SPIELBERGIN UMPIKUJA

En ole koskaan pitänyt Spielbergiä syvällisenä perheen kuvaajana. Enemmänkin naiivina romantikkona, jonka kuvitelmassa perheessä on aina sopivasti surua ja menetystä mutta ei koskaan lopullisesti tuhoavaa julmuutta; suru ja menetykset vain vahvistavat perhettä. Ne eivät tunnu olevan koskaan lopullisia ja aitoja koska eheyttävä idea perheestä jää aina elämään.* Spielberg perheen (ja americanan) kuvaajaana on taitava sentimentalisti; kuin Norman Rockwell aikoinaan viikkolehtien kuvituksissaan. (Spielberg onkin minusta Rockwellin perillinen enemmän kuin kenenkään elokuvan klassikon.)

Tekoäly on kuitenkin kiinnostava poikkeus syvällisellä tavalla. Lopun kohtaus jossa robottipoika David kohtaa vihdoin "äitinsä" ja kokee löytävänsä uudelleen perheensä "transsendentin" ytimen, ei ole ikuisen idean vaan poissaolevan absoluutin kuva. Se on fantasia, jonka täydellisyyteen voi eläytyä vain tämän yksin maailmassa ja kielessä "elävän" ja näkyynsä viattomasti uskovan "pojan" kautta. Elokuvassa ei enää ole yhtään ihmistä, jonka silmin näkisimme ja kokisimme Davidin vain koneena, vähempänä kuin kuka tahansa muu. Kohtaus on kuin taitava illuusio: äkkiä onkin helppoa samastua Davidiin ja hänen pakahduttavaan onneensa, koska se on tosinta mitä tunnistamamme maailma voi enää olla. Maailma on kaltaisistamme tyhjä eikä David enää tunnu olennolta, joka haluaa kuulua meihin. Nyt maailma on yksin hänen eikä hän ole enää mitään vähempää. Hän ei ole enää toinen vaan eräänlainen maailma yhtenä ja samana ja siksi hänen unelmansa käy toteen. Kukaan ei voi suhteellistaa sitä. Kohtaus on kuva fantasiastamme: täydellisestä sulautumisesta maailmaan, jossa olisimme yhtä kaiken kanssa.

Kaikessa elämyksellisydessäänkin tämä kohtaus on silti analyyttinen - tai ainakin sen voi sellaiseksi kokea oli tekijän tarkoitus mikä tahansa. Se näyttää fantasian elementit. Se näyttää miten täydellinen fantasia toimii ja mitkä ovat sen ehdot ja rajat. Ja koska se näyttää fantasian elementit ja itseni suhteesa niihin, kohtaus on pakko kokea fantasian kohteen poissaoloksi. Se on sen annettu ominaisuus (halusi vapaa mielikuvituksemme mitä tahansa). Ehkä juuri siksi kohtaus on minulle niin voimakas: tunnen puutteen pakahduttavuuden kun katson sitä; jokin mitä voi vain unelmoida, on edes kuvana mahdollista.

Jos Breaking the wavesin lopun kohtaus jossa Jan nousee kellojen soidessa porauslautan kannelle on täydellinen kuvaus anteeksiannosta, on tämä kohtaus täydellinen kuvaus absoluuttisesta halun täyttymisestä ja onnesta ja samalla sen kipeästä mahdottomuudesta. Toisin kuin David jonka "ufojumalat" ovat laskeneet lumeen keskelle, minä en voi kokea absoluuttia enkä tehdä siitä täydellistä kuvaa, koska jokainen tekemäni mentaalinen rajaus on fantasiaa ja lumetta tuhoa viilto. Toisin kuin Davidilla, maailmaa ja minua erottaa tietoisuuden rajaama ontologinen ero. Adsoluutti on "tuomittu" fantasiaksi. Tekoäly onkin ainoa elokuva, jossa Spielberg maalaa itsensä nurkkaan. Tästä loogisesta umpikujasta perhettä ei voi pelastaa edes idean tasolla. Se elää enää fantasiana jonka tiedämme sellaiseksi. Ja koska lume voi toimia vain tiedostamattomana, kaikki on näkökulmastamme käsin toivottoman suhteellista. Kohtaus on samaa aikaan valtavasti läsnä mutta myös turhauttavasti poissa.

Spielberg tuskin on rakentanut kohtausta filosofisin perustein ja hän varmasti haluaa meidänkin eläytyvän fantasiaan kerronnan ilmeisimmällä tasolla. Ehkä hän jopa ajattelisi että pilaan koko kohtauksen metailullani. Mutta sillä ei ole väliä. Se vain vahvistaa ajatustani ihmisen tarpeesta kokea maallista tai transsendenttia absoluuttia ja pyrkiä siihen hallitsemallaan tavalla - niin kuin Spielberg tässä kohtauksessa elokuvan välineellä.

Elokuva oli alunperin Kubrickin idea, mutta hän halusi Spielbergin ohjaavan sen. Jos Kubrick olisi ohjanut itse, lopun kohtaus olisi ehkä ollut kliinisempi, älyllisempi ja fantasiasta etäännyttävämpi. Onneksi ei ohjannut.
-

* Kolmannen asteen yhteyden isän ufousko kylläkin hajottaa perheen peruuttamattomasti.

P.S.
Suosittelen Robin Woodin inspiroivan kriittistä kirjoitusta ET:stä teoksessa Hollywood Vietnamista Reaganiin.