Mutta entä jos kysytään, kumman väitteen mukaan me pystymme elämään ja toimimaan käytännössä: sen että absoluuttista totuutta ei ole vai että sitä on? Osaisimmeko ottaa askeltakaan kieltävän perusteella? Osaisimmeko esimerkiksi suhtautua oikein ihmiseen joka Helsingissä kysyy meiltä, miten hän pääsee rautatieasemalta Valkoiseen taloon kun pitäisi sinne hopusti päästä, aamupäivän aikana ehtiä. Uskoisimmeko ympärillämme olevan maailman äkkiä muuttuneen ja hänen kysyvän mielekkäitä? Vai pitäisimmekö häntä tietämättömänä tai peräti hulluna?
Tuntuu että totuuden käsite itsessään efektoi meissä metafyysisen tunnun ja sen pohjalta vastauksia sitten liian helposti annetaan. Juuri tätä tuntua esimerkiksi Wittgensteinin Varmuudesta käsittelee.
Eilinen dokumentti itsessään oli hyvä.
-
*Docventuresin viime viikon huumesotajakson keskusteluosiossa minua ei toki valvottanut mikään mutta vähän ärsytti. Ihmettelin miksi kukaan ei haastanut vieraana olevaa addiktiotutkija Susanne Uusitaloa kun hän koko ajan hoki yleistystään, että oleellista eivät ole huumeet vaan politiikka ja olosuhteet niiden ympärillä. Kyllä ovatkin osaltaan, mutta ovatko kaikki addiktoituneet yhteiskunnan uhreja ja luusereita? Eikö kukaan hyvinvoiva kansalainen voi addiktoitua pelkän mielihyvän seurauksena? Eikö kerta kaikkiaan kukaan? Toisin sanoen: loppuisiko esimerkiksi humalahakuinen juominen, jos hyvinvointiyhteiskunta saataisiin fiksattua täydelliseksi? Eikö siihen kuuluisi nousuhumalan nautintoa? Tähän kärjistettyyn kysymykseen olisin halunnut kuulla vastauksen oli se mikä hyvänsä. Docventures on nasta ohjelma, mutta vähän kiusaa joskus vierailijoiden ja toimittajien samanmielisyys kaikessa.
"Mutta entä jos kysytään, kumman väitteen mukaan me pystymme elämään ja toimimaan käytännössä: sen että absoluuttista totuutta ei ole vai että sitä on? Osaisimmeko ottaa askeltakaan kieltävän perusteella?"
VastaaPoistaOikein hyvä kysymys. Mutta entä toisin päin? Entä ajatus että on olemassa (absoluuttisia) totuuksia - vaikuttaa nimittäin että juuri se on tässä ajassa se suurempi ongelma. Jokainenhan kiirehtii nykyään sanomaan, että ei ole olemassa yksiä totuuksia, se meidän aikusten totuus (sic) laitetaan jo koululaistenkin suuhun varmuuden vuoksi. Poistan yleensä varmistimen heti kun joku sanoo, maailma ei niinku ole mustavalkoinen, se on harmaa...
Itse olen tullut siihen, monen mutkan kautta, että teko on useimmiten totuus. Ruumiillinen totuus. Tekoa selittävä tai kuvittava sanasto sitten jo alkaa sotkea asioita. Sinä olet sitä mitä teet. Te olette sitä mitä te teette. Valtio X on sitä mitä se tekee. Jne. Yksinkertaistus tietenkin, mutta me elämme ruumissamme = ruumiseemme kohdistuvissa teoissa ja teoissa jotka ruumiillamme teemme.
Se mikä osuu meihin,se mikä koskettaa ruumiitamme, on sukua totuuksille ja usein myös jonkinlainen totuus, absoluuttinen totuus ainakin suurin piirtein. Vaikka rakastan sanoja sinänsä ja sanomista, kirjoitusta, niin olen koko ajan vakuuttuneempi siitä että todellisuutta on vain, tai ainakin eniten juuri lihassamme, soluissamme, hermosoluissamme, aivosoluissamme. Alussa oli sana, mutta....
Henkemme, sielumme, ja siten myös totuus on kiinni materiassa. Henkeä ei voi erottaa sanaksi. Emme me.
Sitten vähän negaa ja ei-älyllistä loppuun (vaikka ei tuo mikään kovin älyllinen ollut tuo edellinenkään kirjoittamani).
Docventures on minulle kidutusta. Niissä juontajissa kiteytyy juuri se mitä en kestä. Hipsteriys, kulttuurikotien messevät taustat, äijämeininki jossa "äijyyttä" edustaa hyvin hoidettu parta ja kalllis nuorisopukeutuminen, sujuva asioista puhuminen, loputon päättymätön kelailu ja joustavuus, eräänlainen keveä raskaus (vaiko raskas keveys), digiloikkailu, kaikkien mahdollisten somejuttujen yli-innokas näpelöinti ohjelmassa niin kuin juuri se edustaisi jotakin mikä on nyt jotakin ehdottomasti totta. Olen varma että maailma on juuri noiden doctyypien kaltaisten hemmojen, hah, tuollainen joustavuus ja chillailu ja relailu takaa geenien eloonjäämisen ihan varmasti: kun ei ole totuuksia, ei sinua niiden vuoksi myöskään voida hirttää.
Juha, huomasit tuon samanmielisten seurakuntailun myös tuossa ohjelmassa. Jos asiat ovat todella huonosti saattaa siihen syynä olla se, ettei ohjelman työryhmä löydä muun mielisiä, koska niitä ei oikeastaan edes ole. Tai jos, ne pilaisivat ohjelman, hyvän meiningin.
jope
Nuo sun kommentit docventuresista on kyllä osuvia.
PoistaEn kyllä paremmin olisi osannut sanoa, Jope!
PoistaTotuus on ruumiillinen. Juuri tuosta näkökulmasta on jokapäiväinen elämä elettävä iloineen, tuskineen ja häpeineen. Ja juuri tuosta näkökulmasta lähimmäiset ovat yhtä kuin Jumala ja oma suhde heihin absoluuttisen vajaa. On jotenkin yhtä aikaa aivan vapauttavaa ja kammottavaa ajatella totuutta nimenomaan ruumiillisena, kaikkia propositioita edeltävänä absoluuttina. Meidän olemisemme on ruumiillista, meidän kuolemamme on ruumiin kuolema ja Paavali osui oikeaan parahtaessaan: Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista. En nyt tarkoita, että meidän pitäisi palvoa ruumista, mutta siten me olemme myös henkisinä olentoina, ruumiin totuuden paljastamina eikä näkymä ole aina kaunis.
Juha, sait hyvin esiin tunnelman Varmuudesta - mulle tuli jo monta riviä ennen mieleen iso W ennenkuin hänen nimeään oli mainittu.
Sori tämä hieman sekava postaus.
Juha, kyllä lopullinen vastaus (kaikuu kyllä ikävästi, assosiouituu Himlerin "lopulliseen ratkaisuun") voi olla muutakin kuin metafyysinen. Voisi ajatella jopa että totuuksien loputon kyseenlaistaminen, relativistisessa mielessä ainakin, on eräänlaista merafysiikan sukuista mystifointia. Sinne missä on kirkasta lisätään se harmaa väri. Ikään kuin maailmassa ei saisi olla mustaa, valkoista tai kirkasta. Ihminen on maistanut hyvän ja pahan tiedon puusta, tarkoitan myös ei-metafyysisessä mielessä. On paljon asioita johon meillä on vastaus, mutta emme vain halua sitä.
VastaaPoistaNäin:
-Sanotaan ja ajatellaan että kysymykset ovat aina kiinnostavampia kuin vastaukset.
-Joo, se on aika monen suosikkiv a s t a u s.
jope
Totuus saa ajattelemaan kokonaisuutta ja lopullisuutta heti kun siitä puhutaan yläkäsitteenä. Ajattelen että mieli toimii niin. Ilmaisu 'puhua totta' on parempi. Kukaan ei kehtaisi väittää että emme voi puhua totta.
PoistaVesa. Mukava kuulla. Musta tuntuu että Varmuudesta on vaikuttanut ajatteluni muotoon. Sen lukeminen joskus, runsaat parikymppusenä oli tajunnan räjäyttävä kokemus. Nyt kulkee olkalaukussani kaikkialle mukana. Mieltä tasaava meditatiivinen teos.
Minua rohkaisi Wittgensteiniin työkaveri (olin kouluavustajana ennen opintoja tuolloin) ja niin, että neuvoi lukemaan Krishnamurtia ja Wittgensteinia rinnakkain. Oli muuten oiva ohje. Suosittelen kaikille jotka epäröi koska ajattelee w:n vaikeutta... ja Varmuudesta kannattaa aloittaa...
Tuosta ruumiillisuudesta nyt uskaliaasti meni syteen tai saveen: kun Kant kirjoittaa avaruudesta ja ajasta a priorina havainnoinnin perustana ja kuvittelee empiirisestä havainnoinnista ensin pois KAIKEN empiirisen eli aistimukseen kuuluvan ja ajattelee ajan ja avaruuden jäävän jäljelle puhtaiksi havainnoinnin perustaksi, hän ikään kuin unohtaa ruumiin EMPIIRISENÄ AISTIMUKSENA, suhteena aikaan ja avaruuteen. Kaikkea ei saa pois, ainakn ruumiillisuus jää aistimuksen piiriin. Ruumis sekaantuu a prioriin (mutta mikään ei sekaannu ruumiiseen). Ruumiillisuus on totta.
Tuli mieeen edeltävästä, että itse erottaisin kielelliset totuudet/epätotuudet/varmuudet/epävarmuudet
VastaaPoistaruumiillisista, materiaalisista totuuksista jne.
aika isolla kädellä.
Onkohan tuo muuten se syy miksi minä aina putoan "politiikaan" tai sen sukuiseen näissä keskusteluissa?
Mua vetää enemmän tekojen = ruumiillisuuden kysymykset totuudet kuin kielellis-spekululatiiviset?
ON!
Samasta syystä taidan myös viskellä ihmisiä sillä lailla ikävästi eri lokeroihin, porvarien (vasemmisto)pennut ja muut ryhmät jne. Koen että ne taustoiltaan resurssoidummat toimivat ikään kuin vapaammin kielellis-filosofisella osastolla koska kaikki ruumiillisuus ei koske heitä ihan samalla tavalla. Heikommat ottavat osumaa enemmän ruumiseensa monin eri tavoin eivätkä ehkä juuri siksi edusta niitä kiellellisiä (!!) ideaaleja mitä heiltä toivotaan.
Tämähän on kuin psykoterapiaa mulle. Luulen oivaltaneeni nyt aika paljon, siis itsestäni kauttanne.
Tämä sopii muuten siihenkin että tuon aina sen esiin toiveeni, että lisää teoista, teoista, teoista ja vähemmän tulkinnoista. Tätä pitää alkaa kehitellä lisää, peilin edessä.
Tämä ei kuulu ihan tähän mutta yksi esimerkki nuoruudesta. Silloin puhuimme paljon alitajunnasta ja monen (varmasti aito) kokemus oli että siellä on vaikka mitä ja monenlaista tasoa. Oma yhtä vahva ja mulle aito kokemus oli että kun katson sisääni siellä ei ole mitään, siellä humisee avaruuden tyhjyys. Koen edelleenkin että kokeminen, vahva tunteminen, sen variaatiot, koko tää elämä tapahtuu (mulle) ihan tässä pinassa, ihossa, iholla, ruumiissa ja sitä edustavat ne olosuhteet, asiat, jossa ruumiillisena olentona kuljen. Ei ole mitään syvempää henkistä minää, on liha, jossa on myös minun henkeni eikä sitä tarvitse hakea mistään, se on ihan tässä. Ehkä siitä tuleekin myös se että koen niitä primitiivisiä vaistonvaraisia singaaleja ja tunteita niin herkästi, suodattamatta hyväksytyn läpi.
Tää on mulle iso juttu. Elämä on mutaa, jossa on henki.
(Joo, hei, en ole panteisti, tää ei ole sitä..:)
jope
(Juhalle)I know I know...: S i g n a a l e j a.
Poista:@)
PoistaErittäin hyvää pohdintaa, Jope: alitajuinen ei ole päämme sisällä, jos siellä on ylipäänsä mitään (no onhan "siellä" kaikenlaista): pikemminkin tiedostamaton muodostuu jatkuvasti ruumiillisen olemassaolomme ja ympäröivän todellisuuden rajapintana: kieltoina, houkutuksina, suosituksina joita kohtaamme jne. Tiedostamatonta ei saada koskaan kiinni päämme sisältä, koska se muodostuu jatkuvina vedoksina suhteessamme "ulkopuoleemme" tai "rajapintoihimme"!
VastaaPoistaJa toki myös kamppailuina, vaistonvaraisina ja muina, tekoina ja tekemättä jättämisinä, lankeamisina, itsensä ylittämisinä jne.
VastaaPoistaTuota haen tossa kant-kommentissani... mikä on ulko- ja mikä sisäpuolellamme... miten rajata ulko- ja sisäpuolinen järjestys? Kaaoksen paikka? Se oli Kantinkin pakkoimelle kuten ihmisen yleensä.
PoistaJoo, hyvää pohdintaa sulla Kantista! Noin se menee kuin kuvaat.
PoistaTulin muuten ajatelleeksi, että tiedostamattomia on lukuinen joukko, koska ne ovat kulttuurisidonnaisia muodostelmia ja rakentuvat ikään kuin kuvana yhteisöstä. Siinä mielessä tiedostamaton on myös aikaan sidottu sosiaalis-psyykkinen rakennelma... Totta kai siitä tulee yksilöllisiä versioita kun subjektipoloinen suturoi menemään... Onkohan tätä seikkaa pohdittu psykoanalyysissa vai puhutaanko vain tiedostamattomasta kuin jostakin ikuisesta ja pysyvästä, Jumalasta.
Kyllä. Ja missä kohtaa ihmistä tehdään se hyppy, joka kasvattaa meidät edes hieman isommaksi, esim. eettisesti, kuin mitä olemme nyt. Ja sen jälkeen toinen hyppy, ja....
VastaaPoistaJos hyppy jää sanallistamiseksi voi se silti olla iso juttu, kyllähän ajatukset sinänsä voivat mullistaa olemassaolomme.
Mutta jos se jotenkin lihallistuu vielä, luulen että tunnemme silloin olevamme jo enemmänkin elossa.
Uskon että ihminen kuin ihminen kaipaa sellaiseen ruumilliseen eheyteen että sen työ, asuminen, perhe (tai perheettömyys) teot, sanat ja usko olisivat niin pitkälle kuin mahdollista yksi yhteen sen kanssa mitä sen jokin "alkuminä" on. Onko se sitten se "alitajunta" jossa on sotkua ja roskaa ja sairauksia tuon perustarvekaipauksen keskellä?
Tein juuri reippaan kävelylenkin Kallion maisemissa (yleensä en siellä päin nykyään hirveästi liiku) jossa asuin n. 20 vuotta sitten. Olo oli kuin unissakävelijällä. Yritin tavoittaa tiedostamatonta maisemaa aiempien kommenttien innostamana, mutta kaikki tuntui tosiaan olevan aivan pinnassa, unenomainen olo, mutta ilman mitään syyvyystasoa. Pelkkää havaintoa ja muistamista.
Älkää pelätkö, en ole sekoamassa....
Voi olla että sillä on vaikutusta etten ole käyttänyt vuosiin lainkaan alkoholia. Pienessä sievässä olo oli aina mukavalla tavalla raskaampi ja syvempi, nyt jatkuvassa nolla pilkku nollanollassa elämä kutisee ihan tuossa tukan alla. Eli juuri noin, elämää rajapinnoissa.
jope
Päivitin vanhan juttuni kommenttienne innoittamana seuraavaksi jutuksi.
VastaaPoistaTässä hemmetin hyvä linkki totuuden suhteellisuudesta nyky-Suomessa 2016, kirjoittaja valtamedian johtava journalisti
VastaaPoista(eikä mikään sarastuslainen)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001274402.html
Jos luette, älkää lukeko kursorisesti, vaan lukekaa loppuun.
Mitä kirjallisuuteen, sen tukemisjärjestelmiin jne. tulee, ja siellä vaikuttavaan totuuksien huojuntaan, niin marginaliassa (hännikäisen blogi) on kaikille kirjallisuudenystäville mielenkiintoista taustatietoa peleistä joita silläkin osastolla käydään. Kiinnostanee teitä ihan varmasti. Puhumattakaan musta, täys- ja kuumaverisestä poleemikosta.
jope
Hyvä kirjoitus oli ullan juttu.
PoistaJoo, mietin vaan sellaista, että millaista aikaa elämme, kun tällainen normaali tervejärkinen kannanotto nousee ikään kuin hemmetin hienoksi puheenvuoroksi ja poikkeaa suunnilleen kaikesta muusta mitä opettavaisesti kirjoitetaan.
PoistaSinänsä on hyvä, että puututaan massiivisesti ja järjestelmällisesti rasismiin ja tehdään asiat näkyviksi, ennakoidaan, mutta kyllähän rasistien kyttäys on mennyt ns. hiukan yli tietyillä tyypeillä. Sellainen johannakorhosmainen opettavaisuus ärsyttää ainakin minua, vaikka hänkin on hyvällä asialla.
epäilen että tuo ullan juttu efektoituu useissa mielissä konservatiivikseksi...
Poistaminua ilahdutti hirveästi tuo jopen lause: jos luette, älkää lukeko kursorisesti, vaan lukekaa loppuun. sillä pärjään pitkälle.
VastaaPoistaullamainen viestintä taas ei yksinkertaisesti osu minuun. syytän wiioa, joka sanoi että viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta. sanoisi varmaan vieläkin, jos kävisi jossain luentoja pitämässä.
yritin noudattaa jopen neuvoa ja lukea loppuun saakka, mutta oli pakko luovuttaa, koska appelsineja lukiessa muutun ihmisestä ärsytetyksi perkeleeksi sekunneissa. ärsytys-ahdistus ja mitä näitä nyt on. hänen tapansa kirjoittaa popularisoitua psykologiaa ahdistaa jollakin tasolla, jota en oikein edes osaa selittää. mielenrauhani on selvästi jotenkin kytköksissä siihen, että ohitan nämä kolumnit.
meri
Hah ha, Meri, mulla tulee ihan sama ärsytetyn perkeleen olo samalla tavalla kun kuuntelen niitä joille myös rouva Appelsiini kolumnissaan viestittää (turhaan) kaksoiskoodista johon maamme on sairastunut.
PoistaKaksoiskoodin oireet voisi kuvata näin: se mikä menee toisesta silmästä sisään, tulee toisesta silmästä ulos.
Kahdet eri säännöt, kahdet vähintään, on maamme nykyinen pelitapa.
Olen tullut siihenkin tulokseen, että viestintä/dialogi/jne. jne. on useimmiten turhaa
sillä harvoin mitkään asiat, tosiasioista puhumattakaan, saavat meidät ajattelemaan muuta kuin lempiajatuksiamme.
Saatamme arvostaa näkökulmatekniikkaa taiteessa, mutta sen ulkopuolella äärimmäisen harvoin.
Nenämme on meillä päässämme kuin nenämme päässämme.
Jos se näyttää yhteen suuntaan, se näyttää yhteen suuntaan.
jope
no. periaatteessa ullalla oli kyllä ihan osuvaakin huomiointia. lapasesta lähtee kummastakin päästä.ideologia puskee arvaamatonta energiaa... elämme aikoja jossa on hirveän vaikea olla rehellinen edes itselleen.
Poistapopulaari psykologia puskee läpi itse kullakin. minulla kyllä enemmänkin filosofia.
Minusta tuo Appelsinin kolumni on hyvä, selkeäsanainen tilanteen kooste.
VastaaPoistaRauhallisista suomalaisista on tullut välillä liian reagoivia. Voisi palata hämäläisittäin tuumailemaan sinne tuvan ovensuupenkille ennen kuin lähtee someen ja kaduille huutelemaan.
Juurikin noin Marjatta. Olisi ajateltava kaksi, tai kolmekin kertaa ennen reagointia. Toisaalta jos näet jotakin joka vaatii reagointia, tulee kyllä reagoidakin.
PoistaOma poleemisuus ja asioihin myös konkreettisesti kiinni tarttuminen on kyllä myös rasite. Toisaalta kadehdin sellaisia lehmänhermoisia suomalaisia miesjurrikoita, toisaalta en kyllä vaihtaisi vaan pidän sittenkin suhteellisen rauhallisen pinnan alle kätkeytyvän, tai ei kyllä aina edes kätkeytyvän, vaahtopäisyyteni. Anja Snellman aikoinaan puhui omasta "sisilialais-karjalaisen" temperamentistaan. Tajusin heti mistä se puhui, hää Kannaksen likoi nii ko miekii,tai no mie oon poikii, keeneiltään.
Luitteko muuten tuon marginalian kulttuuripoliittisen artikkelin? Hyvää taustaa kirjallisuuden pelimerkeistä siinä.
jope
jope, juha, marjatta
VastaaPoistamulla on varmasti paljon opittavaa tästä allergiareaktiostani appelsiniin. ilmeisesti zen on ymmärrettävä säännöllisesti uudestaan. kerran kvartaalissa vähintään.
poleemisuus on sekin jatkuvasti työn alla. keskustelin juna-asemalla tuntemattoman ihmisen kanssa kafkasta ja houellebecqista . en voinut puhua mitään, koska en ole itse lukenut houellebecqia . tuo tuntematon kuitenkin oli, joten kävimme aika jännän keskustelun muistoista ja kirjallisuudesta, jossa minä viittasin kafkaan ja hän houellebecqiin. en tiedä tuliko kumpikaan hullua hurskaammaksi, mutta niinhän täällä muutenkin kaikki puhuvat jatkuvasti toistensa ohi, joten kaiketi se oli kuitenkin keskivertoa ansiokkaampi keskustelu, kun aiheena oli kuitenkin korkeakirjallisuus.
kaksoiskoodit ovat aina kanssamme. ja tietysti stereotypiat kultivoituneista fiksukoista ja vulgaarin populaareista mutta ah-niin-aidoista hölmöistä ovat syvässä. niihin harvemmin mahtuu ristisiitosta. laatikoita on kaksi, niissä ollaan ja pysytään – sukupolvien ajan.
me jaamme toisemme pinoihin parin satunnaisen ja toisarvoisen ominaisuuden – usein niin sanotun arvon – perusteella, loput vedetään hatusta.
seuraavaksi nyt sinne marginaliaan. jos ei muuten, niin sen takia, että ärsyyntyminen hieroo älynystyröitä ja tekee vain hyvää tässä itsestäänselvyyksiin uinahtaneessa kulttuurissa.
meri
Minusta paitsi tuo malttamattomuus, niin myös kyynisyys ja toisen ansaan saattamisen into ovat vallanneet alaa ja muuttaneet keskustelukulttuuria - siis yleensä, välillä myös täällä Juhan blogissa meidän kesken - mahdottomaksi.
VastaaPoistaKyyninen ei näe arvoa missään, mutta kokee olevansa älykäs, kun kyseenalaistaa myös itsestään selvää vain kyseenalaistamisen ja itsetehostuksen vuoksi.
Negatiivisuus näkyy kaikkialla. Hyvistäkin julkisista puheenvuoroista etsitään ilkeämielisesti jotain puutetta ja diivaillaan narsistisesti omalla suuremmalla tietämyksellä. Pitää olla kuten Ruben Stiller, velmuilla ja pehmentää, pärjätäkseen ja välttääkseen sekä viisastelevan paskapalautteen että tyhmät tappouhkaukset.
Mihin on kadonnut hyväntahtoisuus!
Ilmeisesti ainakin somen mahdollistama nopea reagointi on vähentänyt sitä. Vanha sanonta "sanotaan mitä sylki suuhun tuo" on osuva. Kun kirjoittaa hitaammalla välineellä miettii väkisinkin pitempään. Kun kirjoittaa kuoreen nimen ja osoitteen tuntee, että tämä menee nyt ihan konkreettisesti tuolle toiselle ihmiselle, ja vielä postimerkkiä kinnittäessään voi miettiä, kannattaako sitä tuhlata siihen, mitä kirjeeseen tuli muotoiltua, onko se rakentava vai loukkaavaa.
Vihamme paras lääke on viivytys. - Seneca (4 eaa. - 65 jaa.)
Seneca osuu! "Eettistä on käsitteiden hitaus ja niiden sisäinen ero" ja juuri siksi Derrida on minulle suuri eetikko.
PoistaOsuvia, viisaita kommentteja.
VastaaPoista"me jaamme toisemme pinoihin parin satunnaisen ja toisarvoisen ominaisuuden – usein niin sanotun arvon – perusteella, loput vedetään hatusta."
"Hyvistäkin julkisista puheenvuoroista etsitään ilkeämielisesti jotain puutetta ja diivaillaan narsistisesti omalla suuremmalla tietämyksellä."
Myös tuo ohipuhuminen on surullisen totta. Välillä on tunne että olemma kaikki omien kupliemme sisällä ja näemme vain toistemme suun liikkeen tunnistamatta juuri koskaan mitä toisella on sanottavaa. Kuitenkin kaikki vastaamme niin kuin olisimme kuulleet. Se on kaiken keskustelun ikuinen ongelma, voi olla että jopa koskaan ratkaisematon.
Itse olen joskus ajatellut, pessimistinä nyt sitten kai, että "kuuntelemme" toisiamme kohteliaasti vain saadaksemme itse pian toisen jälkeen oman puheenvuoron. Yleisin viestintämme muoto tuntuu olevan:
Tämä on minulle tärkeää = tämän pitäisi olla sinullekin tärkeää.
Suomessa pääsee viisaan maineeseen pysymällä hiljaa. Niin ei tule koskaan paljastaneeksi omaa vajaata ajatteluaan. Saa vielä salatietäjän maineen kun pitää vain suunsa ja hymyilee kaikelle, vaikkapa nyt zeniläisittäin. Tai pistää älylliseksi läskiksi kuten Marjatan mainitsema Stiller.
Itse ajattelen kuitenkin että kerran täällä vain eletään. Ei kannata pelätä maineen ja kunnian ja viisaan maineen psta, rapatessa saa roiskua. Kannatan tässäkin riskin ottoa. Ja ehkä kun antaa itsestään niin myös saa. Hiljaisuus on eri asia kuin hiljaa oleminen. Olemme monenlaisia. Toinen arvostaa zeniä, toinen ei tavoittele tasapainoa vaan haluaa jopa horjuttaa sitä että täällä keinuisi ja huimaisi. Kuulun itse jälkimmäisiin. Romantikkoihin tässä. Enemmän olen ystäviä riskinotolla, myös dialogisella, saanut kuin niitä menettänyt. Älyllisiä, sanallisia riskejä ottaessa kannattaa vain tiedostaa että mitä suurimmalla todennäköisyydellä viesti ei mene sanoina perille juuri koskaan. Hyvä jos kukaan on viestistäsi edes kiinnostunut. Jos on vähänkin, se on jo paljon. Silti peruskysymys: miksi haluat ylipäätään sanoa mitään? Narsismi meissä kaikissa?
Kirjeet ovat kuulemma tulossa takaisin. Itse kirjoittelin niitä vielä vuosikymmen sitten paljonkin, tosin vain yhdelle ainoalle henkilölle. Ehkä joku tekee kirjeistä uuden bisneksen. Digikirje jonka kenttään sanoja voi muodostaa vain todella hitaasti ja jonka lähettäminen kestää päivän, kaksi, ja vastauksen odottaminen saman verran.
jope
Hitaammassa ja lyhyessäkin voi sanoa painavasti, riskejä ottaen ja anteliaasti ja nopeassa ja vuolaassa tyhjästi. En tarkoittanut sitä, vaan yleistynyttä tapaa olla ilkeä ja sitä, että ilkeilyä pidetään älykkäänä. Nopeuden vaatimus saattaa tehdä keskustelukulttuurista räikeämpää ja tyhmempää, ei rikkaampaa. Onhan tämä nähty noissa tv-ohjelmissa. joissa voi lähettää tviittejä kesken ohjelman ja siellä on ollut kauheita väärinymmärryksiä ja suoranaisia loukkauksia, kun on ollut niin kiire olla nokkela.
VastaaPoistaTotta, juuri tuo digittävä välitön dialogisuus on...juu, juuri sieltä. Siihen viittasinkin tuossa alussa kun puhuin noista docvempuloista (jotka muuten eivät ole toimittajia perinteisessä mielessä, vaan ihan juuri niitä... "kansalaisjournalisteja, vaikka heidän "toimittajuuttaan" ei samalla tavalla kyseenalaistetakaan, en tiedä miksi).
VastaaPoistaSille emme voi mitään että kaikki eivät ole samaa mieltä kuin mitä me itse olemme, siitä ei voi loukkaantua.
Kai meidän pitäisi jotenkin ottaa dialogisuus eräänlaisena aivojen ja ajatusten kamppailuna, jossa paras ajatus voittakoon. Silloinkin kun se ei ole oma!
Tosin juuri siinä olet erittäin oikeassa Marjatta että tässä ilkeily-kulttuurissa näyttää vahvistuvan se että kukaan ei suostu vaihtamaan omia kantojaan millään, tosiasioidenkaan, perusteella. Siihenkin Ulla Appelsin viittasi vahvasti.
Tietyissä aihepiireissä huudamme, puhumme tai vaikenemme (ihmis)seinille. Harvoin tulee keskusteluissa (puhun nyt yleisesti)kiitosta, että totta, hyvä pointti, pitääpä ajatella uudestaan. Pahimmillaan se kääntyy solvaukseksi ja vielä pahemmaksi. Kun käyn toisinaan lukemassa kaikkien ääriliikkeiden sivuja vasemmalta oikealle (kaiken mulle sopivan mainstreamin ohella) niin siellähän se on jotakin sellaista että luulisi että on sisällissota menossa. Toivottavasti nyt - kaikki - väkivaltainen ääritoiminta kielletään ja siihen reagoidaan seurauksi. Niin bussivarikoiden polttamiset, poliisihevosten hakkaaminen kapitalimsin vastustamisen nimissä kuin natsismin ihannointi ja rasistiset teot. Pahoja ajatuksia ei voida kieltää. Ne ovat aina maailmassa. Niiden kieltämistä, tai edes niiden hallintaa, voidaan yrittää ainostaan peilin edessä, kukin yksilö kerrallaan.
Ilkeilyn älykkäänä pitäminen on totta sekin, muotia. Juuri mainitsemasi Pressiklubi suorastaan elää siitä. Huonon ironian ja satiirinkin varjolla voidaan demota kyynisyyttä
ja eskapismia. Sen tien päässä on hedonismi ja kaikki on paskaa -asenne.
jope
marjatta
VastaaPoistakirjoitit tuossa ylempänä keskustelukulttuurista. välillä nettikiukku tuntuu ihan hirveältä. tarkoitan sitä vihan aaltoa, jonka oikeamieliset kuluttajat tai kansalaiset äkkiä masinoivat liikkelle. sen alle jää milloin mikäkin joukko tai yksilö. en voi oikein olla välttymättä sellaiselta ikävältä tunteelta, että rinnassa roihuava oikeutuksen tunne ei voi pyhittää aivan mitä tahansa.
jope
on hetkiä, jolloin vaivoin löydetty rauhallinen asenteeni on kovalla koetuksella. niihin hetkiin liittyy usein pressiklubi. eilen juuri kirjoitin blogissa siitä, että rakastan kolumnisti-stilleriä, mutta en oikein kestä pressiklubi-stilleriä. jälkimmäisessä hiertää rubenin moraalinvartijalla on asiaa -huumori. sama huumori kirjoitettuna ei kumma kyllä tunnu niin hölösuiselta.
pressiklubin katsominen opettaa mulle kyllä jotakin. esim. sen, että vaatii työtä päästä omista oletusasetuksistaan yli. siis esimerkiksi siitä uskosta, että sattuu itse olemaan universumin keskipiste. ja sitä työtä pitää tietysti tehdä ihan joka päivä, eikä aina todellakaan huvita.
meri
Minusta Pressiklubi on yksi harvoista keskusteluluohjelmiata, joissa juontaja hallitsee tilanteen. Stillerin valitsema leppoinen ja kaikki tasapuolisesti huomioiva tyyli estää kauhean jälkipuinnin, mikä on hyvä. Stillerin Image-kolumneista pidän myös.
VastaaPoistaDocventures-leffoja katsoin aiemmalla kaudella ja nyt jokin aika sitten osan pornoalaa käsittelevästä. Niitä alku-ja loppupuinteja en ole katsonut. Hyvä, että kaverukset ovat nostaneet esiin dokumentit, koska niitä näkee harvoin elokuvateattereissa.
Juontajien tyylistä en siis osaa sanoa mitään. Kai kulttuurikotitausta näkyy siinä missä muukin tausta.
Riku Rantalan kolumnit HS:ssa ovat tasokkaita, aina tärkeistä asioista, humaaneja ja pureviakin. Pidän niistä kovasti.
Huomaatte, että olen entistäkin väsyneempi negatiivisuuteen. Nuorimmalle pojalle ja vaimolleen syntyi juuri pieni tyttö, oikea ruusunnuppu, meidän viides lastenlapsi. Minä en haluaisi tyttöselle maailmaa, jossa aina löydetään kaikesta huonoa.
Luin uudelleen Juhan postauksen. "... mutta ovatko kaikki addiktoituneet yhteiskunnan uhreja ja luusereita?" Vastaukseni: eivät ole. Yleensä he ovat oman tunne-elämänsä ja elämänvalintojensa uhreja. Tutuissani on satojatuhansia pankkitileillään hautovia ihmsiä, joilla olisi mahdollisuus elää hyvin rikasta elämää, mutta eivät keksi muuta kuin tappaa itseään hitaasti juomalla - yhteiskunnan tukemana jopa. On säännölliset käynnit hoitajalla tai mikä lie sosiaalityöntekijä yms., joissa ei edes tähdätä raittiuteen.
näin minäkin tämän päihdekysymyksen ajattelen. Ihmisisä kyllä kuunnellaan ja mahdollisuuksia annetaan mutta kyse on useimmiten siitä, ettei vielä ole valmis ottamaan apua vastaan. Ymmärrän mitä tuo tutkija tuossa tarkoitti: huumesodat elävät jo omaa elämäänsä. Mutta minua on aina ärsyttänyt puhe joka yleistää liikaa ja siihen tuo tukija syyllistyi ja siihen poikien olisi pitänyt puuttua. Ohjelman ongelma on tuo myötäpyöreys. Eilinen dokkari oli jotenkin lamaannuttava. Tiede vastaan mielipiteet. Mutta toisaalta tämä on demokratian paradoksi. Kun mielipiteitä on tarpeeksi paljon, niistä tulee todellisuutta.(Ei siis TOTUUTTA vaan TODELLISUUTTA.)
PoistaStilleristä: välillä ärsyttävä ja varsinkin kun tullaan juutalaisuuden alueelle; se muuttuu jotenkin dogmaattiseksi... Mutta sen "huutaminen ja huumori" on ehkä jotenkin selviämistä kahden mielipiteen välissä siinä ohjelmassa...
Poista"Tiede vastaan mielipiteet. Mutta toisaalta tämä on demokratian paradoksi. Kun mielipiteitä on tarpeeksi paljon, niistä tulee todellisuutta.(Ei siis TOTUUTTA vaan TODELLISUUTTA.)"
VastaaPoistaTouche - juuri tuo on myös pelottavaa. Mikä tahansa, mikä saa enemmistön kannatuksen tai muun resurrsivoiman taakseen voi muuttua todellisuudeksi, ja muuttuukin.
Positiivisuus/negatiivisuus asiasta samaa mieltä, mutta sillä lisäartiklalla, että kuinka usein meiltä unohtuu se, että se mikä on meille negatiivista onkin jonkin toisen mielipide, käsitys, kokemus todellisuudesta, ja se kanta voi olla kantajalleen hyvinkin positiivinen näkemys.
Niin ei voi olla että positiivisuus on aina ja kaikissa tapauksissa yhtä kuin se mitä itse pidämme positiivisena.
Emme me voi määritellä mikä on positiivinen todellisuus muille kuin itsellemme.
Totta kai on yleisiä asioita joissa peli on ihan selvä, joissa musta on mustaa ja valkoinen valkoista jne. mutta omat arvostuksemme eivät ole yhtä kuin positiivinen vaihtoehto joka sopii kaikille.
Esim. joku näkee maahanmuuton (tämä on nyt tönkkö esimerkki taas) todella positiivisena meille kaikille, joku näkee sen hyvin negatiivisena meille kaikille, vaikka kantamme ilmaisee kuitenkin vain omia arvostuksiamme ja omia havaintojamme.
Itse kyllästyin juupas eipäkseen myös ja kantojen plussa- tai miinusmerkintään ja olen alkanut ajatella havaintoja sellaisenaan. Kuinka kirkkaasti voi sen kohdata minkä näkee?
Voiko havaintoa erottaa arvostuksesta tai arvotuksesta?
Aina ei voi mutta aina kun voi siihen pitää tarttua. Tämä on siis oma ajatukseni. Onneksi silmäni näkevät pääsääntöisesti kuitenkin vain hyviä asioita, kauneutta ja tavallista arkea ja elämää. Ja kun ne näkevät pahaa, en väistämättä ajattele että onpa negatiivista näkemistä, ajattelua multa. Silmät näkevät mitä näkevät. Tämä on metodini jota kyllä en jaksa noudattaa.
Hyvää energiaa teille kaikille kuitenkin.
Ja Marjatta onnea uudesta vauvasta perheeseen!
jope
Jope, positiivinen todellisuus on selkeä ja yhteinen esim. siinä, että ei pilkata toisia. Siinä on ihan sama ymmärrys kaikilla riippumatta yhteiskuntaluokasta, taustasta ja uskonnosta tai uskonnottomuudesta. Jotkut vain ovat yrittäneet hämärtää asiaa.
PoistaVasta nyt otetaan Teuvo Hakkaraisen ja Terhi Kiemungin vihan kylväminen vakavasti - mutta hyvä, että edes nyt.
Mieheni, joka on kotoisin köyhistä oloista, jotka nykyään määriteltäisiin juuri termillä "white trash" sanoi, ettei noiden henkilöiden toiminnassa ole kenelläkään mitään puolusteltavaa eikä hänen lapsuudenympäristössään kukaan olisi kannattanut tuollaisia törkyturpia. Sama koskee meppi Halla-ahoa (hänethän on jo kertaalleen tuomittukin) ja Olli Immosta, joka edelleen selittää rasistisen vihapuheensa maahanmuuttovastaisuudeksi.
Kiitos onnitteluista!
"Jope, positiivinen todellisuus on selkeä ja yhteinen esim. siinä, että ei pilkata toisia. Siinä on ihan sama ymmärrys kaikilla riippumatta yhteiskuntaluokasta, taustasta ja uskonnosta tai uskonnottomuudesta. "
PoistaNoinhan minä sanoinkin kun kirjoitin että " totta kai on yleisiä asioita joissa peli on ihan selvä, joissa musta on mustaa ja valkoinen valkoista jne."
Ilkeyden tunnistaa heti.
Olen varma että niitä törkyturpia ei olisi miehesi oloissa (eikä silläkään rautateiden puuvuokrataloalueella jossa itse kasvoin) siedetty sieltä äärivasemmaltakaan puolelta, tarkoitan juuri nyt näitä bussivarikkojen polttajia ja poliisihevosenhakkaajia. Marjatta, sultakin, jos sanon nyt ystävyydellä, se esimerkki tuomittavasta ääriajattelusta tulee aina sieltä toiselta laidalta, uskallatko myöntää?
Itse maltillisen vasemmiston vaikutuksessa kasvaneena mm. Taisto Sinisalo taisi olla siinä piirissä se sen ajan Halla-aho.
Käyn silloin tällöin lukemassa mm. vasemmistoanarkistien nettilehtiä. Aika rajua vihapuhetta liian usein. Olet varmaan huolissasi?
Jos tämä mun, ehkä naivikin, lapsenomainen, tasapuolisuuden vaatimus loukkaa, niin olen pahoillani.
Muuten, mulla on vieläkin sellainen tunne joskus että pidät mua jonakin ahdasmielisenä negaatiopersuna tms.
Annan yhden esimerkin roolista joka ei oikein täsmää mulle asetettuun roolitukseen. Jos lasken viikottaiset asiakaskontaktit maahanmmuuttajiin
( kontaktit yhteensä per/päivä) tulee määräksi 80 - 120 maahanmuuttajaihmistä viikossa. Hyvin sujuu, paljon nauretaan. Huomenna olisi yhteistä juhlintaakin tiedossa.
Persut ovat harvoin todellisia arvokonservatiiveja (historiallisia humanisteja) millainen itse olen.
Ei tarvi miettiä kun sitä Kotkan Eerolaa.
Tai Halla-ahoa, mieshän on liberaali kaikissa muissa asioissa paitsi siinä yhdessä surullisen kuuluisassa, nationalismissaan. Muuten lähes libertalisti.
En ole minkään poliittisen suuntauksen kannattaja, mutta en ole kyllä riippumattomatonkaan ajattelija.
Riipun kiinni hyvässä kulttuurisessa traditiossa, niin kuin minä sen heikosti kykenen ymmärtämään, ja kristillisessä Jumalassa. Ne ovat minulle positiivinen ilon ja toivon lähde tässä hälisevässä maailmassa (johon itse kuulun ja jota hälinää olen itsekin lisäämässä, valitettavasti, melkein kaikkien muidenkin lailla). Ei niin että elämä olisi yhtä onnea, hämärää on, mutta noihin asioihin minä laitan yksityisen toivoni, en enää oikein muualle.
Jope, olen huolissani kaikesta vihapuheesta, mitä kohtaan. En osaa olla huolissani sellaisesta, mistä en mitään tiedä.
Poista"Itse maltillisen vasemmiston vaikutuksessa kasvaneena mm. Taisto Sinisalo taisi olla siinä piirissä se sen ajan Halla-aho."
PoistaSanoin epäselvästi, täsmennän: äärikommarit, huom! väkivaltaiseen kumoukseen valmiit ( vrt. nämä natsirasisit nyt!) taistolaiset olivat tosiaan niissä vasemm. piireissä joissa itse kasvoin vihapuhujina pidettyjä, vaikka tuota ilmaisua ei silloin tunnettukaan. XY-lehden kommenteissa on hulluja jotka kertovat lisänneensä sen ja sen suvakin "listalleen."
Ihan samalla tavalla vielä 70-luvulla taistolaisista sekoimmat tekivät listojaan, joita jotkut nimittivät jopa teloituslistoiksi. Kirjailija Matti Pulkkinen joutui mm. sellaiselle Hämeenlinnassa.
Nyt kun lukee uudelleen nousseen äärivasemmiston vihapuhetta on samanlainen ajattelu tullut takaisin.
Mm. tämän väkivaltaisen verbaliikan vuoksi tuomitsen jyrkästi sen jos julkkiset mediassa lähtevät siihen mukaan. Tervosta olen puhunut aiemminkin, ja myös Kaurismäestä, joka surutta unelmoi maailman rikkaimman prosentin tappamisesta kansainvälisessä mediassa. Reaktio? Naurua, No, se on se meidän Aki.
Tästä kaikesta kärjistyneestä tulee olla huolissaan, ja se pitää tuomita jyrkästi. Meidän tulee olla rehellisiä tässä asiassa ja irtisanoutua silloinkin kun vihapuhe tulee omista joukoista.
Mutta kykenemmekö siihen? Pelkäänpä ettemme kykene.
jope
Marjatta, väitätkö tosiaan että et tiedä mitään äärivasemmiston väkivallasta, vihapuheista, vihateoista? Kaikista uutisoitu runsaasti, varsinkin tuhopoltot ja väkivaltaiset mellakat, ja poliittiset hyökkäykset, mm. puolueutoimistojen ikkunoiden kivitykset...
PoistaJos et tiedä, olet sulkemalla sulkenut silmäsi.
Ja sen myöntäessäsi, olet myös poikkeuksellisen ja kunnioitettavan rehellinen, koska et edes teeskentele tasapuolisuutta (kuten kai me muut?).
Kaikki tuo on tuomittavaa, ja tottakai tiedän noista uutiskynnyksen ylittäneistä asioista, mutta en ole käynyt minkään ääritahon sivuilla vartavasten etsimässä tietoa. Enkä käy, syistä 1. minulla ei ole aikaa ja 2. en pidä niiden värittyneestä tyylistä.
PoistaMinulla ei ole mitään poliittisia omia joukkoja eikä ole koskaan ollut, paitsi humanistit. En välitä jaotteluista.
Sinä itse olet usein nostanut esimerkiksi maahanmuuton ja sen, miten maahnmuuttokriittisiä muka pidetään rasisteina. Minusta niin ei tapahdu. Kukaan ei edes uskalla olla järkevästi ja julkisesti kriittinen, kun rasistit ovat omineet tuon termin omaan käyttöönsä kuten yrittävät tehdä Suomen lipulle ja termille isänmaallisuus.
En osaa sanoa muuta.
Mitään muuta ei tarvitsekaan sanoa, sanoit senkin mitä minäkin ajattelen. Mun elämä on kai niin pientä sittenkin että töiden jälkeen mulla on aikaa lukemisen, arkihommien ja ulkoilujen jälkeen käydä lukemassa joskus noita ääripäitäkin. Aikani on mennyt sillä tavalla yksityiseksi ja yksinäiseksi että kun en kuulu esim. mihinkään mieslaumaan (sauna- tai peliporukkaan...) niin aikaa jää tutkia ihmisten erilaisia ääniä ja huutoja netistäkin. Toista oli villissä nuoruudessa, hyvä jos ehti yhden aamuhesarin viikossa selata.
VastaaPoistaOlen myös edelleen suhteellisen energinen ja utelias. Nyt se vain suuntautuu eri tavalla. Pitäisi kai alkaa juosta kuten muutkin (kunnon) miehet. Voi olla että kuva maailmasta siitä muuttuisi parempaakin, vaikka en nyt minään synkkänä enkä jyrkkänä yksinpuhujana itseäni näe.
Mitä maahanmuuttokriittisiin tulee niin onhan siellä rasistejakin. Oma kriittisyyteni on väljähtynyt. Tullut vähän sellainen olo että se tapahtuu mikä tapahtuu, hoidelkaa suvakit ja rajakit ideaali-Suomenne miten haluatte, minä yritän hoitaa pienen perheeni asioita, niissäkin riittää.
Olet Marjatta jaksanut vastailla minulle. Kirjoitan tänne liikaa, en oikein tiedä mistä. Ajattelen usein teitä esim. uutisia katsoessani tai liikkuessani siellä päin missä elätte. Tai lukiessani. Ehkä olen, aikuinen ja raavas mies, suunpieksijä ja mitä muuta, tullut teistä läheisriippuvaiseksi....:) Voikaa siis hyvin.
jope
Minusta just se on hyvä, että me aina keskustelemme loppuun asti. Väärinkäsityksiä tulee, mutta emme ole loukkaantuvaa sorttia.
PoistaPerheasioihin minäkin keskityn. Nyt juuri pitää ryhtyä siivoamaan. Ensi viikolla tulee poika ja pojanpojat Turusta meille syyysloman viettoon ja nuorimmaisen perhe kotoutuu Kouvolaan synnytyssairaalasta. Monenlaista touhua.
Mikähän tässä oli se Juhan asia ;) Docventures! Tänä iltana haluaisin taas katsoa Pressiklubin ja Perjantain - siispä nyt se siivousrätti käteen.
Viime Pressiklubikin on katsomatta. Siinä oli Johanna Korhonen. Hän on samalla tavalla opettajamainen kuin minä ja ärsyttää siksi monia. :)
marjatta, jope
Poistaluulen että ihmiset mieluummin hyväksyvät moraaliset käsityksensä itsestäänselvyyksinä kuin pohtivat mihin ne perustuvat. nykyaikana on helppo olla moraalin suhteen leväperäinen ja epäjohdonmukainen. esim. ruoka tarjoillaan ja ostetaan muodossa, joka mahdollisimman vähän tuo mieleen teurastetun eläimen. mutta samalla surkutellaan gasellia, jonka leijona surmaa luontodokumentissa. pieni todellisuuspiikki aina välillä tekee hyvää. joskus olen rohkaissut ystäviäni käymään teurastamolla katsomassa mistä se maksalaatikko oikein tulee.
olen syntynyt -56, ja mulla on takanani helsinkiläisen opiskelijan taistolaistausta. sen jälkeen seurasi suhteellisen lyhyt jeesusvaihe. myöhemmät vuodet on tuoneet ihan hirveät määrät ismejä laidasta laitaan lähinnä kirjallisuuden ja filosofian kentiltä. tällä hetkellä tuntuu että kuten muissakin, minussa on pimeyttä ja valoa sekä tunteita niiden väliltä. tässä iässä on helpompi luetella asiat, jotka tekevät onnelliseksi - ystävät, kirjat, taide, musiikki, saari, nukkuminen, frasier, uudet lintukiikarit - kuin ne, jotka tekevät minut surulliseksi - menetykset, traagiset olosuhteet ja epäoikeudenmukaisuus.
sain ortodoksisen kasvatuksen, mutta käännyin agnostikoksi parikymppisenä. en sano, etten usko jumalaan. sanon vain, etten tiedä. aihe kiehtoo, vaikka uskonto on monella tapaa korruptoitunutta. se on kuin kulkutauti, mutta uskonnon perusteesit, kuten lähimmäisten rakastaminen, muiden auttaminen ja oikein tekeminen ovat kannatettavia.
samalla uskonto on mielestäni vastenmielistä. fundamentalistit tekevät uskosta ruman. katoliset papit raiskaavat lapsia, mutta teot peitetään. se on kuvottavaa samoin kuin jatkuva sotiminen ja tappaminen.
ehkä uskonnot ovat eräänlaisia klubeja, ja jos ovat, niin en halua liittyä jäseneksi. ne ovat kerhoja ihmisille, jotka haluavat tehdä asioita yhdessä. minä haluan tehdä asioita itsekseni.
kuuntelin äsken bbc neloselta interaktiivista ohjelmaa, jonne juontaja houkutteli ihmisiä soittamaan ja kertomaan arvoista: soita ja kerro, mikä on sinun tärkein arvosi. kas kas, ajattelin. voidaanko kaikkien nykyisin kaipaamaa arvokeskustelua virittää näin helposti?
mikä tekee arvosta arvon? kuten radio-ohjelman juontaja kiteytti, arvo on asia, jota ihminen puolustaa. kyse on huolen pitämisestä siitä, etteivät muut asiat aja arvon ohi. että se pysyy korkeimpana tavoitteena ja tiennäyttäjänä kohti parempaa maailmaa.
jos katson taaksepäin, niin näkisin että arvot ovat vuorotelleet hallitsevina sykleinä noin 25 vuoden välein. jos siis suurta solidaarisuutta lähimmäisiä ja kaikkia kansoja kohtaan koettiin sielua pakottavassa määrin 60-luvulla, alammeko yksilöllisyyttä kirkuneen, kimalteisen 80-luvun ja sen ylilyöntien jälkeen olla jälleen taitekohdassa?
voisko sitten kuitenkin, tästä hirveän räikeästä kahtiakajautumisesta huolimatta koittaa jonkinlainen me-henkisyyden tarve? ei se ainakaan pahaa tekisi, eihän.
meri
Frasier! Varsinkin se! Ja perjantai-illat kun tiedät illan jatkuvan mielesi omiin maisemiin muiden jonukkuessa ja heräät aamulla vapauteesi! Ja vielä lauantaina sama juttu. Ne hetket... tai yksin meren rannalla...
PoistaJärvissä on liikaa sosiaalisuutta, järvet ovat liikaa yhteisiä, meret ja yöt ovat minua ja yksinäisyyttäni varten.
Itse olen tullut siihen vakaaseen tulokseen, että arvot ovat eksistenssimme ydintä, vapaata tahtoa perustavampia. Jos luet tuon seuraavan Wittgensteinin kauneuden ja aiemman Vapaan tahdon lumeesta sekä Vapaan tahdon fenomenologiaa ja rikosseuraamustyötä niin niissä enemmän näkemyksestäni.
Mulla Narcos vielä pari jaksoa kesken ja Pressiklubi ja Perjantai pitää kattoo... ja kuudetta Taisteluani luen hiiiiitaaasti nauttien. Agenttijännäri Vaeltaja odottaa aloittamistaan... eka luvun luin maistiaisina. Tuskin maltan odottaa.
juha
Poistaaluksi haluan kiittää sua tästä blogista ja sen kommenttilaatikosta. on ihanaa kun on ihmisiä, jotka eivät ota toisen erilaista valintaa kritiikkinä omaansa kohtaan. tällaisen laatikon parhaiden puolien sanallistaminen on ihan mahdotonta. tai voihan se olla mahdollistakin, mutta silloin se on helposti latistavaa ja banaalia. kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
frasier on vain yksi monista upeista sarjoista. ja kaikki ne, joissa on steve googan jossain muodossa. autiolle saarelle ottaisin northern exposure -sarjan. sen tarinoissa on aina jokin outo kierre ja periaatteessa sen koko henkilögalleria oli kirjoitettu eksentriseksi mutta rakastettavaksi.
varmaankaan sarja ei olisi niin filosofinen, ellei siinä olisi chris stevensiä, radioseman juontajaa, joka filosofoi lähetyksissä syvällisyyksiä jos kohta kauniin haikeitakin ajatuksia, jotka usein liittyvät tietysti myös episodin teemaan.
ylipäätään upeat tv-sarjat ovat ihana tapa tutkailla ihmisten eroja ja samankaltaisuuksia. vaikka sarjat kuinka näennäisesti samankaltaistuvat, amerikkalaistuvat kai pitäisi sanoa, niin ne sittenkin ovat aina myös ominaisia sille maalle ja kulttuurille, jossa ne tehdään.
frasierin niles on mun sankari. se voisi olla myös, nilesin ensimmäinen vaimo, joka on kaikkien näkymättömien mutta merkityksellisten roolien emoalus. mulla on taipumusta kerätä itselleni sankareita, eli ihmisiä, joiden kaltaiseksi haluaisin tulla. silti ajattelisin mielelläni, että elämä olisi vähän mukavampaa, jos sankareilla olisi vähän vähemmän painoarvoa.
varsinkin kun tässä meillä olisi kuitenkin kokonainen elämä, jonka kanssa voisi tehdä muutakin kuin selättää se. voisimme tutkia, innostua, lekotella, olla. sen sijaan, että ottaisimme niskalenkkin, tulisimme, näkisimme ja voittaisimme.
tässä lopuksi chrisin radiojuonoista yksi pätkä:
"there's a dark side to each and every human soul. we wish we were obi-wan kenobi, and for the most part we are, but there's a little darth vader in all of us. thing is, this ain't no either-or proposition. we're talking about dialectics, the good and the bad merging into us. you can run but you can't hide. my experience? face the darkness. stare it down. own it. as brother nietzsche said, being human is a complicated gig. so give that ol' dark night of the soul a hug. howl the eternal yes! "
meri
Kiitos.
Poista..."varsinkin kun tässä meillä olisi kuitenkin kokonainen elämä, jonka kanssa voisi tehdä muutakin kuin selättää se. voisimme tutkia, innostua, lekotella, olla. sen sijaan, että ottaisimme niskalenkkin, tulisimme, näkisimme ja voittaisimme."
Meri, kirjoitan tätä ulkona, kissani kanssa, sikarini alkaa olla lopuillaan, ilta pimenee ja huomenna on taas ihana aamu! Pidä sankarisi JA iloitse. Eivät ne toisiaan pois sulje. Sanotaan yhdessä loputon Kyllä!
Olen saarnannut täällä kyllästymiseen asti nihilismin ylittämistä (ilman yli-ihmisyyen historiallista varjoa). Enkä lakkaa vieläkään. Kirjoitin tuolla aiemmin elävämme aikoja jolloin on vaikea olla rehellinen itselleen. Tuohon tunteeseen on niin helppoa tukehtua. Siksi on tärkeää pitää ne vähäisetkin sankarinsa jotka omakseen kokee. Älä pyydä mitään hyvää keneltäkään anteeksi. Silloin vain huomaamattasi annat voimaa nihilismille ja kyynisyydelle.
juha
VastaaPoistaet tu, brute! ilo ja salaisuus on vissiin siinä, että rupeaa kaveriksi muiden kirjaihmisten kanssa.
olen huomannut - tietynasteisesta introversiostani huolimatta - nauttivani sosiaalisuudesta. ei sen tarvitse olla pitkällistä eikä syvällistä, mutta huomaan silti pyrkiväni siihen, että löydän jotain sellaista, mikä yhdistää minut toiseen ihmiseen. jotenkin ihmisyydessä parasta on juuri se, kun yhtäkkiä ei enää kävelekään ohi, vaan tunnistaa toisen olemassaolon ja osoittaa, että hei, me jotenkin ollaan yhdessä tässä.
jos menen saareen maanantaisin, käytän aina tiettyyn kellonaikaan lähtevää yhteysalusta. lautalla on vain minä ja eräs lähistöllä asuva mies, jonkun isoisä, luulen. en tunne häntä, mutta näiden vuosien jälkeen olemme päätyneet sanomaan toisillemme huomenta ja nyökkäämään aina, kun näemme. meitä ei yhdistä muu kuin se, että kohtaamme lautalla. se riittää. se on enemmän kuin tarpeeksi. se tekee elämästäni paremman.
meri
"jotenkin ihmisyydessä parasta on juuri se, kun yhtäkkiä ei enää kävelekään ohi, vaan tunnistaa toisen olemassaolon ja osoittaa, että hei, me jotenkin ollaan yhdessä tässä."
PoistaKatsoin melenkiintoisen Teema-dokun eläinten sosiaalisuudesta ja "rakkauselämästä". Siitä miten läheisyys kantaa niiden elämää. Tuo mitä kirjotat on perustavaa.
Kyllä ihmistä kantaa läheisyys ainakin silloin kun pitää valinta viiteryhmä missä sitä yhteisöllisyyttä toteuttaa.
VastaaPoistaMiksi aina valita marginalia?
Pomppaan siitä aasinsillasta suoraan jenkkilän pressavalintaan. Barack Hussein Obaman 8 vuotta alkaa olla takana. Nyt on sitten valinta kahdesta, todella monen usalaisen mielestä, mätämunasta. Trump on Trump on Trump, ansainneeko edes keskustelua tässä blogissa, mutta tässä muuta maustetta. Olemme täällä pilkanneet itseämme puheen turhuudesta ja sanojen tavoittamattomuudesta. Minäkin olen täälläkin globalismin perkeleestä puhunut. Ansioni siitä on nolla euroa ja maineen menetys, heh. Tosin puhun vastaan.
Mutta kun Hillaryn dynastia p u h u u, siis vain puhuu, käyttelee sanoja, ja mistäs muusta kuin globalismista, tosin nyt tietenkin sen täyden toteutumisen puolesta, niin korvauskin on Isolta Rahalta hyvä:
"The New York Timesin mukaan Clinton kertoi puheiden käsikirjoituksissa muun muassa haaveilevansa vapaasta, rajattomasta kaupasta läntisellä pallonpuoliskolla. Puheista käy lehden mukaan ilmi Clintonin pitkäaikaiset ja lämpimät välit Wall Streetin vaikutusvaltaisten taloushahmojen kanssa.
Hillary ja hänen aviomiehensä Bill Clinton ovat ansainneet yhteensä yli 120 miljoonaa dollaria eli noin 107 miljoonaa euroa pitämistään puheista esimerkiksi Wall Streetillä."
Hs/tänään
Eli kuten olen epäilltytkin, ja kuten minua on neuvottukin, kuulun vain väärään joukkoon. Mikä menestys miullakin jos uisin myötävirtaan. Pitää tässä alkaa harkita takinkääntöä, ryhdynkö noin vain virtaviivaiseksi nykymaailman kanssa, ja jos teen sen vielä positiivisesti, niin ehkä saan osani kakusta enkä vain muruja pöydän alta. En tarkoita rahaa, palkkahan minulla juoksee, tarkoitan hyvää fiilistä.
jope
Poikkean vain sanomaan, että onpas täällä hyvää keskustelua.
VastaaPoistaMeri, minäkin pidän Frasierista ja siinä erityisesti Nilesistä ja isäpapasta.
USA:ssa on niin huonot pressaehdokkaat, että en viitsi edes katsoa pätkääkään niitä keskusteluja. He ihailevat pohjoismaisia demokratioita, mutta pelkäävät demokratian johtavan kommunismiin. Bernie Sandersin tyyppiset poliitikot eivät siksi valitettavasti menesty heillä ja Obaman presidenttiyskin oli ihme. Hänen vilpittömyytensä oli jotenkin niin aseistariisuvaa, vaikka hän ei yrityksestään huolimatta pystynytkään riisumaan Amerikkaa aseista.
(Heh, olinpas nokkela!)
Mukavaa sunnuntaipäivää jengille!
Multa tulee oikein sunnuntaiaamun saarna.
PoistaObaman valinta oli tosiaan tietynlainen yllätys, mutta politiikkansa sitten taas ei. Myös Wall Streetillä on Obaman hallinnosta pidetty paljon.
Barackin ajama ja kannattama vapaakauppa-diili on juuri sitä mitä se kaikkein isoin raha ja pääoma kaikkein eniten haluaa. Heidän kannaltaan kaikki muu on lillukan varsia. Jatkumo Hillaryn valinnan kautta olisikin näin turvattu. Ja niinhän tulee käymäänkin.
Maailma tulee muuttumaan seuraavan 4-8 vuoden ajan entistä rajoittamattomammaksi ihmisten ja tavaroiden markkinatoriksi.
En tiedä miten olla kun kuulen esim. jonkun luontoasioista huolestuneen tai kiinnostuneen kannattavan vapaakauppaa äärimmäiselle asteelle vietynä tai kohauttavan hartioitaan että se on vain niitä talousjuttuja, ei mua ne oikein kiinnosta enkä mä oikein mitään siitä tiedäkään.
Joka tapauksessa ko. taloudellinen ääriglobalismi on sekä suhteellisesti että absoluuttisesti eniten maailmaa, sen ekologista pintaa ja ihmisten sosiaalista ja ekonomista todellisuutta muokkaava voima, ei Putinin tyhmä uhoilu tms. mitä meidät ohjataan(?) eniten pelkäämään.
Sandersin valinta, tai edes ehdokkuus, olisi tosiaan ollut mielenkiintoista nähdä. Tosin asian suhteen ollaan jo myöhässä. USA:ssa koko demokraattinen puolue että republikaanien valtavirta ja meillä EU ja omakin eduskuntamme lähes kokonaan on asian takana.
Maailmassa on tahoja joilla on rajattomat resurssit ajaa ja saada haluamansa.
Ei niille mitään voi.
Koska maailmamme suurin vaikuttava voima, liberaali-ideologia on nykyään yhtä kuin kaupallis-liberaali- ideologia se tekee maailmasta tietenkin omakuvansa ja fetissinsä. Kaikki on kaupan.
Juha, voit filosofoida sanoja samaan aikaan kun kaikki tämä tapahtuu. Minä voin näitä patoutuneita kommenttejani lähetellä kun kaikki tämä tapahtuu.
Siinä välissä sitten eletään elämää eli arkea.
Tämä on se osa meille minkä nuo resurssoidut supervoinmat meille jättävät. Meidän vikinä ei niitä häiritse eikä pysäytä. Vain lopettamalla kuluttamisen voisimme tehdä jotakin. Mutta mehän emme lopeta.
jope
jope
Poista"juha, voit filosofoida sanoja samaan aikaan kun kaikki tämä tapahtuu. minä voin näitä patoutuneita kommenttejani lähetellä kun kaikki tämä tapahtuu.
siinä välissä sitten eletään elämää eli arkea."
tunnustan että oma bloginikin on tässä suhteessa lähinnä glorifioitua itseterapiaa. jos joskus jollekulle toisellekin tulee terapoitu olo, niin se on kai hyvä. mutta jos tulee puoskaroitu olo, se on huono.
guardianissa asiantuntija peräänkuulutti keskittynyttä, riittävän monen perättäisen argumentointikierroksen syvyistä keskustelua konsumerismista. itse en olisi näin diplomaattinen. oma uskoni argumentaatioon kaatuu, kun sillä oikeasti on merkitystä kuka puhuu ja kelle ja kenen verkostoissa ja kenen iholla.
kirpputorit muuten pyörittävät jossain määrin niitä samoja kulutuksen rattaita kuin ostaminen uutena. siinähän vain antaa toisille tilaisuuden hankkiutua omasta syyllisyydentunteestaan eroon kätevästi.
välillä tuntuu, että hyvän omantunnon kierrätyksen sijaan meidät kaikki kerskakulutukseen syyllistyvät tulisi tuomita elämään ikuisesti ostostemme kanssa. liika ruoka tulisi syödä ennen kuin se pilaantuu - tai sen jälkeen. mitä pikemmin safkan syö, sen paremmin se luultavasti menee alas - ja pari kertaa kun homeista leipää syö, ostaa luultavasti vain tarpeeseensa.
mullakin on tässä kohdassa aika alhainen toleranssi itsepetokselle, tai ainakin sellaiselle itsepetokselle, jonka itsessäni tunnistan, joten hommaa on sinänsä turha kaunistella. matkani kulutusyhteiskunnan mallioppilaasta pihiksi ihmiseksi on ollut kivinen ja siihen on mahtunut ökyä, mutta tässä nyt olen. pihinä. silloin tällöin investoin itseeni ostamalla kirjoja. eskapismini maailmasta on hyvä kirja. tällä hetkellä luen paljon lastensatuja. tosin lasken saduiksi kaikki lastenkirjat, nekin, joissa hieman rujosti piirretty valkoinen hiiri menee uimakouluun.
meri
Tästähän olemme keskustelleetkin (erityisesti j:n ja jopen haastamina).
PoistaOnko meistä askeetikoiksi ja mitä se tarkoittaisi.
Tulipa mieleeni: Dystopiat yleensä kuvaavat maailmaa ahneuden, teknologian tai luonnon aiheuttaman tuhon jälkeen. Moralistinen asetelma on selkeä. Entä ekologisesta tietoisuudesta seuraava dystopia? Kun ihmiset lopettivat kuluttamsen? Miltä maailma näyttäisi sen jälkeen. Ylimenovaiheessa? Kun heitteillejätöt selitettäisiin ekologisesti eikä taloudellsesti; hyväksyisimmekö selitykset paremmin? Huomaisimmeko asketismin olleen "terroriteko" vasta sitten, kun sen julmimmat seuraukset tulisivat näkyviin ja kun asketismi ei olisi vain mukava keskusteluohjelman, vaikkapa Perjantain, inspirova tai ärsyttävä aihe? Eli marginaalin elämäntapa. Osaammeko edes kuvitella moista näkymää kun mielemme on läpäisty tieteestä ja kapitalismista kirjailluin kauhukuvin? Osaammeko luoda mielikuvaa Hyvyyden dystopiasta?
No. Koska hallitsematon kasvu ei kuitenkaan ole tuon dystopian ainut vaihtoehto, olen minäkin kirjoittanut nimeni vapaakaupaa vastustavaan adressiin.
Kiitos, meri.
PoistaJa kysymyshän ei ole pelkästään kuluttamisesta ja sen vaikutuksista vaan myös siitä pienestä raosta mikä ihmisille vapaakauppa-maailmassa annetaan.
Yksinkertaisttuna juttu menee niin että kaikki tuotetaan entistä radikaalimmin siellä missä se on kaikkein tehokkainta ja halvinta. Se tarkoittaa työn hinnan romahtamista pohjoisella pallonpuolikskolla.
Ja se tarkoittaa sitä että menemme juuri siihen jenkkimeininkiin jossa ihmisen on tehtävä kahta kolmea työtä hankkiakseen edes perustoimeentulonsa.
Työntajilla on vapaakaupassa rajattomat (sananmukaisesti) työvoiman hankkimisen markkinat.
Ymmärrän kyllä että Big Money Wall Street tätä ajaa, mutta en ymmärrä miksi tätä ajaa Obama, Hillary.
Brexitkin oli hyttysenpisto vapaakauppaa vastaan, merkityksetön. Se pisto hoidetaan pois päiväjärjestyksestä.
Vapaa liikkuvuus, meidän kaikkien hyvien ihmisten ruusunnuppu = vapaakauppa radikaaleimmillaan toteutettuna. Vasemmisto on saatu mukaan kuin hynotisoituna. Työnorjuutta ollaan palauttamassa ja sen kannattamisesta on tehty suorastaan hyve. On pakko todeta, että sillä suurella rahalla on älykkäimmät aivot takanaan, ei tämä muuten selity.
Nalle Wahlrooshan, mitä todella älykkäisiin ihmisiin tulee, kertoi alkaneensa kannattaa pientä kansalaispalkkaa. Se menee juuri niin. Siinä ohella sitten "kansalaispalkattu" köyhä tekee tämän maailman nalleille minimipalkalla ja alle duunia.
Ja maksimaaliset voitot.
Kuten sanoin, tämä uusi sopimus, joka viedään äärimmilleen ja toteuttaa rajattoman ja vapaan (ihmis)kaupan maailman on planeettaamme eniten muokkaava voima. Suurempi kuin veden pinnan ja lämpötilan hidas nousu. Suurempi kuin Putinin juonet. Venäjä tässä kuviossa on muuten markkinahäirikkö, ei muuta. Globalismin laajentuminen takkuaa Putinin syystä. Siksi iso haloo siihen suuntaan. Globalismi nieli Ukrainan (tosin sen omasta tahdosta) mutta sen kylläisyyskeskus ei ole vieläkään tyydyttynyt. Luulen että se haluaa kaiken. Yhden maailman. One world. Se on muuten jo sanottu ääneen. Juuri niistä puheistahan se Wall Street on Hillarylle sen 100 milliä maksanutkin. Ne haluaa että puheista tehdään totta.
jope
Juuri noin Juha.
VastaaPoistaVapaa liikkuvuus = globalismi = rajoittamatton vapaakauppa.
Monihan kuvittelee että tosta pullasta voi poimia rusinan, tuon ensimmäisen. Mutta nuo kaikki ovat sama asia. Vapaan liikkuvuuden taustasyy on rajoittamaton vapaakauppa.
Vapaa liikkuvuus taitaa olla myös se myyntipuhe millä tämä uljas uusi maailma meille myydään. Hyvin tuntuu ihmisiin uppoavan. Taitaa olla meidän elinaikanamme eniten kannatusta saanut poliittinen ideologia. Ylittää puoluerajatkin mennen tullen.
jope
juha, jope
VastaaPoistatoivottavasti annatte anteeksi sen, että koska en noista isommista asioista juuri ymmärrä, kirjoitan täältä ruohonjuuresta. pieni ihminen ja niin poispäin.
kuvani ihmisyydestä on sekä hellä että nurja, ja se nurja puoli sanoo, että vaaditaan hirveästi henkilökohtaista paloa, jotta voisi jatkuvasti toimia omaa mukavuuttaan vastaan. ja rutiineiden muuttaminen on todella vaikeaa.
toivoisin vain, ettei se olisi yksittäinen ihminen, jonka harteilla kaikki lepää, koska se ei riitä.
ekologisuus harvemmin on primus motor missään toiminnassani, ja että onneksi nykyään toimintani tähtää pienimmän vastuksen alueelle tavalla, joka osuu kivasti yksiin esim. kulutusta pienentävän virtauksen kanssa.
olen myös synkeän vakuuttunut siitä, että pienillä arjen ekoteoilla ei lopulta ole kauheasti merkitystä. älkää ymmärtäkö väärin, se ei ole syy jättää jotain tekemättä - toivoisin kuitenkin, että sen lisäksi, että minä täällä näprään, myös esim. teollisuus ja poliitikot kasaisivat itsensä ja loisivat pakotteita a) itselleen ja b) meille muille. kuuletteko poliitikot, tarvitsen keppiä!
en juuri heitä ruokaa roskiin. olen tässä lähes rasittavan puolella oleva kyttääjä. muutoin epäilen, että olen aika lailla keskiverto: on se juuttaan kosla, matkustan satunnaisesti englantiin ja ostan väistämättä jokaisen omenatuotteen, jonka tarvitsen. so. puhelimen ja läppärin.
tavaran määrän suhteen hyvä pyrkimys voisi olla, että jälkeläiseni joutuisi aikaan heittämään mahdollisimman vähän roinaa pois. jatkuva rojun akkumulointi voi ehkä olla asia, josta yltäkylläisyyteen tottuneet todella voivat, ehkä ensimmäisenä sukupolvena, pyristellä pois. aika hieno tilaisuus, jos minulta kysytte.
meri
"olen myös synkeän vakuuttunut siitä, että pienillä arjen ekoteoilla ei lopulta ole kauheasti merkitystä."
VastaaPoistaÄlä syytä itseäsi, noin varmaan meistä suurin osa ajattelee, ja toimii. Minä ainakin.
Oma näkökulmani on hyvin ihmiskeskeinen. Mitä vastustan, mitä kannatan, siihen minulla on useimmiten syynä se mitä näen ihmisille tapahtuvan. Ja kuten meillä kaikilla, luulen, meidän toimintamme perimmäisin motiivi on taistelu (jossakin muodossa, kuten me sen ymmärrämme) omien henklökohtaisten jälkeläistämme puolesta.
Jos jonkun jälkeläiset ovat globalisaatiossa voittajien puolella, miksi sitä geenitajunta vastustaisi? Ihan luonnollista hypätä virtaan mukaan. Ei kai oikeasta valinnasta omille geeneilleen voi ketään syyttää!
Itse sen sijaan vastustan radikaalia globalismia koska en toivo ed. kuvaamaa maailmaa jälkeläisilleni, lapselleni.
En itsellenikään, mutta vielä vähemmän tulevaisuuteen, jossa meidän lapsemme elävät.
Luonto on tässä tärkeä näkökulma. Pitäisi luoda siihen suhde, että se on kuin meidän jälkeläisemme sekin. Se jää jälkeemme.
Obama-Hillary-Wall Street -yhteys innosti minut tänään nyt tähän Juhan blogin politisoimiseen, taas kerran. Toisaalta arvostelen itseäni tylsästä paasaamisesta, mutta toisaalta armahdan itseni, on kai sentään hyvä että ottaa jotakin vakavasti. Vaikkapa oman aina positiivisen peilikuvansa kustannuksella.
Maailman jenkkilöityminen, euroopanyhteisöllisytminen on mun arvomaailmalle ikävä asia. En ole kovin isänmaallinen mies, siitä ei ole kysymys, mutta meri, juuri siitä ruohonjuuresta on täälläkin kysymys. Pieni yksikkö on kaunis yksikkö, melkein missä tahansa.
jope
Ei tässä nyt suuria täälläkään ymmärretä. Sen että vapaa kauppa ja liikkuvuus lisää luonnonvarojen kulutusta ja halpatyön määrää varsinkin jos vastuu jää "itseään kontrolloivalle" taloudelle.
PoistaItsekään en pysty kummoisiin: pidän lihansyöntini jossakin kontrollissa ja yritän minimoida yksityisautoilun ja ostan tuulisähköä ja kaverin käytetyt dvd-soittimet. Mutta päättäjien tässä on toimittava, ihan totta.
jope
VastaaPoistapieni yksikkö on minustakin kaunis yksikkö. ehkä pitää kehittää joku salainen kädenpuristus siihen kuuluville...
mun englantilainen ystävä sanoo mulle melkein kerran viikossa, että count your blessings. ja sitä yritän tehdäkin. olen aika onnellinen siitäkin huolimatta, että elämääni kuuluvat sellaiset tunteet kuin turvattomuus, alakuloisuus ja syyllisyys. en ole ikinä tullut edes ajatelleeksi, että todellinen onnellisuus tarkoittaisi tämänkaltaisten tunteiden eliminointia. minusta elämä on keskimäärin hyvää. karvani nousevat pystyyn pelkästään siitä ajatuksesta, että onnellisuuteen vaaditaan projekti. lisäksi onnellisuuden optimointi kuulostaa hieman rasittavalta. en todellakaan halua päästä eroon elämää synkistyttävistä asioista, kuten turhasta huolesta tai syyllisyydestä. en usko että henkistymisessä ja meditoinnissa on onnen avain. tai ainakaan ne eivät ole kaikkia varten. yksi haave minulla tietysti on: olla parempi ihminen, se on vähän kauempana, mutta tällä kokemuksella on virtaa pyristellä sitä kohti.
meri
"arvani nousevat pystyyn pelkästään siitä ajatuksesta, että onnellisuuteen vaaditaan projekti. lisäksi onnellisuuden optimointi kuulostaa hieman rasittavalta. en todellakaan halua päästä eroon elämää synkistyttävistä asioista, kuten turhasta huolesta tai syyllisyydestä. en usko että henkistymisessä ja meditoinnissa on onnen avain. "
PoistaNo, tuo osuu täysin omaan sieluuni. Kovasti olen yrittänyt joskus omista syistä itseäni johtaa jonkinlaiseen zeniläiseen huolettomuuteen/hymyyn/välinpitämättömyytenkin, mutta aina tulee tietoisiuus, älä petä itseäsi hyvä mies. Ole mitä olet. Eräs rock"runoilija" sanoi: Tähän lootusasentoon/liian levoton mä oon.
Annan maailman virrata minuun jos siltä tuntuu. Jos jokin asia synkistää ja ottaa päähän, ottakoon. Elossa olemiselta se ainakin tuntuu. Samoin kuin yhtä luonnollisesti yyllättävä ilo ja onni.
jope
Minusta Juha sanoo hyvin tässä: 'Huomaisimmeko asketismin olleen "terroriteko" vasta sitten, kun sen julmimmat seuraukset tulisivat näkyviin ...'
VastaaPoistaNiin, harvoin ajatellaan kaikkia muuttujia muutoksia toteutettaessa saati sitten sattuman tuomia yllätyksiä. Esim. rokottamatta jättäminen on joidenkin mielestä niin luonnonmukaista ja säästävää, mutta mitä se saakaan aikaan: menoja, kun kulkutaudit pääsevät jylläämään ja sairaalat täyttyvät. Sama seuraisi, jos mitä tahansa ihmisten elämää suuresti muuttavaa lakia alettaisiin soveltaa noin vain. Tulisi haittoja ja kuluja.
Olen Merin kanssa samaa mieltä siitä, että tarvitaan isoja tekoja, päätöksiä joilla vaikutetaan suurteollisuuteen ja maatalouteen. Se, että minä en matkustaisi minnekään, ei auttaisi mitään, mutta haittapuolia sillä kyllä voisi olla. Mylsällä kävelisi aurinkoisen minun sijaan synkkä mököttäjä, joka levittäisi ympärilleen tyytymättömyttä ja synkeyttä!
"Se, että minä en matkustaisi minnekään, ei auttaisi mitään, mutta haittapuolia sillä kyllä voisi olla. Mylsällä kävelisi aurinkoisen minun sijaan synkkä mököttäjä, joka levittäisi ympärilleen tyytymättömyttä ja synkeyttä!"
Poista:@)
Radikaalisti toteutuva globalismi se sitten sitä asketismia tulee osalle ihmisistä olemaan. Osalla on aikaa kuluttaa hedonistisesti tai muuten vain toteuttaa itseään matkustamalla tms. iso muu osa raataa askeetisti niissä kahdessa kolmessa työssä että minimipalkoilla perustarpeidensa eteen.
PoistaKun vastustan radikaalia globalismia (sitä mihin Usan johdolla ollaan nyt menossa) en suinkaan halua että kuluttamisen tms. tulisi loppua, vaan juuri päinvastoin, sitä että se tulot jakautuisivat oikeudenmukaisesti.
Tuolla aiemmin selitin mitä radikaali globalismi (tuhansia kertoja vaarallisempi ihmiskunnan hyvinvoinnille kuin "radikaali islam" joka kyllä kyetään hoitamaan koska asiasta vallitsee konsensus )
käytännössä tavallisten ihmisten arjessa tulee tarkoittamaan.
Osa jää tietenkin voittajien puolelle.
Ehkä monet eivät vastusta tätä taloudellista vallankumousta, koska optimistisesti kuvittelevat olevansa juuri niitä, voittajia.
Matkustelu tosiaan lisää tyytyväisyyden tunnetta, hetkellisesti ainakin. Sillä tavalla se saattaa olla jopa vähentämässä turhaa tavarakulutusta.
Mulle tulee kyllä suuri ilo jo automatkasta Turkuun.
Tai käveleskelystä Haltialan jokirannoilla.
Mutta toissa kesänä Berliinissäkin oli kivaa. Rantalomalla olen viimeksi ollut interreililla. Lapset haluaisi nyt sellaisen kun "muutkin käy." Pitäisi olla palmuja, ha ha. Ei sitä ole noin ääneen sanottu mutta osaan kyllä lukea kasvoja. Viime kesän Riika ja Vilna (omalla autolla) ei ollut kuulemma mitään. Mä olin Vilnassa kuin kotonani, niin hieno paikka ja mun makuun. Itä-Eurooppa kiinnostaa. Mutta täytyy alkaa säästämään että saadaan niitä palmuja edes kerran. jope
Turku on mulle ollut aina jotakin ihmeellistä. Pidän vain siitä kaupungista, olen aina pitänyt. Ruissalossa voi kuvitella olevansa Euroopassa (tammet, lehdot), jokirannalla Prahassa, Samppalinnan maauimalassa Nizzassa. Tiesittekö muuten että Ruissalossa tehdään melkein vuosittaisia pyöriäishavaintoja? Jos mun uskottavuus ei tässä riitä, googlettakaa.
PoistaKyllä kotimaan matkailu voisi tulla muotiin. Muukin kuin Lappi.
Eikä tarvi lentää valas-safarille Islantiin. Hangossahan mä suunnittelen siitä muuten aina uutta Terijokea.
Näissä asioissa mulla kyllä sitä positiivisuutta riittää. Autotrippi jo Hämeenlinnaan piristää. Tai Helsingissä Sellon kirjastoon Espooseen. Pieni yksikkö tosiaan voi olla kaunista, Wall Street!
jope
Suomessa matkailu on liian kallista, jos siis asuu hotellissa eikä ystävien tai sukulaisten luona.
PoistaViikko Bulgariassa tai Turkissa maksaa lentoineen paljon vähemmän, kun etsii halvat lennot ja majoitukset. Ja on palmuja. :)
Päiväloma lähikaupungissa on aina kiva.
Turkki se varmaan onkin jos tai kun lähdetään. Bulgaria ei kyllä vetoa vaikka Itä-Eurooppa on mun juttu enemmän kuin esim. La France. Eteläraja kulkee siinä Budapestin korkeudella tai viimeistään Sloveniassa.
PoistaTurkki on sitten jo Turkki. Turkkilainen sielunelämä on mulle jo valmiiksi tuttua sekä nuoruuden reilun työnantajani (Hakaniemen torilla), nykyisten työkaverieni ja naapurienkin kautta. Kovin on miehet suomalaisen oloisia. Sellaisia järriköitä, ainakin aikuiset miehet. Perusjamppoja. Se torikauppias aina perjantaisin lämmitti saunan, paistoi sinistä lenkkiä ja joi koskenkorvaa. Ja tämä on muuten ihan tosi juttu. Ei osunut siis häneen sen enempää suvakin kuin rajakin antama rooli. Perheellinen mies. Oikea äijämiehenmalli mulle silloiselle kaksvitoselle huithapeli-taivaanrannanmaalarille, vaikka en oppinutkaan tykkäämään kirkkaasta perjantaista.
jope
juha, jope, marjatta
VastaaPoistaolen asunut turussa nyt kuusi vuotta. sitä ennen asuin helsingissä 54 vuotta. tulin tänne k:n kuoleman jälkeen, jotta saisin olla pimennossa. hesassa käyn oikeastaan enää lasta tapaamassa.
turun kulttuurihistoriallinen maisema on kiva. ruissalo on ehtymätön ilo. vaikka kulttuurielämä näyttää isolla skaalalla olevan huonossa jamassa, turussa on mukavan aktiivinen pienkustantamokenttä. jokusta poikkeusta lukuun ottamatta turussa ei ole monennäköistä jengiä. kaikki näyttävät samalta.
en ole oikein vieläkään päässyt sisälle turkulaisuuteen. joskus tuntuu siltä, että siihen kuuluu eräänlainen paheksunta, joka ei ole ranskalaisen ylpeyttä eikä skotin ynseyttä, vaan epävarmuutta ja kohdistuu usein vieraisiin ja heikompiin.
toinen kotini on saaressa. saarikodin ikkunastani näkyy maisema, se suojeltu. proud of it. siitä olisi pentti linkolakin ylpeä. kaupunkikodin keittiön ikkunasta näkyy vastapäisen talon asuntoja. tunnen asukkaat ikkunaetäisyydeltä visuaalisesti suht koht hyvin. vastapäätä kolmannessa kerroksessa asuu nainen, joka on laiha ja urheilullinen. alakerrassa asustaa pari yksinäistä. toisella on poikaystävä. tämä käy harvoin, mutta näen rakkauden asteen. suudelma hivelee silmiä. muutama naapuri on jo ehtinyt vaihtua, muuttaa. elämän kiertokulku, jota vanhempana ehtii mietiskelemään, havainnoimaan – sen kummemmin tirkistelemättä…
saaressa parasta on veden tuijottelu: kaikki ne sinisen, vihreän, harmaan ja ruskean sävyt. mikä onni on asua täällä järvien maassa, mutta meren rannalla.
meri
Nyt löytyi Jope sinun kanssa yhteinen kiinnostus - Turkki!
VastaaPoistaTurkin matkoilla olen kohdannut yhtä reiluja, valoisia, iloisia ja mutkattomia ihmisiä kuin nuorena USA:ssa opiskelijaporukoissa.
Turkki on turvallinen. Minulla ei ole ollut Turkissa koskaan mitään vaikeuksia, vaikka olen matkustanut siellä yksin nuorenakin. Jos joku mies huomioi, se on vain imartelevaa ja reilua. Yleensä ihmisillä on Turkista ja varsinkin turkkilaisista miehistä aivan eri käsitys. Naiset ovat suurimmaksi osaksi modernimpia kuin mitä media näyttää ja kärjistää.
Naapurimaassa Syyriassa on ollut varmaan samanlaista, mutta nyt se on kaaoksessa.
Bulgariasta en pidä muutoin kuin sen halpuuden vuoksi. Sain juuri jonkin mainoksen, jossa kaupattiin matkoja sinne alle kolmesataa viikko all inclusive. En tykkää myöskään tuosta all inclusive -hommasta, koska se on niin steriiliä. On kivampi tutustua paikallisiin ruokaloihin ja silloin rahat ainakin menevät paikallisille eikä jollekin isolel ulkomaiselle hotellifirmalle.
Me ollaan miehen kanssa lähdössä ensi viikon puolivälissä kuukaudeksi Espanjaan, vähän Malagan alapuolelle. Mies on opiskellut espanjan kieltä ja pääsee nyt kokeilemaan, onko oppi tarttunut. Asumme halvasti ja laitamme itse ruokamme. Katsotaan, mitä tehdään, patikoidaan, käydään Cordobassa ainakin, luetaan, valokuvataan (mies) ja kirjoitellaan (minä).
Meri, minä käyn usein Turussa pojan ja pojanpoikien luona. Kun lapsenlapset kasvavat, pääsen tutustumaan paremmin kaupunkiin. Nyt olen ollut pääasiassa Kupittaan puistossa ja jalkkiskenttien reunalla. Kaunis kaupunki.
Aistin, että ihmiset ovat jähmeämpiä kuin Helsingissä. He katsovat jotenkin halveksien, kun 'miulta' pääsee vahingossa 'miä'. Minähän olen käyttänyt näitä kaikkia: 'mä' Pomarkussa, 'mää' Tampereella, taas 'mä' Helsingissä, 'mie' Pohjois-Karjalassa, 'minä' Kainuussa ja 'miä' täällä Kouvolan seudulla. Vaihdan keskustelijan mukaan. Helsingissä on ihan sama mitä käyttää, mutta monessa muussa paikassa nauretaan murteille ja pidetään sitä omaa ainoana oikeana.
Miehelleni paras paika on mökki saaressa Luumäen Kivijärvellä. Minä olen totutteluvaiheessa siihen.
Marjatta, oikein hyvää ja kokemusrikasta Malagaa sinulle ja miehellesi. Hienoa seutua käsittääkseni.
PoistaF.C. Lorca: "Ei ole unta elämä.!"
Mulla toistaiseksi puolessa vuosisadassa ainoa espanjalainen paikka jossa olen käynyt San Sebastian, ja sekin siellä ylhäällä, baski.
jope