Asiakkaan motivaatiota kysyvään puheeseen liittyy työssäni helposti kiitollisuuden odotusta. Ikään kuin hänen tehtävänsä olisi vahvistaa "myötätuntoani". (Ja tämähän oli ja on vaikea asia myös maahanmuuttajien kohdalla; kyllä se puurojuttu liikutti sisälläni monia tunteita.)
Jos kiitollisuutta ei tällöin ole tarpeeksi aistittavissa vaan päinvastoin kyynisyyttä, epäilyä ja katkeruutta, siitä seuraa todella helposti, kuin huomaamatta, turhautuminen ja väsymys työtään ja asiakasta kohtaan. Juuri siksi häntä onkin käskettävä tinkimättömästi pitämään asenteensa sillä aikaa, kun itse toimii kaikin mahdollisin keinoin hänen tilanteensa parantamiseksi. Kun asiakas saa "vastaiskua" pelkäämättä tuntea vapaasti kyynistä epäilyä ja katkeruutta viranomaista kohtaan, vapautuu kumpikin jostakin todella syvästä negatiivisesta sidoksesta; kohottuu siihen kaikkeen voimaan, mikä itsessä piilee tai mitä ei vielä äsken tiennyt itsessään olevan. Tai mitä yleensä itse oli.
Mutta jotta en olisi naiivi, sanon vielä tämän. Hengessään on kyllä huomattavasti helpompi kohottautua aineellisten välineiden auttamana. Vaikkapa asunnottoman kyynisyys ja katkeruus on tietenkin paljon uskottavampaa hyväksyä ja sitä jopa tukea, kun asunnon järjestymisestä on edes toivoa.
Tuttuja tuntemuksia. Ja kyllähän kaikenlainen kohottautuminen on helpompaa ihmiselle, jolla on perustarpeet hoidettu. Ei tarvita paljoakaan, kun joku huoli / ruumiillisen krempan aiheuttama tunnemuistutus valtaa mielen niin, että se sitoo ajatukset ihan muualle kuin kohottautumiseen.
VastaaPoistaAika pitkälle klassisen luterilainen näkemys tosin nyt toki puhtaasti "maallisen" puolelta. Mikä on hienoa koska se on tässä konkreettia.
VastaaPoistaJumala pelastaa objektin omista syistään ja omasta valinnastaan, ei siksi että tämä on osoittanut mitään minkä vuoksi se pitäisi tehdä tai edes siksi että on osoittanut mitään halua tulla autetuksi.
Ihminen rakastaa sitä missä on edes pisara jotakin jotenkin rakastettavaa tai hyväksyttävää, Jumala rakastaa niin valitessaan ei-rakastettavaa eikä edes siihen rakastettavaan sisältyvän potentiaalin hyvän/muutoksen vuoksi, vaan koska hän toimii kuten hän toimii.
En sano siis tässä miten Jumala toimii, en tietenkään, mutta tuo em. on juuri se klassinen protestanttinen näkemys.
Ja minusta suurin avoin salaisuus mikä maailmassa on.
Tosin ed. kuvatulla kristinuskon filosofian mukaan tuolla rakkaudella on hintansa. Maksu jota emme me ole maksaneet, vaan joku toinen, Persoona, JK. Ikään kuin puolen miljoonan euron velkavankille tulisi ulosotosta kirje: kaikki velkanne on maksettu NN:n toimesta, tietonne ovat nyt meidän rekisterissämme kokonaan puhtaat.
Jos tälläisen yllättävän, "luotisuoraan ylhäältä pudonneen" armon kokenut ihminen muuttuu sitten edes himpun paremmaksi tässä maailmassa, ei sekään ole merkki synenergiasta ja yhteisestä kohottautumisesta Jumalassa vaan siitä että joku muu on toiminut ja sillä toiminnalla on aina myös fyysiset seurauksensa.
Vähän niin kuin työsi saa joskus aikaan sen mitä se pohjimmiltaan tavoittelee, juuri niin kuin kirjoitit.
( Mitä tulee viittaamiisi puurojuttuihin niin tuskin meistä kukaan pystyy olemaan tuollaisesta vapaa.
Jos hyväksymme kaikki turvapaikanhakijat ja teemme siitä suorituksestamme hyveen, me tuomitsemme aivan varmasti joitakin muita ihmisiä tai ihmisryhmiä, toisia.
Usein näkee sitäkin, että mitä voimakkaammin me hyväksymme tuolla jotakin, sitä voimakkaammin me toisaalla jotakin tuomitsemme. Silti on kai parempi olla kylmä tai kuuma kuin haalea? )
jope
Tuosta hengellisestä kohottautumisesta vielä, Jopen puheenvuoron jatkeeksi. Rukous tai pelkkä huokaus on kohottautumista. Kirkon liturgiassa puhutaan siitä, miten ihminen ylentää sydämensä Jumalan puoleen. Monesti tämä ylentäminen lähtee todella paskoista fiiliksistä mutta (monen mielestä fiktiivinen performanssi) tahdottuna eleenä todella toimii. Se ei ole mikään asiakaspalvelutilanne, mutta muistuttaa sitä. Yleensä jotain alkaa aueta rukoilijassa / huokaajassa itsessään, vaikkei kaikki kerralla muuksi muuttuisikaan. Tämä kohottautuminen merkitsee yksinkertaisesti katseen kääntämistä itsestä pois.
VastaaPoista"Tämä kohottautuminen merkitsee yksinkertaisesti katseen kääntämistä itsestä pois."
PoistaJuuri noin sen täytyy olla. Tuo on juuri kuten kerroit kaiketi rukouksen idea, ja jossakin määrin myös sen pitäisi kai olla myös elämänkin idea? Tehdä jotain pientä toisen puolesta?
Kun puhuin luterilaisen
(tarkoitan siis nimenomaan Lutherin puheita enemmän kuin myöhempiä eri luterilaisuuksia, jotka ovat alkuperäisille ajatuksille usein olleet vastakkaisiakin)
uskonnonfilosofian puolesta niin tuo Jumalan puoleen kääntyminen, tai Jumalan meitä kohti kääntyminen on juuri sitä. Itselleni on kuitenkin tärkeää tiedostaa se, että se aloite että ihminen kääntää kasvonsa ylös, itsestään pois, tulee Jumalalta silloinkin kun ihminen itse kokee sen tulevan itseltään.
Tai no, mistä minä tiedän. Kullakin voi olla oma tiensä.
Itse ajattelen kuitenkin noin, 1500-lukulaisesti. Ja se vastaa mun kokemusta myös. On vain niin mahtavaa ajatella, että itse ei tarvitse muuta kuin olla otettavana ja autettavana, jos sellaisen kohteeksi vain pääsee.
Sama kohtalo siis kuin asunnottomilla mistä Juha puhui!
Joku muu, toinen, tulee ja järjestää tärkeimmät asiat kuntoon kun itse ei siihen pysty. Tai ainakin siitä on toivoa ilmassa. Tätä toivoa pitäisi jakaa enemmänkin. Täällä Helsingissä on ollut vuosikymmeniä muutaman tuhannen asunnottoman joukko. Pullo tai pari päivässä taitaa olla se ainoa armo minkä he ihmisiltä saavat tässä maailmassa. Juoma menee varmasti tarpeeseen. Se on eräänlainen ehtoollinen sekin. Taivaan korvike. Tai kohtuullisen elämän.
jope
Pitää kirjoitta vielä kolmas Ylevää puhetta kun teitä lukee...
PoistaLiturgiasta vielä sen verran Vesalle, että siellähän se kaikki on tosiaan hyvässä tallessa, vuosisatojen takaa, valmiina.
VastaaPoistaNyt kun kirkon linja on monessa ihan toinen, kirkon julkinen puhe ei juurikaan käytä enää samaa sanastoa kuin mitä se liturgiassa kuitenkin edelleen käyttää, on paljon asioita, ihan k-uskon ydinkäsitteitä ja perusjuttuja, joista ollaan hiljaa, jopa Kristuksestakin puhutaan nykyään vähemmin kuin Jumalasta, josta on helppo vetää ajatus, että kristinusko
( kristususko) on siirtymässä yleiseen teismiin, niin itse vastaan kysymykseen, uskotko niin kuin kikko opettaa, että enpä taida uskoa, mutta uskon niin kuin kirkko on opettanut ja opetti.
Kävin äsken Alepassa. Matkalla on tuossa ihan lähellä päihde- ja huumekatko, psykiatrinen päivystysklinikka, vastaanottokeskus, puisto jossa päiviään viettää tusina asunnotonta ja pari asuntolaa. Asumme täällä päin nyt väliaikaisesti kun oma (vuokra)talo on täysremontissa.
Koska en ole kristittyä sankariainesta vaan minussa asustelee (pikku perkeleenä?) konservativinen kulttuuripessimisti niin saa nähdä mitä näissä sielunmaisemissa mun sielulle tapahtuu.
En ole ennenkään jaksanut vastata kyllä kaikesta pitäisi ajatella vaan hyvää - kehotuksia, vaikka ne oikeassakin ovat, pohjimmiltaan.
Silmät ovat ihmisen rajuin elin.
Havainnot ovat lahjomattominta, mitä on.
Totta kai täälläkin asuvista suurin osa on ns. normi-ihmisiä, mutta paljon täällä kyllä näkee myös. Myös monet kliseet siten että ne eivät niitä olekaan.
Taas kasvaa se vierauden tunne niihin vaikkapa kolumnisteihin, jotka näistäkin em. ryhmistä kirjoittavat moraalisia suvaitsevaisuus-kehotuksia meille keskiluokkalaisille, mutta katselevat tätä menoa kaukana kadulta.
Tällä tarkoitan että kohottautuminen on liian helppoa teoreettisesti tai vain tunteissa. Minun pitäisi kyllä pyrkiä kohottautua suhteessa noihin ihmisiin ja rukoilla heidän puolestaan. En tiedä miten voisin muuten auttaa. Totta kai toivon, rehellisesti sanottuna, että voisin heitäkin tarkastella jostakin sivusta. Vaikka telkun ajankohtaisohjelmasta.
Yhdelle reppanalle joka alkoi mulle purkaa kadulla omaa paskuuttaan, ehdin sanoa että älä tuomitse itseäsi. Toivottavasti auttoi edes minuutiksi.
Piispalle piispantalonssa, ja vastaaville keskiluokan moralisteille kohottautuminen on liian helppoa, pelkkä asenteenmuutos, pelkkää tarkkuutta sanojen kanssa, ei muuta, ei reaalista. Mullakin oli antaa vain yksi lause eli tuulen viemää.
jope
Tervehdys Turkista "pojat"! Pääsin kännykälläni tänne, vaikka näytti, ettei onnistu.
VastaaPoistaOlen pitänyt useaan otteeseen kiitollisuuspäiväkirjaa. Se on vähän kuin rukousta. Olen kiitollinen tuhansista asioista.
Yksityiselämässä olen huomannut, että ihmiset, jotka vaativat kiitollisuutta toisilta ovat monesti marttyyriluonteisia. Antavat, mutta ei todellakaan pyyteettömästi, vaan kokevat, että saavat sitten ainakin päsmäröidä sitä, ketä auttavat. Monilla varakkailla on aikuisiin lapsiinsa tällainen suhde.
Turkkilaiset ovat niin lämpimiä ihmisiä. Heidän ilonsa tarttuu. Olen kiitollinen tästä matkasta.
Muistanette, että minä en kokenut siinä puurojutussa irakilaisten taholta mitään kiittämättömyyttä. Olin silloin avustamassa hätämajoituskeskuksessa. Aktiivisimmat tyypit sanoivat heti, että he voisivat tehdä paljon halvemmalla ruokaa, joka maistuisi kaikille. Heidät otettiin mukaan suunnittelemaan, ja aloimme lisätä riisiin kardemummaa yms. Monet lapset söivät pelkkää riisiä, ja se alkoikin maustettuna maistua. Se oli ihan käytännön asia. Kyse oli kulttuurisen sensitiivisyyden puutteesta ja ylpeydestä joidenkin suomalaisten taholta. Ihan turhaa ryhtyä kaiken muun stressin ohella vaatimaan pakolaisia syömään perunaa ja lanttua.
VastaaPoistaVihapuhujat käänsivät vielä tahallaan väärin viestintuojan puheen "Tämä ruoka ei sovi meidän naisväelle" muotoon "Tämä sopii vain koirille ja naisille". Kävin korjaamassa asian Vihavaisen blogissa ja sain vastaukseksi nimittelyä.
Opettajan työssä kiitos tuli siitä, että joskus joku näytti kiinnostuvan. Ulkoista kiitosta en tarvinnut. Yhteen aikaan yhteisiin kokeisiin laitettiin loppuun oppilaille palauteosio. Minä jätin sen pois, kun huomasin lapsukaisten pähkäilevän, että heidän pitää nyt kehua opettajaa ja piirrellä sydämiä.
Tiedän,että Juha et tarkoita kiitollisuudella näin "tilattua" kitosta. Mutta siis tällaistakin on.
Me vaan ollaan sun mielessäs siellä Turkissaki. Mukavaa!
PoistaTottakai te olette, ja kirjaskin olen lukenut ja pähkäillyt sitä auringon kuumentamilla aivoillani.
Poista