Vastaan otsikon kysymykseen, että melestäni vapaudesta jota emme osaa vaalia oikein ja arvostaa kylliksi. Houellebecq kysyy, kykenemmekö arvoliberalismissa, aistikkuutemme imussa ja vasinkin nyt monikulttuurisuuden paineessa kysymään ilman eklektisyyttä vapautemme merkitystä ja laatua. Mutta älyllisestä saamattomuudesta hän ei kanna huolta, sitä hän inhoaa, ehkä jopa vihaa.
Kirjoitukseni Naisasiaa, Runous haastaa relativistin sekä Eklektoivia lauseita kysyvät pitkälti samaa. Käsitykseni vapaudesta tuntuu kuin kivenä sydämessä. Monikulttuurisuus vaatii määrittelemään vapautta koko ajan uudelleen: kuuluuko se myös heille, jotka eivät omaksumassaan arvomaailmassa koe sitä laillani tarvitsevan? Tässä ollaan jo kulttuurirelativismin kynnyksellä. Tuntuu kuin se alkaisi ajattelemaan minua. (Eikö tämä ole se tunne joka saa meidät epävarmoiksi muutoksissamme? Että todellisuus alkaa ajattelemaan meitä?)
Mutta ei hätää, juha pieni. Koska arvoista ei pääse osalliseksi tasa-arvoisesti, arvorelativismi on mahdotonta. Arvot ovat tässä maailmassa hegemoituja, eivät platonilaisia ideaaleja, joita voi ajatella ja arvioida ilman niitä kantavia ihmisyksilöitä. Tästä syystä puhtaat aatteet ja utopiat -kuten juuri arvorelativismi - ovat haitallisia. Ne hylkäävät ihmisen hänen vapauteensa. Ideaalit aatteet pitävät sisällään ajatuksen vapaasti valittavista arvoista an sich, jotka sitten voimme sallia ja hyväksyä ilman yksilön tasolla tapahtuvaa filosofista kiistaa. Kulttuurirelativismissa tämä ilmenee vaikkapa ajatuksena itsestämme poikkeavan kansakunnan tai kulttuurin oikeutena juuri heille sopivaan vapauteen. (Anarkisteilla tämä takoittaa myös kulttuurin sisäistä asennetta.) Tätä kaunista ajatusta häiritsevät vain ne yksilöt, jotka elävät tuossa toisessa kulttuurissa enemmän tai vähemmän vapaasti (anarkistien kohdalla vaikkapa päihdeongelmaiset taparikolliset tai vammaiset jotka tarvitsevat instituutioita toteuttaakseen vapauttaan).
Relativismi hyväksyy (huomaamatta) latentin vallankäytön jo jaetun vallan ehdoilla - vapaus kun ei ole tasaisesti jaettua vaikka kuinka niin haluaisimme. Mielestäni tätä tuskaa paljolti koemme monikulttuurisuuden kysymyksessä, se kun juuri kärjistää ongelman. Omiamme on helppo kritsoida arvojensa suhteen mutta kulttuurisen vierauden kohdalla jo tarvitaan voimaa, uskallusta ja rehellisyyttä. (Rikosseuraamustyössä tämä konkretisoituu väistämättä.)
Vaikeat kysymykset siis kuuluvat: Arastelemmeko toiseutta niin paljon, ettemme rohkene haastaa sitä yksilön näkökulmasta oman kulttuurimme tavoin? Onko toiseuden edustaman yksilön vapaus vähemmän arvokasta kuin omamme? Onko niin että hyväksymme vapauden kyllä helpostikin osana vallankumousta ja pakolaisuutta, mutta tuon ilmiön sisään on kipeää katsoa yksilöiden tasolla, koska näkemämme saattaa haastaa arvomme tai ehkä toimimaan vieraan hegemonian vastaisesti ja siten ottamaan sosiaalisia riskejä? Ja kun se pitää tehdä vielä niin ettei loukkaa toiseutta edustavaa hegemoniaa. Noissa mainitsemissani kirjoituksissani olen yrittänyt hahmottaa tätä eettistä ongelmaa. Yleinen kulttuurinen toiseus on helppo hyväksyä, mutta sen sisäiset ristiriidat on toinen juttu. Politiikka joka tukee vain hegemoniseen toiseuteen suhtautumisemme humaaniutta, ei oikeastaan ole hirveän kiinnostavaa ja lisäksi se voi olla toiseuden hegemoniaa vahvistavaa. Olemmeko siis monikulttuurisuuden haasteessa huolestuneita voimattomuudestamme olla aidosti kriittisiä toiseuden suhteen? Tästäkin kaikesta Houellebecq mielestäni kirjoittaa.
Tässä vain pitää olla tarkkana eikä mielestäni Houellebecq ihan ole. Minä maistan hänen asenteessaan metafyysisen pettymyksen. On hirveän helppoa alkaa niin sanotusti samoilla tulilla puolustamaan kulttuurin metafyysisiä jäämiä. Vaikkapa Houellebecqin tavoin vapautuneen seksuaalisuuden tai aina vain politiikassamme niin ajankohtaisen avioliittoinstituution muutoksen suhteen. Minusta niistä kumpikaan ei uhkaa kenenkään vapautta ja arvoja. Ne kuuluvat vapauden kriittiseen piiriin.
Missä määrin olemme itse kukin ideoihimme pettyneitä platonisteja? Sitä meidän on hyvä itseltämme kysyä.
Vapaus on vaikea asia. Moni viihtyy paremmin ilman vapautta ja tuntee olonsa hyväksi, kun joku määrää.
VastaaPoistaHouillebecq, tämä Hullupekka, on minun makuuni liian pessimisti, kuten saatat Juha ja muut arvata kaiken täällä aiemmin keskustellun jälkeen. Hänen maailmankuvansa on ilman positiivisia yllätyksiä ja aivan liian suoraviivaisen synkkä.
Minusta toisten toiseutta ja erilaisia arvoja korostetaan aivan liikaa, kun perusarvot ovat kuitenkin kaikilla ihmisillä aivan samat.
Varsinkin ne ketkä eivät ole tutustuneet toisenlaisiin ihmisiin, tulkitsevat kaiken ennakkoluuloisesti, siis niin että homot ovat kaikessa aivan erilaisia kuin heterot (esim yliseksuaalisia) ja irakilaiset uskonnollisempia ja hurjempia kuin suomalaiset. Tämä on näkynyt esim. noissa väärin käännetyissä ja väärin ymmärretyissä ruuasta valittamisissa. Toiset eivät pyydä parempaa vaan halvempaa ja huonompaa, vain sellaista mihin ovat tottuneet. Jossakin blogissa törmäsin videoon, jossa irakilaiset marssivat juhlakulkueena Helsingissä, laulaen ja taputtaen. Tekstissä vaikeroitiin, että mikä mielenosoitus tämäkin on, eipä ole uutisoitu, mitä ne oikein vaatii. Vein videon arabiankielisen tekstin googlekääntäjään ja selvisi, että kyseessä on arvostetun, marttyyrinä kuolleen imaamin muistokulkue. Siltä se näyttikin, mutta pelokas toiseutta korostava ihminen näki sen noin.
Minä en pelkään yhtään sitä, että joillain on eri arvoja kuin minulla. Se rikastuttaa. Ei minulla ole koko aikuisikänäni ollut samoja arvoja kuin ympäristöni enemmistöllä.
"Minusta toisten toiseutta ja erilaisia arvoja korostetaan aivan liikaa, kun perusarvot ovat kuitenkin kaikilla ihmisillä aivan samat."
PoistaOlen samaa mieltä ja juuri siksi kulttuurirelativismi on mielestäni yksilöä suhteellisuuteen hylkäävä oppi.
Vaikea kysymyshän kuuluu: arastelemmeko toiseutta niin paljon, ettemme rohkene haastaa sitä yksilön näkökulmasta oman kulttuurimme tavoin? Onko toiseuden edustaman yksilön vapaus vähemmän arvokasta kuin omamme? Onko niin että hyväksymme vapauden kyllä helpostikin osana vallankumousta ja pakolaisuutta mutta tuon ilmiön sisään on kipeää katsoa yksilöiden tadolla, koska se haastaa arvomme? Ja kun se pitää tehdä vielä niin ettei loukkaa touseutta edustavaa hegemoniaa. Noissa mainitsemissani kirjoituksissani olen yrittänyt hahmottaa tätä eettistä ongelmaa. Yleinen kulttuurinen toiseus on helppo hyväksyä mutta sen sisäiset ristiriidat on toinen juttu. Taide joka tukee vain hegemoniseen toiseuteen suhtautumisemme humaaniutta, ei oikeastaan ole hirveän kiinnostavaa ja lisäksi se voi olla toiseuden hegemoniaa vahvistavaa.
PoistaMuokkasin juttuani Marjatta sun inspiroimana. Kiitti.
PoistaMarjatta:...." marttyyrinä kuolleen imaamin muistokulkue. Siltä se näyttikin, mutta pelokas toiseutta korostava ihminen näki sen noin."
PoistaSiis uskonnollisen marttyyrin muistokulkue ja kaikki ok? Ihanko totta? Syyriassa syntyy marttyyreja päivittäin. Se kaikki ok?
Itsenäisyyspäivänä Töölöntorilta lähtee ns, 612-kulkue joka on ihan valtava ongelma taas koko Suomelle ainakin somen mukaan. Siinä porukka vie kynttiläkulkueessa seppeleen Hietaniemen hautausmaalle - itsenäisyyden kunniaksi ja kiitokseksi. Kulkuetta vastaan taas jo järjestytään.
Oikeastaan, minun on nyt pakko sanoa tämä, tuossa kommentissasi Marjatta inkarnoituu koko humanismimme petos. Hyväksyä äärimmäinen martyrologia tuolla ja kieltää se täällä Logiikallasi hyväksyt sitten myös suomalaisten fasistien martyrologian ja marssit oman uskontonsa puolesta.
Minustakin irakilaiset saavat rauhassa kunnioittaa omaa marttyyriaan ja marttyyrejaan, mutta kun se suvaitsevan logiikan pandoran lippaan kerran avaa täytyy olla valmis sitten myös suvaitsevaisuuteen toisaalla. Eli kannattaa seurata 6.12. kuinka suvaitsevaisuus ei olekaan kaksisuuntaista. Rauhassa marssivat tulevat saamaan niskaansa tulta ja tulikiveä, ainakin jos somen lynkkausmieliala toteutuu, toisin kuin Espan marssijat jotka saivat rauhassa ylistää omiaan.
Hitto, tämä keskustelu palaa aina alkutekijöihinsä tasolle jossa suo on vetelä siellä ja täällä. Itseä ei saisi 612-kulkueeseen kirveelläkään, mutta tämän silmälappaisuuden ja epälogiikan kanssa joudun aina tahtomattani kuohuksiin jos siihen sotketaan toisella tapaa ajattelevien leimaamista suvaitsevaisuuden tematiikalla. Marjatta, kommenttisi edusti erästä suuntausta, joka kuhisee ongelmia. Henkilökohtaisesti en halua sinua tällä loukata.
jope
Jope, ei tämä irakilaisten muistokulkue ollut mitään ääriliikehdintää. Se oli vainajan kunnioittamista.
PoistaSyyriassa marttyyrinä kuoleminen ei ole ok.
Katsotaan nyt, mitä tämä 612-kulkue viestittää. Jos rauhaa ja hyvää, niin hyvä! Minulla ei ole etukäteen mitään heitä vastaan.
Älä sinä aina pelkää luokkaavasi minua. :)
Kiitos Marjatta, taas ehdin sulta edellisessä ketjussa anteeksipyytelemään. Ehkä se johtuu avoimesta kasvokuvastasi. Olet esillä omalla nimelläsi kuin minä vain merkillä. jope
PoistaNiinpä, ja siitä, että olen nainen ja jo vanha ja "arvokas". Keskimmäinen poika juuri sanoi, että profiilikuvani näyttää joltakin Portugalissa veropakolaisena elävän elintasofrouvan kuvalta. Pitää varmaan vaihtaa ehkä enemmän minua kuvaava boheemimpi kuva. :)
PoistaKyllä sinä jope voisit olla mysö mukana ihan omalla nimelläsi. Ei mielipiteitä tarvitse salata - mielestäni.
Olen liikkeellä nimimerkillä kahdesta syystä, ja tämä ei ole mitään selittelemistä. Ensiksi, nykyhegemonia on niin rajua ainakin täällä meillä päin että tietyt leimat lävähtävät otsaan armotta, jos et ajattele 1:1 niin kuin EU.n mallikansalaisen tulee ajatella. No sekään ei haittaisi jos olisin eläkkeellä tai muuten vapaa toimija mutta työskentelen sillä tavalla ihmisten parissa etten noita vääriäkään leimoja voi saada, suojelen tavallaan heitä omalla nimimerkilläni säilyttääkseni suhteeni noihin ihmisiin puhtaan ammatillisena. Työssäni näen myös kaikenlaista, eli ole korrektia jos heiluisin somessa omalla nimelläni. J o s taas kaikki käsitykseni olisivat virtaviivaisia ajan hengen kanssa, ei olisi kai mitään hätää. Mutta kun kaikki eivät ole. Nykyään jopa maltillisuus tulkitaan tietyissä, täkäläisissä piireissä, kuulumisesta väärään leiriin. Itse en ole taiteilija mutta sellaiseksi Suomi on mennyt että monien on oltava hiljaa yhteiskunnallisista asioista, jotta syntyisi oikea illuusio älykkäistä samalla tavalla ajattelevasta enemmistöstä. Poikkeuksia, todellisia rohkelikkoja on kyllä. Esim. maltillinen selväjärkinen kirjailija Joonas Konstig joka toi esiin kielteisen kantansa uuteen avioliittolakiin. Toivon että tämä ei vaikuta hänen uraansa negatiivisella tavalla. Tuo Konstigin ulostulo on siis vain esimerkki. Kaapeissa meitä arvokonservatiiveja on paljon paljon enemmänkin. Töissä minäkin tuon esiin omat kantani mutta julkisesti netissä en uskalla, pelkurina, sillä tiedän että leimojen annossa ei sääliä anneta. Helsingissähän on anarkistiverkosto joka käy liimailemassa ihmisten oviin naapureiden tiedoksi, että tiesitkö että samassa rapussa kanssasi asuu fasisti ja nationalisti. No, itse en sellaista leimaa voisi saada, olen tylsän maltillinen ja ei-kiinnostava, mutta ehkä pitäisi sittenkin tulla esiin omalla nimellä, jos saisin kovalla yrityksellä oveeni vaikka kunniatarran: "Tiesitkö että naapurissasi asuu konservatiivinen kristitty ja kekkoslainen impivaaralainen heittiö."
PoistaKemppisen ja Vihavaisen palstalla, silloin kun jaksan sinne jotakin mainita, käytän nimimerkkiä jk, muuten on käytössä tämä jope, sekarotuisen koirani nimi.
jope
Ymmärrän valtion virkamiehenä hyvin tuon. Oman työni alueellä on mietittävä asiat tarkkaan. Mutta sen mitä sanon sanon suoraan. Esim. koston käsite on vaikea asia meillä. Minun näkemykseni näkyy opasteen rikosseuraamustyö alla. Tässä pakolaisasiassa olen kirjoittanut oman pääni mukaan. Mutta minun katsomukseni on lähempänä sitä sallittua punavihreää. Hyvin perusteltu jopelta. Rapsuta koiralle juhalta terveisiä.
PoistaPuhutte paljon mutta asiaa. Minäkin tavallisena muuttomiehenä ymmärrän nimettömyyden tällaisissa yhteyksissä. Minun tunnetaan karskina miehenä. Minulta kaverit joskus kysyvät, että käytkö netissä. Minä siihen vastaan, että joo pornoa katsomassa. Ei ne sitten enää kysele. Jos ne tietäisivät että minä täällä aivovoimistelen teidän kaltaisten ihmisten kanssa niin minulta menisi omissa piireissäni maine. Minähän tietysti ymmärrän sen, että te haluatte paremman Suomen. Siksi siinä pitää käyttää välillä niin hienoja sanojakin. Minun pitää teidän juttujanne joskus sanakirjan kanssa lukea. Älähän rääkkää koiraasi jope!
PoistaKonekiväärimies.
Maailman pahin ongelma on väestöräjähdys ja siksi ihmiskunnan tulisi edes jollain tavoin yhdistyä. Sen sijaan ihmiskunta siiloutuu erilaisiin arvosiiloihin. Jos käytetään tuota Hullupekan nimeä niin hän kuvailee ymmärtääkseni Ranskan arvosiiloja ja sitä miten islamilaisuus yhteistyökumppanisiiloineen ottaa vallan. Jos kurkistaa eri arvosiilojen sisälle niin tulee tilanteita, joissa on sanottava ei. - Islamilaisuus on arvosiilo, joka keinoineen tähtää yksittäisen islamilaisen elämän haltuunottoon siten että tämä ei muuta halua. Islamilaisuus haluaa olla voimissaan mutta sen perusvoima ei ole sinänsä ilkeydessä ja pahantahtoisuudessa. Islamilaiset näkevät elävänsä ainoaa oikeaa elämää, joka vie taivaaseen. Sama kristillisellä puolella ilmenee ortodoksisuudessa, joka on vanhempi uskonto kuin islamilaisuus. Sekä islamilaiset että ortodoksit paastoavat. Kummatkin uskonnot tahtovat että niihin kuuluvat täyttävät koko elämänsä kuolemaan saakka uskonnon sisällöillä. Venäläinen ortodoksia on valtava voima jos siihen viitataan. Vaikeinta on ehkä niillä, jotka ovat lentäneet tuuleen siiloistaan ja harhailevat nyt kodittomina niiden ulkopuolella. - Mutta järkyttävintä on nyt se, että siilojen summa ei ole ihmiskunnan tulevaisuutta pelastava. Voisi sanoa niin että lajina ihmisen voimat ovat hajallaan eri arvosiiloissa ja siitä on summana planetaarinen elonkehän kaaos, joka lähenee sitä mukaa kun populaation kasvukäyrä jyrkkenee ylöspäin. Syksyn turvapaikanhakijoihin kohdistuva humanismin nuotio jolla lämmitellään ei katso sosiologisiin syvyyksiin. Tällä hetkellä globaalin sosiologian tulisi vetää jyrkin toimin ihmiskuntaa pois törmäyskurssilta. Mutta nyt erilaisissa arvosiiloissa rukoillaan tai tanssitaan. Puhutaan älypuhelimiin.
VastaaPoistasosiologi
Minullakaan ei arvokonservatiivina ole lainkaan samanlaisia arvoja kuin suurimmalla osalla ympärilläni ja yhteiskunnassa.
VastaaPoistaLiberaali henki on ajan vahvin henki (vaikka osa tietämättömiksi ja tyhmiksi nimetyistä kansalaisista potkiikin vielä vastaan) ja jos alkaisi ruikuttaa voisi todeta olevansa "vanhoillisena" kovinkin yksin.
Mutta kuten tuolla edellisessä totesin mulla on sellainen mielenrauha suurimman osan päivästä nyt että annan voittajien voittaa. Muutenkin tunnen ettei maailman menolle voi oikein mitään. Se muuttuu siihen suuntaan mitä en halua (vrt. kommenttieni listat) mutta koska monet tuota haluvat, saakoon sen mitä tilaavat.
Kulttuuripessimisti olen siis tietyssä mielessä, mikä ei kuitenkaan tarkoita että elämäni olisi murehtimista ja synkistelyä. On nautittava pienistä asioista ja omista lähimmistä ja antaa maailman pyörän pyöriä. Osaan sen kyllä. Vähemmän Yleä ja hesaria ja mitään muutakaan mediaa, rahoittaa. Niin kauat asiat on tälläisen taantumuksellisen kannalta ihan hyvin kun vulgääri-liberaalit eivät tule silmille. Mutta jos kysytään, vastaan kyllä mitä arvostan ja mitä en. Muutosvastarintaa tämä on. Tyhmää sellaista tuulimyllyjä vastaan.
jope
Nyt kävi niin, että ostin tuon Hullupekan Alistumisen. Mietin kaupassa pitkään. Puntaroin arvojani niin kuin täälläkin tehdään. Kolmella kympillä olisi saanut kossupullon ja jäänyt vielä mukava käyttöraha suolaista varten. Minun tekee mieleni suolaista välipalaa kun juon kossua. Yleensä ostan kirpputorilta kirjani ja ehdoton yläraja on viisi euroa. Laitoin Hullupekan kirjaan menemään kolmekymppiä. Kai se kulttuuri vaatii uhrauksia. Saatan minä joskus kirjan lukeakin ja kertoa teille mikä siinä on tärkeintä. Tuon näköinen ukko ehkä kirjoittaa jotain lässyttämättä. Sinänsä tämä kirja ei ole ainoa kirja hyllyssäni, joka jää lukematta.
VastaaPoistaKonekiväärimies.
Odotan kommenttiasi kirjasta.
Poista