Haluaako terroristi muuttaa maailmaa vai olla todesti olemassa? Vai onko niin, että hänen täytyy uskoa muuttavansa maailmaa ollakseen todesti olemassa? Jos ei uskoisi, olisiko vain ihan tavallinen itsensä toteuttaja ja muista erottavan statuksensa turhamainen rakentaja?
Yksilö tarvitsee statuksen* erottautuakseen muista ja status saavutetaan helpoiten liittymällä kaltaisten joukkoon. Tässä tiivistettynä 'yleistetyn toisen' hassu dialektiikka. Terroristin kohdalla yleistetyn toisen dialektiikka on tietenkin syvästi eettistä mutta myös moralisoivaa ja fatalistista.
Kokoava kysymys siis kuuluu: onko Telluksen antisankaritar sarjan viimeisessä kuvassa kokonaan löytänyt itsensä vai lopullisesti kadottanut sen "epätarkuusperiaateeseensa"?
-
*Ks. Judith Rich Harrisin Kasvatuksen myytti ja kirjoitukseni Nuorisotutkimusseuran nettijulkaisussa Kauhajoen jälkipaini
Puhun suoraan: Kyllä. Aktivisti haluaa suuremman elämän. Lisäarvona siihen tulee mukaan myös tarkoitus. Hyvä diili. Isompi ego ja tehtävä joka on egolle suurempi kuin elämä. Kun katsoin Tellusta en voinut olla ajattelematta että oliko ohjaajalla sama halu tässä ko. aihepiirissä. Toisaalta väkivaltaa kritisoitiin, toisaalta sen kanssa flirttailtiin..."että entä jos muuta mahdollisuutta ei meillä ole? " Tunsin kuvotusta. Kuinka monta kasvuiässä latenttina olevaa baadermeinhoffia herätettiin?
VastaaPoistaAika moni ajattelevakin ihminen putoaa ekouneen nykyään, nousee se merenpinta eli ei. Se ei vaan nouse. Ei millään. Yksikään Malediivien saari ei ole hävinnyt todellisuudessa mihinkään vaikka niin valheellisesti uutisoi YLE ja Al Gore dystopoi (vaiko katastrofi-fantasioi) oscaroidussa totuusdokkarissaan (muistatteko?) jonka dystopian toteutumattomuus kävikin sitten siksi varsinaiseksi epämiellyttäväksi totuudeksi.
No, kasvun rajat on olemassa, se on ihan selvä. Maapallo ei kestä kerskakulutusta. En kuitenkaan halua että tiedostavat uuspuritanistiset taiteilijat tai porvariperheiden seksuualisuuden, väkivaltaviihteen, populaarikulttuurin ja ekotiedon sokaisemat wanna-be-marttyyrit asettavat ne.
Ketkä sitten? Vaikkapa perheenisät ja -äidit seuraavan kerran marketissa. Ekologiset ratkaisut eivät siis pohjimmaltaan anna isompaa elämää kenellekään.
Mutta luulen että näitä aktivisteja tulee enemmän ja enemmän. Merkityskato on niin iso. Ja sitä paitsi, onhan niitä joka suunnalla, kaikissa poliittisissa ilmansuunnissa. Jihad ja vastajihad. Kaikessa.
Tellus oli yhtä suuri epäonnistuminen ekologisen tv-sarjan puitteissa kuin aikoinaan Hardwickin Pakanamaan kartta. Luulenpa että ikävystyneet taiteilijat ovat salaa toivoneet jonkinkaltaista terrorismia Suomeen. Siinäpä vasta olisi subtanssia, pojat!
Voi olla että olen Telluksen suhteen täysin väärässä ja tulkitsin Siilin täysin väärin.
Mutta terrorismin kanssa flirttailusta en pidä. Maggie Thatcher: "On vain yksi asia mitä inhoan enemmän kuin väkivaltaa, se on alistuminen väkivallalla uhkailun edessä."
Oli maltillisuus sitten itsensä pettämistä tai hyvän omatunnon ostamista, massoihin se lopulta uppoaa tehokkaammin. Ja massoja tässä on puhuteltava. Ehdottomuus vain antaa niille ikään kuin luvan irtisanoutua vastuusta (olet varmaan lukenut äskettäisen juttuni lihansyönnistä). Tuon väkivaltaviihteen ja äärimmäisen ekoaktivismin yhteydestä en ole varma. Uskon paremminkin että niissä piireissä sen enempää julma kuin säyseäkään viihde ei ole suosiossa. Ehkä filosofia ja johdonmukaisuuden paradoksit ovat voimakkaampia vaikutteita. Ne nimittäin kiusaavat minuakin, mutta maltilliset ja ehkä joidenkin mielestä helpotkin ratkaisut ovat aina olleet persoonalleni sopivampia. (Kirjoitukseni Autistinen status Nuorisotutkimusseuran nettijulkaisussa Kauhajoen jälkipaini sivuaa ehkä näitä pohdintojamme kouluampumisten kautta. Tuolla nimikkeellä kun googlaa niin löytyy.)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista(No nyt tämä on oikein; poistin siis oman kommenttini kirjoitusvirheen vuoksi)
VastaaPoistaEn siis näe väkivaltaviihdettä poliittisen terrorismin taustalla. Mutta kouluampujien kohdalla amerikkalainen populaarikulttuuri terminaattoreineen, Leonen italovesternit tai Taksikuski ovat parempia mielenmaisemia kuin maamme sotahistoria traumateorioineen tai härmänhäjyt, joihin aika huvittavalla tavalla tärkeä asia on hukattu. Ikään kuin suomalaiset tutkijat operoisivat aivan eri ajassa ja paikassa kuin nämä auviset ja saaret. Siis ymmärtämättä heitä lainkaan. "Akateemisten" ekoterroristien kohdalla tilanne olisi siis toinen, ei populaarikulttuuriin assosioituva. Mutta ei heidänkään kohdallasiis kyse ole rokan antieista. Tästä enemmän tuossa viittaamassani kirjoituksessani. Tuosta väkivallan kanssa flrttailusta vielä: kysymys sen rajoista tulee väistämättä vastaan johdonmukaista filosofiaa harrastaessa. Siksi se taitaa olla pääsemätön aihe taiteessa ja filosofiassa. Haneke on hyvä esimerkki "akateemiselta" puolelta ja sitä pyörittelen tuossa jutussanikin myös, kylläkin enemmän alluusiona kuin kirjaimellisena viittauksena....
Totta kai poliittisen vaikuttamisen keinojen kanssa pelattaessa tulee väkivalta esiin. Itse koen kuitenkin ekoaatteet liian ohkaisina pohjina jotta niiden kautta puhuttaisiin yhteiskunnan muutoksesta kokonaisvaltaisesti ja siten edes väkivallan teoreettinen olisi mitenkään perusteltu.
VastaaPoistaPelasta luonto -tyyppinen ohjelma ei voi toimia minkään vallankumouksen pohjana. Niin epämääräinen se on. Itse olen antivallankumouksellinen. Tai minun vallankumouksellinen teesini on "vallankumousta ei tarvita" joka onkin kai aika vallankumouksellinen itse asiassa. Kuten Borges sanoi selittäessään omaa konservativismiaan, " se on eräs skeptisismin muoto." Juuri siitä on kysymys omasta suhteessani ekototuuksiin.
En siis usko ekoterroriin, en sen väkivaltaisessa enkä väkivallattomassa muodossa. Uskon vain henkilökohtaisiin ratkaisuihin. Lihansyönti on hyvä esimerkki. Yksilö tekee sen ratkaisun minkä itse haluaa, subjektiivisesti, asia ei muille kuulu.
Tästä aihepiiristä nousee kyllä esiin eräs kysymys, mikä mietityttää: miksi ekohuolet eivät tunnu koskettavan juurikaan yhteiskunnan alaluokkaa, työäläisiä, suorittajatason väkeä, vaan nimenomaan eliitti ja porvaristo on ihastunut tähän ekoangstiin niin että huolen kantaminen on jopa eräänlainen riitti jotta pääsee mukaan viiteryhmäänsä.
Et kyllä usko, mutta minä pidän kyllä kovasti luonnosta ja sen olioista. En ole vain löytänyt luontevaa siltaa nykyisen ekohyperventiloinnin ja sen luonnon, metsän, meren kanssa missä liiikuskelen mielelläni. Jotenkin, tämä on nyt hataraa, tämä luontoangst, nykyaikainen Akateeminen Karjala-Seura ( hah ha), tuoksuu kovin kaupunkilaiselta, kovin porvariskodilta.
t. jope (nimmari unohtui edellisestä)
Tervetuloa jope tänne minunki luo! Iloinen yllätys.
VastaaPoistaJoo. Itte olen aina tyytynyt näihin helppoihin ja väkivallattomiin ratkaisuihin kuten vaikkapa pyöräilyyn, liharuokien laskentaan, tuulisähkön ostamiseen, käytettyihin huonekaluihin ja kaverin vanhojen dvd-laitteiden uusiokäyttöön. Ja siitäkin niukkuudesta ja välttämättömyydestä teen mielelläni hyveen kun ei tule ulkomailla käytyä. Sitten kun näillä blogissaan kehuskelee niin jos sillä jonkun velvollisuudentunnon saa vähän liikahtamaan niin olen tyytyväinen. Ehdottomuudesta kun ei ole esimerkiksi muuta kuin niille jotka jo samaa ehdottomuutta noudattavat. Muut vain ärsyyntyvät tai tuntevat voimattomuutta. Tuosta luokkajaosta: Tämä on vahva yleistys ehkä mutta eikö kritiikki jo saavutettuja etuja (siis mahdollista keskkluokkaista älyllistä ja eettistä laiskistumista) kohtaan ole pääsääntöisesti tullut sivistyneistöltä? Työväenluokan kapina on historialtaan ollut aiheellistakin kaunan ja kateuden kanavointia - kumpikaan ei siis tässä ole huono tunne, kysymys on aina siitä, miten niitä käyttää; mikään tunne itsessään ei ole väärä motiivi. (Olen siis itse vasemmistovihreyteen kallistuva ollut aina, eli tässä ei nyt puhu se julkisuudessa ylimieliseksi määritelty kokoomuslainen:)
Mielestäni Tellus oli perisuomalaista saunaromantiikkaa päähenkilönaisen tämän tästä paljastettuine rintoineen. Kysymyksessä oli egohaikailu, tissit ja ekoterrorismi.
VastaaPoista