tiistai 5. tammikuuta 2016

SUOM! VO!TT!



PARHAIMMILLAAN URHEILU ON VALTAVAA!!!


(Tällä hetkellä leijonapaidat tuntuvat taas yhteisiltä.)






7 kommenttia:

  1. On kauheata, että parhaimmillaankin urheilu edistää matkaa kohti resurssipulaa ja kaaosta. Parhaimmillaankin urheiluilmiön energiankulutus on valtava. Koko ajan tulee erilaisia urheilusessioita, joissa lennetään paikasta toiseen pelaamaan pelejä, joille ihminen on keksinyt merkityksen, joka tulee ikään kuin ihmisen ulkopuolelta. Ihmiset matkustavat sankoin joukoin autoillaan erilaisiin urheilutapahtumiin ympäri maailman ja bensa palaa.

    Asketismi ja se mitä edustan ymmärtäjänä eivät voisi olla kauempana kuin eilisillan eetos suomalaisessa maailmanmestaruudessa.

    Katsoin ottelun ja koska pikkupoikana ihailin jääkiekkoilua ja jopa toivoin, että minusta olisi tullut kiekkoilija - niin sykähdytti.

    Mutta minussa tuikkii toisenlainen tietoisuus - kaiken aikaa. Se kalvaa kaikkialla.

    Eilinen kiteytti kaiken sen onnellisuuskuplan, joka vie ihmiskunnan kaaokseen parinkymmen vuoden kuluttua. Niin hirivttävää on kaaos, että se täydelleen irvistyttää eiliset hurmioituneet naamat.

    Eilinen juuri ilmensi sitä miksi kaaoksen välttäminen on täydelleen mahdoton asia.

    Tasavallan presidentti Niinistö omassa puheessaan summasi heti sen, että tätä voittoa käytetään suomalaisen kasvun symbolina. Siis kulutuskasvun - ja sitä planeetta ei kestä.

    Jos olisimme todellisuudentajuisia niin jäähalleja ei olisi vaan paikallispelejä pelattaisiin luonnonjäillä silloin kun on luonnonjäitten aika. Olisi vain kyläpelejä. Esimerkiksi Seinäjoki vastaan Nurmoo. Siitä otettaisiin ilo irti.

    YK Snellman

    VastaaPoista
  2. Katsoin itsekin, tietty, tuon hienon tunteiden kulutusjuhlan ja hienoa oli, tietty, että FIN voitti. Yhtä kaunista oli katsella slaavien ja moskoviittien tunteiden paloa ja surua tappiosta. Kulttuurin penkkiurheilijuuden lisäksi olen myös klassinen penkkiurheilija. Tyhmintä mitä on, on pitää urheilua ruumiina ja kulttuuria henkenä. Molemmissa on molemmat, silloinkin kun homma on parasta.
    Mutta niinhän se on myös että urheiluviihde on sitä materiaalista kulutusjuhlaa myös, ihan niin kuin YK kertoi.
    Jalkapallo on markkinointiväline numero yksi maailmassa. (Siksihän planeetan samsung-sukupolven nuoret miehet haluavatkin laittaa jalkansa Adidaksen tennarit tai Niken urheilutossut Bagdadista Ouluun tyylin kustannuksella.)

    Mutta onnea Leijonille ja kaikille voitosta iloa saaneille. Me katselimme koko perhe eilisen tapahtuman ja iso elämyshän se oli.

    jope

    VastaaPoista
  3. Miksi leijonapaidan paikalla ei ole apinapaitaa? - Ennen kuin näiden elonkehän kuluttajien ja paikasta toiseen lennätettävien nuorten urosapinoiden peliura on loppunut on myös planetaarinen kaaos syventynyt. Eikä se heitä kiinnosta tippaakaan. Eivät he ole sellaisia. Itse asiassa kaikkien maailman superjääkiekkojoukkueiden paidoissa pitäisi olla apinan kuva. Totta kai ihmisapina osaa olla älykäs ja nokkela niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin.

    (Harjoitan itseruoskintaa - tietysti riemuitsin muiden mukana voiton hetkellä.) - Mutta... minun totuuteni ei enää mahdollista pysyviä onnen tunteita, jotka liittyisivät jääkiekkopeliin.

    YK Snellman

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne pysyviä olekaan. Mutta totta. Syyllinen olo on elokuviakin katsoessa, varsinkin ison tuotannon. Tosin en tiedä ketä minun syyllisyyteni auttaa.

      Poista
  4. Niitähän on kaikenlaisia palkintoja. Eikö niin? Runeperin palkintoja ja jopa Nobelin. Mutta onkos Montospalkintoa? Minähän olen muuttomies Montonen. Nyt annan Montospalkinnon, jonka rahallinen summa on valitettavasti 0 euroa mutta kunnia sitäkin suurempi.

    Kun Kasperi Kapanen sanoi ennen neljättä erää pelikaverilleen, että meidän ei auta muuta koin voittaa tämä peli ja kun hän sitten muka kaatumisellaan harhautti venäläiset ja sitten heittäytyi maalintekoon, jossa kaikki näkivät jo etukäteen että maali tulee ja Suomi voittaa niin kyllähän minä annan Montospalkinnon Kasperi Kapaselle. Olla hyvä vain. Siinä yksilö voitti kaksilon ja monilon, sanotaan nyt näin. Yksilö oli asiaankuuluvasti yksin ja voitti. Muruja putosi yksilön pöydältä koko kansakunnalle. Toki joukkue oli mainio. Kasperi Kapasen yksilösuoritusta vailla Venäjä olisi ilman muuta voittanut, sillä neljännessä erässä Suomen joukkue oli selkeästi väsähtänyt ja pehmeä, turruksissa, tuhoa odottamassa. Perinteiseen tapaan.

    Konekiväärimies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että löytyy nuoresta miehestäkin vielä sitä vihervasemmiston inhoamaa talvisodan henkeä?
      Ymmärsinkö nyt oikein, että Montospalkinnon saa koruilemattomasta , realistisesta ja todellisuutta pelkäämättömästä asenteesta ja toimiminnasta?

      Poista
  5. Näinpähän se on J Saari. Hyvin kiteytetty.

    Konekiväärimies.

    VastaaPoista