VIELÄ KERRAN VAIKEASTA AIHEESTA JA SITTEN EI ENÄÄ...(päivitetty alaviitteineen 4.2.)

Se miten ilmaista osan ja kokonaisuuden suhde liioittelematta, vääristelemättä ja vähättelmättä, välähti minulle tänään katsoessani Pressiklubia. Aiheena oli, kuka uhkaa turvallisutta ja kuka uhkaa liioittelee ja kuka sitä vähättelee.

Tiedän. Tämä aihe jo kyllästyttää. Minun on kuitenkin pakko kirjoittaa toiston uhallakin vielä tämä. Jo senkin vuoksi, mitä olen aiemmin kirjoittanut.

Kun kulttuurin ja sen arvojen vaikutuksesta yksilön sopimattomaan tai rikolliseen käyttäytymiseen yritetään puhua kokonaisuutena, joukkojen ja tilastojen tasolla, se tuntuu johtavan kuin luonnonlailla mahdottomaan: joko liioitteluun tai vähättelyyn, vihaan tai puolusteluun. Kun taas sopimattomuuteen tai rikokseen syyllistyneen kanssa puhuu yksilötasolla, kulttuuriin, arvoihin ja asenteisiin on pakko kiinnittää huomiota. On tarkasteltava sitä, mikä on kokonaiskulttuurin suhde kyseisen yksilön käyttäytymiseen. Miten se juuri tässä ihmisessä ilmenee. Muuten ei kohtaa kokonaista ihmistä vapaana subjektina ja hämärtää toisen myös häneltä itseltään sekä määrittelee mahdollisesti kulttuuria liikaa yksilön käyttäytymisen perusteella.* Eli tekee työnsä huonosti.

Kun Kaarina Hazard kysyi, mitä merkitystä on tiedottaa turvapaikanhakijuus tai etnisyys rikosten ja häiriköinnin uutisoinnissa, kysymys on hyvä. Sebastian Tynkkysen vastaus oli, että salailu vain lisää yleistä epäluuloisuutta, katkeruutta ja vihaa. Sekin on totta. Minusta ratkaisu ongelmaan olisi sen tosiseikan informoiminen, että kaikki muuttujat otetaan huomioon tapauksia tutkittaessa ja varsinkin ennaltaehkäisevän tai uusimista ehkäisevän työn yhteydessä. Tällöin kyse ei olisi sen enempää väärästä yleistämisestä kuin vähättelemisestäkään. Pelkkä etnisyyden tai turvapaikanhakijuuden toteaminen aiheuttaa juuri tuollaisia Hazardin ja Tynkkysen välisiä umpikujia.

Uutisoinnissa kulttuuritaustan tietämisestä ei ole välttämättä hyötyä mutta rikosten uusimista ehkäisevän tutkimuksen ja työn kannalta sillä on varmasti merkitystä. On tärkeää tietää, miten kulttuuri ja sen arvot vaikuttavat muiden muuttujien kanssa ympäristössään muuttuvaan ja ympäristöään muuttavaan yksilöön.

-

*Hyvä esimerkki meitä lähempää on amerikkalaisen yliopistokulttuurin seksuaalirikokset, mistä näimme äskettäin dokumenttielokuvan Uhka kampuksella (nähtävissä Yle Areenassa vielä muutaman päivän). Testosteronia pursuavan alakulttuurin merkitystä ei yksittäistapauksisssa voi jättää huomiotta. Oleellista näiden nyt niin kuumuen kulttuuristen kysymysten kohdalla on se, millainen hegemonia yksittäisten tekojen hmpärille muodostuu: tuomitaanko teot yleisellä tasolla vai nähdäänkö ne ikään kuin yleisen arvomaailma jatkeena?


Samoin somessa joukkoraiskauksella suvakkihuoria uhkaavan arvoja ja alakulttuuria sietää tutkiskella yhtä lailla kuin ulkomaalaisia joukkohäiritsijöitä. Leikittelen myös ajatuksella että moinen ihminen pestautuisi palkka-armeijaan ja löytäisi itsensä vieraan ja omaansa kehittymättömämpänä pitämänsä kulttuurin keskeltä. Vapaana ja villinä. Ajatuskin pelottaa: miten kotimaassa vain someuhkauksien tasolle jäävä asenne pääsisi käytännössä toteutumaan?!


Mikä siis joukkohäiritsijöitä ja suvakkihuorittelijoita voisi yhdistää? Kulttuurinen ylimielisyyskö? Välinpitämättömyys ja välineellistäminen vähempiään kohtaan?