti tekemistä, kunpa kaikesta siitä selviäisi positiivisella ajattelulla tai ilman sitä. Maahanmuutosta tai siihen liittyvästä yritän olla kirjoittamatta jatkossa mitään. Jatkan keskustelua niistäkin asioista heidän itsensä kanssa kuten tähänkin saakka. Keskenämme ei ole tunnetta että pitää jotenkin yrittää todistella, että en minä tietenkään sentään ole...
Jos joku hullu nationalisti eläisi viikon elämääni hän pitäisi minua suvakkien suvakkina! Tekojen ja työni tasolla.
Olen jotenkin pettynyt siihen minulle täysin väärään rakoon mihin täällä tulen ajatuksi usein taholtasi, tai siihen miten ajan itseni sinne, koska en osaa itsekunnioitukseltani olla ajattelematta ääneen ja olla pohtimatta ilmiöitä joita on niin kuin monia muitakin ilmiöitä.
Lähden jatkossa siitä, että täällä on olemassa vain kaksi mediaa, YLE ja HS, joihin voi luottaa ja viitata. Mikäs siinä. Niidenkin kautta tulee liikaa tietoa.
Sitä paitsi kirjallisuus on kiinnostavampaa.
Ja usko tai älä, tämä pieni purkaus pysyy päässäni vain ajatuksen tasolla. Mutta nyt se pysyy. Ihmisenä kunnioitan sinua kuten ennenkin. Olet innostava ihminen, mutta on myönnettävä että dialogisuus ei aina ole mahdollista kaikissa asioissa.
Jaksakaa kaikki hyvin.
jope
Jope, ei minusta maahanmuuttajissa ole mitään ihmeellistä.
PoistaEivät he minullekaan mitään heijastuksen kohteita ole. Olen opettanut useita eri pakolaistaustaisia oppilaita.
Kyllä me ihan itse luomme kuvan itsestämme keskusteluissa. Sinä olet tehnyt noista videoista ja valemedioista (tai mitä ne nyt ovatkaan) kauhean tärkeitä ja moittinut tiedostamattomiksi meitä, joita ne eivät kiinnosta. Siitähän tämä koko keskustelu lähti liikkeelle, oliko tässä ketjussa vai jo aiemmin.
Minusta ihmiset voivat hankkia tietonsa ja viisautensa monia eri teitä tai pitää vaikka mediapaastoa kuten Meri aiemmin kertoi pitävänsä ja olla silti valistuneita. Tärkeintä on se, miten ymmärtää asiat.
Marjatta, vietähän vielä oikein rentouttavaa lomaa äläkä suotta murehdi kotimaasta! Kyllä tänne pakkaseen ja tuiskuun ennättää taas upota.
PoistaÄläkä ainakaan Marjatta tästä minun blogistani paineita ittelles ota.
PoistaKiitos, kiva kun sanoitte noin. Sain huolehtimisestanne lämpimän mielen.
PoistaSain juuri viestin, että pieni pojanpoika 6v on saanut jalkapallokauden päättäjäisissä hienon mitalin perusteluna "kaikkien kaveri". Minusta se on paras mitali mitä lapsi voi saada, paljon parempi kuin parhaan pelaajan mitali, tulevaisuutta ajatellen.
Minäkin yritän samaa siinä aina onnistumatta.
Lupaan meuhkata nyt vähemmän. Joku käytti eräässä blogikommentissa sanaa puolimeuhkaaminen. Se voisi olla minullekin hyvä.
Enpä paljon ehdikään meuhkata, kun lähipäiviksi on niin paljon ohjelmaa. Lähdetään kohta elokuviin. Huomasimme kulttuuritalolla elokuvakerhon, joka näyttää alkukielisenä leffan Remember, jossa keskitysleirivanki etsii perheensä murhasta vastuullista pakoilevaa natsia. Me on löydetty tuolta kulttuuritalolta vaikka mitä, tasokkaampaa ohjelmaa kuin turisteille suunnitellut esitykset.
pidän tästä keskustelusta ja siksi hutaisen nyt jotain kommenttia aamukahvini pinnalta.
VastaaPoistajope. toivon sun olevan juuri tuollainen. älä käännä itseäsi takin sisällä ainakaan minun vuokseni. me ollaan samassa veneessä, vaikka vähän eri ositteessa. just niin on hyvä. juuri tänä aamuna löysin kirjan välistä lapun, johon olen kirjoittanut edith södergranin lauseen: ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.
tästä tuli jotenkin mieleen meidän ihmisten alemmuudentunnot. kukapa ei kamppailisi edes joskus erilaisten arvottomuudentunteiden parissa, sen tunnon ettei kelpaa kenellekään – vaikka yksi minuus ihoni alla vakuuttelisi jo seuraavan sisäänhengityksen aikana, että mitä väliä, ei vieraiden tunnustusta edes kaipaa jos ainakin lähimmäiset välittävät.
oma maailmanlopun uhkakuvien maalailuni on pessimismiä pahimmillaan, mutta toivon silti olevani optimisti . tai sanotaan että harjoitan optimismia, johon edetään pessimismin kautta. pellinen sanoi mulle kerran, että maailmankuvani on pessimismissään vailla vertaa. näen elämää mustan huumorin läpi. tälle kaikelle nihkeydelle ja hengissä pysymiselle on helppo tirskua. siinähän on aika paljon naurettavia piirteitä. mutta niin kauan kun on vähän hymyn karetta suupielessä ja osaa nauraa elämälle, näkee vielä jotain. se on optimismia.
poikani kysyi multa kerran mikä sää tai muu luonnonilmiö olisin. vastasin että kahden säätilan äkillinen vaihdos. esimerkiksi ukkosmyrskystä rauhalliseen auringonlaskuun. tämä kuvaa hyvin luonnettani. haluaisin seesteisyyttä, mutta päädyn usein myrskyyn, jotta elämä tulisi vaikeammaksi.
marjatta, suomalainen jakaa suudelmia kohtuullisen kitsaasti, ymmärtää selvästi niukkuuden luoman kysynnän päälle!
meri
"...juuri tänä aamuna löysin kirjan välistä lapun, johon olen kirjoittanut edith södergranin lauseen: ei ole minun asiani tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen. "
PoistaKiitos meri. Tuo on oikein hyvä.
Itse tiedän tarkkaan mikä on kivan koodi, mitä mieltä on hyvä olla, mikä on ihmiselle hyväksi, miten on itsellekin kivointa ja samalla muille, ja niinhän mä oonkin suurimmaksi osaksi, mutta mussa on myös piirre, että en aina osaa olla hiljaa kun niin pitäisi olla hyvän tunnelman ylläpitämiseksi. Silloin vaikka mieluummin tunnelman rikkovia tosiasioita kehiin sen oman itsekunnioituksen vuoksi.
Siinä on vain se ongelma että kaikki mun tosiasiat eivät ole tietenkään tosiasoita muille (eivätkä välttämättä tosiasioita muutenkaan) eikä pidäkään olla, eikä mun sisäinen taisteluni (vähän nyt kyllä dramaatttisesti ilmaistu, heh) oman itsekunnioituksen säilyttämiseksi ole muiden kannettava asia. Tässä maassa pääsee helposti viisaaksi pelkästään pitämällä suunsa kiinni. Hiljaisuudessa oletetaan olevan jotain, mitä siellä ei välttämättä ole lainkaan. Mä innostun kyllä välillä samaan tyyliin kuin eräs kannakselainen alikersantti ja kivien asetteleminen polkujen varsiin on ollut mulle vaikeaa pienestä saakka. Kannatan vahvaa auktoriteettia, mutta oma auktoriteettiusko on todella heikkoa. Siinä on paradoksia kerrakseen.
Toinen kultajyvä: "sanotaan että harjoitan optimismia, johon edetään pessimismin kautta. "
Hittolainen, tunnet sie pellisen? Mä olen sen ntamoja tavannut ja naureskellut että näinkin voi kirjoittaa ja jonkun pitääkin kirjoittaa. Stadin Joyce, ja parempi! Oletko muuten lukenut kirjan nimeltä Totaalirunoilija Pellinen. Se on sen eräänlainen elämänkerta. En muista nyt sen tekijää, mutta joku pellisfani se on. Hyvän mielen kirja.
jope
Olen aiemminkin sanonut, mutta sanonpa vielä uudelleen: Pellinen on kova. Mun asteikolla yltää parhaissa jutuissaan hyvinkin Haavikon tasolle, varsinkin tuolla kultaisella 60-luvulla. Joskus olen ajatellut tutkia artikkelin verran Pellisen 60-luvun juttuja vastakirjoituksena tai kommentaarina Haavikon Talvipalatsiin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Pitääpä palata tähän nyt kun muistin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuo Södergran-sitaatti on hänen kenties nietzscheläisimmäisistä kokoelmastaan Septemberlyran, sen manifestinomaisesta johdantohuomautuksesta.
VastaaPoistaEn halua tuputtaa kirjoituksiani, mutta jos jota kuta kiinnostaa katsoa, mitä kirjoitan Södergranin kokoelmasta Framtidens skugga (jossa nietzscheläisyys tulkintani mukaan alkaa murtua), lukaiskaa artikkelini kirjallisuudentutkimuksen aikakauskirja Joutsenessa (2015): http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/118610/Joutsen2015.pdf?sequence=4
Södergran on hieno runoilija, omituisempi ja moniulotteisempi kuin moni on tullut ajatelleeksi, joskin ihan eri maata kuin Pellinen.
ja dickey tykkäs siitä!
PoistaMulla on kaks pellistä, Minä kirjoitan maljasta joka oli hidas ja romaani Yksin. Pitääpä tarttua taas. Yksin on jäänyt hyllyyn mutta täytyy tarttua.
Vai puhutteko te tästä Pellisestä?
Meri. Tässäpä sinulle yksi mietelmäni vuosien takaa tuohon pessimismiin liittyen:
Johdonmukainen pessimisti päätyy aina vihoviimeiseen ilonpitoon.
(Ja lueppa juttuni Pessimistin yksinäinen sydän.)
Vesa. Löysin juttusi, mutta vaatii rauhaantumista.
Juha, joo, meillä taisikin joskus olla puhetta tuosta Dickeyn Södergran-tykkäilystä.
PoistaPuhuttiin just tästä Jyrkistä, Pellisestä. Kuuskajaskari on kanssa hyvä kokoelma, mutta niin on tuo Maljakin, kannattaa lukea. Itse en ole Yksin-romaania lukenut.
Tuo mun artikkeli saattaa olla vähän tikkuista luettavaa, mutta ehkä siellä on jotain suakin kiinnostavia asetelmia, kun teos muodostuu erilaisten maailmankatsomuksellisten asemien suhteista ja niitze on näyttämöllä, ainakin aivastuksen verran. voi tosiaan vaatia jonkinlaista lukurauhaa kahlata juttu läpi, mutta ei tuo julkaisu mihinkään katoa.
olipa yllättävästi ja mukavasti lohkastu tuo aivastuksen verran! kyllä lueskelen tuota juttuas.
VastaaPoistapellinen on eksentrinen tyyppi, jonka arkielämää erikoisista näkökulmista tarkkailevaa tyyliä olen tavoitellut itsekin - siinä surkeasti epäonnistuen.
Poistaensikohtaaminen tapahtui antikvariaatissa ja se oli aika myrskyisä. minussa oli (on) liian paljon hyvää käytöstä ja tärkkiä, ja jyrkiähän inhottaa kaikki muodollisuus. vähä vähältä opin kuitenkin pitämään hänen surrealismistaan. oli silti vaikeaa seurata hänen ajatuksenjuoksuaan, jossa ilmiöt limittyivät, virtasivat toistensa sisään ja ohi melkoisella vauhdilla.
helsingissä asuessani - tästä on siis kauan - kävimme usein kahvilla siinä kurvin kulmilla. joskus mukana olivat harry forsblom ja jöns carlson tai juhani ihanus. en koskaan päässyt mielen tasolla samoihin holtittomuuksiin kuin pellinen, mutta taisin kuitenkin bohemisoitua vähäsen hänen seurassaan. en kuitenkaan kovin paljon, sillä sain häneltä lempinimen audrey, joka viittasi audrey hepburnin loma roomassa -elokuvan lopuratkaisuun. leffassahan audrey on prinsessa, joka kohtaa karkumatkallaan gregory peckin esittämän komean miehen. vaikka rakkaus työntää velvollisuudet ja estot syrjään, audrey palaa kuitenkin lopulta palatsiin.
jope, tuota kirjaa en ole lukenut, mutta esim. hannu launosella on hieno pellis-essee, joka on julkaistu parnassossa 70-luvun lopulla.
ps. luen ehdottomasti pessimistin yksinäisen sydämen ja vesan artikkelin, kunhan saan tämän trump-taakan kevyemmäksi.
meri
On kyllä mukavaa kun kommentoit tänne Meri. Jokin ilmavuus ja elämänilo sanoissasi ilahduttaa minua. Luen juuri Humen esseitä. Niissä on samaa rakkautta elämään.
PoistaOn liuta kirjailijoita jotka saavat esiin hyvän mielen aina. Mulla niitä on just mm. Pellinen, Bukowski, Calvino. Enkä tarkoita huumoria vaan sitä rentoa asennetta joka on silti omassa estetiikassa skarppi.
VastaaPoistaKoska olen enemmin kirjallisuudessa kirjailijoiden tuotantojen fani kuin yksittäisten kirjojen laaduntarkkailija, käytän noitakin tekijöitä kuten haluan omiin tarkoituksiini.
Fanina olen uskollinen ja innostunut. Pellistä minäkin näin eri tilanteissa usein kymmeniä kertoja, mutta en saanut kerätyksi rohkeutta mennä juttelemaan. Olisihan se ollut mulle kunnia jutella kupposen verran Herra Tajunnavirran kanssa. Itse olen lukenut juuri myös niitä Pellisen myöhäisiä niissä pikkukustantomoissa ( mm. ntamo) julkaistuja.
Mulle Pellinen ja nuo muut tuovat mieleen paljon juttuja omasta elämästä. Olen ollut kaupunkivaeltaja. En ole mikään erit. urbaani-ihminen mutta elämäni onnellisimpia ja iloisella tavalla välinpitämättömämpiä vuosia olen viettänyt täysin päämäärättömässä vaeltelussa paikoista toiseen Helsingissä. Tuo kävelemisen ja pistäytymisten ja sattumanvaraisten kohtaamisten labyrintti muistuttaa mun päässäni juuri noiden kirjailijoiden tekstiä.
Käytin tuohon aikaan alkoholia liikaa, mutta niin pieniä annoksina kerrallaan että se jäi useimmiten vain mun omaan tietooni. Pieni viinipullo Richardinkadun kirjastossa hyvän kirjan kanssa, sitten uimaan, sitten kahville, sitten ehkä hyppy ratikkaan ja viuh toiselle puolelle kaupunkia, puistossa oleskelua (ehkä taas pieni viinipullo ja kirja), ajattelua, keskusteluja jossakin kapakissa, käynti tyhjässä kirkossa, kapuaminen vaikkapa Lintsin kalliolle...
Hah. Tälläisen nostalgiaryöpyn nuo kirjailijat minussa herättivät. Eleskelin noin osan vuotta vielä vähän yli kymmenen vuotta sitten. Tuo kuvio toistui pitkään. Mutta se oli iloisempaa kuin Leopold Bloomin.
Kerran vastaan tuli menestýnyt kaveri. Kysyi multa mitä sinä teet. Vastasin että pääasiassa kävelen. Otti heti askeleen taakse. Olen siis tottunut ennenkin:)
Nytkin kyllä loma-aikoina melkein samaa mutta ilman viiniä ja mukana oma lapsi. Sekin on kivaa. Kapakan tilalle taidenäyttely ja - ei se niin paha ole. Mutta totta kai tuota kaikkea on ikävä. Yksityisyyden ja oman vapauden alkeet olen oppinut noilla retkillä. Pelkkä hengittäminen tuollaisina päivinä oli mahtavaa jossakin puistossa.
Luen tuohon janoon juuri tuollaista hengittävää vapaalla kädellä kirjoitettua tekstiä.
Jokaista lausetta ei tarvitse hioa timantiksi, aforismiksi. Ei edes joka toista. Ehkä ei ollenkaan. Pelkkä toteava lähes selkokielellä rullaava virke on joskus juuri sitä minä tarvitsen. Jos pinnan helppous kätkee myös monimutkaista virtaa (kuten Pellinen)sisäänsä niin sehän alkaa muistuttaa jo elämää.
jope
Jope, tuollainen vaeltelu on hienoa, joko viinin kanssa tai ilman. Omat vapaan vaeltelun kokemukset on lähinnä kaupunkilomilta tai sitten jonkun juttelukaverin kanssa tehdyt kävelyt Helsingissä. Flaneeraus on hienoa, nykyisin sitä tulee harrastettua aivan liian vähän. Menee sellaiseksi totunnaiseksi siirtymiseksi tuttuja reittejä pitkin. Lukija ja kirjoittaja tarvitsevat kävelyä. Jotain Pellistä tai kaupunkirunoilijaa alle ja sitten kävelemään, inspiroivaa. Luonnossa käveleminen on oikeastaan oma juttunsa, erittäin miellyttävää sekin.
VastaaPoistaVesa katso tuonne noin 11 - 12 kommenttia taapäin. Kiitän sinua siellä.
PoistaKaikille mukavaa iltaa! Jope katso sinäkin. Lupaan vain puolimeuhkata tästä eteenpäin.
Ei kai sillä ole niin väliä vaikka me emme aina ymmärrä toisiamme. Pitää tyytyä siihen.
Olen pitänyt kovasti tästä(kin) keskustelusta. Meri, olet kivan maltillinen ja viisas.
Kiitos, Marjatta, itsellesi, sinunkin kanssasi on aina hauska jutella - niin kuin kaikkien muidenkin täällä! Olet sellainen tasapainottava järjen ääni ja on mukavaa kun sanot asiat suoraan.
PoistaKaikkien kaveri. Miten hienoa. Parempaa huomiota lapsi tuskin voi saada. Ja ei aikuinenkaan.
PoistaMuuten. Sinun meuhkaavan en ole kokenut lainkaan. Oikeastaan päinvastoin. Olet linjassasi koko ajan johdonmukainen ja tiedät mikä sinusta on oikein, ja vahvasti.
Yksi kriitikko, siis tämän muutoksen kriitikko, sanoin suurin piirtein niin, että suvaitsevaisuuden ja kaiken sen hyvän puolesta puhuvat ihmiset ovat siinä mielessä onnekkaampia että he saavat koko ajan toivoa olevansa oikeassa tulevan suhteen.
Sen sijaan kriittisemmät äänet, sellaiset jotka jostakin syystä ovat pakotettuja ajattelemaan myös niin, joutuvat sen sijaan toivomaan olevansa kokonaan väärässä. Itsekin olen sen tuntenut juuri noin.
Mutta elämä on onneksi paljon muutakin, ja suurimmaksi osaksi. Kuten hengitystä puistossa tai luonnossa, sitä mistä just kirjoitin.
Älä vaan jätä tänne kirjoittamatta, jos vain aikaa on, olet ihan välttämätön viisas.
jope
Ja meri, toinen viisas!
Poistajope
kiitos kauniista sanoista, tuntuu ihanalta - ja aivan erityisesti nyt, näin rankahkon ajan keskellä.
VastaaPoistakeskustelu on parhaimmillaan erilaisia näkökulmia, väärässäolemista vähemmän ja oikeassaolemista ei juuri yhtään. mitenkähän sitä oppisi? että osaisi seistä stydisti omien näkemystensä takana, mutta olla silti avoin uusille ajatuksille; olla aidon kiinnostunut toisten näkemyksistä mutta olla silti kulkematta viiteryhmänsä mielipiteen mukaan. tai minun tapauksessani sitä vastaan, ihan vain jotta voisin olla vähän ärsyttävämpi.
onneksi ikä on tuonut niitä harmaan sävyjä. en esimerkiksi juurikaan provosoidu enää, koska olen huomannut välillä kirjoittaneeni niin läpiä päähäni, että aavistelen muidenkin niin tekevän.
hyvän haltuun kaikki te
meri