Koska tietoisuus on aina jotakin ihan muuta kuin kaikki muu, sairastaa ihminen syyn ja seurauksen tautia ja janoaa läsnäoloa. Mikä on ensimmäinen merkitys? Mistä minä alkaa? Miten ja miksi ymmärrämme sanoja? Miksi mitään on? Mitä minä todella olen? Miksi on jotain eikä ei mitään?
Tractatuksessa Wittgenstein yritti parantaa tätä sairautta itsestään ja muista käskemällä vaikenemaan siitä mistä ei voi puhua. Pidättäytymään vääristä kysymyksistä. Hän kuitenkin huomasi tehtävän toivottomuuden, potkaisi käsitteelliset tikapuut altaan ja lääkitsi itseään kielipeleillä yrittäen unohtaa. Käyttäytyi kuin olisi parantunut. Ja kukapa tietää, ehkä parantuikin.
Niin kuin hän joka puree kynää lopulta hymyilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti