Anonyymin kommentoijan inspiroimassa kirjoituksessa tuntemattomasta sotilaasta rannalla (Suomi täyttää 100 vuotta 2017) yritän noudattaa tuota periaatetta kysymällä, olenko humanisti vai pragmatisti kuvaamassani tilanteessa. Olin humanisti. Kun ihmisiä alkaa vahigoittumaan, silloin epävarmuuksista valitsen sen vähiten voiman puolella olevan - niin paljon kuin Nietzschestä pidänkin. Perustelemattoman mielikuvituksen pohjalta me enemmän tai vähemmän ponnistamme aatteisiin katsomatta ja silloin olen mieluiten hölmö humanisti. Ehkä tuo on enin mitä voin nyt sanoa lankeamatta perustelemattomaan mielikuvituseeni enemmän kuin se on välttämätöntä. (Tuon tilanteenhan sillä kuitenkin rakensin.)
Mikä ei anna tilaa mielikuvitukselle, haastaa sen. Tuon kirjoitin siihen ainoaan kirjaan jonka olen saanut julkaistua ja tuota väittämääni yritän pitää jonkinlaisena ajatteluni periaatteena. Jos minulta kysytään, missä fiktio ja fakta tulevat yhdeksi niin vastaan, että juuri tuossa väittämässäni. Siinä fiktio ei anna enää lupaa mielikuvitukselle vaan on sen ehdollinen väline. Tuossa juhlavuosikirjoituksessani tunsin sen sisimmässäni. Jokin minussa puhui todesti. Niin todesti kuin konditionaalissa ihminen voi puhua. Kuollut kirjaimeni heräsi häiritsevästi eloon.
Niin kuin yhdelle kommentoijalleni jo myönsin, mielikuvituksemme tekee meille alati kepposia. Juuri tämä ontologinen rajatila tekee mielikuvituksesta perustelematonta ja sille emme voi mitään. Se että sanallinen ja kuvitteellinen eivät voi määrätä reaalista, tekee tästä niin vaikeaa. Mutta se tekee meistä myös olentoja, jotka voivat vilpittömin mielin ymmärtää tämän epätarkkuutensa ja tehdä siitä itselleen periaatteen. Juuri tuossa mielikuvituksemme epätarkkuusperiaatteessa konstituoituu ihmisyytemme.
En tiedä kirjoitanko nyt asian vierestä. - Mutta valta pyrkii aina valloittamaan mielikuvituksen. Luin juuri, että todellisuudessa Adolf Hitler oli 175 cm pitkä. - Voittajat ovat pyrkineet vaikuttamaan mielikuvitukseemme, joka liittyy Hitlerin henkilöön. Hänestä on pyritty muovaamaan kuvaa, että hän oli alutuisesti sylkeä pärskyvä miehenpätkä.
VastaaPoistaHitler oli ensimmäinen diktaattori, joka tajusi median monimuotoisuuden ja pyrki median avulla vaikuttamaan mielikuvitukseemme. Vuoden 1936 Berliinin olympialaiset olivat ensimmäiset televisioidut olympialaiset ja ne myös filmattiin. - puoluepäivät rakennettiin mielikuvituksen luomoamiseksi. Albert Speerin kanssa Hitler pyrki rakentamaan sellaisen Berliinin kaupungin, joka myös vangitsee mielikuvituksen.
Hitler oli romantikko. Ja hän oli myös perverssillä tavalla humanisti. Hitler ei ollut primaaristi olemassa tuhotakseen juutalaiset ja muut hänen mielestään tarpeettomat olennot. Hänen ytimessään oli Saksan kansan edunvalvonta siten kuin hän sen käsitti. Ja tämä edunvalvonta sikisi mielikuvituskuvia hänen tajuntaansa.
Koko viime vuosisata maailmansotineen ja muinen sotineen pursuilee erilaista mielikuvitusta.
Älymystön tehtävä on katsoa mielikuvituksen läpi. Älymystö on mielikuvituksen kulissien kaataja ja siksi älymystön osa on aina niin vaikea.
Muuten mitä vanhemmaksi ihminen tulee niin sitä enemmän hän on mielikuvituksensa vanki. - Lapsihan saattaa äkisti nähdä läpi ja ilmaista suorasukaisesti läpinäkemisensä. Sieppari ruispellossa on siksi tärkeä kirja ja aina elävä, että J.D. Salinger on kyennyt kirjoittamaan siihen nuoren ihmisen, joka sekä näkee läpi että takkuilee säröilevän mielenterveytensä kanssa.
Tänä päivänä me mielikuvittelemme pakolaiset. Annamme mielikuvituksessamme pakolaisille ominaisuuksia, joita heillä ei välttämättä ole. Sitten me mielikuvittelemme itsemme suhteessa pakolaisiin kun he ovat tänne saapuneet. Humanisti hykertelee avointa syliään ja rasisti eläytyy ennakoiden tylyyteensä ja hylkäävyyteensä.
Minä tahtoisin nähdä elokuvan rasistista, joka ei olekaan rasisti sitten kun hän todella kohtaa pakolaiset. Että hän yllättyy ja ihmettelee sitä kun hän ajautuu auttajaksi. - Samassa elokuvassa olisi myös blogeihin humanismiaan todistava ihminen, josta havaitsisimme, että todellisessa suhteessa pakolaisiin hän olisi passiivinen ja vetäytyvä ja etäältä katsovat filosofinen spekuloija.
No. Vasta tosi tilanne paljastaa meidät. Ja rehellinen historiankirjoitus kertoo jälkikäteen mitä me olimme.
Mutta älymystön rooli on siis yritys nähdä läpi. Tässä yrityksessä humanisti saattaa parkaista hänet rasistiksi tai rasisti leimata hänet pullamössöhumanistiksi.
Me tulemme mielikuvituksen sumusta. Se on ollut myös vahvasti uskonnollista sumua ja hämärää.
Hieno kommentti!
PoistaSieppari on mielikuvitusta dekonstruoiva romaani siksikin, että kertojaäänen olemuksellistaminen on epätarkkaa ja siksi ei tiedä kuka puhuu mistä nähden ja millaiseksi kertoja määrittelee kuulijansa. Se on oikein dekonstruktiivisen lukemisen karkki tuo romaani. Sitä lukiessa kaikki mielikuvat on oletettava epävarmoiksi, ehkä myös Salingerin sitä tarkoittamatta.
Vielä jotakin. - En tarkoita, että älymystöllä ei olisi mielikuvitusta. Nyt on kuitenkin niin, että älymystölle mielikuvitus on hypoteesi, jonka täytyy kestää järjen koettelu.
VastaaPoistaOn muuten aika jännä asia, että kukaan ei tule julkisuuteen sanoen "minä älymystön edustajana..."
Älymystö on lähes tabu tänään. - Täsmennän että älymystön jäsenenä en pidä esimerkiksi jotain huippukirurgia, joka tekee huipputulot leikkauksillaan. Minulle hän ei ole remonttireiskaa kummempi. Ja taas se tavallinen remonttireiska voi hyvinkin liittyä älymystöön.
Älymystön olemukseen kuuluu tehdä perimmäisiä olevaisuuden luonteeseen liittyviä kysymyksiä. Vain älymystö kysyy: mitä kaikki oikein todella on?
Kirjallisuus saattaa sekin pelkistyä sanabisnekseksi, sanateollisuudeksi.
Tällä hetkellä Suomessa kuitenkin eletään humanismin diktatuuria. Se dramatisoi rasismia, jota kieltämättä on.
Älymystöllä on hyvin vaikeaa tämän päivän suomalaisessa humanismin diktatuurissa. Minulle humanismi on ihmisen merkityksen ylikorostamista osana luonnontapahtumaa sekä ihmisen kaunistelua ohi realiteettien.
Humanismi on ihmiskeskeisyyttä.
Tänä päivänä vastakkain ovat paha humanismi eli rasismi ja hyvä humanismi eli inhimillisyys. Yhtä kaikki humanismi on se minkä läpi ihmisten enemmistö tarkastelee olemista ja aikaa.
Arvelen että älymystö on nostamassa mittasuhteet uuteen tarkasteluun. Silloin vallitsevaksi täytynee nousta elonkehäkeskeisyys eikä ihmiskeskeisyys.
Vai siinä on toivoa, että elonkehäkeskeisyys kehystää ja raamittaa humanismin hyvine ja pahoine sisältöineen. NÄIN VOISI KUVITELLA!
Kirjoituksessani Olkikoirat, Rambo ja muita kulttuurieläimiä kirjoitin seuraavasti:
Poista"Fasistin voi ajatella perustelevan arvojaan ehdottoman tilanteen logiikalla vielä sen jälkeenkin, kun sitä ei enää konkreettisesti tarvita; hänen arvonsa ovat ikään kuin ehdottoman tilanteen lisäarvoa jota hän varjelee odottaen sen uutta toimeenpanoa (ja tämä sopii tietysti myös kommunistiseen militaristiin)."
Humanismi ja fasismi ovat elonkehäsuoran muuttujia, eivät absoluutteja. Juuri siksi olemme koko ajan naimisissa arvojemme kanssa. Arvot ovat vapaata tahtoakin perustavammat. Ne antavat uskomallemme vapaalle tahdolle muodon ja pyrkimyksen. Humanistin ja fasistin erottaa nyt se, kumpaa "agentti" toivoo tullakseen siksi mitä uskoo olevansa.
Kyllä näinkin, mutta miksi minun täytyy lukea MV-lehteä, jotta tiedän toisen näkökulman siitä, mitä tässä maassa tapahtuu?
VastaaPoistaItse yritän vimmatusti erottaa älymystöä erilaisesta ohjelmallisesta ajattelusta. Olisin myös tarkka käsitteissä. Humanismi tarkoittaa ihmiskeskeisyyttä. Fasismi on ihmiskeskeisyyttä ja inhimillisyys on ihmiskeskeisyyttä.
VastaaPoistaÄlymystön ajattelu on olevaisuuden juridiikkaa, jossa keskeistä on näytön pätevyys. Sellainen lause kuin "kaikesta päätellen hän todennäköisesti on murhaaja" ei vielä riitä näytöksi oikeudenistunnoissa.
Älymystö näkee sekä ohjelmallisen fasismin että ohjelmallisen humanismin läpi. Siksi mikään aikakausi ei oikein suosi älymystöä.
Jos ajatellaan vaikkapa yleisradiota niin se on humanismin ja inhimillisyyden puolella. Se on yleisradion ohjelma. Mutta se ei ole älymystön ohjelma.
Älymystöllä ei ole muuta arvoa kuin totuus. Voidaan tietysti väittää että totuus on suhteellista mutta voidaan myös väittää että totuus on paljon vähemmän suhteellista kuin ajatellaan.
Yleisradio ei siis ole totuuden puolella vaan se on humanistisen inhimillisyyden puolella. Fasismin yleisradio tietysti hylkää. - Mutta yleisradio myös hylkää totuuden.
Tämä maa pullistelee erilaisia arvo-ohjelmia, mutta maassamme on myös sen tärkein vähemmistö siis älymystö. - Älymystön luonteeseen kuuluu tuomarimaisuus, lakimiesmäisyys vaikka älymystön jäsenellä ei olisikaan lainopillista koulutusta.
Inhimmillisyyden ohjelmaa - koska pakolainen on hädässä niin hän on kiitollinen kun autamme häntä. Hän kiittää meitä. Hän ei ole vaarallinen eikä hän käytä hyväksi vieraanvaraisuutta... No, älymystö tietää: tämä ei ole totta. Autettava ei suinkaan välttämättä kiitä auttajaansa, hän saattaa kiusata ja kusettaa auttajaansa. Hän saattaa pirullisella tavalla viedä auttajansa liemeen.
VastaaPoistaFasisti ajattelee, että pakolaiset ovat yhteiskunnan loisia, joita ei saa päästää maahamme. - Älymystö tietää että JOIDENKIN KOHDALLA TÄMÄ ON TOTTA. Mutta EI MISSÄÄN NIMESSÄ KAIKKIEN!
Sekä inhimillisyyshumanisti että fasisti tuntevat tympeyttä älymystön edustajaa kohtaan.
Muuten ennen vanhaan Suomessa oli sellaistakin kuin MAALAISÄLY eikä se oikeastaan eroa aikamme älymystöstä. Se on älykkyyttä.
Saako pakolaiskysymykseen suhtautua maalaisälyllä? - Luulen että esimerkiksi yleisradion inhimillisyyshumanismin ohjelma kieltää sen.
Media ei ole älyn vallassa se on erilaisten arvo-ohjelmien tukkeuttama.
Palaan mielikuvitukseen. Mikään ei ole niin kuvottavan raskasta kuin kohdata todellisuus vailla mielikuvitusta. Inhimillisyyshumanistit satuilevat todellisuutta ja samoin tekevät fasistit. - Tämän päivän väestöräjähdyksen maailmassa on todella kolkko osa edustaa älymystöä.
VastaaPoistaJos ajattelen ohi tiedemieskoulutuksen niin ketkä menneinä aikoina edustivat älymystöä kun nyt ei pyritä ihan kauas... Mieleeni tulevat Mannerheim, Olavi Paavolainen, Erno Paasilinna. - Mannerheim oli erittäin totuudellinen, suhteellisuudentajuinen ja ilman häntä en länkyttäisi tässä Juha Saaren blogiin.
Olavi Paavolainen olisi ajassamme yhä hieman keikarimainen, korulauseilija, mutta totuudellinen. - Erno Paasilinna sanoisi kaihtelematta suoraan.
Viihteessä viime vuosisadallamme Suomessa eniten älymystöä edusti Pulttibois. - Tänään emme voi edes kuvitella että esimerkiksi pakolaiskysymystä käsiteltäisiin Pulttibois -huumorilla. Se sensuroitaisiin heti!
Viime vuosisadalla Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia oli niin valtava taideluoma että se kiteyttää kaikki älymystön pyrkimykset.
Viime vuosisadalla ainoa älymystöön selkeästi kuuluva laulaja oli Irwin Goodman.
Viime vuosisadan älykkäin kirja oli Aapelin Siunattu hulluus.
Viime vuosisadan älykkäin taistelija oli talvisodan sankari Simo Häyhä.
Viime vuosisadan älykkäin presidentti maassamme oli Urho Kekkonen.
Viime vuosisadan älykkäin sotamme oli sisällissotamme.
Muuten tämän vuosisadan älykkäin runomme on juurikin Juha Saaren ns. runousruno, joka löytyy hänen ainoasta julkaistusta teoksestaan.
Tämän vuosisadan älykkäin blogikommentaattori olen minä, jolla ei ole mitään tekemistä blogistin kanssa. No, ehkä olen vain toiseksi tai kolmanneksi älykkäin....viidenneksi älykkäin... sekin sopii!
Niin ja Tuntemattoman sotilaan älykkäin sotilas oli Riitaoja.
Viime vuosisadan älykkäin teko oli se, että Mannerheim ei hyökännyt Leningradiin (Pietariin).
Meidän aikamme älyttömin teko on se mitä kirjoittajat tekevät saadakseen kirjoituksensa julkaistuiksi.
On älytöntä että teatteri väittää uskaltavansa olla älytöntä mitä se ei uskalla.
Meidän aikamme älykkäin opettaja ei enää halua opettaa mitään.
Meidän aikamme älykkäin oppilas on erityisoppilas ja oppilashuollon tarpeessa.
"Tänä päivänä me mielikuvittelemme pakolaiset. Annamme mielikuvituksessamme pakolaisille ominaisuuksia, joita heillä ei välttämättä ole. Sitten me mielikuvittelemme itsemme suhteessa pakolaisiin kun he ovat tänne saapuneet. Humanisti hykertelee avointa syliään ja rasisti eläytyy ennakoiden tylyyteensä ja hylkäävyyteensä.
VastaaPoistaMinä tahtoisin nähdä elokuvan rasistista, joka ei olekaan rasisti sitten kun hän todella kohtaa pakolaiset. Että hän yllättyy ja ihmettelee sitä kun hän ajautuu auttajaksi. - Samassa elokuvassa olisi myös blogeihin humanismiaan todistava ihminen, josta havaitsisimme, että todellisessa suhteessa pakolaisiin hän olisi passiivinen ja vetäytyvä ja etäältä katsovat filosofinen spekuloija."
Lainaan näin pitkästi ensimmäistä tämän ketjun kirjoitusta, koska sitä on vaikea pätkiä. En ole aikoihin nähnyt näin ennakkoluuloista asennetta!!!
Minä koen olevani humasnisti enkä kuvittele yhtään mitään ominaisuuksia pakolaisiin. Tuolla heitä on kadulla ja kaupoissa muiden joukossa. Asioin juuri kirjastossa, jossa enemmistö muista asiakkaista oli pakolaisia. Kotipihassa pyöräili ohi pieni somalipoika ja huuteli:"Moi!"
Blogeihin humanismiaan todistava ihminen, joka todellisuudessa on passiivinen? Siis onko väärin kirjoittaa siitä, mikä painaa mieltä? Aika moni asiasta puhuva siirtää huolensa myös tekoihin. Itsestä ei saisi puhua, koska se on tämän kirjoittajan mielestä ilmeisesti tekopyhyyttä ja itsetehostusta, mutta sanon nyt esimerkkinä, että olen kirjoittanut monta kirjoitusta pakolaisista ja tänään ilmoittauduin vapaaehtoiseksi auttajaksi SPR:lle. Kellarista on jo etsitty talvivaatteita paljasjaloin tuleville pakolaisille. Tämä ei ole inhimillisyyshumanistista liioittelua, televisioidussa uutisessa Unkarin rajalta muutamat syyrialaiset kävelivät sateessa paljasjaloin. Kenkien lahjoittaminen paljasjalkaiselle kanssaihmiselle on maalaisälyä.
Ei minusta esimerkiksi Sipilän ja Liikasen pidä salata apuaan. Heidän tekonsa toimivat mallina muille.
Pitääkö auttaminen salata siksi, ettei kovalle ihmiselle vain tule paha mieli, kun ei millään pysty samaan?
Ei se auttaminen mikään niin ongelma ole että sitä pitäisi pohdiskella ja taivastella, se on itsestäänselvyys.
En tajua noin äärimmäistä kyynisyyttä ja toisten ihmisten halveksuntaa, niin pakolaisten kuin heidän auttajiensakin.
Anonyymikirjoittajan pelottavan kova asenne tässä hetkessä tuntuu suorastaan MAKAABERILTA. Siis missä se maalaisäly on? Maalaisäly sanoisi, että hukkuva on pelastettava.
Kirjoitin tätä pitkään, surullisena ja vihaisena.
Toivon, että Anonyymi, että lopettaisit tuon älymystöjankkaamisesi ja ihmisten motiivien epäilemisen ja katsoisit todellisuutta silmiin.
Vähemmänkin älykäs osaa auttaa!
VastaaPoistaNiin. Aivan oikein. Hukkuva on pelastettava. Suomen kansantalous on pelastettava.
VastaaPoistaMutta ihmisiäkö ei tarvitse pelastaa? Joku on esitttänyt, että kumiveneet pitää käännyttää takaisin. Niinkö?
VastaaPoistaSe kuvittelemasi leffan kohtaus pitää kyllä varmasti paikkansa, että monikin ennakkoluuloinen kääntää kelkkansa, kun tutustuu pakolaisiin arkielämässä.
Olen Marjatan kanssa taas samaa mieltä enemmän kuin eri, mutta Sipilän kutsuhuuto: Tulkaa tänne, pääministerikin antaa omansa pois teitä varten, on inhimillinen ja hyvä teko yksittäistapauksena, MUTTA saattaa lisätä tulijoita tuhatmäärin, ellei enemmänkin.
VastaaPoistaEräs Somaliaan takaisin muuttanut somalialainen on jo kommentoinut ettei tuollaista signaalia olisi pitänyt antaa missään tapauksessa, koska se lisää lähtijöiden määrää ja Välimereen hukkuvia entisestään.
Lisäksi aiheellisia kysymyksiä ovat nekin kun on kirkko saanut täällä pääkaupungissa kovasti aplodeja kun on "avannut ovensa" pakolaisille, mutta kaupungin ikuisille asunnottomille ei käytännössä koskaan. Kuten olen monta kertaa sanonut, liikkeellä on paljon aitoa auttamishalua, mutta myös auttamismarkkinat.
Olettehan varustautuneen myös siihen, että Albanian ja Somalian pakolaiset todennäköisesti eivät saa turvapaikkapäätöstä, koska maat turvallisia. Albania varsinkin.Monet somalit käyvät paljonkin kesälomilla kotimaassaan, mikä on hyvä ja ok asia, mutta kertoo paljon myös maan turvallisuustilanteesta Mogadishun ulkopuolella. Se on aika hyvä.
Tästä ei saa väännettyä millään mustavalkoasetelmaa immoslaiset vs. sumuvuorelaiset. Tämä ei vaan ole niin yksinkertainen juttu. Suurin osa meistä jäänee jonnekin sinne väliin. Helvetin Syyrian sota, sanon! Koko juttu alkoi kehittymään kun jenkit lähtivät pois Irakista. ISIS vahvistui.
Tyyppiesimerkki siitä kuinka täydelliseen tuhoon ei tarvita kuin joukko hyvää tarkoittavia idealistisia miehiä. Obaman rauhanhalu ja vetäytyminen Irakista päästi varsinaisen sotahirviön irti. Oli ainakin iso tekijä siinä. Kotimaassaan Obama on jakanut myös kansansa kahtia pahemmin kuin kukaan koskaan ennen. Rauhan nobelistiksi oli kiire nimittää - lopputulos sodan ja väkivallan leviäminen valtavalla raivolla ja seuraukset marssivat nyt tällä hetkellä Saksan moottoriteitä pohjoiseen, tänne meille, Sipilän syliin. Ja pakkohan ne on ottaa, ajatteli mitä ajatteli, ja päätökset käsitellä rationaalisesti, inhimillisesti. Murhaavaan Syyriaan ei pidä ketään lähettää takaisin.
jope
Marjatta Mentula, jos joskus tahdot lohduttautua ajatuksella, että rakastaako sinua miehesi lisäksi joku muu niin voin sanoa että minä kyllä rakastan. Emme kohtaa koskaan. - Mutta sinä et liene koskaan tehnyt ammattiauttajan työtä. Kysy joltain sosiaalityöntekijältä mitä autettavat pahimmillaan saavat aikaiseksi suhteessa auttajaansa. - Pakolaisuus tuo meille monimuotoisen ilmiön ja osa siitä valitettavasti on pahuutta, häirintää, suomalaisen yhteiskunnan hyväksikäyttöä.
VastaaPoistaPitää auttaa. Mutta suomalaista yhteiskuntaa ei saa raiskata. - Sen olemme velkaa sotaveteraaneillemme.
Totta kai siis ymmärrän sinisilmäisyyden, totta kai ymmärrän luottavaisuuden. - Mutta maailma ei toimi niin.
Sodissamme veteraanimme maksoivat niin kolkon hinnan että kaikki auttamisemme on suhteutettava siihen.
Minun tehtäväni on suojella ja rajoittaa sinua, Marjatta Mentula. - Minun tehtäväni on suojella ettei sinua vaaranneta eikä sinun hyväuskoisuuttasi hyödynnetä. Minä miehenä tahdon varjella sinua. Olet mainio nainen mutta sinulla ei ole monia kokeneen miehen todellisuudentajua.
En tiedä tarvinneeko Marjatta sen enempää suojelua kuin minä mutta yksilön mittakaavassa mahdollisuuksia on kaksi: auttaa tai ei. Kokonaisen teon voi tehdä epäröivin liikkein mutta ei parempaa tietoa odotellessa. Autan tai en ja mitä auttaessani ajattelen ei vaikuta todellisuuteen. Voi olla että jossain tulevaisuudessa minua voi syyttää paljosta mutta nyt minä autan. Kaikki muu on perustelematonta mielikuvitusta. Auttaa itsekriittisesti tuottaa saman tuloksen kuin itsekritiikittömästi. Eikö? Käytännössä humanisteilla ei ole eroa. Auttaessaan humanisti ajattelee ihmisyyttä, siinä kaikki. Osoittautuuko auttaminen joskus ihmisyyttämme haurastuttavaksi teoksi, jää nähtäväksi.
VastaaPoistaP.S. uskon että veteraaneissa on humanistista hajontaa myöskin, he eivät ole yhtenäinen mittatikku todellisuudelle.
PoistaJaa-a, heti kun sanon jotain vähän jyrkemmin äänenpainoin, niin Anonyymi alkaa rakastaa minua hiljaiseksi. :) Kiitos kuitenkin rakkaudesta! Suojelua en tarvitse.
VastaaPoistaVarmaan nyt tullaan käännnyttämään paljon pois muita syyrialaisten vuoksi, joilla ei kerta kaikkiaan ole mihin palata. Se on minusta ihan oikein. Siis Jope, olen ihan samaa mieltä tästä. Ja USA on toiminut niin väärin jo ennen Obamaa, veljeillyt Osama Bin Ladenin kanssa, josta sitten tulikin vihollinen jne. Tosin sieltä kyllä annetaan valtavasti myös apua. Näin jossain uutislähetyksessä pylväitä heidän Syyrialle antamastaan avusta; kaikki Euroopan antama apu ei ollut puoliakaan USA:n antamasta. Olen jossain kommenttiketjussa törmännyt kysymykseen, miksei Usa tee mitään tässä euroopan pakolaisongelmassa. Kyllä se tekee.
Viimeksi tuossa keskustelussa on puhetta sotaveteraaneista. Kuten Juha toteaa, niin hajontaa on niissä harvoissa, ketä vielä on elossa. Oma isäni, joka kuoli kolmisen vuotta sitten, olisi aivan varmasti halunnut auttaa. Hän olisi hävennyt Suomea, joka ei auta. Voin aivan kuulla hänen sanovan:"Kyllä ne evakokki hoiretuks tuli. Joll on hätä, sit on autettava." (Satakunnan murretta) Kaikki isäni kaveritkin olivat tosi reiluja, kukaan ei ollut sillä tavalla hurraa-isänmaallinen kuin jotkut nuoret nyt ovat. He olisivat hävenneet natsityyppistä taisteluretoriikkaa. Sitä he olisivat pitäneet isänmaan halventamisena. Onneksi eivät ehtineeet nähdä.
Luulen että isäni olisi tuumaillut samoin. Ja äitini on evakko. Mutta se tietenkin on ero nyt että silloin evakot oli omia ja tiedettiin määrä ja milloin tämä siirtyminen loppuu. Meitähän ahdistaa tuo vaelluksen "äärettömyys".
PoistaItse en oikein ole saanut koskaan kiinni siitä kun usaa kritsoidaan siitä että se ennen oli vihollistensa puolella. Se on vähän jälkiviisasta. Ja epäilenpä niin kuin francis fheen että jos usa ei ois taistelemassa nyt niitä vastaan joita on aseistanut, sitä moitittas siitä ettei siivoa omia jälkiään... mutta tämä meni nyt sivuun pääasiasta.
Ois jotenkin tekopyhää kritisoida usan antamaa tukea sodassa ja sitten puhua pakolaisten auttamisesta lähtömaahan; ajatus Isisin kanssa neuvottelemisesta sivistyneesti tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta sanoa edes ääneen... tämäkin vähän irrallinen ajatus mutta tulipa mueleeni...
Tässä taitaa enää tulla mieleen vain irrallisia ajatuksia.
PoistaLupaan että seuraava tekstini ei tule koskettamaan pakolaisia mitenkään.
Meillä lienee sekaannus auttamisen käsitteen konkretiasta ja sisällöstä. En mahda mitään mutta koen tässä yhteydessä edustavani älymystöä. En ole ohjelmallisesti inhimillisyyshumanisti enkä rasisti. Ajattelen elonkehän kokonaisuutta ja elonkehän auttaminen tarkoittaa ihmisen rajoittamista. Pakolaisuuden ytimessä on ihmisolento itse. Toinen ihminen aiheuttaa toisen ihmisen pakolaisuuden ja koska elämme väestöräjähdyksen maailmassa niin pakolaisilmiö näkyy valtavuutena. Älymystön edustajana tiedän, että jossain tulee vastaanottokyvyn raja vastaan, tätä asiaa en pysty mielikuvittelemaan pois.
VastaaPoistaInhimillisyyshumanisti saattaa ajatella, että minullakin on jokin ohjelma, jota toteutan jäykästi. Minulla on vain totuuden näkemisen vaatimus itsessäni. Minä en kuvittele minä tahdon katsoa läpi. - Meidän kulttuurimme lietsoo mielikuvitusta. Varsinkin hyvinvoinnin olot päästävät mielikuvituksen valloilleen. Ja on luonnollista kuvitella itseään paremmaksi kuin todella on. Myös kestävämmäksi kuin todella on.
Koska olen älymystön edustaja niin en pysty kuvittelemaan itseäni paremmaksi tai kestävämmäksi kuin olen.
Mutta kohdallani tahdon kiistää jonkinlaisen naiivin vihaobjektiuden. - Kirjoitan tätä pienkerrostalon alakerran asunnossa. - Jos tuolla ulkopuolella olisi hytisemässä joku pakolainen niin totta kai tempaisisin hänet sisään ja keittäisin hänelle kaurapuuroa. - Tämäkin on tietysti mielikuvitustilanne. Älymystön edustajana minulla on aina tietty varaus ihmisyyteni suhteen, koska olen lukenut historian läksyni. Vasta tositilanne ehdottomasti paljastaa mitä teen.
Ongelma on nimenomaan paljoudessa. Jos pienen asuntoni ulkopuolella olisi yksi pakolainen tai pieni pakolaisperhe niin toimisin luultavasti edellä mainitusti. Mutta jos pienen asuntoni ulkopuolella olisi 1000 pakolaista niin tilanteeseen tulee jotakin uutta. Voisin ehkä tehdä edelleen niin, että annan asuntoani niin paljon kuin mahdollista pakolaisten käyttöön. Teen voitavani. Voisin myös tehdä itsemurhan ja antaa asuntoni kokonaan pakolaisten käyttöön, onhan tässä tätä elämää jo kärvistelty. Siitä huolimatta eräänä päivänä - kun minua ei enää olisi - tämän pienen asuntoni ulkopuolella saattaisi olla 2000 pakolaista.
Niin, jos pienen asuntoni ulkopuolella olisi 1000 pakolaista niin yksinkertaisesti itsesuojeluvaistoni saattaisi tuottaa sellaisen toiminnan, että ratkaisu ei ole enää minun asunnossani. Minun toimintakykyisyyteni riippuu siitä, että voin itse syödä ja juoda ja nukkua rauhassa. - En ottaisikaan pieneen asuntooni ketään. Yksinkertaisesti asettaisin tällaisen rajan. Turvarajan. Vasta sitten kun turvaraja on asetettu pystyisin ehkäpä jollain tavoin auttamaan näitä 1000 pakolaista. Siitä huolimatta heitä saattaisi eräänä päivänä olla 2000.
Älymystön tehtävänä on nähdä läpi. Älymystön tehtävänä on kohdata ilmiöiden eri puolet nii täydellisesti kuin mahdollista. - Mielikuvituskin on eräs ilmiö. Älymystön täytyy tehdä siitä oikeita johtopäätöksiä.
Suhteessa kansantalouden nykytilaan sekä yltiöinhimillisyyshumanistit että pakolaiset on pakko nähdä ongelmina. Pakolaiset eivät tuo ongelman ratkaisua vaan pakolaisongelman. Yltiöinhimillisyyshumanistit taas sulautuvat kuvittelemaansa rooliin suhteessa pakolaisiin. - Suhteessa kansantalouteen nämä kummatkin ovat VAATIJOITA. - Mutta tänään luhistuva kansantaloutemme tarvitsee innovaattoreita ja elvyttäjiä, kansantalouden kumppaneita.
VastaaPoistaToimeentulotuesta vastaavan sosiaalityöntekijän jokapäiväinen ongelma on se, että tarve on aina suurempi kuin kunnan taloudelliset resurssit ovat. Lakisääteisen osuuden jälkeen harkinnanvaraista toimeentulotukea voisi jakaa oikeastaan määrättömiin. Aina voi nähdä, että tuossa ja tuossa on tarvetta lisäavustamiseen.
VastaaPoistaAmmattitaitoinen sosiaalityöntekijä ei voi solahtaa autettavaksi. Hänen on kestettävä turhautumista silloin kun hän asettaa rajoja.
Pakolaisilmiöön pitää yksinkertaisesti suhtautua ammatillisen sosiaalityön kautta.
Sosiaalityöntekijät muuten työssään joutuvat rajoja asettaessaan joskus asiakkaiden aiheuttaman väkivallan kohteeksi.
Tarkennus Marjatalle: Tuo kaksinaismoraali USAn suhteen siis tuli mieleeni tuosta että jotkut kritisoivat että USA ei tee mitään ja sanoit että auttaa. Samaa mieltä. Epäilen että tuossa juuri ajatellaan humanitaarista apua eikä sotilaallista lasketa mukaan. Se on kaksinaismoralismia jos samalla edes ajatellaan pakolaisten koskaan palaavan kotiin.
VastaaPoistaItsekin olen perheeni kanssa pohtinut auttamisen muotoja. Majoitus omaan kotiin omalla kohdallamme on ongelmallinen ja liian paljon ehtoja vaativa. Muita tapoja on, seurakunnan ym. avustuskeräykset jne. Pelastetaankehitysyhteistyo.fi nyt ei ihan kuulu tähän mutta sinnekki pistin nimeni. Jos se siitä on kiinni niin virkamiehen lomiani saa lyhentää. Eläkeikää on jo pidennetty.
ja kehitysapua tukea.
Muuten: Usan ulkoministeri Kerry sanoi ilmastonmuutoksesta puhuessaan että tämä vaellus on pientä siihen verrattuna kun vesi loppuu ja luonnonkatastrofin vielä hirmuistuvat. Tämä nykyvaellus pitäis herättää meitä myös siinä suhteessa. Tämä on ikään kuin näky jostain tulevasta.
Olen Juha kanssasi samaa mieltä USA:n kaksinaismoralismista. Muuten ihme, että tämä ei ole tullut aiemmin esiin keskustelussa.
VastaaPoistaEn minäkään ole kovin helposti ottamassa ketään meille, vaikka yksi huone voitaisiinkin raivata. Tuskastun jo ystävistäkin, jos he ovat liian pitkään, koska minulle oma rauha on niin tärkeä. Onneksi meillä täällä on ilmeisesti niin paljon tyhjiä asuntoja, että kotimajoitusta ei tarvita. Onhan se rasittavaa majoitetullekin olla vieraskoreasti toisen kotona.
Katsotaan, keksiikö SPR minulle jotain käyttöä. Voisin opettaa suomen kieltä ja toimia jonkinlaisena tukihenkilönä, vaatteiden lajittelijana ja lipaskerääjänä. Olen aiemmin perehdyttänyt somalityttöä meidän yhteiskuntamme asioihin, bussilipun käyttöön, aikataulujen lukemiseen yms. ilman mitään järjestöä naapuruuden pohjalta. Se oli hyödylllistä ja myös palkitsevaa.
Vielä anonyymille, jollekulle heistä, ei minusta siinä ole mitään väärää, että auttaja saa mielihyvää vapaaehtoisesta työstään. Kyllä siitä saa olla jopa ylpeä. I did it! Uskalsin! Olisiko se jotenkin parempaa, että auttaa, vaikka ei oikein tahdo, tosi viileästi ja ulkokohtaisesti?
Nyt taidan ruveta toistamaan itseäni. Alan uupua koko aiheeseen.
Pyydän anteeksi sinulta anonyyymi älymystön edustaja, että kirjoitin niin kärkevään sävyyn. Olen pettynyt itseeni. Näissä keskusteluissa on helppo ymmärtää myös väärin. Sanat ovat vaikeita.
Tämä mielihyvä on filosofisesti kiinnostava juttu: Mielihyvän saaminen ei ole kiellettyä. Kai ne arvot joiden pohjalta teemme valintoja ovat myös kytkeytyneitä orgaaniseen tasoomme, tunteisiin. Siksi arvot meitä ohjaavat, ovat mielestäni reaalisinta mitä on. Koen niin, että reagoimme yhteiseen tyhjyyteemme arvojen lataamin tuntein. Arvot ovat ennen mielikuvitustamme ja tyhjyyttämme. Neurologisten tutkimusten ukaan liikautamme kättämme selkeästi ennen kuin tee siitä päätöksen. Missä tahto siis luuraa? Arvoissamme, sanon minä (ks. juttuni Vapaan tahdon lumeesta). Kun toimimme arvojemme vastaisesti, "sairastumme", tunnemme eksitentiaalista kuvotusta.
PoistaJuuri siksi että toteutamme jotenkin elementaarisesti itseämme juuri arvojemme pohjalta, emme saa unohtua mielikuvitukseemme ja jättäytyä passiivisesti arvojemme vietäväksi. Niitä on päivitettävä ja nämä tilanteet niitä juuri päivittävät! Perustelematonta mielikuvitustamme. Työssäni olen paljolti samassa tilanteessa kun sijoittelen ihmisiä vankilaan: avolle vai suljettuun ja millä perusteilla asiaa esitän ja mitä tukea ja kuntoutusta "kehtaan" esittää, milloin kusetetaan ja milloin uskon ihmiseen. Mitä lähemmäksi yksilö tulee, sitä enemmän arvomme meiltä vaativat ja sitä ristiriitaisimpiin tilanteisiin toisaalta joudumme. Tästä Anonyymi mielestäni juuri puhuu. Hänen älykkönsä on tässä ristiriitaisessa tilanteessa elävä mahdollisimman läpinäkyväksi itsensä tekevä subjekti. Kai? Ja avun saajalle sillä ei ole merkitystä mikä on motiivini kun autan, kuten sun blogiiski kommentoin.
Ehkä tämä blogini sävy, jossa julmakin todellisuus hämärtyy tähän filosofointiini (jota melkein häpeän tässä kovassa tilanteessa), nostaa esiin jonkin kovin teoreettisen ja käytännöllisen välisen törmäyskurssin jossa kukin meistä välillä ärsyyntyy. Koittakaa kestää!
Marjatta. Vielä tosta usasta. Se on maa joka aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta sen politiikka on sikamaista, toisaalta ärtymystä aiheuttaa juuri tuo kaksinaismoralismi USAn suhtteen. Että sen voimapolitiikka pelastaa jahkaavan Euroopan pulasta samalla kun rauhatahtoiset kriitikot voivat paheksua sitä. Tämä ei ole mustavalkoinen asia mutta ärsyttävä silti.
PoistaKauhean vaativa työ!
PoistaMinä joka olen tässä ilmoittautunut älymystön edustajaksi kävin tänään aamulla tekemässä rikosilmoituksen maksuvälinepetoksesta. Pääsin käsitykseen, että tätä tapahtuu nyt Suomessa enemmältikin. Pieni vihje tähän väliin: ÄLKÄÄ MAKSAKO MITÄÄN NETTIOSTOKSIANNE LUOTTOKORTTIOMINAISUUKSILLA. En ole aikoihin käynyt ulkomailla, mutta tässä petosasiassa on kysymys dollareista. - Joku ihminen jossakin on siekailematta käyttänyt hyväksi minua. Sellaisia ihmisiä on.
VastaaPoistaNo, poliisilaitoksen edessä seisoi ryhmä hyväkuntoisia nuoria miehiä hyvine vaatteineen ja hyvine reppuineen. He olisivat voineet olla ehkäpä syyrialaisia. Kun odottelimme laitoksen avautumista mittelimme toisiamme katseilla. En kysynyt, he eivät kysyneet mitään. Niin minä siis mielikuvittelin että nämä reippaan oloiset nuoret miehet olivat syyrialaisia ja lisäksi minä aloin kuvitella, että tässäpä taistelukykyinen ryhmä. Rintamaryhmä. - Juuri tämän oloiset kaverit menivät meidän oloissamme talvisotaan ja jatkosotaan eikä ollut puhettakaan mistään maasta pois lähtemisestä. Nuoret talvi- ja jatkosodan miehemme eivät lähteneet Ruotsiin saati Syyriaan. He puolustivat sen, että meillä on mahdollisuus lässyttää.
Ymmärrän naisten, lasten ja vanhusten pakolaisuutta, mutta kautta historian nuoren miehen kohtalo on mennä taisteluun, ehkäpä sitten kaatua ja haavoittua siellä.
Meidän täytyy ymmärtää kuinka kauhistuttava oli esimerkiksi Talin-Ihantalan taistelu, se käytiin valtaisana kamppailuna niin lähellä rajaa, että sen äänet kuuluivat Jyväskylään saakka. Eikä nuori mies lähtenyt karkuun eikä nuori mies murtunut. Meidän miehemme. Heitä haavoittui, heitä kaatui. Isänmaa ei murtunut. Näin vain kävi TODELLA. Historiankirjoitus kertoo sen.
Minun olisi siinä poliisilaitoksen edessä kuvittelemani perusteella tehnyt mieli karjaista reippaan näköisille kavereille: Lähdetäänpä taistelemaan!
Jos he olisivat velttoilleet ja todenneet minulle joka olen paljon vanhempi, mutta hyväkuntoinen, että emme lähde ellet sinäkin suomalaisukko lähde niin olisin vastannut: - Jos se siitä kiinni on niin olkoon. Minä lähden. Toivottavasti teillä on varattuna minulle konekivääri.
Tämä maailman aukeaminen on tehnyt sen että voi helpommin lähteä kuin pakosta jäädä sotimaan. On tämä arvokysymyskin mutta myös pragmaattinen. Tuo nostaa mieleeni taas hankalan kysymyksen: jos talvisota syttyisi tässä tilanteessa, livahtaisinko kauemmas Eurooppaan perheen kanssa? Tätä pitää miettiä.
PoistaVielä minä - joka olen ilmoittautunut älymystön edustajaksi - lisään, että kaikissa Juha Saaren blogiin kirjoittamissani kirjoituksissa olen yrittänyt verbalisoida tämän hetken kaikkein tärkeintä elokuvaa, joka on Rambo 4. Toivon esimerkiksi että rakastettava ja avosylinen Marjatta Mentula katsoisi sen. Eivätköhän juuri Rambo nelosesta löydy oikeastaan kaikki ne arvoasetelmatkin, joihin JS viittaa. Rambo nelonen on napakka, lyhyt, kiteytetty, ytimekäs elokuva erilaisista arvovalinnoista ja toiminnasta, jotka arvovalinnoista seuraavat. Rambo nelonen on meidän aikamme älykkäin elokuva. Älymystöllä ei ole hetkeäkään aikaa verbaaliseen sievistelyyn ja koreiluun ja juuri siitä kaikesta Rambo 4 on vapaa. - Jos kommentaattori saa jotain toivoa niin toivoisin, että ihastuttava Marjatta Mentula kommentoisi tänne juurikin elokuvaa Rambo nelonen. Olen pelkkänä korvana.
VastaaPoistaJoo. Peesaan anonyymii. Olen tuota elokuvaa tyrkytellyt kirjoituksieni voimalla ihmisille. Itse koin valtavan yllätyksen kun kaverini houkutteli sen katomaan. Siinä kysytään tiiviissä muodossa militantin provokatiivisesti ja manipuloivastikin muutama tärkeä kysymys. Se voi olla banaali elokuva mutta sen suoruuden voima ehkä kumpuaa siitä. Se on törmäyskurssilla kanssani ja haastaa mielikuvitukseni täysillä. Se haastaa humanismini paremmin kun nyt yksikään pasifistinen sotaelokuva jonka muistan nähneeni. Nehän ovat yleensä yhteisintä ja helpointa hyvää jakavia teoksia. (Älkää katosko muita Stallonen tuotoksia ennen tätä. Aiemmat Rambot, varsinkin kaksi keskimmäistä, ja Rockyt ovat SURKEAA KITSIÄ.)
PoistaTärkeää on muistaa, että tämä elokuva on todellisuutta luova hiukkasten törmäys vain silloin kun sitä katsoo humanisti. Militantin sisällä ei tapahdu muuta kuin saman toistumista. Näin ajattelisin.
Tuo on erittäin hyvä kysymys sinulta itsellesi, Juha. Että livahtaisitko kauemmas Eurooppaan, jos talvisota syttyisi. - Minä tiedän, että sinä livahtaisit. Yhtä lailla minä tiedän sen, että minä en livahtaisi. Nyt ei ole kysymys paremmuudesta tai huonommuudesta. On kysymys ihmisen ominaislaadun tajuamisesta. - Me emme siis olisi koskaan todellisessa taistelussa taistelupari. Minun taisteluparini olisi ehkä joku tehtaan työläinen, jonka peruskoulun todistus olisi täynnä enintään kutosia. - Minulla on loppututkinto yliopistosta, mutta tiedän että taistelisin rinta rinnan niiden kanssa, jotka saavat elantonsa työläisammateista. - Minulle sellainen kuin rintaman välttäminen on täysin mahdoton asia. - Oikeastaan olen sielultani sellainen että synnyin hieman liian myöhään. Minun olisi pitänyt päästä taistelemaan talvisodassa ja jatkosodassa. Eikä tässä ole kysymys sodan ihannoinnista. - Mutta kun kerroin noista mahdollisesti syyrialaisnuorista poliisilaitoksen edustalla tänään niin vaistosin heissä rintamakarkuruuden. Siksi minun arvoistani päin inhosin heitä. En voinut osoittaa heille vähäisintäkään empatiaa. Jos olisin nähnyt heidän kuolleet ruumiinsa jonkin tärkeän taistelun jälkeen niin olisin osoittanut kunniaa näille kuolleille ruumiille.
VastaaPoistaEn tiedä. Toisaalta minusta löytyy kovaa lujuutta niin tarvittaessa. Mutta kysymys on esitettävä tässä ja nyt kun lujuutta ei vielä tarvita ja siksi juuri ajattelun muoto on kysyvä. Sen tiedän että läheisiäni puolustaisin lähitilanteessa loppuun asti, mutta kun tilaa vielä on, kysymyksen esittäminen itselle on eettisesti välttämätöntä. Mutta et tiedä livahtaisinko koska minäkään en tiedä.
PoistaNiin. Totta. Vasta tosi tilanne punnitsee meidät lopullisesti. - Talousmies Törnistä tulikin erän maailmanhistorian kaikkein aikojen puhutuimmista taistelijoista jne. Tosi tilanne kääntää joskus todennäköisyydet päälaelleen. - Mutta summa summarum minä nyt yksinkertaisesti koin näkeväni tänään poliisilaitoksen edustalla ryhmän nuoria rintamakarkureita. He olivat valintansa tehneet ja arveluni mukaan he olivat täysin väärässä paikassa. -Pakolaisuuden ytimessä on sekin, että nuoret miehet eivät taistele niitä taisteluita mitä heidän pitäisi taistella.
VastaaPoistaTämän pitäisi olla selvä. Joku MIESVOIMA aiheuttaa pakolaisuuden ja sitä vastaan täytyy taistella jonkun TOISEN MIESVOIMAN. - Jos taistelua ei tapahdu, pakolaisuus jatkuu.
Pakolaisuus syntyy siitä, että jossain nuori mies antautuu taistelematta.
Pakolaisuuden synnyttää nuoren miehen rintamakarkuruus.
Tässä se USA taas tulee kuvaan mukaan...
PoistaJos joku sen Rambo nelosen katsoo, niin kommentoikaa tuohon seuraavaan kirjoitukseen.
VastaaPoistaAion katsoa, pakko kaikkien näiden suositusten jälkeen. Meillä on nyt jokin ostokanavakin, joten jospa se löytyy.
PoistaDocventures dokkarit, joita alkaa tulla ke-iltaisin TV2:lta pitäisi myös katsoa. Ei edes eläkeläisenä meinaa ehtiä kaikkea.
Aseet auroiksi olisi ainoa oikea linjaus, mutta eihän se käy, kun aseet ja sotiminen kaikkinensa on niin iso bisnes maailmassa.
Pasifismi on ääni joka kuuluu moniääniseen yhteiskuntaan, tähän kollektiiviseen organismiimme. Olisi todella hyytävää jos sitä ääntä ei olisi. Itse olen kai pragmaattinen pasifisti.
PoistaTotta. Bisnes seuraa aina inhimillistä käyttäytymistä. Niin hyvässä kuin pahassa ja bisnes vaikuttaa valintoihimme. Mutta että aseet saataisiin muutettua auroiksi, tarkoittaisi jotain perustavampaa kuin bisneksen lopettamisen. Vaikea ajatella valtiota, jossa poliisi riisuttaisiin aseista. Olisimmeko todella valmiita siihen? Pasifismin visiossa keskiössä on aina armeija, koska siinä kysymyksen voi ajatella etäisen poliittisesti, mutta kai psifistikin kutsuu poliisin aseineen paikalle sitä tarvittaessa... tai voin kuvitella hänen kieltäytyvän poliisin avusta itseään uhattaessa, mutta onko se kestävä päätös jos hän tekee sen toisen puolesta?
Rambo on militantti, brutaali ja vastenmielinen elokuva mutta se kysyy yksinkertaisia kysymyksiä jotka on ohitettava tekijän typeryyteen vedoten tai sitten niihin on vastattava. Jope jo kommentoi kiinnostavasti.
Esimerkiksi Dostojevskin kysymyksiin hyvästä ja pahasta en ole koskaan syttynyt. Hän tuntui aina jo vastaavan itse kysymyksiinsä ennen kuin ne todella alkoivat vaivata minua. Ne tuntuivat retoriikalta. Nietzschen aito sekopäisyys sitä vastoin puhuttelee enemmän.
(Senäjoelle puuhataan muuten vasaanottokeskusta. Hyvä niin.)
Miettiminen on tärkeää meille älymystön edustajille. - Rambo IV kuvaa oivallisesti yltiöinhimillisyyshumanismin ja väkivallan suhdetta. Kun Rambosta puhutaan niin ajatellaan helpostikin, että Rambo haluaa väkivaltaa. Nelosessahan kuten myös ykkösessä Rambo pakotetaan väkivaltaan. Kakkosta tai kolmosta en edes oikein muista niihin liittyy ajatus kehnoudesta.
VastaaPoistaMitä ajattelen nyt tässä illassa siitä näystä, jonka näin poliisilaitoksen edessä aamulla. Minä siis KUVITTELIN nuo reippaan oloiset nuoret miehet syyrialaisiksi. Ehkäpä he eivät olleetkaan. Annoin mielikuvitukselle vallan. Keskusteluketjun avaava pääkirjoitushan koskettelee mielikuvitusta.
Mutta jos ymmärrän oikein niin juuri Syyria on liian monimutkainen juttu. Syyrialaiset voimat ja suurvaltapolitiikka sotkevat koko maan muussiksi.
Jos aseita on pakko käyttää niin silloin mielellään tosiaankin jonkin inhimillisyyden ja edistyksellisyyden puolesta. Mutta onko Syyriassa länsimaisessa mielessä edistyksellisiä voimia?
Ehkä sittenkin edistyksellisimpiä ovat nämä salskeat nuoret miehet, jotka poistuvat paikalta. - Kaiketi Suomi on paras vaihtoehto sille, jota paikallinen painekattila tympäisee, kuvottaa, ahdistaa, pelottaa. Johon liittyy tolkuttomuuden kokemus, mikä vaikuttaa psykoottiselta.
Tulee mielikuvituksen käänne. Mielikuvitushan on prosessi. Ei me sittenkään lähdetä taistelemaan Syyriaan. Ehkä näkemäni nuoret olivat suorastaan syyrialaisen älymystön edustajia. Anteeksi te nuoret Anonyymit!
Muuten se, että joku pakotetaan väkivaltaan ei ole kitschiä. Ei elokuvassa eikä todellisessa elämässä.
VastaaPoistaNiin, ajattelepa, jos ne miehet olivatkin pianisteja ja kirurgeja, joiden käsien toiminta on pitkän koulutuksen tulos.
VastaaPoistaAseettomuus on utopia, mutta jos edes jotain sinne päin, ettei nyt ihan jokaiselle aseita, kuten USA:ssa.
Aiemmin oli keskustelua evakoista ja miten heidät otettiin vastaan ja asia hoidettiin asiallisesti. Sain juuri tänään eräässä tapaamisessa kuulla, että evakoissa oli ollut aika paljon "muukalaisia", venäläisiä, juutalaisia ja muita, ja heidän elämänsä järjestettiin kuten muidenkin.
VastaaPoistaKullekin oli yritetty tarjota samantyyppistä elämää mitä heillä oli ollut lähtiessä, mutta mm. kalastajien kohdalla oli tullut vaikeuksia, kun Pohjanlahden ruotsinkieliset olivat olleet nuivia. Tämä oli minulle uutta. Kartanoissa oli oltu myös vastahankaan, mikä ei ollut uutta.