sunnuntai 8. marraskuuta 2015

NIMETÖN RUNO




Suorapuheinen ystävä on siunattu asia.
Hän lukee runoni ja sanoo, etten ole vielä
löytänyt omaa ääntäni. Sitten hän lähtee
ja maailma tuntuu hiljaiselta;
veri oikein humisee korvissani.





4 kommenttia:

  1. Minusta runossasi kuvataan tilannetta, joss bestis on lyönyt paistinpannulla päähän ja poistunut paikalta. Itse en välttämättä haikailisi perään. Se että pyrkii auttamaan toista lentämään on jotakin muuta.

    VastaaPoista
  2. Joo. Osuva kuvaus. Runo on keltämättä vahva kärjistys totuuden kulemisesta itsestä.

    VastaaPoista
  3. Kukaan toinen ei ole absoluutti suhteessa kirjoittavaan minään. Kenellekään toiselle ei pidä antaa absoluutin asemaa. Hyvästä ystävästä ei seuraa se, että hän olisi runon lukijana absoluuttinen auktoriteetti. Minusta runossasi kuvattu hyvä ystävä on tosiaankin sukua sille joka nauttii kärpäsen siipien repimisestä. - Luen vain runosi sanoja enkö tietenkään pääse sanojesi taakse. Todellinen ystävä ei ole ankeuttaja. Ystävyyttä ei mittaa suorasukainen tylyttäminen. - Kustannustoimittajat tylyttävät, koska kustannusyhtiöt haluavat tehdä julkaisuilla rahaa. Maailma on täynnä loistavia unohdettuja runoja, joista kukaan ei tiedä, koska kirjoittajalle on sanottu esimerkiksi "et ole vielä löytänyt omaa ääntäsi". Kun hetki lyö olet kuuluisuus vaikka et olisi kummempi, jos hetki ei lyö olet unohdettu vaikka olisit vuoren huippu. - Mutta on myös niitä joiden ääni on vaikenemisen ääni, heistä ei tiedetä mitään koska he ovat niin suuria, että valitsevat hiljaisuuden.

    VastaaPoista