Tähän en tietenkään saa ikinä vastausta, koska mielemme eivät musiikissa tunnu kohtaavan, asettuvan samoihin koordinaatteihin. Cecil Tayloria kuunnellessa todella oivallan sen, mitä tarkoittaa olioiden ja asioiden kokeminen ja tunteminen toisin eri mielissä.
Tai no, jos saisin tietää, onko Taylor joskus soittanut ilman riitasointuja ja rytmillistä outoutta, tai jopa vielä ihan tonaalisesti, tietäisin että hän kuulee ja kokee jotakin samoin kuin minä ja tämä radikalismi on "vain" valittu taiteellinen metodi eikä neurologinen poikkeavuus, jota en voi koskaan jakaa. Jos joku tietää, niin valistakaa tietämätöntä.
"Kenen helvetin kanssa me oikein soitetaan ja mitä?"
Tuntuu että näin Taylorin yhtyeen jäsenet itseltään ja toisiltaan joskus joutuvat kysymään. Jotta tietäisitte mistä puhun, kuunnelkaa vaikkapa nämä kolme levyä: Looking Ahead!, The World of Cecil Taylor ja sitten lopuksi, ruhtinaalliseksi jälkiruuaksi, ihan loistava ja jopa helposti lähestyttävä, melkeinpä jonkinlaisen synteettisen ja koherentin maiseman muodostava Conquistador! Viimeisen kohdalla uskon edes jotenkin ymmärtäväni maestron mieltä.
(Kommenteissa keskusteluni Vesa Haapalan kanssa avaa juttua oleellisella tavalla lisää.)
-
Kuva: Alice Kairan Naruleikki (-94)
Juha, en ymmärrä musiikista teoreettisesti mitään, mutta kävin kuuntelemassa Cecil Tayloria youtubesta ja kyllähän se vahvasti musiikilta kuulosti. Toki koin persoonallisen tavan säveltää, mutta en osaa sanoa autismista mitään.
VastaaPoistaTiedän, että itse nostin tuolla merin blogissa esiin ajatuksen Haavikon autistisista piirteistä (siis haastattelujen pohjalta), mutta kun luen hänen runojaan, saan ymmärtämiseen niin paljon taustatukea muusta runoudesta ja runouden teoriasta, ettei Haavikko vaikuta erityisen vaikealta tai autistilta. Silloiset kommenttini koskivat Haavikon esiintymisiä ja keskustelua.
No, vaikken musiikista mitään ymmärrä enkä tunne edes kylliksi sen historiaa, ei minulla ole vaikeuksia seurata tätä musiikkia kun nostan taustaksi jazzin ja muun modernin musiikin. Hyvin paljon samoja piirteitä, joskin minulle henkilökohtaisesti epämääräisesti artikuloitavana kokemuksena, ja selvästi tyyppi jolla on oma(t) tyylinsä säveltää ja ilmaista.
"Asioiden ja olioiden kokeminen eri mielissä", tuo oli, Juha, erittäin hyvin kiteytetty kokemus kohtaamisesta.
Ja totta on, että kanssamuusikoiden pitää tuntea sekä musiikin keinot että CT:n tapa tehdä musiikkia, jotta tuossa voi soittaa mukana. Koska tuollainen jakaminen ja yhdessäsoittaminen on mahdollista, ei kyse voi olla kovin pahasta "autismista" (eli siinä on jokin metodi, jonka musiikkia analysoimaan kykenevä varmasti tunnistaa).
Ei sillä, että jaksaisin vapaaehtoisesti kuunnella tätä kovin kauan.
Chopinin Nocturnet - helppoa kuuntelumusiikkia? Ehkä, mutta toimii aina. Tämä on minulle sellainen sielunmaisema, joka vaikuttaa samaan tapaan kuin luonto: rauhoittaa ja inspiroi.
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=liTSRH4fix4
Kun vertaa muita jazz-pianisteja, vaikkapa keith jarrettia tayloriin tai nykysäveltäjiä kuten boulezia tai lindbergiä, atonaalisuus on kuitenkin heillä koherenttia yhteisyyttä, vastakkasuudet soivat yhteen (en käytä musiikktermistöä kun en musiikkin teoriaa hallitse vaan kuuntelen selkäytimellä), kun taas taylorilla atonaalisuuson ihan muuta, jokin ihan oma lajinsa. Tuntuu että kakofonia soi jotenkin muun maiseman sivussa, sävellajit ja rytmitys ovat outoja, ikään kuin koko ajan viereen iskeviä. Autimismi on tietenkin tässä kuvaannollista, mutta termi kuvaa sitä mitä haen kun yritän kuvata kokemustani tästä muiiksta. Jotenkin on niin, että taylor soittaa kuin jossain omassa rytmiikassaan ja maailmassaan. Ja se kiehtova kysymys on, että kokeeko taylor soittoaan samoin kuin minä (ja moni muu tuttavani; yksikin sanoi että ihan kuin lapsi ois pistetty lyömään pianoa ja se on kyllä samassa systeemissä mukana mutta kuitenkin soittaa ohi. Mustaakseni joku on sanonut, että taylorille piano on lyömäsoitin). Taylorin musikaalisuus on tapahtumista yhteisen kokemuksen reuna-alueella... Voisin kuvitella neurologin kiinnostuvan taylorista. Onko hänen outo muuikkoutensa efekti jostain toiseudesta?
PoistaJuha, en väitä vastaankaan analyysiisi. Olisi hauska kuulla joltakin musiikintutkijalta analyysia mitä tuumii CT:n tavasta käsittää atonaalisuus. Ihan varmaan siitä on kirjoitettu ummet ja lammet joissakin yliopistollisissa sarjoissa.
PoistaKun joskus olen ollut tekemisissä autististen ihmisten kanssa, niin vaikutelma on tämä: ymmärrän heidän logiikkansa pääperiaatteissaan ja ymmärrän myös miten se poikkeaa normaalilogiikasta. Yleensä sillä tavalla, että se lähtee jostakin erityisestä kulmasta, joka ei ihan "tavallisessa" mielessä juolahtaisi perustaksi / saranalauseeksi, johon muu logiikka suhteutetaan. Siitä eteenpäin voi olla melko tavallista päättelyä, mutta tosiaan alkuperuste on jumimainen ja näkövinkkeliltään outo.
Autisti ei myöskään välttämättä tajua, että lähtökohta on muista outo tai tajuaa sen hyvin heikosti - hän ei siis suhteuta sitä yleisempään kommunikoinnin raamiin eikä yleensäkään vakuutu toisenlaisesta järkeilystä kovinkaan helposti - niin järkeilyn kuin tunteen tasolla aivot ovat lukkiutuneet kerran keksittyyn asemaan.
Autismin kirjo on varmasti laaja. Haittaavaksi se saattaa muodostua silloin, kun muut eivät lainkaan pääse ajatukseen kiinni tai ajatus ja toiminta ovat hitsautuneet jäykäksi käytösmalliksi, joka tuottaa hankaluuksia autistille itselleen ja aiheuttavat sosiaalisia ongelmia.
"aiheuttaa sosiaalisia ongelmia" piti siis päättää kommentti.
PoistaMinusta tuo kuvailusi sopii taylorin soittoon!
PoistaFilosofin, taiteilijan ja autistin ero lienee siinä, että 2 ensimmäistä tietää saranoittensa outouden. Taylorista en ole varma.
Toden totta, Juha! Tämä tietoisuus juuri on tärkeä pointti. Ja taiteilijalle myös se, kuinka pitkälle tietoisen tekemisen reunoille voi mennä, ainakin tietyissä prosessin vaiheissa.
VastaaPoistaJust niin. Itse yritän usein kirjoittaa näissäkin jutuissani niin, ettei rajaa enää kunnolla tunnista edes itse. Niin kauan kuin voi määritellä arvonsa selkeästi (niistä on useimmiten kyse!), ei ole mennyt vielä kiinnstavalle alueelle. Esimerkiksi taannoisessa mukavasti keskustelua herättäneessä halun ja inhon tematiikassa, yritin tuottaa jotain reaalisen muminaa itsessäni ja muissa. En ehkä onnistunut mutta yritys oli kova.
PoistaTaylor on poikkeava muusikkojen joukossa. Hän soittaa käsittämättömän subjektiivisuuden ja jaettavan kommunikaation rajoilla. Minusta hän harrastaa fenomenologiaa soittamalla pianoa. Mutta niin, etten voi olla varma, tietääkö hän sitä itse. Ja juuri se on tuossa rajakokemuksessa tärkeää. Jos hän äkkiä alkaisi soittaa tonaalisesti ja täysin muiden rytmiikassa, jokin kiehtovan ontinen ja (lacanilainen) reaalinen katoaisi hänen kuuntelemisestaan.