Jos ajattelemme vaikka turvapaikanhakijakeskustelua niin on käsitettävä, että suurin osa suomalaisista ei käytä sananvapauttaan mitenkään. He ovat hiljaa katsomossa. Suomessa itsesensurointi on päälinja.
Mitä kiitollisuuteen tulee niin kaiketi kiitollisuuden odottaja on tehnyt jonkun teon, jonka perusteella hän normaalijärkeen viitaten odottaa kiitollisuutta. - Toki turvapaikanhakija voi sanallisesti moittia hänelle annettua ruokaa, mutta joku meissä saa tuntemaan, että hän loukkaa ruoan antajan tarkoitusperiä.
Työpaikkakiusaaminen perustuu pitkälti siihen, että kiusatun ympärillä olevat ihmiset eivät käytä sananvapauttaan puolustaakseen kiusattua. He saattavat sen sijaan käyttää sananvapauttaan mielistelläkseen kiusaajaa.
Käsittääkseni esimerkiksi Hitlerin Saksassa oli hämmästyttävän paljon ihmisiä, jotka eivät kokeneet sananvapauden puuttumista minään puutteena. Ei tavallinen ihminen halua nousta barrikadeille koettelemaan sananvapautta.
Mielestäni sananvapaus sinänsä on turha yleiskäsite. Sanominen hahmottuu aina siinä konkreettisessa ympäristössä missä sanotaan ja mitä sanotaan.
Meinasin kirjoittaa uuden jutun mutta kommentoin sitteki tähän...
Eikö sananvapaudessa ole kyse oikeuden ja velvollisuuden jännitteestä? Tuossa kiusaamisen ja Hitlerin Saksan kohdalla tunnemme pelosta johtuen tuskallista ja ehkä voimatonta velvollisuutta ja taas pelottomassa vapaudessamme julistavaa oikeudentuntoa? Kyse on siitä, miten kykenemme samastua vaiennettuun. Oikeastaan se, miten rohkenemme käyttää sananvapauttamme tai samastua häneen jolla sitä ei ole ja siksi puolustaa häntä, riippuu paljolti siitä, millaisessa asemassa olemme suhteessa valtaan ja paljonko tuo valta uhkaa itseämme.
Puuromiehen kohdalla (perusteltukin) loukkaantumisemme kiittämättömyydestä saa meidät helposti unohtamaan kummatkin. Pelokkaan velvollisuuden ja julistavan oikeudentunnon. Sillä mitä me hänen kohdallaan pelkäisimme tai miksi hänen kohdallaan sananvapautta ajattelisimme kun itse olemme se jolla on valta ja voima? Hän ei ole uhka mutta ei myöskään selkeästi joku, johon samastua, koska hän lataa meissä omia intressejämme, loukkaantumisiamme ja vallantunnettamme; hänen sananvapautensa siis kohdistuu meihin itseemme. Sananvapauden kysymys herää helposti ja sitä on helppo käsitellä, kun joko itse jäämme siitä pelotta paitsi tai voimme samastua ikään kuin ulkopuolisina puolustajina heihin, joilta tämä vapaus riistetään. Eikä Puuromies puhtaasti kuulu tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Siksi hänen kohdallaan sananvapaus on kirjaimellisesti TIEDOSTETTAVA jopa itseämme vastaan.
Juuri Puuromiehen tilanne on sananvapautemme mitta.
Jos ajattelemme vaikka turvapaikanhakijakeskustelua niin on käsitettävä, että suurin osa suomalaisista ei käytä sananvapauttaan mitenkään. He ovat hiljaa katsomossa. Suomessa itsesensurointi on päälinja.
VastaaPoistaMitä kiitollisuuteen tulee niin kaiketi kiitollisuuden odottaja on tehnyt jonkun teon, jonka perusteella hän normaalijärkeen viitaten odottaa kiitollisuutta. - Toki turvapaikanhakija voi sanallisesti moittia hänelle annettua ruokaa, mutta joku meissä saa tuntemaan, että hän loukkaa ruoan antajan tarkoitusperiä.
Työpaikkakiusaaminen perustuu pitkälti siihen, että kiusatun ympärillä olevat ihmiset eivät käytä sananvapauttaan puolustaakseen kiusattua. He saattavat sen sijaan käyttää sananvapauttaan mielistelläkseen kiusaajaa.
Käsittääkseni esimerkiksi Hitlerin Saksassa oli hämmästyttävän paljon ihmisiä, jotka eivät kokeneet sananvapauden puuttumista minään puutteena. Ei tavallinen ihminen halua nousta barrikadeille koettelemaan sananvapautta.
Mielestäni sananvapaus sinänsä on turha yleiskäsite. Sanominen hahmottuu aina siinä konkreettisessa ympäristössä missä sanotaan ja mitä sanotaan.
Meinasin kirjoittaa uuden jutun mutta kommentoin sitteki tähän...
PoistaEikö sananvapaudessa ole kyse oikeuden ja velvollisuuden jännitteestä? Tuossa kiusaamisen ja Hitlerin Saksan kohdalla tunnemme pelosta johtuen tuskallista ja ehkä voimatonta velvollisuutta ja taas pelottomassa vapaudessamme julistavaa oikeudentuntoa? Kyse on siitä, miten kykenemme samastua vaiennettuun. Oikeastaan se, miten rohkenemme käyttää sananvapauttamme tai samastua häneen jolla sitä ei ole ja siksi puolustaa häntä, riippuu paljolti siitä, millaisessa asemassa olemme suhteessa valtaan ja paljonko tuo valta uhkaa itseämme.
Puuromiehen kohdalla (perusteltukin) loukkaantumisemme kiittämättömyydestä saa meidät helposti unohtamaan kummatkin. Pelokkaan velvollisuuden ja julistavan oikeudentunnon. Sillä mitä me hänen kohdallaan pelkäisimme tai miksi hänen kohdallaan sananvapautta ajattelisimme kun itse olemme se jolla on valta ja voima? Hän ei ole uhka mutta ei myöskään selkeästi joku, johon samastua, koska hän lataa meissä omia intressejämme, loukkaantumisiamme ja vallantunnettamme; hänen sananvapautensa siis kohdistuu meihin itseemme. Sananvapauden kysymys herää helposti ja sitä on helppo käsitellä, kun joko itse jäämme siitä pelotta paitsi tai voimme samastua ikään kuin ulkopuolisina puolustajina heihin, joilta tämä vapaus riistetään. Eikä Puuromies puhtaasti kuulu tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Siksi hänen kohdallaan sananvapaus on kirjaimellisesti TIEDOSTETTAVA jopa itseämme vastaan.
Juuri Puuromiehen tilanne on sananvapautemme mitta.