perjantai 23. lokakuuta 2015
AIHE JUHA HURMEELLE: Ruotsi on teflonia
Nyt siellä Ruottissa puukotti, poliisin tietojen mukaan, vihainen uus-natsi koulussa. Tunnusteleppa nyt omaa sisimpääs sinäkin siellä. Saakko Ruottista syyllisyyentuntosta junttilaa sitten millään. Meillä kun typerys askarteli klaanivaatteensa niin jo tunnettiin ihan kaikki ittemme yhtä syyllisiksi tuosta hölmöilystä, tai ainaski ois kai pitäny tuntee. Oikein niin ku kerjättiin ja nautittiin taas että miten me kärsitään ittestämme - ja salaa, ihan pikkusen vaan, taietaan nytki harmitella että meni naapurille tällä kertaa hyvät synkistely- ja syyllisyyspisteet. Että nyt ei voija enää sillä rakkaalla oikein oikein oikein huonolla ittetunnollamme (jonka aina tietenki valittemme tyhjyyttä mieluummin) tai sotiemme miesten perityillä traumoilla selittää sitäkään. Veivät meiltä neki! Meijän koulusurmissa kansakunta oli yhteisen huonoutensa ja historiansa takia syyllinen ja se tuntu niiiiin hyvältä. Mut nyt ruottalainen on uhri, se ei ole syyllinen! Ei ikinä. Jokainen ruottalainen on tuon hyökkääjän uhri ihan yhtä paljo ku oikeesti kuolleet. Ei niihin tartu syyllisyys jotenki ei sitten millään. Niitten kaupankäynti natsienki kanssa aikoinaan sulaa historiaan ja sitä niitten puolueettomuutta vaan toistellaan kateudesta ja ihailusta mykkyrällään. Mutta oikeenhan ne ruotsalaiset tään tekee. Meijän vain pitäis ottaa niistä oppia. Nyt pitäis tietenki kyllä kattoo paljon Ruotsin televisiota ja lukea niien lehtiä että luullaanko me vaan että niihin ei tartu mikään huonous ja syyllisyys vai onko ihan oikeesti niin... Että onko tämäkin vain sitä samaa alemmuutta ja huonommuutta mitä minäkin nyt jurputan?
Ja mitähän muuten amerikkalaiset nyt ruottalaisista ajattelee? Ehkä ei mitään ku tekijällä ei ollu sitä etelävaltiolaisten kansallispukua päällä.
Näin se jotenki menee. Niin ja tietenkin jos Ruottin natseilija paljastuu ruottinsuomalaiseks, tämä kaikki vyörytys on tietenki ollu turhaa. Soatki saahaan taas takasin ittellemme.
Juha hurme: teeppä tästä hyvä farssi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aika rohkea lähestymisnäkökulma asiaan, mutta mikäs siinä. Itse olen ihmetellyt myös jotain.
VastaaPoistaTätä katalaa ja raukkamaista rikosta koulussa on julistettu tutkittavan viharikoksena niin että tuota käsitettä on isosti alleviivattu. Sen sijaan turvapaikkahakijan vastavaa Ikeassa ei tutkittu saman sanan voimalla ja vallalla Miksi? En tajua ruotsimoraalin logiikkaa tässä nyt.
Oma arvostus Ruotsiin on mennyt seuratessa maata sen omien uutisvälineiden kautta. Hypnotisoitu maa. Sen kaupungeissa palavat poliisiautot, kivet ja kranut lentelevät, mutta maan media uutisoi asiasta tuskin laisinkaan. Ja vastaavia esimerkkejä paljon. Kaiken lisäksi maan eräs suuri puolue on eristetty demokraattisesta vaikuttamisesta kokonaan, ja tämä kaikki maassa jonka oma itseymmärrys pitää yhteiskuntaa yhtenä "demokraattisimmista" ja "keskustelevimmista." ( Samanlaisia puoleita on muissa EU-maissa hallituksissa ilman mitään vastaavaa häikkää. Enkä tarkoita persuja sillä persut ovat hyvin maltillinen puolue noihin puolueisiin verrattuna. )
Ruotsi on muuttunut juuri sellaiseksi maaksi, mitä vastaan se hirveä oululainen kesällä mesosi. Eräänlainen sosiaalidemokraattinen dystopia siellä on syntymässä riippumatta onko vallassa paikallinen kokkari vai demari. Moni länkkäriälykkö on huolissaan Venäjän sananvapaustilanteesta vaikka venäläiset itse eivät asiasta länsimielistä eliittiä lukuunottamatta tunnu jakavan meidän länkkärien huolta omassa asiassaan.
On olemassa myös paljon ihmisiä jotka ovat huolissaan Ruotsin sanan- tai oikeastaan mielenvapaustilanteesta, mm. Karl Ove Knausgård, jonka toukokuussa DN:ssä julkaisemaa esseeiskua Kyklooppien maa ei Suomessa uskallettu tai haluttu julkaista, vaikka kohu oli Ruotsissa massiivinen. Suomen toimittajanaiset halusivat pitää Oven kirjailijanplanttuna joka on villapaitainen ihku koti-isä eikä päästää ääneen miestä joka kyseli mm. tuota sen yhden puolueen eristämisen mielettömyyttä ääneen kun kyklooppisoituneet ruotsalaiset eivät enää omaa todellisuuttaan, omia tekojaan näe. Kieltäytyvät siitä.
Ruotsi oli aika pitkään mun ehdottomia suosikkimaita. Strindbergin ja Bergmanin maa. Totta kai siitä piti pitää. Sitten se muuttui oudoksi. Se ei haittaa jos on vähän naivahtava maailmaparantaja niin kuin svedu aina on, mutta jos kieltäytyy näkemästä sitä mitä näkee, asiat eivät ole enää kunnossa. Jotain, ja aika paljon mätää Ruotsinmaalla.
Tuosta syyllisyydestä on kirjoitettu viime aikana paljon. Sille on keskustelussa annettu termi sentimentalismi. Monen mielestä se ylivirittyneenä on juuri se kulttuurinen dna-koodi, joka tuhoaa kulttuurin sisältä. Linkola on puhunut tästä paljon 70-luvulta saakka. Viime aikoina myös monet monet muut. Ikään kuin kulttuurin oma immuunijärjestelmä puuttuu. En sano että jaan käsityksen eettisesti itseni kanssa, mutta taas kyllä (vrt. Ruotsi): siltä se kyllä näyttää kun katsoo mitä tapahtuu.
Mutta toivotaan toivotaan etteivät meillä heilu äärioikean, äärivasemman eivätkä islamin miekat, vaan järki ja rauha voittavat. Miksi mä sanoin ton....? Koska...
jope
Tuli jostain takaraivosta ja oli pakko vuodattaa...
PoistaTuo itsemme ruoskinta ja ongelmien palauttaminen kansalliseen traumahistoriaamme on minusta oleellisen hukkaamista pinttyneisiin lähtökohtiin. Kuin yrittäisi lähestyä Pynchonia Väinö Linnan luennalla. Katsoppa juttu Väkivallan muuttuvat kaavat. Siinä kritisoin tuota luentaa. Sari Näre edustaa Kauhajoen jälkipaineissa (siinä tuo postaukseni laajempi versio on ilmestynyt) tätä koulumurhien lähestymistapaa.
Toinen kansalliseen traumaan pinttynyt tulkintamalli on alkoholismi. (Menköön tämäkin tässä.) Oma isäni oli jatkosodassa 4 vuotta. Hän joi paljon kunnes aaltopellin tavuttamisen rajoja kokeileva ja patentoimiseen johtanut idea motivoi ja pakottikin tämän kansakoulun käyneen rokkayyppisen miehen kohtuukäyttäjäksi. Kun lujuuslaskennan unissaankin osaava professori sanoo että tuo ei onnistu ja sellaisen pistää onnistumaan, ei ole varaa ratketa juomaan. No. Asiaan. Aloin epäillä vakioselitystä rintamamiesten juomisesta kun tajusin, että isäni jo edesmenyt veli joka ei ollut sodassa ja varsinkin tämän veljen myöskin jo edesmennyt poika, siis serkkuni joka oli itseäni 10 vuotta nuorempi, joivat samalla tavoin ja samalla äkkiväärällä tavalla; serkkuni ja isäni olivat kuin peilikuvia toisistaan. Nyt pitäisi sitten tietenkin sanoa että jokin kansallinen traumavirus saastutti heidät kaikki. Mutta minusta vain tuntuu, että heidän taipumuksensa rajuun juomiseen oli ennen, sitten vasta isäni sotakokemukset. En kiellä etteikö sotatrauma olisi useissa tapauksissa ollut vaikuttamassa rintamamiesten käyttäytymiseen, mutta haluan ainakin viljellä epäilyä tähän vakioselitykseen. Onko näissä periytyvän trauman selityksissä myös kansallisen myytin ylläpitoa? En tiedä mutta kysyn silti. Tämä olisi ollut kiinnostava tutkimuksen aihe...
Oma isäsi oli 4 vuotta sodassa ja alkoholisti. Täsmälleen sama täällä. Sai minut iäkkäännä, oli jatkosodassa 1941-1944 ja joi reippaasti, mistä en tule syyttämään häntä koskaan. Kieltäydyn olemasta alkoholistin lapsi vaikka niin onkin. Niin koska jokainen alkoholisti on myös paljon muuta. Hyvä että joi jos se yhtään levottomuuteensa auttoi.
VastaaPoistaSotatarumoja varmasti oli, ja isoja, mutta suuri osa selvisi niistä hyvin tai niistä huolimatta. Sodanjälkeisinä vuosina tehtiin kaikkialla niin paljon töitä ettei traumoja ehditty potea. No, tuokin on kyllä eräs myytti, mutta niin kyllä olikin. Nyt tehdään niin vähän töitä että ehdimme keksiä itsellemme traumatarinoita joita ei olekaan? Nythän sodan jäljet ovat jokapäivä edessämme, telkussa, kaduillla, mediassa, kun sotaa paenneita saapuu. Autettavia on autettava, mutta tuomittavaa ei ole myöskään kysyä mikseivät parhaassa iässä olevat miehet ole (jälleen)rakentamassa maitaan, vaan tuhansien kilometrien päässä. Ajatelkaapa lämmöllä niitä miehiä jotka ovat JÄÄNEET Lähi-idän "sinne jonnekin" taistelemaan esim. Isistä vastaan sinne jääneiden naisten ja lasten turvaksi! On siis turha syyttää kaikkia noita toisia samsungaaviksi ja facebuukkaaviksi adidasmannekiineiksi. Siinä onkin meidän rasisteille mietittävää....luulen ettei heistä monista olisi samaan! Pitäisikin enemmän puhua niistä alueelle jääneistä ihmisistä ja tukea heitä, eikä vain puhua lähteneistä. Itse en voi olla ajattelematta mitä tuolla alueella tapahtuisi tai tapahtuu jos naiset ja lapset, vanhukset, vammaiset jne. jäisivät sinne yksin Isiksen armoille. Onneksi siellä on vielä miehiä joilla on halua taistella, sanon seuraavan ilman ironiaa, pahaa vastaan.
Ohitit (en moiti) Juha Ruotsin hynpnoosi-analyysini. Se on todellakin nykyään maa jota ei voi enää kunnioittaa. Oksennan niiden poliittiisille ja manipuloiville solidaarisuushöpinöille, jossa on kysymys muusta kuin solidaarisuudesta kuten me sen tunnemme Maa jolta kieli on leikattu. Maa jossa todellisuuden kuvaa ei yritetä enää edes sovittaa siihen, mitä on päätetty nimittää todellisuudeksi.
jope
Pakko myöntää että Ruotsi olisi kiinnostava asuinpaikka. Miten sen kokisi sisäpuolelta? Tuo minun kirjoituksenihan on kuva siitä miten kotimaani koen ja siihen kuuluu käsitys siitä miten ruotsalainen kokee syyllisyyden ja uhriuden. Ruotsi on mentaalinen peili. Siihen tulee Suomen mentaalista maisemaa verrattua. Ja Venäjän harmauteen eikä siis Ruotsin kirkkauteen ja värikkyyteen tuntee jotenkin aina vain kuuluvansa muiden silmissä vaikka kipeetä se ottaa. Mutta syyllisyyden ja huonouden ratkaisussa emme kuulu kumpaankaan. Venäjällä vapaudutaan syyllisyydestä suurten johtajien ja ortodoksian voimalla, Ruotsissa vahvan mutta ehkä jossain määrin illusorisen oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvoisuusidentiteetin voimalla. Väitän seuraavaa: Ongelmat koetaan Ruotsissa toiseutena, ei oman identiteetin osana. Tämä on taas tuota juttuni revittelyä ehkä mutta näin intuitioni sanoo. Siksi ehkä tuo itsesensuuri, hypnoosi, toimii siellä niin hyvin. Kuvittele jos Suomi olisi tehnyt mineraalikauppaa natsien kanssa: minkälainen itseruoskinta meillä olisi joka itsenäisyyspäivä käynnissä! Ja ainakaan naapurimaan liittoa Saksan kanssa ei moralisoitaisi missään tapauksessa. Puolueettomuudesta ei kehdattaisi edes puhua (ja niin olisi ihan hyvä; eikä puolueettomuutta ole aidosti käsitteenä edes olemassa, se pitäisi dekonstruoda pois sanavarastosta). Olisi ruotsissakin siis pohjaa syyllistymiseen mutta jotenkin se ei tunnu missään. En tiedä. Ehkä pitäisi sittenkin olla ylpeä tästä harmaasta eksistentiaalisesta illuusiottomuudesta eikä nimittää sitä huonoksi itsetunnoksi. (Sen varjopuoli voi kyllä olla hitautemme muutoksissa, uusien ideoiden myöhässä omaksuminen ja siten myös huonoista valinnoista hitaasti irtautuminen; tuota kaikkea nimitämme mieluummin hötkyilemättömyydeksi.) Milloinka joku kirjoittaa sen kansallisen romaanin joka tekee "huonosta" itsetunnostamme kirkasta filosofiaa? Jotain josta voi olla kateellinen. Ja luulen että parin sukupolven aikana kun identiteetti somettuu kansaiväliseksi, nämä o ngelmamme haihtuvat ilmaan ihan itsestään. Kun minunkaan tyttäreni eivät enää usko psykokulttuuriseen mytologiaan jonka mukaan minun isäni sotakokemukset traumatisoivat heitä.
PoistaP.S.
PoistaEmmekö me ole Venäjän ja Ruotsin välissä niitä lähempänä eurooppalaista ydintä nimittäin kreikkalaista tragediaa. Meidän identiterttimme on traaginen. Koemme olevamme kahden välissä, kohtalonomaisesti olematta kumpaakaan eikä meitä vapauta yliluonnollinen eikä hypnoottinen jaloudentunto. Me jos kukaan olemme Pohjoimaiden traagikkoja. Esistentialusteja. Rehabilitoidaan identiteettimme tätä vasten. Jooko!?
Kullervo ja Oidipus...
PoistaPitää olla paljon pehmeätä vehnäleipää että suomalainen mies jaksaisi ajatella Ruotsia. Suomalainen mies ei sotien aikana ajatellut hetkeäkään Ruotsia. Siihen ei ollut aikaa. Suomalainen mies ei koe olevansa kahden välissä. Suomalainen mies kokee olevansa suomalainen. Sallitaanko se suomalaiselle miehelle? Suomen vapaus perustuu älyilemättömään miehuulliseen toimintaan. Missään tapauksessa suomalainen talvi- ja jatkosodan mies ei puolustanut maatamme sellaista turvapaikanhakijahulluutta mikä on käynnissä. Sankarihaudat häpäistään vuonna 2015. Suomalainen tosi mies ei ole koskaan ottanut Ruotsia vakavasti. Suomalainen mies on ainutlaatuinen olento, toiminnallinen, aktiivi, yrmy, enimmäkseen peloton, ylivoimaa pelkäämätön, voimanpesä. Suomalaisen miehen LAATU mahdollistaa sen että voimme tässä lämpimiksemme lässytellä asioista.
VastaaPoistaKonekiväärimies.
Kuule, kyllä tuo laatu on enää muisto vaan. Ruotsin poika ei ole sen neidimpi kuin meidän omat Kallio-kuplalaisetkaan.
PoistaHumanismin irvikuva, sentimentalismi, onkin sumentanut miehistä ison osan, vastapuolella loput sotkeutuvat leijonakaulariipuksiinsa, nationalismiin ja muuhun historian ideologiseen krääsään kun pitäisi olla vain maltillisen isänmaallinen, kekkoslaisen ovela ja jäärä, jotta Suomi säilyy eikä Schengen-miehitys tee meistä yhtä globalismin, aikamme kolonialismin, banaanitasavaltaa. Näiden äärioikeiden persuilijoiden kupla näkyy taas siinä että kun nyt on olemassa vaihtoehto, ja jopa hallituksessa, niin siltä katoaa kannatus heti kun on pakko tehdä yksikin ikävä päätös. Olen toivoton, hah ha, suomalaisen vasemmiston mies on Bagdadin elvisten lahjasukkienkutoja ja palvelija sielunelämältään, oman biologisen reviirinsä kieltävä kuhnuri - suomalaisen persuilijaporukan mies sen sijaan on netissä möykkäävä primadonna ja käpykaartilainen, kun hallitus vie 5 euroa siltä sen sosiaalidemokraattisista subjektiivista kelatuista. Ugh.
Sinä, kookoo taidat olla lajin viimeinen! Teitä ei täällä enää kaivata sanovat monet. Miehiä taitaa olla enää tuolla itärajan takana. Sovjet sovinisticus jne. My name is Putin, Vladimir Putin.
(osittainen sarkasmivaroitus)
jope
Sanon vielä, että joillekin miehille viina on hyvä asia. Tätä ei saisi sanoa, mutta niin on. Viinan hyvistä puolista vaietaan. Ymmärrän sen tietysti että humanistit ja sivistyneet ihmiset, jotka eivät oivalla arkea tekevät sen. On miehiä joita vain viina pitää kuta kuinkin kasassa. On miehiä, joita auttaa vain viinaterapia krapuloineen. Käsitän sen kauheuden lähimmille.
VastaaPoistaKonekiväärimies.
Olen tämän aiemminkin täällä sanonut mutta dokumentti Syyrian lapsisotilaista oli hämmentävä. Poika joka oli keskeisessä osassa puhui kirkkaasti motiiveistaan. Se oli hyvinvointisomalaiselle ristiriitaista kuultavaa saati sitten ruottalaiselle. Kukaan ei ollut pakottanut häntä mihinkään. Sotiluus oli jotenkin iätöntä. On vaikea edes kirjoittaa lapsisotilaasta näin mutta toisaalta en voisi mennä sanomaan hänelle sivusta että tuuppa nyt pois sieltä tänne turvaan. Poika kuoli kuvauksien aikana.
PoistaJoo olen kk-miehen kans samaa mieltä: kyllä nousuhumala hyväs seuras on korvaamaton kokemus.
PoistaMinä nyt laitan tämän kommentin tähän väliin liekö tulee oikeaan paikkaan. Kun nyt näpyttelen netissä niin tietysti mulla on haku päällä. Käytän muuten kuvanani erään tuntemattoman puolalaisen elokuvanäyttelijän kuvaa. Pettymyksenhän minä sitten tavattaessa aiheutan. Mutta minulla on ollut tapanani hetken keskustelun jälkeen ehdottaa, että eipä hyvästellä käsi päivää sanomalla vaan naidaan toisistamme eroon. Yleensä pyyntöni aluksi kiehauttaa naisen, mutta sitten hän tyyntyy ja ymmärtää mikä viisaus siihen piilee. - Olin taannoin muuten käymässä Pohjanmaalla. Olin sen yhden yön ennen lähtöäni kyseisen naisen luona. Hän siinä saamisestaan onnellisena laitteli aamupalaa ja minä luin Pohjalaista. Siinä oli 70-vuotishaastattelu Erkki Vieristä, jonka tunnuslause tuntuu olevan "muuta kävelivät, mutta erkki vieri". Minulle nyt Charles Bukowski on tärkeä ja tuli mieleen Vierin valokuvaa katsellessa, että parempien olosuhteiden ja kirjallisen innostuksen vallitessa juuri Erkki Vieri Seinäjoelta olisi ollut Suomen ja Pohjoismaiden ja Euroopan Charles Bukowski. Hyvän aamupalan sain eikä siinä ollut suurempaa mielipahaa osapuolilla kun minä katosin maisemaan. Elämä on eläimellistä ja minä olen pillulle hyvä mies. Luulisin että aika vastaansanomaton.
VastaaPoistaKonekiväärimies.